"Riihimäki Lahti Kouvola Mikkel..."

On suunnitteilla matka Savonmuahan. Vähän kaduttaa, että tulin kaverille luvanneeksi.

Tuntuu kuin olisin tutkimusmatkalle Afrikkaan lähdössä, sillä Savo on minulle melkein tuntematonta seutua. 70-luvun puolivälissä asuin vuoden verran Mikkelissä sivaria suorittamassa, mutta ei siinä paikkakunta kovin tutuksi tullut. Siinä se minun Savon-tuntemukseni sitten onkin. Pikakäyntejä Savonlinnan oopperassa ja kasinolla ei lasketa.

Tai no, onhan kotiseutuni Jyväskyläkin tavallaan Savoa, ainakin murrekartaston mukaan. Mutta ei sydänsavolainen identiteetti siellä kovin kukoista.

Mitenkähän siellä pärjään? Reissusa olen luultavasti tavallistakin kiukkuisempi, kuten aina. Mutta kiukkuiselle miehelle tarpeellinen haukkumasanasto maistuu savon murteella aika laimealta: mulukero / riähkä / jonniijjootava / kutale / vutjake / mötäle / toestaetone...

Onko blogin lukijoissa alkuasukkaita? Osaisitteko neuvoa ärhäkämpää?

Matkaan aion valmistautua hyvin. Katson ainakin elokuvan Lentävä kalakukko (junalla minäkin menen!). Hyllystäni löytynyt Pahkasian Savo-Karjalan matkaopas on jo aloitettu.

 

Olisin tarvinnut

Taas kerran olisin tarvinnut ranskan kielen taitoa.

Mutta kun en osaa niin en osaa. Englannilla piti pärjätä, ja se on ranskalaisen kanssa aina kankeaa. Näin on käynyt monta kertaa ennenkin.

Jos jotain opiskelun puutetta kadun niin tätä. Tilaisuuksia olisi kyllä ollut. Nyt se on myöhäistä – ikä heikentää oppimiskykyä, näin väitetään.

Englannilla ja saksalla on tietysti ollut paljon käyttöä, ruotsilla kuitenkin ylivoimaisesti eniten. Latinan pro olisi ansainnut jatko-opintoja, mutta niitä ei koskaan tullut. Viroa opiskelin yliopistossa alkeis- ja jatkokurssin, mutta sitä kieltä en ole koskaan tarvinnut missään. Hukkaan meni iso vaiva.

Kaikkein kamalinta kielenopiskelua lukiossa oli ruotsi. Oppikirjana oli kielioppikirjan lisäksi umpikuiva Anders Collinin Ruotsinkielen käännöstehtäviä. Se oli käytössä koko lukion ajan. Se sisälsi loputtoman määrän tekstejä Ruotsin muinaisista kuninkaista ja muista yhtä kiinnostavista aiheista. Niitä käännettiin suomesta ruotsiin ja ruotsista suomeen. Tekstiä paljon, ei ainuttakaan kuvaa.

Puhumaan siinä touhussa ei tarvinnut oppia. Se taito piti hankkia koulun ulkopuolelta. Minä olin lukion kesälomat töissä Ruotsissa.

Opettaja pahoitteli, että joutuu käyttämään Colinin kirjaa. Vaihtoehtoa ei kuitenkaan ollut, sillä Collin istui ylioppilastutkintolautakunnassa ja laati kokeet kirjansa sisältöjen mukaan.

Ruotsin kielen suullisen osaamisen ero tuli näkyviin lukion reissulla ystävyyskaupunkiin. Kympin tyypit pysyivät syrjässä kontakteista kielioppia ja lauserakenteita miettien. Kuutosen sälleillä tuli nopeasti sutinaa paikalliskaunotarten kanssa. Tärkein taisi välittyä kielivirheitä huolimatta.

 

 

 

Sairaalahavaintoja 8: Kieli

Sairaalassa ehti pikkuisen tutustua huonetovereihin. Neljän hengen huoneessa viereisessä sängyssä makasi nuorehko amerikkalainen musta mies, ulkomuodoltaan  kuin raskaansarjan nyrkkeilijä. Vastapäisessä sängyssä makasi iäkäs mutta virkeä suomenruotsalainen mummo.

