Poikkeavat näkökulmat

Kävin Hakaniemen Kulttuurisaunassa. Erinomainen kokemus, joskin vähän kallis. Menen toistekin.

Saunomassa oli varsin kansainvälinen joukko, suomalaiset olivat vähemmistönä. Lauteilla oli mustia miehiäkin. Kieliä puhuttiin. Viinaa ei juotu. Rumia ei puhuttu. Tällaisesta pidän.

Kesäkodissani Längelmäveden rannalla kutsun kylän äijiä saunaan pari kertaa kesässä. Samoin saan itse kutsuja naapureiden saunoihin. Tilaisuudet ovat aivan erilaisia kuin tämä edellä kuvattu. Puhutaan miehekkäitä. Viinaa juodaan, tai ainakin olutta. Jäähdyttelytauolla työnnetään kuulaa. Jos mukana on nuoria miehiä, puhutaan naisista, aika karkeitakin juttuja kuullaan.

Sellaiseen asennoituminen on vaikeaa. Mutta se on suomalaisen elämänmuodon perinnettä. Siksi kai siedän sitä ja tavallaan pidänkin siitä. Ei ole hyvä menettää kosketusta aitoon kansallistunteeseen, vaikka suurimman osan vuotta ns. punavihreässä kuplassa elänkin.

Tämän päivän HS julkaisi hyvän henkilöhaastattelun. Jyväskylän yliopiston tutkija puhui viisaudesta. Hänen pohdintansa keskeinen aihe on ihmisen "kyky altistaa itsensä erilaisuudelle". Siitä kehittyy kyky tarkastella asioita monesta näkökulmasta.

Herranen aika, minähän taidan olla viisas, ainakin saunakokemusteni perusteella. Täysin vastakkaiset näkökulmat ovat tulleet saunassa näkyviin. Ja ihan hyvin olen pärjännyt molemmissa. Hyvä minä!

Perinteisin menoin

Juhlakauden pääsisältönä minulla olivat kirjat ja elokuvat. Innostuin lukemaan Tšehovin novelleja. Niistä ei pääse koskaan eroon, eikä ole syytä päästäkään. Elokuvatarjonnan ydin olivat Teeman festivaalista vielä katsomattomat This must be the place, Blue Valentine ja Mestari sekä Richard Linklaterin vanhastaan tutut Rakkautta ennen aamua ja Rakkautta ennen auringonlaskua.

Itsenäisyyspäivän perinteisiini kuuluu käydä katsomassa, miten tämä maa voi. Sen näkee parhaiten Hakaniemen torilla. Eipä ole voinnissa kehumista. Muina päivinä saman näkee Helsinginkadulla, jossa Veikko Hurstin Laupeudentyö jakaa ihmisille ruokaa. Nyt Hakaniemen torilla Köyhien linnanjuhlassa ruokalistalla oli hernesoppa, voileipä ja kahvi. Väkeä oli jonoissa paljon. Juhlamielen ylevyydestä en oikein osaa sanoa.

Minulla taas oli kotona päivälliseksi bataattikeittoa, pestolohta lisukkeineen ja mustikkapiirakkaa. Juomana viini. Juhlaan olin kutsunut kaksi vierasta. Juhlamieli oli korkealla.

Illalla sää oli kurja, joten pysyin sisällä. Televisiosta katselin vuoden tärkeintä ja suosituinta ohjelmaa. Onkohan Yle huomannut kaupitella tätä ohjelmaformaattia ulkomaisille tv-yhtiöille? Ja miksi Yle ei esitä uusintoina vanhoja Linnanjuhlia. Juhlia on televisioitu jo yli 50 vuotta, joten uusia jaksoja riittäisi esitettäväksi vaikka joka sunnuntai-ilta vuodet läpeensä. Miljoona katsojaa ellei kaksikin, ja Yle olisi niillä kaikkien katsojamittausten kärjessä pysyvästi.

