Valheen viemää

Kiinnostava ristiriita:

Kun poliitikko valehtelee suorassa lähetyksessä, se ei aiheuta erityisempää ihmettelyä. Kuuluu asiaan.

Kun toinen poliitikko käyttää valheesta alatyylistä nimitystä, siitä nousee meteli.

Minun ajatukseni menevät toisin. Valehtelu tässä on ongelma, ei sitä totuudellisesti luonnehtiva sana. Vai keksisikö joku vielä osuvamman sanan?  Ei se asia vaan sille annettava nimi!

Oscar Wilde kirjoitti aiheesta oikeita havaintoja:

  

"Minun kokemukseni elämästä on se, että kun joku valehtelee, hänen sanansa vahvistetaan joka puolella todeksi. Kun joku puhuu totta, hän jää kovin yksinäiseen ja piinalliseen asemaan, eikä kukaan usko sanaakaan siitä mitä hän sanoo." (The Importance of Being Earnest 1895, suom. Sulhaseni Ernest / suom. Kersti Juva,  tunnetaan myös suom. nimellä Tärkeintä on olla aito)

Wilde irvistelee poliittiselle "rehellisyydelle" monessakin yhteydessä. Ilmeisesti siis asia on ollut tuttu ennen nykypäivääkin, tokkopa kuitenkaan yhtä vaikutusvaltaisesti. Dialogissa Valehtelun rappio (The Decay of Lying - 1898) / suom. Martti Anhava) vanha kunnon ilkimys osaa asettaa sanansa niin kohdalleen, että se pätee täydellisesti nykypäivän mediassa.

" - -  Kuinka toinen puhti on tosi valehtelijassa, hänen huiman oikopäisissä väitteissään, hänen ylväässä edesvastuuttomuudessaan, hänen terveen luontaisessa halveksunnassaan kaikkea mahdollista todistelua kohtaan."

HS julkaisi lauantaiesseessään (08.02.20) kirjallisuustoimittajan aika väsähtäneen makuisen esittelyn hienosta kirjasta. Sen innoittamana ei moni taida kirjaan tarttua, vaikka kannattaisi. Se johdattaa lukijan ymmärtämään terävällä tavalla vanhoja tuttuja kirjoja. Wilden Ernest-näytelmänkin se nostaa suorastaan parhaaksi brittiläiseksi komediaksi Shakespearen Loppiaisaaton jälkeen.

Tällainen jos mikä innostaa lukijan elvyttämään tuttavuutensa näihin vuosikymmenien takaisiin lukukokemuksiinsa. Ja moniin muihin, kuten kansikuvan nimilistasta näkyy.

Hienostelua?

Kävin taas oopperassa. Tästä alkaa tulla tapa, kun alituisesti oopperassa ramppaan. Viimeksi oli Lentävä hollantilainen, nyt Kesäyön unelma.

Sibelius-Akatemian oppilasesitys Musiikkitalossa oli yllättävä. Viihdyttävä, täytyy myöntää, mutta kovin erilainen kuin odotin. Toisaalta minun odotukseni ovat perusteettomia, sillä en tunne oopperoita. Odotukseni perustui siihen, että tunnen Shakespearen näytelmän ja ajattelin, että esitys menee sen mukaisesti. Ei aivan mennyt.

Kesäyön unelma on Benjamin Brittenin säveltämä. Libreton on tehnyt Peter Pears. Ohjaaja oli Victoria Newlyn. Esiintyjät olivat minulle tuntemattomia. En yritä ollenkaan arvioida esityksen tasoa, sillä siihen minulla ei ole osaamista.

Kokemus oli kuitenkin positiivinen. Esitys oli hauska, nokkela, kekseliäs. Tapahtumat sijoittuivat jonkinlaisille musiikkifestivaaleille, ja siellä sattui ja tapahtui. Kaikki perinteiset intohimot, mustasukkaisuudet ja petokset käytiin läpi kulisseina toimivien bajamaja-rivien seassa. Kekseliäiden yksityiskohtien vyörytys oli valtava.

Olisiko esityksen tuntenut Shakespeareksi, jos ei olisi tiennyt? Paljon puuttui, koko kehyskertomuskin. En tiedä, oliko se ohjauksen valinta vai kuuluiko se jo librettoon ja sävellykseen.