En tiennyt, että nykysairaaloiden potilashuoneet ovat sukupuolineutraaleja. Ei siinä tuntunut mitään ongelmaa olevan. Vähemmistönä oleva mummo vaikutti aivan tyytyväiseltä oloonsa. Enemmän ongelmaa aiheutti kieli.

Pikkumummo oli vaikeuksissa suomen kielen kanssa, samoin amerikkalainen. Maahanmuuttajahoitajat pärjäsivät kyllä englannilla amerikkalaisen kanssa, mutta ruotsi ei heiltä sujunut ollenkaan. Minä tulkitsin, kun pyydettiin. Aamukierroksen lääkäri puhui sujuvasti molempien kanssa.

Jännittävä yksityiskohta oli, kun pikkumummo ja amerikkalainen löysivät toisensa. Yhteistä kieltä löytyi riittävästi, jotta keskustelu sujui.

Keskiyö jo lähestyi, kun rollaattorikävelylläni vilkaisin lasin läpi osaston seurusteluhuoneeseen. Siellä pienen pöytälampun valossa nämä kaksi, iso musta amerikkalainen ja suomenruotsalainen pikkumummo, pelasivat korttia. Olisipa minulla ollut kamera mukana! Siinä näkymässä olisi ollut ainekset Vuoden tilannekuva  -kilpailuun.

----------

Pieni sairaalasarjani päättyy tähän. Sairaalareissuni kesti kuusi päivää. Nyt olen ollut jo monta päivää kotona. Kuntoutuminen on sujunut melko hyvin. Nähtäväksi jää, milloin tunnen kuntoutuneeni niin paljon, että rohkenen muuttaa maalle kesää viettämään. 

Trendikästä

Lehden otsikossa luki näin:  "Skuuttaamisesta suuttunut nainen otti oikeuden omiin käsiinsä - - "

Sanakirjamies minussa hermostui vallan. Tuossa on sana, jota ei löydy listaltani.

Tuollaista "uutisen" hyppäisin normaalisti yli, mutta nyt tuo yksi sana pisti klikkaamaan jutun auki. Jospa sieltä selviäisi, mitä tuo yksi sana tarkoittaa. Löytyihän sieltä.

Nuorison trendisanat ovat hankalia - ei niiden perässä näin varttuneemmalla iällä pysy. Ne syntyvät tyhjästä, elävät tuokion ja katoavat tai kokevat muodonmuutoksen.

Ennen nuorisoslangi oli hitaammin muuttuvaa, jopa pysyvästi kieleen tarttuvaa. Tiedättehän nuo vuosikymmenten takaiset Stadin Arskan broidit, systerit, faijat, mutsit, snadit, himat, skolet, leffat, brenkut, styylaukset ja sen sellaiset. Kun itse olin 60-luvulla nuori, Jyväskylässäkin uusimpia slangisanoja luettiin Suosikista.

Internetin aika on kuitenkin hyvin erilaista, koska ilmiöt leviävät nopeasti ja asuinpaikasta riippumatta.

Olen viime aikoina tyhjentänyt ullakon ja kellarin varastoja pistämällä tavaraa kaupunginosan kierrätyssivuille. Siellä törmäsin heti kummallisiin lyhenteisiin. Heti ensimmäiseen ilmoitukseeni tuli kommentti AV.

En tiennyt sen merkitystä, ja selvittely kesti. Löytyihän se lopulta: Alustava Varaus. Muilla se ilmeisesti oli hyvin tiedossa, sillä se oli ilmoituksissa yleisessä käytössä.

Taitavat nämä netin lyhenteet olla hankalia muillekin.

Nuoriso- ja nettikieli olisi ehkä hyvä ottaa paremmin hallintaan. Tuntisi itsensä nuorekkaalla tavalla päteväksi kielimieheksi. Eikä sattuisi noloja virheitä.