Linnaan oli kutsuttu erityisen paljon vapaaehtoistyössä kunnostautuneita henkilöitä. Se oli hieno kunnianosoitus tälle tärkeää ilmaista työtä epäitsekkäästi tekevälle joukolle. Lisäksi juhlassa oli mukana valtakunnan poliittisen ja taloudellisen vallan ja päätöksenteon eliitti. Heidän juhlamielensä näytti olevan aivan erityisen korkealla.

Mielenosoittajat häädettiin johonkin etäämmälle, Unioninkadulle. Vanhana 70-luvun mielenosoitusveteraanina katselen asiaa kokenein silmin (tosin ei silloin vastustettu presidentinlinnan juhlia, kohteet olivat aivan muualla). Tämä nykyinen meininki tekee pahaa. Käyttäytyvät kuin humalainen rosvojoukko. Ei sellaisella saada mitään hyödyllistä aikaan. Näin vain aiheutetaan vahinkoa ja lisätään yleistä antipatiaa tavoitteita vastaan.

Mitä syytä mielenosoituksille voisi olla?

Yksi iso syy oli siellä Hakaniemen torilla. On aivan perusteltua muistutella poliittisen ja taloudellisen päätöksenteon eliittiä siitä, että valtakunnassa suuren ihmisjoukon elinolot ovat menossa entistäkin huonompaan suuntaan. Herätellä heitä, joilla on valta ja voima, että tehkää jotain. Mutta ei riekkumalla ja rikkomalla mitään saavuteta. Aggressiot vain lisääntyvät.

=   =   =  

Tämä on toinen, paranneltu painos eilen kirjoittamaani tekstiä. Sain aamulla luotetulta lukijalta kritiikkiä, joka johti tekstin poistamiseen ja muokkaamiseen. Tavoittelemani kevyt ironia ei osoittautunut onnistuneeksi, sillä vaikutelmaksi tuli, että kannatan anarkistien mielenosoitustouhua. Poistin siis ironian.

Laskurista päätellen noin kolmekymmentä lukijaa ehti lukea huonon tekstin ennen sen poistamista. Pahoittelen, jos se aiheutti mielipahaa.

Hakaniemen rantaan

 

Vaikka on syksy, kuljin silti Hakaniemen rantaan. Sana "kuljin" on nyt hieman harhaanjohtava, sillä sen mielikuva viittaa kävelyyn. En tällä kerralla kävellyt vaan ajoin raitiovaunulla. En edes ajanut lyhintä reittiä vaan Kaivopuiston kautta. Kolmonen kun kiertää kahdeksikon muotoista reittiä.  

Lähtiessäni ajattelin mennä Eteläsataman kauppatorille, mutta sen kohdalle päästyäni tulin toisiin ajatuksiin. Kauppatori ei ole entisensä. Siitä on tullut turistirihkaman myyntipaikka. Kauppahallikaan ei ole parhaassa mallissaan.   

Niinpä päätin olla nousematta pois raitiovaunusta. Sama vaunu vie minut paremman torin ja hallin luokse ja samalla saan katsella ikkunasta kaupunkia. Ajetaan läpi Töölön ja Kallion.  

Onneksi on Hakaniemen tori ja halli. Ne ovat entisellään - sellaisia kuin torien ja hallien kuuluu olla. Niissä ei mennä bisnes edellä. Lisäksi vieressä Hämeentiellä on etnisten herkkukauppojen keskittymä.  

Ostin savukalaa, maalaislimpun, kahta sorttia juustoa ja etiopialaista kahvia, joka jauhettiin presso-pannuun sopivaksi. Yläkerrasta ostin postikortteja ja istuin kahvilassa. Torilta ostin vihanneksia.  

*   *   *     

Keväällä muistan lukeneeni, että Hakaniemen rantaan rakennetaan sauna, josta pääsee mereen uimaan. Piti oikein kiertää rannan kautta katsomaan, onko rakennettu. Ei ollut.  

Ranta on ikävä paikka, siinä ei ole mitään toimintaa. Hyvä sijainti on jätetty hyödyntämättä. Opetushallituksen talo valittiin takavuosina Helsingin rumimmaksi rakennukseksi. Sitten sille tehtiin remontti, jossa julkisivua yritettiin kaunistaa. Onnistuiko - en kovasti kehuisi (kuva). Rannassa sijaitseva neuvostoliittolainen patsaskaan ei ole mikään kaunistus (kuva). Kuvat suurentuvat klikkaamalla.  

Paras Hakaniemen rantaan liittyvistä asioista taitaa olla Tavaramarkkinat-yhtyeen laulu. Mutta sekään ei nyt ole ollenkaan kohdallaan, sillä siinä on kevät ja salmiakkia. Minulla ei ole kuin Sisu-aski takintaskussa, enkä tarjoa siitä kenellekään.

 

 

Tiitiäisen lista

Tiitiäisen lista  

Lista, josta on paljon puhuttu ja meuhkattu. Tässä se tulee julkisuuteen. Dessu on avoimuuden kannattaja. Siinä ne ovat nähtävillä kaikki 17 nimeä, myös ne neljä, jotka on yritetty "unohtaa". Tätä listaa ei enää SUPOlta tarvitse kysyä.  

Lista löytyi kirjahyllystäni. Siinä se on ollut piilossa vuodesta 1995 (?) asti, jolloin sain sen listan laatijalta itseltään Urjalassa Pentinkulman päivillä.  

 

 

Lähde: Tiitiäisen pippurimylly / Rouva Rosmariinin yrttikeitto.  Laatinut Kirsi Kunnas 1991. 

Huomenna menen maustekauppaan, niitä on Hakaniemessä. Ostan jokaista, varsinkin salviaa, sillä se auttaa flunssaan, joka on päässyt yllättämään.

Kokeilkaapa, hyvää tulee.

 

Kolmatta linjaa

Päivän hyvä uutinen löytyi lehdestä heti aamulla. Hakaniemen toria ei kaivetakaan auki.

Alun perin oli suunnitelma, että torikauppiaitten kojut häädettäisiin, tori revittäisiin auki, siihen kaivettaisiin valtava kuoppa johon rakennettaisiin puolelle tuhannelle autolle parkkipaikka.

Tämähän on trendi. Ainakin Turussa, Mikkelissä ja Kuopiossa on toimittu juuri tällä tavoin. Parantaa kuulemma bisnestä.

Tori on mieluinen paikka monelle. Minäkin kävelen niillä kulmilla usein. Torin kulmalla sijaitseva kauppahalli on Helsingin upeimpia paikkoja. 

Ilmeisesti alkamassa oleva lama on säikäyttänyt luolaa suunnitelleet liikemiehet. Hinta olisi kova: yhden parkkiruudun hinnaksi olisi tullut 65000 euroa. Ehkä parkkeeraajia ei riittäisikään.

Samanlaista parkkiluolaa suunnitellaan aivan kotinurkilleni Töölöön, Mannerheimintien kahden ison hotellin alle. Yksi ajorampeista tulisi Töölöntorille. 

Arvaan jo seuraavankin paikan, johon parkkipaikkaa ja -luolaa voisi ruveta suunnittelemaan. Se on tyhjä tontti Aleksanterinkadulla Yliopiston ja Valtioneuvoston välissä. Puolensataa autoa siihenkin mahtuisi, enemmänkin, jos keskellä oleva patsas siirretään syrjemmälle.

Helsingin liikennepolitiikan ideologia lähtee edelleen visiosta, että kaikkien pitää liikkua yksityisautolla, ja niille pitää järjestää tarpeeksi pysäköintitilaa. En pidä tavoitetta viisaana. Kadut ovat tukossa, ilma on saastunutta. Joukkoliikennettä pitäisi kehittää.

Liikennelaitoksen kuukausilippu maksaa 43 euroa. Sillä saa matkustaa niin paljon kuin haluaa busseissa, metrossa, paikallisjunissa ja raitiovaunuissa. Ei paha hinta. Minulla on kyllä auto, mutta en käytä sitä ollenkaan kaupungin sisäiseen ajoon. Minä kävelen ja käytän joukkoliikennettä. Tarvitsen autoa vain ajoihin kaupungin ulkopuolella, kuten kesäisin asuessani kesäkodissani. Autoni ei useinkaan tarvitse edes parkkipaikkaa Töölöntorin suunnalla, sillä se seisoo joutoajat kaverilta vuokraamassani tallissa kaupungin ulkolaidalla. Sinne pääsen bussilla kotiovelta varttitunnissa.

Helsingin sisäinen joukkoliikenne on varsin hyvin toimivaa, oman auton käyttö ei useinkaan tuota hyötyä. Sama pätee moneen suuntaan seutuliikenteessä kuntarajan yli, ei tosin aivan kaikkiin kohteisiin. On jotenkin absurdi näkymä katsoa aamuruuhkan tuloliikennettä länsiväylältä. Siinä espoolaiset jonottavat audeissaan ja bemareissaan, yleensä vain yksi mies jokaisessa. Bussi ei heille kelpaa, ja metron rakentamista vastustettiin vuosikymmenet. Näille niitä parkkihalleja pitää rakentaa.

* * * 

Aamun hyvän uutisen kunniaksi lähdin tänään töiden jälkeen kävelemään Hakaniemen ja Kallion suuntaan. Kävelin torin poikki, jatkoin Hämeentielle. Sinne on syntynyt eksoottinen keskittymä etnisiä kauppoja  . Tavoitteena oli kiertää alueen etnisiä kauppoja ja täydentää ruoka- ja maustevarastoani.

Kun niille nurkille saavun, tulee aina noustuksi ylämäkeen tutulle kadulle, jolla nuorena asuin lyhyen ajan. On jonkinlainen nostalginen rituaali kulkea Kolmatta linjaa takaisin, kuten tunnettu laulukin kertoo. Sitten Fleminginkatua Karhupuiston ja Kallion kirjaston ohi Helsinginkadulle ja Brahen kentälle. Sieltä raitiovaunu vie minut kotiin Töölöntorille. Autoa ja parkkipaikkaa en tällaisiin kierroksiin tarvitse.

Kuvassa Fleminginkadun ja Kolmannen linjan kulmassa sijaitseva ravintola Oiva, se, josta laulussa kerrotaan: ”Saa Oivan portsari lantin, jonka velkaa jäin… ”

Katso ulos ikkunastasi

Salpausselän hiihtokilpailut jäivät vaille Dessutomin huomiota. Ilman Pekka Tiilikaista selostajakopissa kisat ovat muuttuneet yhdentekeväksi markkinatempaukseksi. Paatos puuttuu, jännitystä ei synny.

Pyhäpäivän ratoksi valitsin hyllystä toisen vanhan mestarin, vähän Tiilikaisen oloisen miehen, joka ei koskaan petä. Jännitys pysyy vaikka lopputulos on tiedossa.

Alfred Hitchcock ja Takaikkuna.

Se on merkillisen kiehtova elokuva, vaikka siinä ei juuri muuta tehdä kuin katsellaan ulos ikkunasta.

Mutta siellä ulkona on paljon katseltavaa. Vastapäisen kerrostalon monenkirjavat asukkaat tulevat tutuiksi kiikarilla tähystelevälle James Stewartille, tirkistelijälle, joka ei pysty liikkumaan. Yhden ikkunan takana näyttäisi tapahtuvan rikos, murha.

Talon osoite on 125 Ninth Street West, New York. Se on Greenwich Villagessa, taiteilijoiden ja boheemien suosimassa kaupunginosassa. Katua ei tosin näy kuin vilahdukselta pieni pätkä talojen välistä.

