Karnevaaliaika

Dessu on viettänyt hiljaiseloa. Mikään ei ole maittanut, ei edes blogin kirjoittaminen. Jotkut lukijat näyttävät huolestuneen. Huonolle tunnelmalle on syynsä – palaan asiaan lähipäivinä.

Eipä silti, kroonisesti ärtynyt olen ilman ylimääräisiä ongelmiakin. Minua ei sytytä intoon edes vuotuinen karnevaaliaika eli euroviisut. Tavallisen happamana olen karsintoja katsellut. Edes vähäpukeisia esiintyjiä ei ole entiseen malliin stimuloimassa piilotettua mieskatsetta esiin kätköistään.

Suomi on perinteisesti joka vuosi ollut voittajasuosikki – ainakin jos eräiden lehtien otsikkoja on uskonut. Olen tullut ymmärtämään, että tänä vuonna on keskimääräistä enemmän syytä uskoa. Siksi katsoin Suomen edustuskappaleen tavallista tarkemmalla silmällä.

Musiikkipuoleen en sano mitään – olen yli-ikäinen boomeri ja ajan virtauksista tipahtanut. Sanoituksen genreä vieroksun myös, mutta eräänlainen miehisyyden haparoivaa olemusta oivaltava eetos sieltä taitaa löytyä. Esityksen visuaalinen ilme on omintakeinen ja kerrasta mieleen jäävä – täytyy myöntää.

En kuitenkaan toivo Suomen voittavan. Toivon, että Suomi tulee toiseksi Ruotsille yhden sadasosapisteen hävinneenä. Saisimme lopultakin nykyaikaisen Juha Miedon sen loppuun kuluneen miehisen uhon  tilalle.

Ikiaikainen ideani Suomen euroviisuedustajaksi taitaa jäädä toteutumatta. Olen esittänyt , että valitsemme M. A. Nummisen. Vakavailmeinen mies frakki päällä, filosofissävyinen laulu. Kaikki showmeininki pois, ei mitään koreografiaa. Uskon, että tällä konseptilla menestys olisi varma.

 

Onneksi saivat Havis Amandan patsaan siirretyksi turvaan. Lähiaikoina taitaa tulla toinenkin vaara patsaan turvallisuudelle. Euroviisuväen juhlinnasta en tiedä, mutta humalaisen alastoman jääkiekkoväen hyökkäys hennon patsaan kimppuun saattaisi koitua turmioksi. Ehkä he voisivat siirtyä kiipeilemään Mannerheimin patsaaseen?

Kadonnutta aikaa häätämässä

Nuori mies kysyi minulta, olenko laulumiehiä. Vastasin, että minun lauluääneni on sitä tasoa joka syntyy kun risteytetään varis ja M. A. Numminen.

Ilmeestä näin, että hän ei oikein ymmärtänyt. Ilmeni, että hän ei tiennyt, kenestä Nummisesta puhun. Variksen hän tiesi.

Helsingin Sanomat kirjoitti äskettäin suomalaisesta "yhtenäiskulttuurista". Se on lehden mukaan kuolemaisillaan. Viimeisetkin rippeet ovat katoamassa, kun jopa Ajankohtainen kakkonen on päätetty lopettaa. Viimeisiä rippeitä ovat television itsenäisyydenpäivän vastaanotto ja Vesku Loirin laulu. Kirkkokaan ei enää kosketa koko kansaa niin kuin joskus, puolueista nyt puhumattakaan. Kaukana on aika, jolloin koko kansa luki Tuntemattoman sotilaan. Yhtenä päivänä vuodessa sen voi sentään vielä katsoa elokuvana televisiosta.

Kyllä tuossa perää on. Vielä minun nuoruudessani oli yhtenäiskulttuuri vahvoilla. Joka ikinen suomalainen koki Kekkosen aikaan kaikille yhteisiä elämyksiä Yleisradion välityksellä. Kaikki kuuntelivat tai katsoivat Tarvajärveä, Jatkoaikaa, Spedeä, Listaa, missikisoja, hiihtokilpailuja. Kaikki tunsivat jopa sellaiset kevyen musiikin säikäyttävät ilmiöt kuin Irwin ja M. A. Numminen. Kansakunnan yhteistä turvallisuudentunnetta koettelivat sellaiset nimet kuin Tulilahti, Bodom, Novosibirsk.

Nyt sitten kohtaan nuoren aikuisen miehen, joka ei ole koskaan törmännyt nimeen M. A. Numminen. Se on todiste yhtenäiskulttuurin katoamisesta. En ryhtynyt sen kummemmin selittämään. Miten Nummisen nyt lyhyesti selittäisi. Annoin olla, rinnastukseni ei osunut. Kansallisaarre on unohtumassa.

