Jotain puuttuu

On se aina vähän noloa huomata, kuinka huonosti tunnen uudempaa kotimaista kaunokirjallisuutta. Tämä karu fakta roiskahti taas silmille, kun HS julkaisi vuodenvaihteessa kirjallisuuden ammattilaisten äänestämän listan 2000-luvun parhaista kirjoista. Sadasta kirjasta minä olen lukenut vain 28. Kärkipää on onneksi aika hyvin hallussa.

Klassikkolistalla olisin paljon pätevämpi. Minulta puuttuu motivaatio lähteä etsimään summanmutikassa tuntemattomien uutuuksien seasta laatuteoksia. Pitää olla hyväksi tietämäni tekijä tai luotettavalta taholta saatu suositus. Blogikavereissakin sellaisia on.

Liitän HS:n listan tähän. Olen lihavoinut lukemani. Listan perässä kommentoin ja ihmettelen, miksi muutama tärkeä puuttuu.

01     Saisio Pirkko Punainen erokirja

02     Fagerholm Monika Amerikkalainen tyttö

03     Statovci Pajtim Bolla

04     Nylén Antti Vihan ja katkeruuden esseet

05     Sinisalo Johanna Ennen päivänlaskua ei voi

06     Lundberg Ulla-Lena Jää

07     Rauma Iida Hävitys - tapauskertomus

08     Salminen Antti Lomonosovin moottori

09     Jalonen Olli Taivaanpallo

10     Rimminen Mikko Pussikaljaromaani

11     Oksanen Sofi Puhdistus

12     Ollikainen Aki Nälkävuosi

13     Liksom Rosa Hytti nro 6

14     Karila Juhani Pienen hauen pyydystys

15     Statovci Pajtim Lehmä synnyttää yöllä

16     Turpeinen Iida Elolliset

17     Tavi Henriikka Esim. Esa

18     Lindstedt Laura Oneiron

19     Statovci Pajtim Kissani Jugoslavia

20     Huttunen Katriina Surun istukka

21     Saisio Pirkko Passio

22     Hallikainen Niko Suuri märkä salaisuus

23     Turtschaninoff Maria Suomaa

24     Yli-Juonikas Jaakko Neuromaani

25     Kankimäki Mia Naiset joita ajattelen öisin

26     Turtschaninoff Maria Maresi Punaisen luostarin kronikoita

27     Rasi-Koskinen Marisha REC

28     Tennilä Olli-Pekka Ontto harmaa

29     Salminen Antti Mir

30     Carlson Kristina Herra Darwinin puutarhuri

31     Westö Kjell Kangastus 38

32     Gustafsson Laura Huorasatu

33     Viikilä Jukka Akvarelleja Engelin kaupungista

34     Turunen Eeva Sivistynyt ja miellyttävä ihminen

35     Raittila Hannu Canal Grande

36     Fagerholm Monika Kuka tappoi bambin?

37     Tavi Henriikka Toivo

38     Westö Kjell Missä kuljimme kerran

39     Ruohonen Laura Allakka pullakka

40     Itäranta Emmi Teemestarin kirja

41     Niemi Marjo Kaikkien menetysten äiti

42     Susiluoto Saila Siivekkäät ja hännäkkäät

43     Holmström Johanna Sielujen saari

44     Salmenniemi Harry Texas, sakset

45     Tamminen Petri Piiloutujan maa

46     Kettu Katja Kätilö

47     Rentola Kimmo Stalin ja Suomen kohtalo

48     Salmenniemi Harry Delfiinimeditaatio ja muita novelleja

49     Karhu E. L. Veljelleni

50     Nyman Ossi Röyhkeys

51     Tuuri Antti Ikitie

52     Jääskeläinen Pasi Ilmari Lumikko ja yhdeksän muuta

53     Huotarinen Vilja-Tuulia Valoa valoa valoa

54     ElRamly Ranya Auringon asema

55     Kytömäki Anni Kultarinta

56     Santanen Eino Tekniikan maailmat

57     Marjamäki Raisa Ei kenenkään laituri

58     Hotakainen Kari Juoksuhaudantie

59     Ahava Selja Nainen joka rakasti hyönteisiä

60     Saisio Pirkko Vastavalo

61     Jalonen Olli 14 solmua Greenwichiin

62     Liukkonen Miki O

63     Liksom Rosa Everstinna

64     Seppälä Juha Mitä sähkö on?

