Näytetään tekstit, joissa on tunniste pelkoja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pelkoja. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. helmikuuta 2024

Irti addiktiosta

 

Olen talven mittaan pyrkinyt vähentämään riippuvuuttani somesta ja siihen liittyvistä erilaisista älylaitteista. Havahduin alkusyksystä huomaamaan, että se oli mennyt liiallisuuksiin.

Olen edennyt niin hyvin, että nykyisin vilkaisen facebookit, blogit, twitterit, instagramit, sähköpostit ja muut kaksi kertaa vuorokaudessa, keskipäivällä ja keskiyöllä. Niistäkin keskipäivä voi muiden puuhien vuoksi jäädä pois. Tunnin verran siihen kerrallaan menee aikaa plus kirjoittamiseen kuluva aika päälle.

Sanomalehtien lukemisessa olen palannut paperilehteen. Kirjat luen ensisijaisesti kirjoina, en sähköisesti. Kuuntelukirjoihin en koskaan erityisemmin innostunut. Suoratoistot katson isolta pöytäkoneen ruudulta, en puhelimesta tai tabletista. Podcastit ja musiikki voivat kaupungilla kulkiessa tulla välillä puhelimen luureistakin.

Tuntuu kuin olisin pikkuhiljaa palaamassa vaarallisilta harharetkiltä terveelliseen elämään. Kyllä tässä vielä addiktiosta tokenen.

Nykynuorten kyvyttömyys lukea kirjoja ja vaikeus keskittyä ovat ilmiselvästi yhteydessä tähän. Koulun vaatima pitkäkestoinen keskittyminen ei voi onnistua, jos on tottunut lyhytkestoiseen hermostuneeseen peliohjelmien nykimiseen ja kännykän alituiseen vilkuilemiseen.

Somehälyn täyttämästä nuoruudesta on vaikea edetä ammatteihin, joissa tarvitaan päivien ja jopa kuukausien intensiivistä keskittymistä ja luovaa ajattelua. Siinä ei riitä, vaikka kuinka notkeasti osaa näppäillä kojeitaan. 

Ellei sitten tekoäly hoida kaikkia tehtäviä ihmisen puolesta.



perjantai 12. tammikuuta 2024

Ei paljon naurata


”Kunnon naurut ja pitkä uni ovat lääkärikirjan parhaat ohjeet”, sanoo irlantilaisperäinen sananlasku.

Jälkimmäisen noista hallitsen erinomaisesti, edellisen huonosti. Pitäisi kai opetella tuota nauruakin.  Joskus olen yritellyt mutta huonolla menestyksellä. Mainosrahoitteisten televisio-ohjelmien viihdeohjelmat eivät ehkä ole parasta harjoitusaineistoa. Lopetin.

 

Toisaalta kaikkea pitää epäillä, irlantilaisia sananlaskujakin. Luin Tiede.fi-palstalta, että vanha myytti on osoitettu virheelliseksi. Tutkimusten mukaan masennus ei aiheuta syöpää eikä positiivinen elämänasenne pelasta siltä. – Tähän minä mielelläni uskon. Voin siis huoletta murjottaa.

Jotakin irvokasta on tässä ajassa – ei paljon huvita harjoitella nauramista. Tiedemaailma on laajasti antanut varoitukset viime hetken lähestymisestä ilmastokriisin torjumiseksi.  Nuoret elokapinalliset yrittävät tehdä hätähuutoja. Mutta Iltalehden terhakasta kolumnistia häiritsevät vain ne hätähuudot.  Ja hallitus julistaa ilosanomaa: veroja saadaan vähennetyksi pienentämällä määrärahoja mm. luonnonsuojelulta ja tieteeltä.

Vaikka politiikassa on aina väritelty asioita, oikeistopopulismin myötä tieteestä ja faktoista on tehty pelkkiä mielipidekysymyksiä. Trumpin, Putinin, brexitin, persujen, Orbanin ja kumppaneiden myötä populistit ovat onnistuneet määrittelemään toiveikkaan, kestävän tulevaisuuden puolesta toimijat kommunisteiksi.

Naurun henkiin herättämiseksi kaivattaisiin mestaritason satiirikkoja, pilkkaajia, sellaisia kuin Chaplin, joka teki Diktaattorin juuri oikealla hetkellä. Pilkan kohteista ei nyt olisi pulaa. Sitä odotellessa tyydyn hoitamaan terveyttä tuon irlantilaisen sananlaskun jälkiosaa noudattamalla.