Oopperan (ja baletin) arvostus taidelajina on ongelmallinen. Niitä pidetään eliitin hienosteluna. Näin varsinkin eräässä poliittisesti motivoituneessa piirissä. Tämä esitys ei ollut hienostelua.

Muistan yhden varhaisista balettikäynneistäni. Se oli Joutsenlampi ja tapahtui muinaisessa Leningradissa joskus 1980-luvun alussa.. Kokemus oli häkellyttävä. Yleisö oli kyllä parhaimpiinsa pukeutunutta mutta kaukana mistään minkkimuuri-tyyppisestä. Näki, että tavallinen väki oli tottunut käymään ja nauttimaan korkeakulttuurista. Väliajat käytettiin jonkinlaiseen muodostelmakävelyyn jonoissa ympäri aulaa. Väki tiesi kokemuksesta, että niin tehdään.

Esitys ja vanha hieno teatteri hurmasivat tällaisen rokkijätkäksi itsensä mieltävän. Illalla hotellin ravintolassa mietittiin, miten tällainen laatutaide saadaan toimimaan niin hyvin, kun kaikki muu siinä maassa oli niin huonosti toimivaa.

Tukholman Kuninkaallisessa Oopperassa jouduin aikoinaan käymään ylettömän hienon valtuuskunnan jäsenenä. Seuran arvovaltainen jäykkyys kai aiheutti, ettei jäänyt mieleen, mikä esitys oli kyseessä. Ja Oopperakellari vasta hieno paikka olikin. Muistan helpotuksen, kun ruokailun jälkeen päästiin pienellä porukalla vaihtamaan vapaalle Stinssen-nimiseen krouviin.

Helsingissä on rennompi meininki oopperaesityksen jälkeisellä aterialla. Kuvassa Oopperan grilli siinä aivan Kansallisoopperan kulmalla. Siihen jonoon on hyvä mennä kulttuurinautinnon päätteeksi. (valitan, että sormenpää pääsi mukaan arvokkaaseen ympäristöön).

Sanoja, sanoja, sanoja

Alakerran insinööri poikkesi pikimmiten kylässä. Yllättäen hän innostui kehumaan minua. Sellaista ei ole aikaisemmin tapahtunut.

Syynä poikkeukselliseen käytökseen oli pieni kirja, jonka hän huomasi työpöydälläni. "Kerrankin sinulla on asiallisen näköistä luettavaa", hän loihe lausumaan ja näytti hämmästyneeltä.

Kukin tietysti lukee makunsa mukaan, niin insinöörikin. Lukeminen on hyödyllistä, väitetään. Tärkeintä on että jotain lukee, sillä ei ole niin suurta väliä, mitä lukee, kunhan jotain. Jos ei kirjoja niin sitten lehtiä tai Aku Ankkaa tai edes Valittuja Paloja.

Insinöörin piikittely tähtäsi siihen, millaisia kirjoja hän on aikaisemmilla käynneillään nähnyt työpöydälläni. Yleensä siinä on runoja. Sellaisille hän on tuhahdellut ja sanonut sitten jotain miehekästä.

Hamlet sen selkeimmin ilmaisi, kun Polonius kysyi, mitä hän lukee: "Sanoja, sanoja, sanoja." Sen täydellisempää vastausta ei voi kuvitellakaan. Kuitenkin se oli joidenkin mielestä hyvin epäilyttävää, sillä Hamletin epäiltiin menettäneen selväpäisyytensä, kun hänen oli nähty kulkevan "takki auki repsottaen ja ilman hattua ja polvet tutisten näöltään surkeana aivan kuin olisi helvetistä vapautettu sielu". Onneksi Polonius käsitti nopeasti, että ei poika ole hulluksi tullut vaan hän on hulluna rakkaudesta.

Insinööri ei taida ajatella kuin Shakespearen Hamlet. Hänelle on eroa sillä, mitä sanoja luetaan. Jos ne ovat runojen sanoja, kuten minulla, herää epäilys hulluudesta.

