Näytetään tekstit, joissa on tunniste Russell. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Russell. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. joulukuuta 2009

DESSU RYHTYI LAISKAKSI


”On kahdenlaista työtä:

Ensimmäisessä siirretään aineen paikkaa muuhun aineeseen nähden. Toisessa käsketään muita ensimmäisen tyypin työhön.

Ensimmäinen työn muoto on epämukavaa ja huonosti palkattua, toinen mukavaa ja hyvin palkattua.”

Luokituksen teki brittifilosofi Bertrand Russell. Se on oikeansuuntainen mutta epätarkka. Nykyaikana kolmaskin luokka, jossa ”aineen” kohdalle kuuluvat tieto, taito, ajatukset, ideat, arvot, osaaminen (tai monissa tapauksissa niiden puute).

Dessutom itse luulee kuuluvansa tällaiseen kolmosryhmään, sillä hänen työnsä mielenkiintonsa kohdistuu aineettomiin asioihin. Ne ovat yleensä enemmän rempallaan kuin kuin nuo Russellin tarkoittamat perinteiset ”aineet”, joissa työ on luonteeltaan ojankaivuuta, tavaran kuskaamista tms.

Nykyisin usein vastaan tulee täysi bullshit bingo, käyttääkseni amerikkalaisperäisen sosiologian näppärää terminologiaa.

Hoidapa siinä sitten työsi, kun sinulla on iso pala Siperiaa sielussa. Kenellä on oikeus riistää ihmiseltä kasassa pitävä elämänvalhe, niin kuin Ibsenin Villisorsassa.

Kolme vuotta sitten kesällä Dessu huomasi, että kansallisrunoilija nro II:n luonnehdinta osuu itseen:

”Painaa niska kyyryssä - - niin paljon ku lähtee.” (Juice Leskinen)

Siitä alkoi joutilaisuuden ylistys.