 

istg (I swear to God)

wyd (what are you doing)

ig (I guess)

ngl (not going to lie)

cc (cute couple).

atm = tällä hetkellä (lyhenne englanninkielisistä sanoista at the moment), esim. “Mis oot atm?”

bae = kaikista rakkain henkilö, käytetään esim. poika- tai tyttöystävästä, rakas/kulta (before anyone else)

brb = palaan pian (be right back)

buli = iso tai kova juttu

flexata, fleksata = mahtailla, ylpeillä

goals = toive/haave

Idc = en välitä (I don’t care)

Idk = en tiedä (I don’t know)

käty = kämppä tyhjänä

lit = todella mahtava, siisti

lmao = nauraa niin, että pylly repeää, eli viittaa todella hauskaan juttuun (laughing my ass off)

Mitä sä oikein sepaat? = Mitä sä oikein selität?

mp = mielipide

mäijä = meidän äijä, hyvä tyyppi

noob, nuubi = aloittelija (newbie)

nälä = lyhenne sanoista no äläpä

rektata = voittaa ylivoimaisesti, murskata (wreck)

servata = vetää toinen sanattomaksi omalla sanomisella (served), laittaa jauhot suuhun

sup = Mitä kuuluu? (What’s up?)

swag = cool, itsevarma

wörtti = vaivannäön arvoinen (worth it)

Hemo: tosi, eli esimerkiksi ”hemo siisti” tarkoittaa ”tosi siisti”.

Latska: laturi.

Kona: että asia on siisti tai hyvä tai joku on tehnyt asian hyvin. Tätä voi myös käyttää ironisesti.

Raffi:  ”rough”. Käytetään, jos joku asia on hankala. Käytetään usein ironisesti.

Sus: suspicious, epäilyttävä.

Wörtti: worth it, jonkin arvoista.

Tsymi: gym, kuntosali.

Slay: tee se, hyvä.

Aakoo: awkward, nolo.

Huutista: huutonaurua.

Naurista: naurua.

Bro: veli, käytetään kun puhutaan kavereista.

Lowkey: asian myöntämistä siten, että siitä ei tehdä suurta numeroa.

 

Osaatko pilkkusäännöt?

Arvaan, että blogin lukija tietää kirjoittavansa varsin virheetöntä tekstiä. Yhdyssanat sujuvat, isot ja pienet alkukirjaimet ovat hallinnassa, et kirjoita enään, sydämmessä, olumpialaiset, viirus, elämänkerta tai aijon reijittää. Tämmöisten kohdalla olet varma, mutta pilkkujen kohdalla joudut vähän arvailemaan. Usein arvaus osuu kyllä kohdalleen mutta jonkinlainen epävarmuuden tunne jää häiritsemään mieltä.

Tuo pätee tietenkin vain tärkeään asiakirjoitukseen. Yksityiset tekstiviestit, facebook, blogit ja muu sellainen on kokonaan eri asia. Niitä on lupa näpytellä rennosti.

Väitän tuntevani aiheen, sillä olen sen parissa tehnyt koko työurani. Monet ihmiset hieman arastelevat näyttää minulle tekstejään, kun tietävät ammattini ja arvaavat, että minä osaan jopa ne pilkkusäännöt. Luulevat, että minun intohimoni on kytätä virheitä ja tehdä havaintojeni perusteella ikäviä päätelmiä kirjoittajasta. Olen jopa saanut kuulla, että joku jättää kommentoimatta blogiani siinä pelossa että kommenttiin lipsahtaa virhe.

Kyllä virheiden pelko aiheuttaa tähän ammattiin ja koulutukseen pienen stigman. Luultavasti jotain samantapaista liittyy moneen muuhunkin ammattiin. Piilottelevatko ihmiset huoletonta liikennekäyttäytymistään poliisituttaviltaan, epäterveitä elämäntapojaan lääkärituttaviltaan jne.

Kielioppinatsiksi jossain vitsissä meitä nimitettiin. Minä olen koko lailla väsynyt ja turhautunut koko asiaan. En viitsi enkä jaksa osallistua mihinkään vänkäykseen oikeakielisyysasioista, joita esim. Aristoteleen kantapää on täynnä. Aihepiiri näyttää kiinnostavan monia. Kahdessa tätä edeltävässä blogikirjoituksessani on kieleen liittyviä havaintoja ja mielenkiintoisia kommentteja.