Vielä kauempana hän taitaa olla Gogolin Kuolleiden sielujen maaaorja Petruskasta (jonka minä taas tunnistan sielunveljekseni) : 

 "Olipa hänellä ylevä halu lukemiseen, vaikkei hän suuria välittänyt kirjojen sisällyksestä. Samanarvoisia olivat hänelle rakastuneen sankarin seikkailut, aapiskirjat ja rukouskirjat - kaiken hän luki yhtä tarkasti;  jos hänen käteensä olisi pistetty kemian oppikirja, ei hän olisi hylännyt sitäkään. Hän ei välittänyt luettavan sisällyksestä, vaan itse lukemisesta eli paremmin sanoen lukemisen toiminnasta, siinä kun aina kasautuneista kirjaimista syntyy jonkinlainen sana, joka toisinaan hiisi ties mitä merkitsee."

 No, vähän taisin liioitella, sillä kemian oppikirja jäisi minulta kyllä lukematta. Sen sijaan rukouskirja on kyllä kelvannut, sillä olen nuorena kirjallisuudenopiskelijana lukenut Raamatun ja nyt aion perehtyä Koraaniin, tosin kuuntelemalla luentaa, en itse lukemalla.

Lopuksi pitää tietysti paljastaa, mikä oli se kehumista aiheuttanut kirja työpöydälläni.

Sen nimisivu näkyy kuvassa. Tarjosin kirjaa lainaksi insinöörille ja hän otti. Ei tarvinnut edes ylipuhua. Odotan jännittyneenä, mitä hän piti kirjasta. Pahoin pelkään, että ei pitänyt ja palauttaa sen tuhahdellen ja jotain miehekästä sanoen.

Kirjan nimestä "Järven syvyyden mittaaminen" voisi päätellä, että se käsittelee tekniikkaa ja luonnontiedettä, siis insinöörin omaa alaa. Mutta nimi johtaa harhan. Kirja on kansanrunouden tutkimuksen alaan kuuluva kirjoitus vedenhaltijakertomuksista eri maakunnissa. Niissä vanhan kansan tarinoissa taruolennot mittaavat järvien syvyyttä, siis sitä, jonka tunnetuin teos on Topeliuksen runo Inarinjärvestä. Ne, jotka eivät ehkä ole lukeneet Maamme kirjaa, ovat ehkä löytäneet runon Väinö Linnan Pohjantähdestä, jossa sitä lauletaan päätösosan viimeisellä sivulla.

Oikein himottaa jo etukäteen päästä kehumaan insinööriä monipuolisesta lukemisharrastuksesta, jonka uusin ilmentymä on innostus kansanrunouteen. Vahingonilo on sitä vilpittömintä iloa.

Milanosta Töölöntorille

Dessu on palannut Milanosta. Ja heti iski flunssa.

Ei tarvinnut kuin laskeutua lentokoneen portaat alas, niin ennakkomerkit kurkussa olivat aavistettavissa. Taksissa kohti Helsinkiä aavistus vahvistui ja Töölöntorin laidalla kotiovella asiasta ei enää ollut epäselvyyttä. Hississä kohti viidettä kerrosta tuli jo aivastus.

Onneksi kotona oli lääkettä, rommia ja hunajaa ja viinimarjamehua.

Lombardian kohtalaisen lämmin ilmanala helli ulkona olijoita, mutta Euroopan vuoronvarausviratsojen kansainvälinen yhteistyöseminaari pidettiin epäviisaasti sisätiloissa, vanhassa kivirakennuksessa. jossa on viileää ja kaikuisaa. Sain seurata suuren määrän Power point -esityksiä, enkä voi kehua nauttineeni. Tuskin kukaan muukaan, mutta sellaisia seminaarien kuuluu olla. Hetkittäin olisi voinut luulla, että ollaan Suomen hiihtoliiton kokouksessa. Kähnäämisen aiheena olivat silloin kehitystavoitteet, joissa meidän Pohjoismaiden ja Välimeren maiden edustajien näkemykset olivat kaukana toisistaan.

Vapaa-aika sen sijaan oli miellyttävämpää. Pohjoismaiden edustajien kanssa päätimme tehdä retken Veronaan, historiallisia nähtävyyksiä täynnä olevaan kaupunkiin, jossa en ole ennen käynyt. Erityisesti minua kiehtoi päästä Shakespearen Romeon ja Julian jäljille, näytelmän ”tapahtumapaikoille”.

