Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tranströmer. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tranströmer. Näytä kaikki tekstit

maanantai 20. marraskuuta 2017

Vastakohtien viehätys

Oli aikomus lähteä tänään liikkeelle. Ei onnistunut.

Kun aamulla vilkaisin ikkunasta ulos, tajusin heti pettymyksen: tuonne ei ole tänään menemistä. Satoi vaakasuoraan.

Jälkiviisaana tämä tosiasia tietysti pitää hyväksyä, sillä Ylen Uutisten Kerttu sen jo illalla ennusti. Mutta minä en ole jälkiviisas. Olen etuviisas. Päätin jo illalla, että sää on kelvollinen ja nämä tämmöiset kertut ovat erehtyväisiä. (Poikkeus on Huutosen Matti, joka on luotettavan oloinen mies. Hän osaa katsoa sääkartat niin että siihen voi luottaa. Kerttu on vielä nuori - kyllä hänkin vielä oppii kunhan kokemus karttuu. - No, tämän kerran Kerttu osui kohdalleen.)

Olen syksyn hämärän ja tihkusateen ystävä. En kaatosateen. Piti hylätä aikeet kierrellä kävellen kaupungin rantoja. Olin aikeissa edetä Seurasaareen asti.

Ulkoilu jäi siihen, että livahdin kulman ympäri kauppaan. Leipä ja leikkeleet olivat lopussa. Uskoin selviäväni lyhyestä pyrähdyksestä ilman sateenvarjoa. Niin kävikin: selvisin hengissä mutta en kuivana. Tukka oli aivan litussa kun pääsin kotiin.

Tässä taitaa olla vuoden kiertokulun äärihetki. Mustaa, pimeää, märkää. Tällaisena hetkenä lohtua löytää katselemalla kesän kuvia ja lukemalla valosta kertovia kirjoituksia, mieluisten runoja. Niin tein heti kun sain littuun painuneen tukan taas pörhistymään tyylikkääksi.

Kuvassa on kaunis runo kesän kirkkaudesta. Runoilija on ruotsalainen Nobel-voittaja vuodelta 2011.  Kuva on peräisin Mäntän Serlachius-museon näyttelystä viime kesältä.

Olenhan näköjään minä itsekin näkyvissä varjokuvana. Olen ollut kuvieni kanssa pidättyväinen. Tämä taitaa olla vasta toinen kerta, kun pistän itseni näkyviin profiilikuvan lisäksi. Moni ei tunne blogistin naamataulua, lukijoista tietääkseni vain kaksi. Hyvä niin, ette säikähdä. Kuvan hahmon vartalo näyttää oudolta. Häiriön syy on Marimekon olkalaukku, joka leventää lantiota. Tukka on kyllä tyylikkäästi.



perjantai 7. lokakuuta 2011

Sekulaari rukoilija

”Sinussa avautuu holvi holvin takana äärettömiin.
Sinä et ole koskaan valmis, 
ja niin on oltava.”
Dessu ilahtui Nobel-komitean valinnasta. Meni palkinto oikeaan osoitteeseen. Luonnehdinta ”sekulaari rukoilija” oli kohdallaan. Pitääpä uusia vanha tuttavuus.

ALLEGRO


Jag spelar Haydn efter en svart dag
och känner en enkel värme i händerna.


Tangenterna vill: Milda hammare slår.
Klangen är grön, livlig och stilla.


Klangen säger att friheten finns
och att någon inte ger kejsarens skatt.


Jag kör ner händerna i mina haydnfickor
och härmar en som ser lungt på världen.


Jag hissar haydnflaggan - det betyder:
”Vi ger oss inte. Men vill fred.”


Musiken är ettglashus i sluttningen
där stenarna flyger , stenarna rullar.


Och Stenarna rullar tvärs igenom
men varje ruta förblir hel.


ALLEGRO  (suom. Aale Tynni)


Soitan Haydnia mustan päivän jälkeen
ja käsissäni tunnen yksinkertaisen lämmön.

Koskettimet suostuvat. Lempeät vasarat iskevät.
Sointi on vihreä, eloisa ja hiljainen.


Sointi sanoo että vapaus on
ja että joku ei maksa keisarille veroa.

Työnnän käteni haydntaskuihini
ja jäljittelen miestä joka katselee tyynesti maailmaa.


Vedän haydnlipun tankoon - se merkitsee:
”Emme antaudu. Mutta haluamme rauhaa.”


Musiikki on lasitalo jyrkänteellä
missä kiviä sinkoilee, kiviä vyöryy.

Ja kivet vyöryvät puhki lasin
mutta jokainen ruutu jää ehyeksi.