Ovat jossain äänestäneet, mikä on kaikkien aikojen paras kirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittanut teos. Voittajaksi tuli Ulla-Lena Lundbergin kirjoittama ”Jää” (Is), joka voitti kisan 2012.
Palkintoja on jaettu nyt 40 vuotta, joten valinnan varaa oli runsaasti. Minä en äänestänyt, sillä en ole huomannut tällaista äänestystä. Jos olisin huomannut, olisin kannattanut juuri tätä teosta. Se jätti poikkeuksellisen vahvan muistijäljen.
HS:n veteraanitoimittaja Antti Majander kertoi aiheeseen liittyvän muistikuvansa. Toimituksessa oli pyydetty kirjallisuustoimittajia valitsemaan kotimaisen kirjallisuuden kaunein lause.
Toimittaja oli ensin pitänyt ideaa typeränä mutta muistanut sitten yhden vahvasti mieleen jääneen virkkeen. Se on juuri tämän Lundbergin kirjan alkulause.
”Jos on nähnyt kuinka maisema muuttuu, kun näköpiiriin tulee vene, ei mitenkään voi ajatella, ettei yksittäisen ihmisen elämällä ole merkitystä.” (suom. Leena Vallisaari)
Hieno oivallus. Tässä kirjassa todella odotetaan venettä tulevaksi.
HS:n kirjoituksessa jää melkein kokonaan huomiotta, että kirja on ruotsinkielinen. Näin ollen tuo oivaltava virke on syytä esittää myös alkukielellä. Tässä se tulee.
Minun asenteeni Finlandia-palkintoon on hieman penseä. Se on kovin vahvasti kaupallisuuden palvelemiseksi keksitty jippo. En tietenkään suhtaudu penseästi kirjailijoiden palkitsemiseen sinänsä. On palkittujen listalla monta hienoa teosta. Toisaalta on kyllä muutama aika outokin päässyt palkinnoille. – No, makuasioitahan nämä.
Kannattaisikohan joskus järjestää äänestys, jossa valittaisiin paras kirja, joka on jäänyt palkitsematta?
Minun ehdokkaani siihen on Pirkko Saision Passio (2021)
