torstai 14. tammikuuta 2010

Välttäkäämme mokailua

Pikkuasiat ja rutiinit voivat pahan päivän sattuessa olla kummallisen vaikeita. Muutaman kerran vuosien varrella on käynyt niin, että unelmointiin taipuvainen Dessu ei ole ollut valppaana auton seisoessa liikennevaloissa, kun vihreä valo on syttynyt. Siinä sitten on tullut hätäännyksissä söhlättyä kytkimen kanssa moottori sammuksiin, ja takaa kuuluneet äkäiset tööttäykset ovat nostaneet häpeän punan poskille.

Kerran kävi jopa niin kehnosti, että auto ei enää lähtehyt käyntiin. Ei vaikka kuinka starttasi, ja uudet punaiset liikennevalot syttyivät, ja vieläkin uudet. Akku oli kai loppu. Piti työntää auto syrjään.

Vaikka tapauksesta on kohta 30 vuotta, muistan sen vieläkin seisoessani niissä liikennevaloissa. Se tapahtui siinä, missä Arkadiankadulta käännytään Runeberginkadulle Kauppakorkeakouluja vastapäätä. Tuntuu kuin paikalla olisi näkymätön häpeäpaalu muinaisen tunaroinnin muistoksi.

¤

Kerran Hämeenlinnan ABC-bensa-asemalla Dessu työnsi vahingossa pankkikortin bensa-automaattiin siitä aukosta, johon kuuluisi työntää seteli. Hyvin se imaisi kortinkin eikä suostunut antamaan sitä takaisin, vaikka kaikkia nappuloita painoin. Piti mennä kassalle nolona selostamaan.

Lopulta takahuoneesta löytyi nainen, jolla oli käyttöoikeus avaimeen, jolla automaatin sai avattua. Dessu muistaa kyllä loppuikänsä sen paljonpuhuvan ilmeen ja katseen, jolla hän arvioi Dessua ojentaessaan setelien seasta löytämänsä pankkikortin.

¤

Kerran ruotsinlaivalla Dessu meni epähuomiossa naisten vessaan. Alkoholilla oli korkeintaan vähäinen osuus erehdykseen. Sisään mennessä vessa oli tyhjä, joten virhe ei valjennut heti ovella. Jokin vähäinen aavistuksen henkäys saattoi liihottaa tuoksuaistin tavoittamissa parfyymeissa, mutta se ei ehtinyt muuttua tietoiseksi ajatukseksi.

Pisuaarin puuttuminen saattoi sekin tuottaa kulmakarvojen kohotuksen, mutta kaikenlaisia systeemeitähän on. Kynttilä syttyi vasta privaattikopissa, kun huomasin seinällä terveyssiteitä koskevan ohjeen. Samalla hetkellä ulkopuolelle tuli muitakin, ja puheääni paljasti lopullisesti kiusallisen tilanteeni.

Koppi äkkiä lukkoon odottamaan hetkeä, jolloin voin huomaamatta pujahtaa ulos.

Mutta väki ulkopuolella lisääntyi. Aikaa kuluu, kälätys lisääntyy, ei merkkiäkään rauhoittumisesta. Onneksi koppeja on monta eikä jonoa minun varaamaani kopin oven eteen tunnu syntyvän.

Odotan kopissa pitkään, ehkä puoli tuntia. Alan oivaltaa, että joudun odottamaan tuntikausia, sillä yökerho on myöhään auki. Minulla on seuralainen baarissa odottamassa. En voi jäädä koppiin.

Jossain vaiheessa rohkaisen mieleni ja avaan oven. Olen päättänyt muina miehinä mahdollisimman eleettömästi kävellä vain ulos. Naisia on parikymmentä peilien edessä. Jonkinlainen hiljainen humahdus kuuluu. Lähimmille sanon moi. En ihan sujuvasti pääse ulos, ovella on vastaantulijoita.

Eikä siinä sen kummempaa. Ei suurta skandaalia. Ei kirkuvia naisia. Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu. Mutta muistiin tämäkin jäi.

Ei kommentteja:



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...