Ensimmäisen kerran muistelen kohdanneeni ruotsalaisen dekkarin joskus 1960 - 70-luvun vaihteessa. Se oli jokin Maj Sjöwall & Per Wahlöö -dekkareista, en muista mikä. Se antoi sen verran myönteisen vaikutelman, että kirjailijaparin nimi jäi muistiin. Lisää heidän kirjojaan tuli luetuksi pikkuhiljaa, ei mitenkään yhtämittaisena virtana.
Agatha Christie oli siihen aikaan rikoskirjailijoista luetuin. Minäkin luin niitä mutta en voi väittää ihan taivaaseen asti innostuneeni. Parhaat jäivät kyllä pysyvästi mieleen - 10 pientä neekeripoikaa tietysti, se on ylivoimaisen ovela. Toinen suosikkini oli Ikiyö - hävyttömän ovela sekin.
Parhaiten minulle maittoi silloin kuitenkin Georges Simenonin komisario Maigret. Kirjoja oli vaikka kuinka paljon. En tiedä, kuinka monta luin, tuskinpa kaikkia. Pitkään on tehnyt mieli palata Maigret´n pariin. Olisi mielenkiintoista kokea, maistuvatko ne vielä varttuneemmallakin iällä.
Ruotsalaiset rikoskirjat ovat kuitenkin vallanneet ykköspaikan rikosviettini tyydyttämisessä.
Viehtymys alkoi Mankellin Wallander-kirjoista. Olen sellainen lukija, että en kaipaa action-tyyppistä mellastusta. Ilkka Remes tympäisee, vaikka alkuvaiheet olivatkin kohtalaisen lupaavia.
Wallander on hidas, jahkaileva ja kompleksinen. Siinä on suomalaiselle lukijalle henkilökohtaisia samastumiskohteita, ei pelkästään rikosen selvittelyä. Niitä lukisi, vaikka sitä rikosta ei olisi ollenkaan, sillä rikokset ovat välillä turhankin mittavia. Riittäisi mies ja hänen elämämänsä ns. hyvinvointiyhteiskunnassa.
Sjöwall & Wahlöö siirtyi ensimmäisenä elokuvaksi 1990-luvun alkupuolella. Martin Beckiä esitti Gösta Ekman. Viehätyin kovasti. Heti perään tuli Tv-sarja, jossa Peter Haber esitti Beckiä.
Gunvald Larssonin roolihahmo (Mikael Persbrandt) sai näissä filmeissä huomattavan suuren painoarvon verrattuna aiempiin. Se teki dramaturgisesti hyvän vaikutuksen. Tuli lisää dialogia ja vastakohtaisuutta pääparin kesken. Sama rakenneoivallus kuin esim. Don Quijote & Sancho Panza, Sherlock Holmes & tohtori Watson, Mikki Hiiri & Hessu, Pekka & Pätkä.
Tällä sarjalla ei enää ole alkuperäisen sarjan kirjoittajien kanssa muuta tekemistä kuin päähenkilöiden nimet. Ihan kelpo sarja kuitenkin. Osia on valmistunut 24, ja lisää on tietääkseni tulossa.
Wallander alkoi siirtyä filmille 1995, pääosassa täydellisesti mielikuvaa vastaava Rolf Lassgård.
En tarkemmin tiedä, miksi pääosan näyttelijää piti vaihtaa televisiosarjaan. En pidä valintaa (Krister Henriksson) erityisen onnistuneena. Luvassa on nyt uusi englantilaisvalmisteinen sarja jo kertaalleen ruotsin kielellä filmatuista aiheista. Tunnustaa täytyy, että muutosvastarintaa on sisimmässäni havaittavissa. Mutta toisaalta: englannissa tehdään yleensä tyylitajuista laatutavaraa.
¤
Äsken tuli Yle FST-kanavalta ruotsalainen rikosfilmi ”Surmanjahti” (Nolltolerans - ohj. Anders Nilsson 1999). Se ei liity mihinkään sarjaan. Pidättäydyn ylenpalttisilta kehuilta. Kelvollinen mutta ei minun makuuni. Hieman liikaa actionia ja verilöylyjä, kelpaisi nippa nappa amerikkalaisen väkivaltasarjan osaksi.
Helsingin Sanomien rokkaava elokuvakriitikko Arto Pajukallio ei harmikseni ymmärrä ruotsalaista laatua. Hän heittää kaikille Wallandereille ja Beckeille kaksi tähteä ja moittii niitä kaavamaisiksi, mutta Surmanjahti sai heti kolme.
¤
Sitten on tietysti Håkan Nesser ja Stieg Larsson ja muut. Niihin palaan tällä palstalla toisella kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti