keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Kulkija luonteeltaan

Dessu on valmistautumassa perjantaina suoritettavaan kyynärpääoperaatioon. Valmistautuminen on viisasta tehdä niin kauan kuin kaksi kättä on käytettävissä. Valmistautuminen tarkoittaa kesätavaran, kuten kirjojen,  pakkaamista laukkuihin ja kantamista autoon. Uimahousutkin on viisasta pakata mökille vietäväksi kirjojen lisäksi, vaikka omassa saunarannassa niitä ei tarvitakaan.

Sairaalasta pääsen ilmeisesti pois samana päivänä, joten matka Längelmäveden rannalle voi alkaa vaikkapa heti. Mitäpä sitä viivyttelemään. Apukuski on valmiustilassa. Minä toimin kartanlukijana.

 Puutarhatyöt eivät taida onnistua niin kauan kuin käpälä on kantositeessä, mutta väliäkö sillä. Vanhat perennat kukoistavat ilman hoitoakin. Ruokapöytään tarkoitettujen kasvien penkit olen möyhentänyt ja kattanut jo syksyllä, joten taimen istuttaminen taitaa onnistua yksikätisenä. Puutarha-asioissa olen saanut paljon hyödyllistä oppia ja asennetta mm. runoilija Väinö Kirstinän mainiosta kirjasta ”Puutarhassa”. Kirstinäkin piti kesäkotia Hämeessä, samoin kuin minä. Kirstinän vanha mäkitupa sijaitsi Luopioisten Puutikkalassa, minun lähellä Hiljaistenmiestenlaaksoa.

¤

Kesät ovat toisaalta paikallaan pysymisen aikaa, toisaalta menemisen aikaa. Olen tottunut kesäisin kiertelemään lähiseutujen kulttuuritapahtumissa. Vakiintuneita kohteita ovat olleet mm. seuraavat:

Tampereen museot ja näyttelyt / Oriveden Purnu / Visavuori / Mäntän nykytaide & Serlachius-museot / Vammalan vanhat kirjat / Urjalan Pentinkulman päivät / Jyväskylän kesä + museot / Valkeakosken työväenmusiikki / Äänekosken Keitele-jazz / Tampereen teatterikesä.

Eivät nämä kaikki joka kesä ole mahtuneet mukaan, mutta aika usein kuitenkin. Hinku olisi taas muutaman vuoden tauon jälkeen lähteä myös Sodankylän Midnight sun -elokuvafestivaaleille. Siellä ilmapiiri on aivan erityisen hyvin Dessun mentaliteettiin sopiva.

Esitteestä olen huomannut muutaman uudenkin kiinnostavan tilaisuuden: Sastamalassa olisi Wanhan musiikin juhlat, Orivedellä Uuden kirjallisuuden päivät ja Ruovedellä kamarimusiikkijuhla. Lisäksi pitäisi lopultakin päästä katsomaan Tyrvään vanhan kirkon uutta taidetta. Aikomus oli jo viime kesänä, mutta jotenkin jäi.

Olen tullut laiskaksi lähtemään kauas, sillä läheltäkin löytyy vaikka mitä. Pirkanmaalta ei tarvitse kauas lähteä kokeakseen suuria. Tilaisuudet ovat viehättävän pienimuotoisia. Suuret spektaakkelit näen televisiosta. Niitä on taas yllin kyllin luvassa, kuten jalkapallon MM-kisat, Ruotsin prinsessahäät ja Kepun puoluekokous.

¤

Päivisin Dessu puuhailee mielellään kotitontillaan. Puutarhatyöt miellyttävät erityisen paljon. Kun talvet asuu kerrostalossa Töölöntorin laidalla, jossa ei pääse edes lumitöihin, kesällä sielu lepää, kun saa upottaa sormet multaan. Aluksi nyt vain vasemman käden sormet, viikon tai parin kuluttua molempien.

Dessu on yöihmisiä. Hän ei mene aikaisin nukkumaan, ei varsinkaan valoisina kesäöinä. Öinen kuljeskelu rantatiellä, seisoskelu pienen joen ylittävällä sillalla, istuskelu laiturilla, sellaisissa kokee keskiyön hurman. Tunnelma on kuin Sillanpään nuoruusnovelleissa. Usein työnnän veneen vesille, soutelen hiljaksiin Kaislalahden rannoilla ja annan veneen ajelehtia vapaasti ja kuuntelen yön ääniä. Nyt yksikätisenä ja yksiairoisena soutelu taitaisi saada uuden luonteen: siinähän vene pyörii ympyrää. Varmaankin on syytä sitoa vene pitkällä narulla laiturin tolppaan, muuten en pääse järveltä kotiin.

¤ 
Dessu lopettaa blogin kirjoittelun tähän. Maalla en käytä tietokonetta muutoin kuin äärimmäisen hädän hetkellä, kuten sateella. Läppäri on matkassa mukana, mutta yritän olla koskematta siihen. Kiitän kaikkia täällä tutuksi tulleita lukijoita, kirjoittajia ja kommentoijia. Toivotan kaikille hyvää kesää.