Dessutom, joka mielellään kiertelee kaupunkeja merkkiteosten jälkiä etsien, löysi taannoin New Yorkissa käydessään tämän(kin) osoitteen, tietäen hyvin, että elokuva on lavastettu. Mutta taas yhdellä ”pyhällä” paikalla tuli käydyksi.

Elokuvan roistoa esittää Raymond Burr, näyttelijä, joka tuli jokaiselle 60-lukulaiselle televisiosta tutuksi rooleistaan Perry Mason ja Ironside. Takaikkunassa hän murhaa vaimonsa ja hävittää ruumiin ja vie tämän tavarat pois asunnosta. Vain käsilaukku jää.

Sankarittarena on suuri tähti Grace Kelly. Hän osallistuu voyerismiin ja käy siinä sivussa urbaania soidinmenoa James Stewartin kanssa. Häneltä tulee naisellisen logiikan loisto-oivallus, joka varmistaa rikoksen tapahtumisen: ”Nainen ei koskaan lähtisi minnekään ilman käsilaukkuaan. Hänet on siis murhattu.”

¤

Hitchcockin elokuviin on helppo eläytyä. Linnut-elokuvan jälkeen teatterista ulos tullessani muistan vaistomaisesti vilkaisseeni taivaalle. Muutama varis puiston puussa aiheutti ajatuksen, että linnut näyttävät kerääntyvän… Takaikkunan jälkeen katson ulos ikkunastani.

Kello on nyt yli keskiyön, kuten aina blogia kirjoittaessani. Töölöntorille näen, kun hieman vinosti kurkotan. Siellä ei ole vilkasta, pari seisoskelijaa kioskin vieressä. Joku - taisi olla Matti Kurjensaari - kirjoitti, että Töölöntori on pariisilaisin kaikista Helsingin toreista. Mielleyhtymä on ymmärrettävä. Kurjensaari asui jossakin näistä torin laidan taloista, en tiedä tarkasti missä. Korkealla kuitenkin, sillä hän kirjoitti katsovansa ikkunastaan Töölönlahden vastapäisellä rannalla Hakaniemessä sijaitsevaa Työväentaloa. Minun viidennen kerroksen ikkunoistani ei sinne asti ole näkymää.

Kiinnostavampaa on vastapäisessä talossa, jonka ikkunat ovat arviolta 30 metrin päässä. Siellä on valo joka yö samoissa kolmessa ikkunassa, siihen olen tottunut.

Viidennestä kerroksesta katson hieman alaviistoon. Yhdessä ikkunassa on verhot edessä, en näe mitä sisällä on tekeillä. Varjot vain liikkuvat. Toisesta ikkunasta näen vanhemman pariskunnan. He katselevat aina öisin televisiota, sen tunnistan huoneen valosävystä, vaikka televisiota en näe. Tämän pariskunnan näen päiväsaikaan usein kadulla.

Kolmannesta ikkunasta olen eniten kiinnostunut. Siellä nuorehko naishenkilö tekee joka yö jotain, mitä en tunnista. Hänellä näyttäisi olevan kuulokkeet korvillaan, ja hän liikehtii, vähän kuin jumppaa, vähän kuin tanssia. Verhoja ei ole, ikkuna on raollaan. Vaatetus on niukkaa, välillä hyvinkin niukkaa. Estottomasti hän liikehtii ikkunan edessä.

Hänen täytyy nähdä minut, jos sattuu vilkaisemaan ulos. En usko, että minun talossani kovin monessa ikkunassa on valo yhden jälkeen yöllä. Mietin, mitähän hän ajattelee minun tekevän. Istun syrjittäin ikkunan edessä, kirjoituspöytäni ei ulos näy. Ajattelee kai, että siinähän äijä istuu tiirailemassa. - Tätä naista en ole koskaan tunnistanut kadulla. Ehkä hän ei tule ulos.

Murhaamista tai muuta rikospuuhaa en ikkunastani havaitse. Mutta ei minulla ole kiikariakaan.