Muutamassa asiassa olen kuitenkin tarkka ja annan helposti ärtynyttä palautetta. Tiedotusvälineiden ja viranomaisten pitää käyttää korrektia kieltä. Ei sovi, että urheilutoimittaja puhuu olumppialaisista tai uutistoimittaja Pelkiasta. Toinen kotimainenkin kuuluu näissä yhteyksissä osata, se ruotsalainen runoilija ei ole Karl Maikl Belmän. Siitäkin olen ilkeillyt, kun suomalainen pankki otti nimensä Kalevalasta mutta ei suostunut edes logossaan kirjoittamaan nimeään sääntöjen mukaiseen asuun. Kyllä tällaisilta voi mielestäni vaatia kielenkäytön laatua, samoin kovin kansallismielisiltä poliittisilta aatesuunnilta. Mitä se heidän korkealle korotettu suomalaisuutensa sitten on, jos ei kansallisen kielen edes kohtuullista oikeaa käyttöä hallitse, eikä kansalliskirjallisuuden perusteoksia, kuten Kalevalaa tai Seitsemää veljestä tunne? Vaikuttaa huijaukselta.

Mutta vielä ne pilkkusäännöt.

Osaatko ne? Ne ovat suoraan sanottuna aika monimutkaiset. Olen itsekin ollut joskus keskustelemassa, voitaisiinko niitä yksinkertaistaa. Ei ole kohtuullista odottaa, että tavallinen kielenkäyttäjä tunnistaisi tuosta vain päälauseet, sivulauseet, lauseenvastikkeet, epäsuorat kysymyslauseet, kaikki lauseenjäsenet ja lisäksi pitkät listat rinnastus- ja alistuskonjunktioita.

Yleinen käsitys on, että joidenkin sanojen eteen tulee aina pilkku. Ei se ihan loppuun asti niin mene. Se menee niin, että tunnistaa nuo edellä mainitut ja sitten muistelee, millainen sääntö koskee kahden päälauseen rajaa, millainen kahden sivulauseen rajaa jne.

Haluatko testata osaamisesi? Olen tähän tekstiin tahallani kätkenyt kolme pilkkuvirhettä. Löydätkö ne? (Annan vastaukset kommenteissa muutaman päivän kuluttua.)

 

 

 

Hillitöntä menoa

  (Jalmari Finne, Kiljusten vallankumous 1921 / kuva Rudolf Koivu / "Pojat heittelivät koiranpommeja opettajien tielle)

Tunnistatko tämän sitaatin? Tiedätkö, kuka sen on kirjoittanut?

"Mitä on tapahtumassa meidän nuorisollemme? He eivät kunnioita vanhempia ihmisiä, he rikkovat vanhempiensa käskyjä. He eivät piittaa laeista. He mellakoivat kaduilla, kiihottuneina villeistä päähänpistoista. Heidän moraalinsa on rapistunut."

Entä minä itse? Olen itsekin ollut nuori, vaikka sitä ei ehkä ole helppo uskoa. Olinko minäkin tuollainen? Mikä on "villein päähänpisto", jossa olen ollut mukana?

Aika helppo vastata nyt, kun rikos on aikoja sitten vanhentunut. Se oli viuhahdus julkisella paikalla joskus 1970-luvun alussa. Tapahtumapaikka oli eräs suurehko pirkanmaalainen kaupunki ja sen keskellä oleva kuuluisien patsaiden reunustama silta. Pienellä porukalla (kolme poikaa ja yksi tyttö) päätimme suorittaa tuon aikakauden uroteko-villityksen eräänä elokuisena yönä. Tukijoukkona oli kaksi polkupyöräilevää tyttöä, jotka huolehtivat vaatteiden kuljetuksesta ja valokuvauksesta.

Olikohan tuo nyt niin kauhean kamalaa? Kyllä viuhahdusvillitystä paheksuttiin ja kai siitä sakkoja olisi tullut, jos poliisi olisi paikalle sattunut. Mutta olen muistavinani, että harvalukuiset vastaantulijat antoivat iloisia kannustushuutoja ja aplodeja. Ihan kuin muutama olisi halunnut liittyä joukkoon, jos olisimme malttaneet pysähtyä odottamaan.

Tuon pahempaa "laeista piittaamattomuutta" ei nyt mieleeni muistu. Kai voin luokitella itseni melko kunnolliseksi kansalaiseksi.

Ja kenen onkaan tuo alun sitaatti? Vastaus: Platon 427–347 eaa.