                                                          (Kuva: Bored Panda)

perjantai 18. elokuuta 2023

"Riihimäki Lahti Kouvola Mikkel..."

On suunnitteilla matka Savonmuahan. Vähän kaduttaa, että tulin kaverille luvanneeksi.

Tuntuu kuin olisin tutkimusmatkalle Afrikkaan lähdössä, sillä Savo on minulle melkein tuntematonta seutua. 70-luvun puolivälissä asuin vuoden verran Mikkelissä sivaria suorittamassa, mutta ei siinä paikkakunta kovin tutuksi tullut. Siinä se minun Savon-tuntemukseni sitten onkin. Pikakäyntejä Savonlinnan oopperassa ja kasinolla ei lasketa.

Tai no, onhan kotiseutuni Jyväskyläkin tavallaan Savoa, ainakin murrekartaston mukaan. Mutta ei sydänsavolainen identiteetti siellä kovin kukoista.

Mitenkähän siellä pärjään? Reissusa olen luultavasti tavallistakin kiukkuisempi, kuten aina. Mutta kiukkuiselle miehelle tarpeellinen haukkumasanasto maistuu savon murteella aika laimealta: mulukero / riähkä / jonniijjootava / kutale / vutjake / mötäle / toestaetone...

Onko blogin lukijoissa alkuasukkaita? Osaisitteko neuvoa ärhäkämpää?

Matkaan aion valmistautua hyvin. Katson ainakin elokuvan Lentävä kalakukko (junalla minäkin menen!). Hyllystäni löytynyt Pahkasian Savo-Karjalan matkaopas on jo aloitettu.

 


tiistai 1. elokuuta 2023

Loma loppuu

Otsikkoon on haudattu niin sanottu koira. Teeskentelen siinä hyötykansalaista vaikka olen joutomies.

Ei minulla lomaa ole. Tai toisesta näkökulmasta:  olen pysyvästi lomalla.

Mutta siitä en vieläkään ole päässyt irti, että tähän aikaan vuodesta iskee loman loppumisen ahdistus. Niin vahvasti se tunnelma tarttui muistiin. Ei varmaankaan edes dementia pelasta sellaiselta tuntemukselta.

Sunnuntaiahdistus kuului kuvioon. Jo iltapäivällä oli pakko kaivaa laukusta pino papereita ja ruveta lukemaan. Edellisen viikon tuotokset piti saada valmiiksi palautettavaksi ja alkavan viikon aineisto kerätyksi laukkuun. Sunnuntai oli melkein aina täysi kotityöpäivä.

Solidaarisuutta tunnen nykykollegoja kohtaan. Eivät nämä ahdistukset ole voineet vähentyä. Katkotonta stressiputkea se työ on toukokuun lopuille asti.

Aina on kaikki kesken ja sekaisin. Parhaiten pärjäävät ne, joilla on kyky sietää epäjärjestystä. Sellaisista käytetään nimitystä luova ihminen.

On se tavallaan niinkin, että kyllä kannatti ikääntyä ja päästä eläkkeelle. (Tähän keksin kyllä monta pätevää vastaväitettäkin.)


 

torstai 8. kesäkuuta 2023

Sairaalahavaintoja 7: Iho

Mihin suuntaat silmäsi, kun hoitaja tulee ottamaan verikoetta? Kestätkö katsoa, kun neula tunkeutuu käsivarteesi? Vai käännätkö katseesi pois?

Aika monta kertaa neula minuun pistettiin sairaalassa. Verikoe otettiin kolme kertaa päivässä. Lisäksi ranteessa oli kanyyli tippaletkuja varten.. Sen asettaminen oli jostain syystä vaikeaa - sopivaa kohtaa ei meinannut löytyä. Tuli neljäkin harhapistosta ennen kuin onnistui. Mustelmia on jäljellä vieläkin.

 

En ole varsinaisesti piikkipelkoinen, mutta katseen olen tottunut kääntämään pois. Nyt kuitenkin päätin rohkaistua. Päätin katsoa suoraan kohti, kun neula läpäisee ihon. Ei se sitten sitten vaikeaa ollutkaan, kun tottui.

Varsinainen rohkeuskoe oli kuitenkin vielä edessä. Minun piti opetella pistämään itse itseäni.

Vatsan leikkaushaavat voivat aiheuttaa veritulpan. Sitä estämään vatsanahkaan pistetään verenohennuspiikkejä. Pelotti ihan oikeasti, kun hoitaja tuli opettamaan, kuinka se tehdään. Kysyin rohkaisuryyppyä, muta sitä ei ollut tarjolla.

