sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Pahojen poikien komero

Paluu menneeseen maailmaan, osa 1

Kävin lapsuuteni kotikaupungissa, Jyväskylässä. Pääsin sattumalta käymään lapsuudenkodissani, jossa asuin ikävuodet 0 - 19. Muutin pois vuonna 1971. Viimeksi olen käynyt talossa vuonna 1977, jolloin se myytiin. Sen jälkeen olen varmaankin joka kesä ajanut siitä ohi - pysähtymättä mutta usein vauhtia hidastaen.

Nyt pysähdyin, kun pihassa oli vanha mies. Hän oli nykyinen omistaja ja yksin talossa. Hän päästi minut  kiertelemään talossa, kun selitin hänelle kiinnostukseni syyn. Viivyin useita tunteja.

Talo on sodan jälkeen isäni rakentama ns. rintamamiestalo. Alakerrassa kaksi huonetta ja keittiö, yläkerrassa kaksi huonetta. Piharakennuksessa sauna, autotalli ja puuliiteri. Pieni puutarha, jossa omenapuita ja marjapensaita. Ympärillä kymmeniä samanlaisia taloja.

Paljon oli muuttunut: uusi siipirakennus, uusi porraskuisti, pihapuita kaadettu, kaivo pois ym. Mutta paljon oli tuttuakin: huonejärjestys, keittiön vanha hella, olohuoneen pönttöuuni. Omituisia tuttuuden aistimuksia tuli hyvin pienistä asioista, kuten tarttumisesta ovenkahvoihin.

Voimakas muistikuva tuli portaiden narahduksista yläkertaan noustessa. Osasin vaistomaisesti varoa juuri oikeaa, pahiten narahtavaa porrasta. Sitä opin varomaan teinivuosien yöreissuilta palatessa. Isä ja äiti nukkuivat alakerrassa, minun huoneeni oli yläkerrassa. Piti hiipiä hiljaa, etteivät vanhemmat heräisi haistelemaan hengitystä.

Muutama muisto pulpahti esiin täydellisestä unohduksesta. Yksi niistä oli eteisen komero.

Sinne valottomaan ja kylmään komeroon jouduin monta kertaa isän taluttamana, kun olin ollut tuhma. Muistikuvat ovat jostakin viiden ikävuoden paikkeilta. Ovea ei saanut sisäpuolelta auki. En siellä varmaan montakaan minuuttia joutunut kerralla olemaan, mutta lapsen mielikuvitus rakensi sinne monenlaista mörköä ja menninkäistä lisäpelotteeksi.

Sinne komeroon joutumisesta tuli pysyvä pelote, joka nostettiin esiin aina kun käytöksessäni oli jotain kiellettävää. Pelottavalla paikalla oli pelottava nimikin: Pahojen poikien komero.

Nimi jäi elämään perheen sisäisessä käytössä lapsuusvuosien jälkeenkin. Talossa oli ullakkokomero, vaatekomero, työkalukomero, pahojen poikien komero ja yläkomero.

Muistan kun kerran pikkupoikana kysyin naapurissa, missä heillä on pahojen poikien komero. Kysymys herätti ihmettelyä ja selityksiä.

Ei komerokokemuksista mitään traumoja jäänyt - yksi konsti sekin kurinpitoon. En pelkää pimeää enkä suljettuja paikkoja. Mutta nousipa yksi unohtunut asia elävästi mieleen, kun seisoin siinä komeron ovella ja katsoin sisään. Että täällä …minä ... kerran … menneessä maailmassa …

(paluu menneeseen maailmaan jatkuu myöhemmin)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Toi Jyväskylä on vähän paha. No,minäkin käyn joskus nykyisen Lahden teatterin parkkipaikalla, jonka asfaltin alla on yhden lapsuudenkotini perustukset. Jos on.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...