Nykyaika on toisenlaista, koulu varsinkin. En ole enää asiantuntija, sillä kosketuksestani koulumaalimaan on jo aikaa, mutta vaikutelma on, että jokin on perinpohjin muuttunut. On vaikea arvioida, kuinka hyvin minun ja ikäpolveni koululaisten tiedot ja osaaminen olisivat riittäneet, jos olisimme eri luokka-asteilla joutuneet arvioitavaksi nykykoulun kriteerein.

Kielitaidossa olisimme epäilemättä huonoja, ainakin suullisessa ilmaisussa, sillä sitä ei harjoiteltu lainkaan. Mutta entä yleistieto?

Varsin uskottavalta taholta luin äskettäin, kun perheenisä kertoi tapauksesta kotonaan. Ruokapöydässä perheen 16-vuotias järkyttyi pois tolaltaan, kun tuli ymmärtämään, että ruokapöydän liha on peräisin eläimestä.

Toinen tapaus.  Uimahallin pukuhuoneessa pojat pohtivat, paljonko kello mahtaa olla. Seinällä oli viisarikello. Ihmettelivät, miksei ole selkokelloa, että saisi selvän.

Onko todella niin, ettei missään vaiheessa enää opita viisarikelloa? Onko teoria unohtanut tosielämän niin, ettei ruokapöydän antimien tausta tule ymmärretyksi? Vai onko kyse vain yksilötason lipsahduksista?

Pisa-tutkimukset näyttävät vakuuttavasti, että äidinkielen käyttötaidot ovat heikentyneet. Tämä ainakin on laajasti ilmenevä ongelma. Kouluun kohdistuneet säästöt ja resurssien leikkaukset näkyvät kyllä murrosikäisten kielenkäyttötaidoissa laajemminkin.

 

Vaikeasta kepeään

Luin Rosa Liksomin uuden kirjan nimeltä "Väylä". Vaikuttava teos kerta kaikkiaan, kyllä kannattikin valita palkintoehdokkaaksi Finlandia-kisaan. Tai mistä minä tiedän uusien kotimaisten kirjojen tason. En ole niitä klassikoiltani ehtinyt lukea. Liksomin lisäksi vain Pirkko Saisio, Anneli Kanto, Sirpa Kähkönen ja Jari Tervo kuuluvat itsestään selvinä alkavan talven lukulistalle. Muita tarkkailen, luen luotettavaksi tuntemieni kirjoittajien arviointeja blogeista ja lehdistä.

Liksom oli paitsi nautinnollinen myös keskimääräistä vaativampi luku-urakka. Tarina oli rankka ja kieli  keskittymistä vaativaa murretta, Tornionjoen kahta puolta puhuttavaa meänkieltä. Minulla ei ole koskaan ollut siihen mitään henkilökohtaista kosketusta.

Paitsi että on ollut kosketus opiskelun kautta, kuten kaikkiin muihinkin murteisiin. Aikamoinen kosketus olikin.

Suomen kielen opintovaatimuksiin yliopistossa kuuluu perehtyminen murteisiin, niiden rakennepiirteisiin, historialliseen kehitykseen ja levinneisyyteen. Oli alkeiskurssia, jatkokurssia ja jatkokurssin jatkoa, loputtomalta tuntuva määrä luentoja, ääninauhojen kuunteluja, levinneisyyskartastoja ja kenttätyönä tehtäviä sanastuskeräilyjä. Muistan tämän opintojeni tuskastuttavimpana osa-alueena.

Luulen kuitenkin, että tämä tausta helpotti Liksomin kirjan lukemista. Ehkä myös hieman hidasti, sillä huomasin monessa kohdassa pysähtyneeni miettimään  ja muistelemaan, miten tuon ja tämän tekstissä havaitsemani yksityiskohdan rakenne menikään. Tällaista ei tavallinen lukija tule miettineeksi. Paljon oli unohtunut, onhan opiskelusta jo yli 40 vuotta. En kuitenkaan aio ruveta kertailemaan, vaikka hyllyssäni näyttää olevan tallella alan kirjallisuutta. Tämä on niitä aiheita, joista tunnen saaneeni lopullisesti kyllikseni.