Kaiken ihminen oppii, kun pakko on. Nyt ei enää tunnu missään. Pistelen tuosta vaan reikiä vatsan ihon läpi aamuin illoin. Tätä jatkuu vielä ties kuinka kauan, eikä tunnu ollenkaan pelottavalta.


sunnuntai 4. kesäkuuta 2023

Sairaalahavaintoja 4: Nenä

En heti hoksannut, mikä yöpöydällä oleva muovitötterö on. Kysyin filippiiniläiseltä hoitajalta. Hän selosti. En uskonut moista tarvitsevani.

Erehdyin. Jo toisena iltana tarvitsin – ja koko seuraavan päivän. Kaurapuuro ei lähtenyt imeytymään. Hoitaja sanoi, että tarvitaan letku nenästä mahalaukkuun.

Kamala ajatus! Yritin toppuutella, että odotellaan vielä huomiseen.

Vaan eipä odoteltu. Nuori vietnamilainen hoitaja lupasi pidellä kädestä kiinni, kun työntää letkun nenään. Toisella puolella suomalainen hoitaja piteli juomakuppia ja käski samalla koko ajan imeä pillillä mehua suuhun.

Se meni hyvin, yllättävän hyvin. Ei oikeastaan tuntunut miltään. Kolme päivää minulla oli letku nenässä enkä syönyt mitään.

Ja tärkein toteutui: ongelma katosi. Taitavia hoitajia!


 

tiistai 16. toukokuuta 2023

Säikähdys

Helmikuussa kävin lääkärissä. Terveyskeskuksen uusi lääkäri oli kuin nuoruuteni ihana hippityttö – parikymppinen kikkarapää kaunotar. Ja hyvin perusteellinen. Koskaan en ole istunut vastaanotolla niin pitkää aikaa. Tunti siinä meni, jos ei ylikin. En ymmärrä, miten sellainen oli mahdollista keskellä terveyskeskuksen kiireistä päivää. Kiireen tuntua ei ollut ollenkaan – kaikki huolet ja murheet juteltiin läpi. Voin sanoa, että tämä oli elämäni miellyttävin ja luottamusta herättävin vastaanotto.

Yhden oudon häiriön hän verikokeen tuloksista huomasi. Minulla on anemia. Syyn selvittämiseksi hän kirjoitti lähetteen epämiellyttävän tuntuiseen tutkimukseen.


Kuvassa näkyvän oven takana seurasi ikävä yllätys. Iso vanha lääkärisetä sanoi löytäneensä pahanlaatuisen kohdan, jonka koepala lähtee patologille. Lisäksi hän kirjoitti lähetteen kiireellisiin jatkotutkimuksiin.

Kunnon säikähdys, täytyy myöntää. Enhän minä tunne itseäni ollenkaan sairaaksi.

Sen jälkeen olen juossut tutkimuksesta toiseen. Uudessa verikokeessa anemia oli kaikonnut. Rautatabletit tepsivät. Patologi ei löytänyt koepalasta pahalaatuista. Tomografiassa ei löytynyt mitään pesäkkeitä. Kirurgi selosti, miten operaatio tehdään. Anestesialääkäri kyseli jos vaikka mitä. Pikkuisen tulin valehdelleeksikin.

Leikkauspäivä lähenee. Halu lähteä karkuun kasvaa. Epäselvää on tuon pahanlaatuisuuden kanssa, kun tähystäjälääkärin lausunnossa lukee yhtä, patologin toista.

Minulta leikattiin tulehtunut umpisuoli 1965, ja muistijälki siitä on kamala. Nukutuksessa naamalle laitettiin märkä rätti, ja siinä tuli tukehtumisen tunne. Herättyä yskiminen sattui haavaan. 

                                     (Bartholomaeus Anglicus,  1200-luku)

Ehkä kokemusmielikuvani tapahtumasta ei ole aivan ajantasainen.

Töölöntorin blogi jää nyt tauolle ja Dessu itse sairauslomalle (tai karkumatkalle). Tauon pituutta en osaa arvioida. Toivotan lukijoille hyvää kesää.

tiistai 4. huhtikuuta 2023

En kerro

 

                                     (Kuva:  Aulikki Oksanen: Piispa Henrikin sormi - 2004)


”Olen hengissä.

Tai ainakin hetkittäin

minulla on sellainen vaikutelma”

     (Lassi Nummi)

 

Äskettäin minulla oli kyllä toisenlaisiakin vaikutelmia kuin tässä runossa. Iski peräkkäin kaksi kipua.