Viereisessä kuvassa on se kuuluisa parveke, joka on niin keskeinen Romeon ja Julian rakkaustarinassa. Parvekkeen alapuolelle on pystytetty Julian patsas. (klikkaamalla kuvat suurntuvat).

Miespuolisten vieraiden kuului perinteen mukaan sivellä patsasta. Perimätiedon mukaan siitä saa onnea ja kyvykkyyttä rakkauselämäänsä. Kuvasta näkyy, mikä kohta Juliasta on sivelyn kohteena. Dessukin siveli, muiden mukana, kuitenkin huolestuneesti tietoisena koti-Suomessa ja Pohjoismaissa vallitsevista yleisistä käyttäytymisnormeista, jotka koskevat seksuaalista ahdistelua.

Kirjalistat

Kirjalistat-haaste

Blogeissa kiertää haaste, jossa on lueteltu kirjoja. Pyydetään lihavoimaan ne, jotka olen lukenut. Päiviltä tämän käyttööni lopulta nappasin. Esitän kiitokseni.

Taidanpa osallistua, tässä Linnan kutsujen kättelyjonoa sivusilmällä seuratessa. Pitäähän sitä sivistynyttä vaikutelmaa tavoittelevan herrasmiehen olla nenä terävänä tarkkailemassa televisiosta vuoden tärkeintä spektaakkelia, kun itse en päässyt sinne esiintymään. Yleissivistyksen puutteesta voitaisiin Dessua moittia, jos en huomenna Vuoronvarausliiton kuppilassa osaisi kommentoida kolttujen kauneutta.

En pidä tarjolla olevia kirjalistoja kovin onnistuneina. Kukahan ne on laatinut ja millä perustein? Joiltakin osin aika kummallisia valintoja, joiltakin osin kyllä aivan o.k. BBC:n listalla on aika monta teosta, joista en ole kuullutkaan

Ensimmäinen lista on peräisin BBC:ltä, jälkimmäinen Keskisuomalaisesta, lapsuuteni kotikaupungin maalaisliittolaisesta valtalehdestä. Lieneekö Teppo Kulmalan laatima lista?

= = =

BBC:  Have you read more than 6 of these books? The BBC believes most people will have read only 6 of the 100 books listed here. Bold those books you've read in their entirety.