Harvalla ihmisellä on puhekieli täysin vailla murrepiirteitä. Sellainen jännittävä taito murteiden opiskelusta tuli, että väitän edelleen pystyväni henkilön vapaamuotoista puhetta hetken kuunneltuani havaitsemaan siinä pieniä yksityiskohtia, joiden perusteella osaan arvata hänen kotiseutunsa. Koulutus ja asuinpaikkojen vaihtuminen hioo niitä pois, mutta usein joitakin pieniä tunnistusmerkkejä jää. Vaikeimpia ovat suuressa kaupungissa asuneet pitkälle koulutetut ja muodolliseen puhetyyliin tottuneet. Heidän puheestaan yleensä puuttuu tämä juurevuus, joka tavallisesta kansanihmisestä tekee aidon persoonan. Murteiden puhumista pidetään suorastaan junttimaisena, sillä se paljastaa koulutuseron.

Arvatkaapa, mihin Liksomin kirja minut johdatti? Impulsseille ja vapaalle assosiaatiolle altis asenteeni nosti esiin ajatuksen, että onhan murteissa hauskakin puoli - lystikäs, vitsikäs, leikkimielinen. Niinpä kaivoin hyllyjeni kätköstä tällaista aineistoa. Halusin katsoa, onko sellaista myös meänkielellä. Ei ollut, vaikka monilla muilla murteilla oli. Niinpä Rosa Liksomin johdattamana luin saman tien kuvassa näkyvät murreteokset. Epäpyhä yhdistelmä, myönnän.

 

Ässät ja ärrät

Mikään ei ole vaikeampaa kuin kirjoista luopuminen.

Tämän vanhan totuuden kohtasin taas kerran, kun aloin tutkia, löytäisinkö hyllyistäni tilaa parillekymmenelle uudelle kirjalle, jotka ovat pitkään sijainneet työhuoneeni pöydällä ja lattialla. Hyllytilaa ei ole ainoallekaan. Jotain pitäisi ensin heittää pois.

Päättäväisellä katseella hain hyllyistä sen näköistä kohtaa, jonka kimppuun armoa antamatta hyökkäisin. Kaunokirjallisuus sai tällä kerralla vapautuksen, sillä sitä olen viimeksi harventanut. Syyniin joutui nyt hylly, jonka laidassa lukee Kielitiede. Se on saanut kauan pysyä koskemattomana.

Ja mikäpä kirja osui ensimmäisenä käteeni!

Fonetiikan oppikirja melkein puolen vuosisadan takaa. Muistot alkoivat vyöryä. Tämän oppikirjan ja siihen liittyneen harjoituskurssin suoritin 1972 Tukholman yliopistossa, ja se oli yksi elämäni hankalimmista kursseista.

Teoriapuoli kyllä sujui mutta käytännön harjoitukset eivät. Kielistudiossa yritettiin oppia itse tuottamaan mallin mukaan monenlaisia vieraita äänteitä. Erityisen hankalia olivat ruotsalaiset murreäänteet sj ja r. Aivan toivottomaksi meni tuottaa omassa kurkussaan äänne "sydsvensk skorrande r.

Ranskalainen r sujui paremmin. Riikinruotsalaisille kurssikavereille muistan opettaneeni tauolla aitosuomalaisen Ruotsissakin kuuluisan r-pitoisen kirosanan oikeaa ääntämistä. Jostain sitten tuli idea kokeilla, miltä maistuisi yhdistää hienostunut ranskalainen r tähän alkuvoimaiseen suomalaiseen kirosanaan.

Kaikkihan toki tietävät Edit Piaf -tyylisen "Pigalle-r-konsonantin", sen, joka alkaa hiljaisena hyrinänä jossain syvällä sappikivien seudulla ja vauhtiin päästyään nousee ylös kurkkuun ja saavuttaa kaihoisan huipennuksen lauetessaan, l´amourrrrr. Mutta kuinka moni on kokeillut tätä samaa suomalaisessa sanassa perrrkele? Minäpä olen, ja oikein riikinruotsalaisia opiskelijoita harjoitusaineistona käyttäen.

En tietenkään voi heittää pois kirjaa, johon liittyy näin värikkäitä muistoja. Jatkan kirjojen harvennusta joskus toiste. Ensin kuitenkin luen tämän kirjan läpi kerratakseni vanhoja taitoja. Kuvassa teoriaa juuri ässään ja ärrään liittyvistä kohdista.