65     Kinnunen Tommi Neljäntienristeys

66     Kaaja Anu Katie-Kate

67     Tamminen Petri Musta vyö

68     Vuorela Seita Karikko

69     Strömberg Ellen Mehän vaan mennään siitä ohi

70     Tamminen Petri Meriromaani

71     Immonen Perttu Suomen rahvaan historia

72     Susiluoto Saila Huoneiden kirja

73     Viikilä Jukka Taivaallinen vastaanotto

74     Tolonen Tuutikki Mörkövahti

75     Kytömäki Anni Margarita

76     Filander Erkka Heräämisen valkea myrsky

77     Krohn Leena Hotel Sapiens

78     Carlson Kristina William N. päiväkirja

79     Lehtola Veli-Pekka Entiset elävät meissä

80     Nummi Markus Käräjät

81     Kivimäki Ville Murtuneet mielet

82     Kaaja Anu Muodonmuutosilmoitus

83     Nylén Anti Häviö

84     Kähkönen Sirpa Graniittimies

85     Itkonen Juha Anna minun rakastaa enemmän

86     Forsström Tua Merkintöjä

87     Blasim Hassan Allah99

88     Turunen Eeva Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa

89     Liehu Rakel Helene

90     Hirvonen Iida Sofia Radalla

91     Ekholm Johannes Rakkaus niinku

92     Vimma Tuomas Helsinki 12

93     Purokuru Pontus Täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi

94     Onkeli Kreeta Selityspakki

95     Holmberg Niillas Halla Helle

96     Riikonen Matias Matara

97     Ranta Kukka Vastatuuleen

98     Rinne Cia Zaroum

99     Anhava Helena Lakastumisen aika

  100    Kilpi Eeva Rajattomuuden aika

(Lähde: 100 parasta kotimaista kirjaa 2000-luvulta (HS 30.12.24)  Linkki HS:n listan maksumuurin takana oleviin kirjakohtaisiin esittelyihin tässä:  KLIK)  )

Minun listallani Saisio saisi kaksoisvoiton. Passio (21) ylivoimainen ykkönen, Punainen erokirja kakkonen. Lundbergin Jää (06) kolmoseksi.

Muita kärkikymmenikköön nousijoita minulla olisivat Westön Missä kuljimme kerran (38), Liksomin Hytti (13) ja Kinnusen Neljäntienristeys (65). Samalla Fagerholm (02) ja Sinisalo (05) putoaisivat muutaman sijan, Rauma (07) ja Rimminen (10) enemmänkin kuin muutaman. En tietenkään ota kantaa niiden kirjojen sijoituksiin, joita en ole lukenut.

Listalta puuttuu muutama tärkeä. Meri Valkaman Sinulle, Margot kuuluisi minun listallani aivan lähelle kärkeä. Puolivälin paremmalle puolelle kuuluisivat myös Anneli Kannon Rottien pyhimys, Kjell Westön Älä käy yöhön yksin, Petri Tammisen Enon opetukset ja Antti Tuurin Mies kuin pantteri.

Sitten on vielä kirjailija nimeltä Lars Sund, jonka merkitystä haluan tässä erityisesti korostaa. Tämä suomenruotsalainen kirjailija on jostakin syystä jäänyt suomenkielisiltä lukijoilta jokseenkin vähälle huomiolle, vaikka hänen tuotantonsa on suomennettu. Nostaisin Sundilta HS:n listalle kolme kirjaa, Kolme sisarta ja yksi kertoja (2014), Mistä musiikki alkoi (2018) ja Vaasan prinsessa (2024).

Näistä uusimman olen juuri saanut luetuksi. Nostaisin sen listalla ihan siihen kärkikymmenikön perään. Kirjat muodostavat väljän trilogian – osat sopivat kyllä irrallaankin luettaviksi. Hieno teossarja – ansaitsisi huomiota.

 

 

Toivotuksia

Toivottaako vai ei? Siitä näytti etukäteen tulleen pääasia.

Kyllä se toivotti.. – On se hyvä mies. Ei mennyt ääni vaaleissa väärälle ehdokkaalle.

Muilta osin puhe ei näyttänyt olevan niin tärkeä. Jotain se taisi sanoa tasa-arvosta, rasismista, maahanmuutosta, oikeudenmukaisuudesta ja sen sellaisesta woke-hömpötyksestä.