1. Pride and Prejudice – Jane Austen
2. The Lord of the Rings – JRR Tolkien
3. Jane Eyre – Charlotte Bronte
4. Harry Potter series – JK Rowling
5. To Kill a Mockingbird – Harper Lee
6. The Bible
7. Wuthering Heights – Emily Bronte
8. 1984 – George Orwell
9. His Dark Materials – Philip Pullman
10. Great Expectations – Charles Dickens
11. Little Women – Louisa May Alcott
12. Tess of the D'Urbervilles – Thomas Hardy
13. Catch 22 – Joseph Heller
14. Complete Works of Shakespeare
15. Rebecca – Daphne Du Maurier
16. The Hobbit – JRR Tolkien
17. Birdsong – Sebastian Faulks
18. Catcher in the Rye – JD Salinger
19. The Time Travellers Wife – Audrey Niffenegger
20. Middlemarch – George Eliot
21. Gone With The Wind – Margaret Mitchell
22. The Great Gatsby – F Scott Fitzgerald
23. Bleak House – Charles Dickens
24. War and Peace – Leo Tolstoy
25. The Hitch Hiker’s Guide to the Galaxy – Douglas Adams
26. Brideshead Revisited – Evelyn Waugh
27. Crime and Punishment – Fyodor Dostoyevsky
28. Grapes of Wrath – John Steinbeck
29. Alice in Wonderland – Lewis Carroll
30. The Wind in the Willows – Kenneth Grahame
31. Anna Karenina – Leo Tolstoy
32. David Copperfield – Charles Dickens
33. Chronicles of Narnia – CS Lewis
34. Emma – Jane Austen
35. Persuasion – Jane Austen
36. The Lion, The Witch and The Wardrobe – CS Lewis
37. The Kite Runner – Khaled Hosseini
38. Captain Corelli’s Mandolin – Louis De Berniere
39. Memoirs of a Geisha – William Golden
40. Winnie the Pooh – AA Milne
41. Animal Farm – George Orwell
42. The Da Vinci Code – Dan Brown
43. One Hundred Years of Solitude – Gabriel Garcia Marquez
44. A Prayer for Owen Meaney – John Irving
45. The Woman in White – Wilkie Collins
46. Anne of Green Gables – LM Montgomery
47. Far from the Madding Crowd – Thomas Hardy
48. The Handmaids Tale – Margaret Atwood
49. Lord of the Flies – William Golding
50. Atonement – Ian McEwan
51. Life of Pi – Yann Martell
52. Dune – Frank Herbert
53. Cold Comfort Farm – Stella Gibbons
54. Sense and Sensibility – Jane Austen
55. A Suitable Boy – Vikram Seth
56. The Shadow of the Wind – Carlos Ruiz Zafon
57. A Tale Of Two Cities – Charles Dickens
58. Brave New World – Aldous Huxley
59. The Curious Incident of the Dog in the Night-time – Mark Haddon
60. Love in the time of Cholera – Gabriel Garcia Marquez
61. Of Mice and Men – John Steinbeck
62. Lolita – Vladimir Nabokov
63. The Secret History – Donna Tartt
64. The Lovely Bones – Alice Sebold
65. Count of Monte Cristo – Alexandre Dumas
66. On the Road – Jack Kerouac
67. Jude the Obscure – Thomas Hardy
68. Bridget Jones’s Diary – Helen Fielding
69. Midnight’s Children – Salman Rushdie
70. Moby Dick – Herman Melville
71. Oliver Twist – Charles Dickens
72. Dracula – Bram Stoker
73. The Secret Garden – Frances Hodgson Burnett
74. Notes from a Small Island – Bill Bryson
75. Ulysses – James Joyce
76. The Bell Jar – Sylvia Plath
77. Swallows and Amazons – Arthur Ransome
78. Germinal – Emile Zola
79. Vanity Fair – William Makepeace Thackeray
80. Possession – AS Byatt
81. A Christmas Carol – Charles Dickens
82. Cloud Atlas – David Mitchell
83. The Colour Purple – Alice Walker
84. The Remains of the Day – Kazuo Ishiguro
85. Madame Bovary – Gustave Flaubert
86. A Fine Balance – Rohinton Mistry
87. Charlotte's Web – EB White
88. The Five People You Meet In Heaven – Mitch Albom
89. Adventures of Sherlock Holmes – Sir Arthur Conan Doyle
90. The Faraway Tree collection – Enid Blyton
91. Heart of Darkness – Joseph Conrad
92. The Little Prince – Antoine de Saint Exupery
93. The Wasp Factory – Iain Banks
94. Watership Down – Richard Adams
95. A Confederacy of Dunces – John Kennedy Toole
96. A Town Like Alice – Nevil Shute
97. The Three Musketeers – Alexandre Dumas
98. Hamlet – William Shakespeare
99. Charlie & the Chocolate Factory – Roald Dahl
100. Les Miserables – Victor Hugo



Keskisuomalaisen 100 kirjaa, jotka tulee lukea ennen kuolemaa:

1. Mika Waltari - Sinuhe Egyptiläinen
2. J.R.R. Tolkien - Taru sormusten herrasta
3. Väinö Linna - Tuntematon sotilas
4. Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä
5. Väinö Linna - Täällä Pohjantähden alla 1-3
6. Agatha Christie - 10 pientä neekeripoikaa
7. Fjodor Dostojevski - Rikos ja rangaistus
8. Anne Frank - Nuoren tytön päiväkirja
9. Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille
10. Astrid Lindgren - Veljeni Leijonamieli
11. Antoine de Saint-Exupéry - Pikku Prinssi
12. J.K. Rowling - Harry Potter -sarja
13. Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys
14. George Orwell - Vuonna 1984
15. Veikko Huovinen - Havukka-ahon ajattelija
16. Elias Lönnrot - Kalevala
17. Jane Austen - Ylpeys ja ennakkoluulo
18. Sofi Oksanen - Puhdistus
19. Astrid Lindgren - Peppi Pitkätossu
20. Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan
21. Richard Bach - Lokki Joonatan
22. Umberto Eco - Ruusun nimi
23. Tove Jansson - Muumipeikko ja pyrstötähti
24. J. & W. Grimm - Grimmin sadut I-III
25. Dan Brown - Da Vinci -koodi
26. Enid Blyton - Viisikko-sarja
27. Anna-Leena Härkönen - Häräntappoase
28. Ernest Hemingway - Vanhus ja meri
29. Goscinny - Uderzo - Asterix-sarja
30. John Irving - Garpin maailma
31. Louisa May Alcott - Pikku naisia
32. Victor Hugo - Kurjat
33. C.S. Lewis - Narnian tarinat
34. A.A. Milne - Nalle Puh
35. Henri Charriete - Vanki nimeltä Papillon
36. Alexandre Dumas - Kolme muskettisoturia
37. Emily Bronte - Humiseva harju
38. William Golding - Kärpästen herra
39. Juhani Aho - Rautatie
40. Leo Tolstoi - Anna Karenina
41. Frank McCourt - Seitsemännen portaan enkeli
42. Arthur C. Clarke - Avaruusseikkailu 2001
43. J.D. Salinger - Sieppari ruispellossa
44. Charlotte Brontë - Kotiopettajattaren romaani
45. Kurt Vonnegut - Teurastamo 5
46. Isaac Asimov - Säätiö
47. Aapeli - Pikku Pietarin piha
48. Leo Tolstoi - Sota ja rauha
49. Mauri Kunnas - Koiramäen talossa
50. Margaret Mitchell - Tuulen viemää
51. Nikolai Gogol - Kuolleet sielut
52. Albert Camus - Sivullinen
53. Kirsi Kunnas - Tiitiäisen satupuu
54. Hergé - Tintti-sarja
55. Miquel Cervantes - Don Quijote
56. Eduard Uspenski - Fedja-setä, kissa ja koira
57. Mark Twain - Huckleberry Finnin seikkailut
58. Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi
59. Herman Hesse - Lasihelmipeli
60. Günther Grass - Peltirumpu
61. Jostein Gaarder - Sofian maailma
62. Leon Uris - Exodus
63. Lucy M. Montgomery - Pieni runotyttö
64. Ilmari Kianto - Punainen viiva
65. Franz Kafka - Oikeusjuttu
66. Guareschi Giovanni - Isä Camillon kylä
67. Lewis Caroll - Liisan seikkailut ihmemaassa
68. John Steinbeck - Eedenistä itään
69. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie
70. Paulo Coelho - Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin
71. Jules Verne - Maailman ympäri 80 päivässä
72. Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa
73. Jaroslav Hasek - Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa
74. Giovanni Boccaccio - Decamerone
75. Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva
76. Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys
77. Homeros - Odysseia
78. Peter Hoeg - Lumen taju
79. Arthur Conan Doyle - Baskervillen koira
80. William Shakespeare - Hamlet
81. Eino Leino - Helkavirsiä-sarja
82. Stieg Larsson - Miehet, jotka vihaavat naisia
83. Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia
84. Thomas Harris - Uhrilampaat
85. Raymond Chandler - Syvä uni
86. Jean M. Untinen-Auel - Luolakarhun klaani
87. Deborah Spungen - Nancy
88. Stephen King - Hohto
89. Laura Ingalls Wilder - Pieni talo preerialla
90. Laila Hietamies - Hylätyt talot, autiot pihat
91. Aino Suhola - Rakasta minut vahvaksi
92. Aleksandr Solzhenitsyn - Vankileirien saaristo
93. Mikael Niemi - Populäärimusiikkia Vittulajänkältä
94. Timo K. Mukka - Maa on syntinen laulu
95. Juha Vuorinen - Juoppohullun päiväkirja
96. Kjell Westö - Missä kuljimme kerran
97. Veijo Meri - Manillaköysi
98. Maria Jotuni - Huojuva talo
99. Juha Itkonen - Anna minun rakastaa enemmän
100. Jan Guillou - Pahuus

Tulkitsen väljästi. Kun ehdolla on kokonainen sarja (Isä Camillo, Viisikot ym.), tulkitsen lukeneeni, kun olen lukenut aika monta mutta en kaikkia.  Kummallinen ehdotus on esim. Shakespearen kootut (BBC 14). Aikamoinen lukija pitää olla, jos on ne kaikki lukenut. Minä en, vaikka monia olelnkin.