 

 

Herne nenään

• Puurot ja vellit sekaisin
• On ilmoja pidellyt
• Pihalla kuin lumiukko / lintulauta
• Vetää aamukahvi väärään kurkkuun
• Kävi päälle kuin yleinen syyttäjä
• Reilu meininki
• Kello kaksitoista reikä reikä
• se on fifty - sixty
• Kehitys kehittyy
• Jäävuoren huippu
• Nupit kaakkoon
• Eipä ole nähty sitten kun viimeksi
• Kesä lyhyt mutta vähäluminen
• Että tämmöinen tapaus
• Pääsi tuulettamaan maalia
• Ei olla köyhiä eikä kipeitä
• Huutava pula
• Avasi maalihanat
• Antoi kylmän suihkun
• Näin on näreet
• Lapsenkengissä
• Jäitä hattuun
• Jesss
• Pitkässä juoksussa
• Elämä on
• Aikuisten oikeesti
• Mappi ö
• Karkasi mopo käsistä
• Elikkäs
• Rakettitiedettä
• Loppupeleissä
• Pyörii haudassaan
• Kuin hullu puuroa
• Ei mennyt niin kuin Strömsössä
• Alta aikayksikön
• Paita ja peppu
• Miten meni noin niinku omasta mielestä?

Perhana! Minulta ihan menee herne nenään, kun tällaisiin kaiken aikaa törmää.

Jotain logiikkaa?

Olen etsinyt monelta taholta tietoja kihdistä. Sellaisenkin tiedon olen löytänyt, että kihti on aivan erityisesti kuninkaallisten, aristokraattien ja nerojen tauti. No, kihti minullakin on, vaikka en mikään kuninkaallinen tai aristokraatti ole.

Sitä olen yrittänyt selvittää, voinko tulkita päässeeni taudista eroon, kun minkäänlaista vaivaa ei kohta kahteen vuoteen ole ollut. Jokohan uskaltaisin syödä silakkaa ja juoda olutta, edes pikkuisen. Ei tästä selvää saa.

Aiheeseen perehtyminen on johdattanut minut syvälle historiaan kuninkaallisten sukujen pariin. Erityisesti on noussut esiin keisari Kaarle V. Hän kärsi paitsi Habsburgien suvulle tyypillisestä sisäsiittoisesta (?) leuasta, myös poikkeuksellisen pahasta kihdistä. Kaarle ei syönyt purentavaivoistaan välittämättä juuri muuta kuin punaista lihaa, ja siitä se kihti kai paheni ja teki hänet vähitellen raajarikoksi. Näin kirjassa kerrrotaan.

Mielenkiintoinen tyyppi tämä Kaarle vaikuttaa olleen muutoinkin. Leuka kankeana ja varvas kipeänä hänellä oli tapana puhua monella kielellä, mutta ei mitä tahansa kieltä kenelle tahansa. Kaava meni näin:

Sitä vaan jäin miettimään, miksi juuri nämä kielet näihin tarkoituksiin. Jotain logiikkaa?

                                                    Kaarle V   (Cristopher Amberg 1532)

Asiallisesti käyttäytyvä

Jälkeenpäin rouva M vähän moittikin minua. Hänen mielestään minun olisi pitänyt välttää sivistyssanoja ja selittää asiat selvällä suomenkielellä, niin että aiheeseen perehtymätönkin olisi paremmin ymmärtänyt.

Kirjallisuudesta siinä keskusteltiin, Juhani Ahosta, Joel Lehtosesta, Haanpäästä, pakinoista, satiirista, pikkuisen Leinostakin. Ja Saarikoskesta tietysti, Johnny Walkeria unohtamatta. Kaksi meistä oli enimmäkseen äänessä, muutama kuuntelija ympärillä.

Kai siinä muutama termi eli sivistyssana tuli sanotuksi, jos nyt oikein muistan niin ainakin travestia, allegoria, metafora, polysemia ja plagiaatti. Ehkä myös etymologia  ja synopsis.

Eivät nuo nyt erityisen syvällistä sivistyssanastoa ole, mutta voin ymmärtää, että jos keskustelun kuuntelija ei ole sattunut erityisemmin askaroimaan kirjallisuuden ja kielen parissa, eivät nuo itsestään tutuiksi tule. Rouva M:n oma osaamisala on kaukana kirjallisuustieteestä.