Toisaalta enhän minäkään tunne tämän nuoren miehen oman aikakauden musiikkia. Vaikka tunsin hyvin 60-luvun rockmusiikin, kiinnostukseni hiipui ja loppui kokonaan viimeistään 80-luvun lopulla. Viimeisiksi kansakuntaa kokoaviksi viihteeksi mainittiin lehdessä sellaisia tv-ohjelmia kuin Putous, Vain elämää, Voice of Finland ja Kingi. Ovatpa päässeet minulta menemään ohi. Yhden jakson Putousta tulin katsoneeksi, kun lehdestä luin, että siinä on tuttu näyttelijä. Yhteen kertaan jäi.

Mikä on se "suomalainen yhtenäiskulttuuri", jota eräät poliittiset suuntaukset tavoittelevat torjumalla vierasta vaikutusta? Minä en tunne minkäänlaista yhteenkuuluvuutta sen suuntauksen edustajien kanssa. Paljon enemmän yhteenkuuluvuutta tunnen niiden kanssa, joita kiihkomielet häätämässä pois. Kansakunta tarvitsisi uutta virtaa, uudenlaisia vaikutteita, uudenlaisia Nummisia nuutuneeseen olemiseensa.

M. A.

Dessutom ilahtui Yle Teeman huomionosoituksesta taiteilija M. A. Nummiselle, joka täyttää pyöreitä vuosia. Nummisella on ollut pieni osuutensa Dessutomin kulttuurikäsityksessä jo vuosikymmenien ajan.

Hämärtynyt kuva yrittää tulla esiin, että ensimmäinen live-kohtaaminen olisi tapahtunut joskus 60-luvun lopulla Jyväskylän Kesän kulttuuripäivillä. En kuitenkaan pysty palauttamaan muistiin täsmällistä muistikuvaa.

Sen sijaan muistan täsmällisesti, että olin yleisössä Tukholman Gröna Lundissa kesällä 1972. Konsertti oli huippumenestys. Olin samalla lavalla nähnyt muutamaa päivää aikaisemmin Evert Tauben, joka oli arvostettu iäkäs ruotsalainen trubaduuri, mutta kyllä M. A. meni suosiossa edelle.

M. A. oli osa 60-luvun kulttuuriradikalismia. Oli aika kaataa muureja ja siirtyä vapaampaan kulttuuriin. Nummisen onnistui näyttävästi. Hänen silloisiin siveellisyyssääntöihin sopimattomat kappaleensa ja šokeeraava esiintymisensä aiheuttivat kulttuuriskandaaleja.

Oli syytä epäillä, että hän rienaa ja pilkkaa.
Epäily oli varmasti oikea.

Kun Numminen lauloi mielenkiintoisella äänellään ”Jenkan ulkosynnyttimistä” tai ”Jenkan hevosen puhdistamisesta” tai ”Nuoren aviomiehen on syytä muistaa”, oli helppo löytää arvovaltaisia henkilöitä, joilla kiehui, erityisesti kirkon ja armeijan piiristä. Laulu ”Naiseni kanssa eduskuntatalon puistossa” toi mukaan poliitikot. Niistä tuli kiellettyjä lauluja.

Myöhemmin tuli taidemusiikki ja filosofia. Äskettäin julkaistiin ”Kielletyt laulut”, jolla näitä skandaalilauluja tuli ensimmäistä kertaa levylle. Lisäksi sillä oli ”Heidenröslein” ja ”Wovon mann nicht sprechen kann”.

Joku sanoi, että Nummisen musiikkihuumori on samaa tasoa kuin Eläkeläiset-yhtyeen. Väitän vastaan. Numminen on sivistynyttä, laaja-alaista ja itseironista sekä poikkeuksellisen produktiivista ja uudistumiskykyistä.

Dessutom oli aidosti pahoillaan, ettei hänellä ollut tilaisuutta viime kesänä mennä kuuntelemaan Nummista maailman suurimpaan puulämmitteiseen saunaan, Merisotakoulun saunaan. Siellä olisin kuullut ”Jalkaväkiohjesäännön” laulettuna. Suoraa jatkoa 60-luvun laululle ”Jenkka hevosen puhdistamisesta” joka sekin oli armeijan ohjetekstiin sävelletty.

Dessutom onnittelee ”Suomi-undergroundin isäpuolta” ja toivottaa lisää tuottavia ja kulttuuria ravistelevia vuosia. Olisiko jo Euroviisujen aika?

¤ ¤ ¤

Dessutom poistuu huomenna keskiviikkona Töölöntorilta ja matkustaa laivalla Tukholmaan. ”Sinne veri vetää aina uudestaan”. Palaan kyllä, mutta melkein viikko siihen menee. Toivotan lukijoilleni lystiä pääsiäistä.