Kysytään myös listalta puuttuvia.
Pääosa suosikeistani puuttuu:  Strindberg, Tshehov, Ibsen, Gorki, de Maupassant, Calvino, Kafka, Faulkner, Brecht, Mann...  Lyriikka kokonaan. Kotimaisista Haanpää, Canth, Sillanpää, Wuolijoki, Viita...
Parempi kokonaisuus oli mielestäni koottu esim. kirjassa "Sata kirjaa" (Papinniemi - Puttonen, Atena-kustannus 2003). Se ei unohtanut mitään lajityyppiä.

Taide ja viihde - osa 1

Lievästi ärsyyntyneenä luin ystäväni ”Kuiskaajan” jutun populaarikulttuurin ja korkeakulttuurin sekoittumisesta. Niitä on vertailtu aina, eikä asia sen valmiimmaksi tule.

Dessutom pitää itseään kulttuurin kymmenottelijana, jolle kelpaa lähes kaikki (kunhan kansantanhuilta vältyn). Kaikesta en jaksa innostua ja kaikessa on hyvää ja huonoa, mutta se on eri asia.

Lajiluokitukset kuulukoot urheiluun, ei kulttuuriin. On selvä ero siinä, että yksi hyppää pituutta ja toinen kolmiloikkaa. Mutta erottelepa yhtä yksiselitteisesti, että Agatha Christie kirjoitti rikosromaanin mutta Dostojevski ei.

Ei ole kauan siitä, kun kirjallisuudessa mestarikaartiin laskettiin vain suuret klassikot, kuten Shakespeare ja  Goethe. Mestareita molemmat, Dessutomkin sen myöntää. Mielipide perustuu perehtyneisyyteen.

Jos joku ei näitä koskaan elämässään ota lukuohjelmaansa, on täysin ymmärrettävää mutta valitettavaa. Eivät aavistakaan mitä menettävät. Mutta ihmisillä on erilaiset taustat. Yksilön valinnat ja hylkäykset kasvavat sieltä.

Dekkarit ja viihde luokiteltiin aiemmin hyljeksittävään kastiin.
Huomattava osa dekkareista on Dessutominkin mielestä sellaista, että niihin ei kannata aikaansa tuhlata. Mutta eivät kaikki. Osa ansaitsisi kunniapaikan. Dessutom sijoittaa arvopaikalle esim. Simenonin, Joensuun ja Mankellin. Ja viimeisimpänä jopa Stieg Larssonin.

Vaikeuksia luokittelussa näyttää tulevan erityisesti silloin, kun teoksella on kaupallista menestystä. Puritaanisessta katsannossa ilmeisesti myyntimenestys ja taiteellinen taso sulkevat toisensa pois.

Elokuva ”uudempana” lajina on usein luokiteltu alemmaksi taiteeksi. Nykyelokuvan valtavirta on Dessutominkin mielestä menossa huonoon suuntaan. Siinä on paljon silkkaa roskaa, ja popcorn näyttää välillä olevan tärkeämpi kuin itse elokuva.

Mutta elokuvallakin on klassikkonsa. Dessutom oli sopivassa iässä, kun lukiolaisten elokuvakerhot kukoistivat. Niissä oli laatutarjonta. Myöhemmin olen istunut ahkerasti elokuva-arkistossa. Uusi tekniikka tarjoaa mahdollisuuden nauttia elokuvista kokona, ja tämä on nykyisin minulla runsaassa käytössä.

Tätä kirjoittaessani olen sivusilmällä seurannut Teemalta tulevaa Charles Vidorin ohjaamaa elokuvaa Gilda (1946). Muutaman kerran kirjoitus on keskeytynyt, vaikka elokuva on läpituttu. Kulttuurintuntemuksessa on pakollisia kohtia pysähtyä. Yksi sellainen on, kun Rita Hayworth laulaa ”Put the Blame on Mame”. ”Siitä maailma ei ole vieläkään toipunut.”
(jatkuu huomenna)