Huomion arvoista on rouva M:n avoin ilmoitus, että yli ymmärryksen meni. Minulta sellainen ei taitaisi onnistua. Varsin todennäköisesti minä (ja moni muu?) istuisin viisaan näköisenä ja nyökkäilisin, että ei tässä mitään. Jälkeenpäin sitten katsoisin sanakirjasta.

Ongelma on tuttu. Viimeksi siihen törmäsin Omakanta-sivustolla, kun kävin katsomassa, mitä lääkäri kirjoitti sinne käynnistäni uniapnea-tutkimuksessa. Lukihan siellä kaikkea kummallista: obstruktiivinen, hypopnea, saturaatio, mallampati...  Lääketiede ei satu olemaan vahvimpia osaamisalueitani.

Yksi kohta siellä oli yllättävän selvällä suomen kielellä. "Potilas keskusteli asiallisesti."

Tällaisesta lääkärin antamasta kehusta kävi lämmin sisäinen henkäys kirjoittajaa kohtaan ja tunsin ansaittua ylpeyttä. Mutta eikö senkin olisi voinut ilmaista jollakin sivistyssanalla? Olisi tuntunut fiinimmältä.

                  (Kuva:  Ville Salminen:  Toukokuun taikaa - 1948 / Sven Relander, Elsa Turakainen)

Kielestä kiinni

Taitaa olla perää siinä epäilyssä, jonka mukaan me varttuneessa iässä olevat olemme monessa asiassa tipahtaneet kärryiltä.

Tulee hetkiä, jolloin huomaa, ettei oma äidinkielikään ole oikein hallinnassa. Kuulee käytettävän sanoja, joita ei ymmärrä. Näin kävi, kun Pertin kanssa istuttiin lounaalla ja viereisen pöydän nuoret naiset puhuivat sujuvasti treffikokemuksistaan.

Sen aihepiirin vanha vakiintunut sanasto oli kyllä meillä kummallakin hallinnassa, mutta uudempi aines ei selvästikään ole (vielä?) tavoittanut meitä. Vanhemmasta aineksesta olemme aina selviytyneet vaikeuksitta, vaikka kyllä siinäkin välillä saattoi olla outoa ja vaikeaselkoista vierasta vaikutusta, kuten kuvasta näkyy. (Kuva: Elokuva Äl yli päästä Perhanaa, ohj. Matti Kassila 1968 / Maija Karhi & Helge Herala)

Sanan Tinder merkityksen sentään tiesimme, ainakin suurin piirtein, mutta sitten tuli sellaisia termejä kuin slaidata, penkittää ja hingettää. Tuli muitakin, mutta nämä kolme ehdin pistää muistiin.

Kielitoimiston sanakirja minulla on puhelimessa, mutta ei se näitä tiennyt. Kotona katsoin varmuuden vuoksi Nykysuomen sanakirjasta, vaikka se on kovin vanha tällaiseen. Ei löytynyt, ei edes viitososasta, jossa on slangisanoja.

Sanakirjat onneksi kehittyvät. Lupaavasti tuli uutinen, että Kielitoimiston sanakirjan uudissanasto 2020 ilmestyy kohta. Ehkä siellä? Siitä annettiin jo  tällaisia makupaloja:

anniskelupassi  /  biohiili  /  crossfit  /  drag-artisti  /  esiteini  /  fuksiaiset  /  geeniperimä  /  hiustenpidennys  /  ignoroida  /  jenkkakahvat  /  kotimajoitus  /  lähimaksu  /  mikroilme  /  nenähuuhtelukannu  /  ovilaskuri  /  palvelupyyntö  /  resilienssi  /  sometili  /  tunnekylmä  /  unipussi  /  villiruoka  /  yhteiskäyttöauto  /  ääniviesti  /  överi

Lisää aiheesta voi lukea  täältä.

Kun kielestä ja uudissanoista tulee puhe, ei sovi yhtä mestaria unohtaa. Kirjailija Juhani Peltonen oli sanaston uudistajana ylittämätön. Niinpä katsoin varmuuden vuoksi, oliko hänellä tietoa.

Ei ollut. Liitän tähän kuitenkin blogin lukijoille hyödyksi ja virikkeeksi näytteen Peltosen kielen moni-ilmeisyydestä.