Xwitter-kansalaiskeskustelu oli vilkasta ennen ja jälkeen uuden presidentin puhetta. Tässä hyvin vapaasti ja yksisilmäisesti keräämiäni sävyjä ja sisältöjä noista xwiiteistä.

Parempi ehkä minustakin oli, että toivotti. Vaikka kiivaasti vastustan uskonnon tuomista poliitiikkaan, tästä yksityiskohdasta on tullut samankaltainen kulttuurikysymys kuin Enkeli taivaasta ja Suvivirrestä koulun juhlissa.

Toivotuksen puuttuminen olisi aiheuttanut suurta katkeruutta kristilliskansalliskonservatiiveissa. Suvakkipuolella toivotus ei aiheuta samanlaista mielenkuohuntaa. Onhan näihin totuttu. Tämä ei ole sen arvoinen yksityiskohta, josta kannattaa tehdä pääasia. Pääasia on, että presidentti puhui muuten aika fiksusti.

Kirjailija Pirkko Saisio kirjoitti HS:n uudenvuodenesseessä samasta asiasta vielä fiksummin. Uskonto ja politiikka sopivat huonosti yhteen. Historiaa pitäisi osata katsoa avoimin silmin. Jos silmät ovat ihan oikeasti avoimet, huomaa, että länsimaisen kulttuurin perustalla olevan vahvan kristillisen vaikutuksen takana on toisenlaistakin käytännön toimintaa.

Historiaa ei saa pyyhityiksi pois, mutta mikä siinä kiikastaa, että  nykyhetkikään ei ole kaikin osin ihanteen mukaista. Tästäkin näkökulmasta presidentin toivotusta kannattaisi miettiä.

                                        

                                                       Pirkko Saisio  HS  30.12. 2024

Ei enää

Jos jotain nuoruudesta kaipaan, niin rentoa reissaamista. Kun liftaamaan lähdettiin, ei ollut suurta väliä sillä, mihin päädyttiin. Kunhan johonkin.

Tukholman eteläpuolelta moottoritien liittymästä liftaus onnistui helposti. Kerran päädyin Berliiniin, kerran Amsterdamiin, kerran K:n ja E:n kanssa vain Kööpenhaminaan. Pari kertaa lähdettiin näiden teiniteatterin runotyttöjen kanssa rättisitikalla isommalle kierrokselle, mutta Amsterdamin Dam-aukiolle taas päädyttiin.

Teltta oli mukana, mutta kun sopivaa telttailupaikkaa ei aina reitille osunut, yhtä hyvin voitiin yöpyä asemilla tai puistonpenkillä. Välillä yöuni saattoi jäädä kokonaan väliin kaupungilla kulkiessa. Ei tarvittu aikatauluja eikä hotellivarauksia. Ei niihin olisi ollut varaakaan. Interrail-kokemukset jäivät minulta aika vähiin, sillä ikärajat eivät siihen aikaan osuneet ihan kohdalleen.

Reissuilla kohtasi jännittäviä ihmisiä. Kaikki tämä palautui mieleen, kun muutama päivä sitten katsoin televisiosta vanhan tutun Rakkautta ennen aamua (Before Sunrise, ohj. Richard Linklater 1995). Siinä nuori amerikkalainen poika (Ethan Hawke) ja ranskalainen tyttö (Julie Delpy) kohtaavat sattumalta junassa, kiinnostuvat toisistaan ja päättävät viivyttää eronhetkeä nousemalla junasta Wienissä. Siellä he kulkevat kesäyössä pitkin kaupunkia, tutustuvat toisiinsa ja ihastuvat aika lailla. Aamulla eron hetken tullessa he hätäilevät, jääkö tämä yö heinän ainoaksi kohtaamisekseen.  He päättävät palata samalle asemalaiturille tasan puolen vuoden kuluttua. – Toteutuuko suunnitelma, sen katsoja saa tietää kakkososassa, joka valmistui yhdeksän vuotta myöhemmin.

Pakko myötää, että kaikki tuollainen reissaaminen on kaukaista menneisyyttä.