Jos kesä joskus päättyy ja jos kesän seikkailuista ehjänä selviän, lupaan palata.

tiistai 1. kesäkuuta 2010

Perintösaalis odottaa

Dessutom on nyt päättänyt, kuinka selviytyä kyynärpääleikkauksen jälkeisestä ajasta. Hän muuttaa kesäkotiinsa Längelmäveden rannalle, vaikka käsi onkin lepositeessä vähintään viikon, ehkä kaksikin.

Autolla ajaminen ei onnistu, sillä sidekäsi ei kykene vaihdekepin kääntelyyn, eikä pelkällä ykkösellä ajo tunnu hyvältä ajatukselta. Niinpä tarvitaan apukuski, ja Dessu itse siirtyy kartanlukijan paikalle. Perillä sitten tarvitaan toinen apukuski päivittäisille kauppareissuille. Mökkinaapurin isäntä on ystävällisesti lupautunut.

Uskon, että elämä maaseudun rauhassa onnistuu yksikätisenäkin.

Sairauslomaa yksikätiselle tulee juhannukseen asti. Siitä sitten alkaa kesäloma. Tulee pitkä vapaa kesä. Kuuma myös, lupaa sääprofeetta.

¤

Kesän kiinnostavin mökkihomma on selvittää viimesyksyinen perintösaalis, joka odottaa mökin isossa aitassa. 

Viime kesänä Dessutom nimittäin sai enonperintöntä kuorma-autonlavallisen vanhaa rojua.

Yhdeksänkymmentä täyttänyt syrjäkylän vanhapoika oli säästänyt romppeensa. Metsämökki piti tyhjentää. Dessutomilla oli tilaa tavaroille. Jäin odottamaan uutta kevättä, jolloin palaan talven jälkeen kesätorppaani.

 Uuno-enon perinnön pääosa näytti koostuvan työkaluista. On lapiota, kuokkaa, sahaa, kirvestä, vasaraa, puukkoa, vesuria ja rautakankea. On höylää, viilaa, talttaa, poraa, sorkkarautaa, hiomakiveä ja vatupassia. On ties mitä, kuten veivattava tahko ja monennäköistä riivinrautaa. Yksi moottorisahakin. Erityisen paljon on rautalankaa ja piikkilankaa - rullakaupalla. Paljon on myös uistimia, verkkoja, katiskoita ja muita kalastusvehkeitä. On astioita: saaveja, pyttyjä, ämpäreitä, ruukkuja, kirnu ja potta. Kaiken huipentumana käkikello. Ja paljon on minulle ihan vieraita vehkeitä. Kaikki arviolta jostain 1940 - 50-luvuilta.

Minulle tämä kaikki tuli siksi, että olen perijäjoukon ainoa mies. Kahdelle naispuoliselle perijälle Uunon jäämistöstä siunaantui astioita sekä tauluja, kirjoja, ryijy ja täkänöitä ja kaitaliinoja. Jostain oli vanhanpojan piironginlaatikon pohjalle päätynyt punaiset rintaliivitkin. Joitakin harvoja huonekaluja kelpuutettiin: puusohva, kaappikello, jalkalamppu ja piironki. Ja haitari.

¤ 
Miksi otin rojut? Olisihan ne voinut kärrätä kaatopaikallekin. 

No, ihmisen puuhat ovat enimmäkseen jotenkin absurdeja. Omaisuuden himoa - ehkä löytyy jotain tarpeellista. Ehkä jollakin on museaalista arvoa.

Jotkut sanovat tällaista neuroosiksi (obsessive compulsive disorder), jossa on jonkinlaista uskonnolliseen riittiin vertautuvaa käytöstä. Romunkerääjä ei kerta kaikkiaan kykene heittämään pois. Hän hamstraa kokoon sillä ajatuksella, että joskus se voi tulla tarpeelliseksi. Ties mikä pula-aika ja nälänhätä vielä iskee, ja silloin on käyttöä juuri sille, minkä pistin talteen pahan päivän varalle.

Ehkä saan nyt impulssin aloittaa kesämökillä puuhastelun, kun on vehkeet. Olisihan se romanttista. Askel kohti rousseaulaista ihannetilaa.

Helsingin-kodissa minulla on vain yksi miehekäs työkalu: vasara. Sillä olen hyvin pärjännyt kerrostalossa (lyönyt taulukoukkuja seinään). Lisäksi on kertynyt askillinen rautakoukkuja. Sellaisilla pyöritetään pultit kiinni, kun kootaan kaappi Ikeasta ostetuista palasista.

Ehkä pääosa Uuno-enon perinnöstä päätyykin myöhemmin kaatopaikalle, kunhan tarkastelen kaikessa rauhassa saalista. Ainakin lapiot ja kirveet saavat armon, jos ovat kohtuullisessa kunnossa. Kesäasunnolla pitää pilkkoa saunapuita tai kaivaa ojia. Sähkövehkeiden tarkasteluun pitää saada apua. Naapurin isäntä ymmärtää sellaisista. 

Kyllä tällaisen saaliin tarkastelu yksikätiseltäkin onnistuu.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...