Ensin tuli hampaaseen vaiva. Sillä ei kärsinyt purra. Muutama päivä myöhemmin portaita noustessaa polvi pamahti.

Hammaslääkäri tutki kymmenen sekuntia ja käski toiseen huoneseen röntgeniin - melkein yhdellä jalalla jouduin sinne hyppimään. Kuvasta löytyi haljennut hampaan juuri. Ei auttanut: poistettavaksi sellainen romuhammas määrättiin.

Viikon päästä löytyi aika. Hammaslääkäri huomasi, että pelkäsin aika lailla. Hän lupasi olla oikein varovainen ja käski minun miettiä jotain oikein mukavaa asiaa.

Minä tottelin. En kerro, mitä mietin, mutta ei oikein sytyttänyt. Tilanne siinä tuolissa suu auki ei ollut mukavalle jutulleni suotuisa. Olisi ehkä kannattanut valita jokin kokonaan eri aiheinen mukava juttu. Mutta ei mukavia juttuja mielessä kovin suurta määrää ole, tällaisella peruspessimistillä varsinkaan.

Hampaan poisto sujui silti kohtalaisen vähäisin karjahduksin. Olen jo toipunut. Onneksi se oli hammasrivin laitimmainen, ellei tallella olevaa viisaudenhammasta lasketa. Viiden päivän antibioottikuuri on jo loppunut.

Kotona polven kanssa oli vaikeampaa. Makuuhuone – vessa – keittiö – työhuone, siinä menot kolmen viikon ajan. Sängystä ja istumasta nouseminen oli vaikeinta. Kellarista löytyi onneksi äitini vanha kävelykeppi. Siitä oli hieman apua.

Ei auttanut, piti tilata taksi lääkäriin. Siellä taas röntgeniin. Löytyi alkava nivelrikko ja vettä polvessa. Vesi poistettiin ja tilalle kortisonia.

Se auttoi. Nyt jo kävelen, mutta vieläkin portaat on noustava terve jalka edellä. Lääkäri määräsi paljon kuntopyöräilyä.

Äänestämässäkin kävin omin jaloin. Käveltävää matkaa oli tosin vain pari sataa metriä. Vielä pitää varoa, ettei jalka väänny. Varpaat suoraan eteenpäin.


 

 

tiistai 21. maaliskuuta 2023

Jos

Tuli vieras. Tuttu opiskeluvuosilta asti. Virkasisko naapurikaupungista, oppikirjojakin kirjoittanut. Eläkeläisenäkin aktiivinen ammattilainen, toisin kuin minä.


Tarkoitus oli istua iltaa, niin kuin monet kerrat vuosien varrella. Edellinen oli joskus ennen koronaa. Olin hankkinut mieluisaa viiniä. Odotuksissa mukavaa juttelua niin kuin aina. Maailmaa järjestykseen, koulua kuntoon, muistoja mieleen.

Mutta ei mennyt niin kuin olin toivonut. Tulikin aivan toisenlainen tuttu. Kalpea, laihtunut, säikähtänyt.

Oli juuri saanut tiedon.

Lääkäri oli tutkinut koetulokset ja sanonut pahat sanat. Tulevaisuus näytti yhtäkkiä aivan toisenlaiselta.

Hetki istuttiin, sitten vieras lähti. Tilkka viiniä, ei maittanut. Ei pantu maailmaa järjestykseen. Siihen jäin viinipulloni kanssa.

Ovella erotessa kuitenkin pilkahdus tuttua tahdonvoimaa: ”Otetaan tämä joskus paremmalla ajalla uusiksi. Jos - - ”

Jos.

Vähäpätöinen pieni alistuskonjunktio. Mutta iso sisältö.

                                                      (Kuva: Bernard Buffet 1955)
 

 

 

maanantai 6. maaliskuuta 2023

Kutina

-Kun kutiaa, niin raapimista ei voita mikään. (Cum prurit, nihil scalpendo verberat)

Joku vanha viisas tuonkin on lausunut, olisiko ollut Cicero. Tai ehkä Horatius, en muista. Mutta tuo viisas ei tainnut tulla ajatelleeksi, että kutina voi olla sellaisessa kohdassa, johon ei pääse raapimaan. Kuten minulla, keskellä selkää.

Vaikka kuinka kurkotan kädellä, yläkautta tai alakautta, oikealta tai vasemmalta, en ulotu. Lähelle pääsen, mutta en aivan perille siihen kutisevaan kohtaan.