Mieli tekisi, mutta ei onnistu enää. Minäkö liftaamaan moottoritien liittymään? Minäkö telttaan nukkumaan? Yön yli kuljeskelu saattaisi vielä onnistua – olenhan viime vuosiin asti vaellellut kesäyöt linnunlaulua tarkkaillen Längelmäveden rantapolulla ja Strömforsin kyläteillä.

Mutta kyllä se on pientä kateutta tuntien myönnettävä, että ”Nuoruus on mänt”, niin kuin Elämänmeno-sarjan päähenkilö (Ritva Oksanen) karjalan murteella suree Åke Lindmanin ohjaamassa ja Pirkko Saision kirjoittamassa teoksessa.

Varmuus

Suomen kirjallisuuteen ilmestyi 1990 uusi nimi, Eva Wein. Hänen esikoisteoksensa nimi oli Puolimaailman nainen.

Esikoisteos sai varsin myönteiset arvostelut. Minäkin luin kirjan heti tuoreeltaan ja muistan pitäneeni kovasti. Takakannessa kirjaa kuvataan näin:

Latautunutta, eroottista esikoisproosaa. Unia, muistoja, omaelämäkertaa. Aiheet kulkevat Sipoon puolijuutalaisista lapsuusmuistoista pääkaupungin yöhön ja sitä tietä Eurooppaan: Berliiniin, Varsovaan, Wieniin. Liftarin ja interreilaajan päiväkertomusten rinnalla kulkevat yövoittoiset vahvasti eroottiset päiväunet: kirjoittaja kuvittelee sen, mistä todellisuus näyttää vain orastavan idun: pieni puolalainen tyttö sodanjälkeisessä Berliinissä paljastuu omaksi äidiksi, rakkaudeksi, joka livahtaa käsistä, jää elämään nopeissa sakraaleissa mielikuvissa.

Eva Weinin toinen kirja ilmestyi 1992. Sen nimi on Kulkue – vaellusfresko. Sen kanssa minulle tuli pieni ongelma. Kirjan alussa nimittäin lukee, että se on omistettu Aleksei Kareninille.

Totta kai kirjallisuusihminen Aleksei Kareninin tietää. Hän on Leo Tolstoin kirjan Anna Kareninan aviomies.

Tällainen omistus vaikutti tietysti kirjan lukutapaan. Luin Kulkuetta tarkkaillen, mihin omistus viittaa. Luin uutta kirjaa ikään kuin Tolstoin kirjan läpi etsien yhtymäkohtia.

Aivan ilmeisiä perusteita omistukselle en huomannut. Jotain symbolitason yhtäläisyyksiä oivalsin. Tunsin olevani varma oivalluksestani. Mikään ei ole niin ihanaa kuin varmuus.

Nyt, 32 vuotta myöhemmin, asia selvisi lopullisesti. Kävi niin kuin Brecht varoitti: ” Varma ei ole varmaa, mikä on, ei pysy”  (”Das Sichere ist nicht sicher. So, wie es ist, bleibt es nicht”)

Aleksei Karenin oli kirjailijan kissan nimi. Kirjailija oli vetäytynyt kesämökille kirjoittamaan, ja kissa makaili kirjailijan vieressä korituolissa koko kirjoitusprosessin ajan. Kun työ valmistui, kissa katosi.

Ihan hyvä perustelu omistuskirjoitukselle. Voi tietysti epäillä, että omistuskirjoitus ilman selitystä oli kieromielinen ansa meille intertekstuaalisella osaamisella viisasteleville kirjallisuusihmisille.

Oli tässä Eva Weinissa toinenkin kieromielinen ansa, johon kaikki lukijat lankesivat. Eivät edes kriitikot sitä huomanneet. Melkoinen hämäysoperaatio kustantamossa hämäyksen toteuttamiseksi tehtiin. Totuus paljastui vasta, kun Eva Weinin Kulkue valittiin Finlandia-palkintoehdokkaaksi. Palkintojenjakotilaisuudessa ehdolla olevien pöytään marssi muina naisina yksi kirjailija, jonka nimeä ei ehdokaslistassa ollut.

Eva Weinin oikea nimi oli Pirkko Saisio.

(Lähdeteos: Heini Junkkaala, Pirkko Saisio – sopimaton  WSOY 2023) 

(Kuva: Pekka Vuori)

P.S. Aleksei Karenin palasi juoksultaan muutaman viikon kuluttua. Kirja oli silloin jo painossa.