Huonosti on ihmisvartalo suunniteltu. Miksi pitää olla sellainen anatomia, ettei käsien liikerata ulotu vartalon jokaiseen kohtaan? Ehkä joku akrobaatti ulottuisi. Etsimättä muistuu mieleen tuttu musiikinopettaja, joka aamuyön juhlatunnelmissa väänsi vartalonsa sellaiseen asentoon, että ulottui isovarpaalla koskettamaan nenäänsä.

Tästä ällistyttävästä tempusta kirjoitinkin täällä kerran ((click)). Samassa yhteydessä kirjoitin myös kirjailija Nikolai Gogolin ihmeellisestä nenästä. Hän pystyi alahuulella koskettamaan nenänpäätään. (Näitä temppuja en malttanut olla itsekin kokeilematta, mutta salaa, kenenkään näkemättä.) Samassa tekstissä mainitsin myös omasta kutiavasta nenästäni. Helppohoitoinen vaiva tähän nykyiseen verrattuna!

Kun sormet eivät yllä, yritin viivoittimella. Yritin kihnuttaa oven karmiin. Yritin puukauhalla. Hetkeksi tepsivät. Kävin kellarissa etsimässä selänraaputinta, jollaisen muistan joskus lahjaksi saaneeni. En löytänyt. Vessaharja voisi olla hyvä. Jos vaiva ei lopu, huomenna lähden markettiin ostamaan.


 

 

perjantai 20. tammikuuta 2023

Maailman vaikein

Olen hämmästellen seurannut, kuinka vaikea asia translaki on eduskunnalle ollut. Tähän sopii vanha ja kulunut itkeä vai nauraa –fraasi. Kyllä, molemmat.

Olen vuosien ajan nähnyt läheltä, kuinka kipeä asia yhteiskunnan suvaitsemattomuus on.Tunnen kaksi henkilöä, joita juuri tämä laki koskee, toinen entisessä työyhteisössäni, toinen lähisuvussani.

On vaikea ymmärtää, että vielä nykyaikanakin konservatiivinen ja uskonnollinen elämänkatsomus lukitsee ajattelun heti kun mennään ihmisen herkimmälle alueelle, seksuaalisuuteen. Tuomitsemisvietti pääsee heti hallitsemattomasti valloilleen.


Olen huomannut, että sukupuolen korjaaminen muutetaan näillä tuomitsevilla tahoilla usein jonkinlaiseksi vitsiksi, muiden alapäävitsien joukkoon, halventavassa tarkoituksessa. Mies naisena, nainen miehenä on vanha takuuvarma komedia-aines.

Mutta niille, joita tämä henkilökohtaisesti koskee, tämä ei ole mitään komediaa. Se on totista totta, epätasa-arvon ja sorron väline. Siinä ei ole kyse armeijan välttelystä ja naisten pukuhuoneeseen livahtavista tirkistelijöistä, niin kuin eräät puolueet epäilevät.

Nyt on eduskunnassa taas kerran nähty outo näytelmä. Jotkut keräävät ääniä tuleviin vaaleihin, keinona kaikenkarvainen vehkeily, taktikointi, huomion herättäminen ja idioottimaiset tekosyyt. Sellaiset tiedetään tehokkaiksi – gallupit näyttävät, että sellaisiin turvautuvat puolueet menestyvät.

Aihe on ikivanha. Silmiin osui juuri lehtileike vuodelta 1966. Samasta aihekokonaisuudesta siinäkin on kyse.

Hufvudstadsbladet julkaisi nimilistan, vetoomuksen. Nimilista on kiinnostava, melkein kaikki tuttuja nimiä ikäiselleni. Kirjailijoita, taiteilijoita. tieteentekijöitä, siltä taholta yleensä uutta luovaa ajattelua voi odottaa. Tässä listassa joukossa on yllättäen yksi kirkonmieskin, tuleva arkkipiispa.

Eräs yksityiskohta vielä näyttää ilmeiseltä. Taitaa olla pitkälti samaa tuomitsijoiden joukkoa, jolta ei riitä ymmärrystä #metoo-liikkeen esiin nostamalle ongelmalle. – Enää ei uskalla edes flirttailla naisille  -asenne on osa isoa pakettia, ikiaikaista maailman vaikeinta asiaa.

KUVAT:                       

1.   Billy Wilder:  Piukat paikat -1959 / Jack Lemmon & Tony Curtis

2  Sergio Leone Huuliharppukostaja -1968 / Claudia Cardinale & Jason Robards