Dessutomilla on ollut taipumusta liialliseen järjestelmällisyyteen - yleensä aivan turhaan.
Paperit olivat järjestyksessä, työt valmistuivat ajallaan (elleivät etuajassa), systeemit olivat hallinnassa ja konttori komennossa. Kun yksi projekti loppui, toinen alkoi.
Pedanttisuudelleni on välillä hyväntahtoisesti hymähdelty: sitä miesten kuuluisaa putkiaivoisuutta.
Olen salaisesti sisimmässäni ymmärtänyt ja hyväksynyt hymähtelyn. Tahtotilaksi on tullut oppia siitä ulos. Ei se aivan helppoa ole ollut.
Ydinkohta oppimisessa on saavuttaa tietty välinpitämättömyyden asenne. Sellainen kohtuullinen hällä väliä -asenne. Asiat saavat olla hieman rempallaan - ihanasti rempallaan, kuten vanha laulu kertoo.
Miehinen putkiaivo-termi on feministien keksimä ilmaisu. Siinä on kritiikkiä miesten väitettyyn taipumukseen ajatella suoraviivaisesti ja edetä järjestelmällisesti. Ei se ihan perätön termi ole, kyllä minussakin sitä on.
Yksi putkiaivoisten ominaispiirteitä on taipumus ja kyky keskittyä tiukasti yhteen asiaan kerrallaan niin työssä kuin vapaa-aikana.
Termi on varmaankin erityisen kohdallaan kuvaamaan kamreeri- ja insinööriajattelua. Vähiten se tuntuisi sopivan humanisteihin ja taiteilijoihin. Dessutom kuuluu jälkimmäiseen ryhmään ja ihmettelee siksi itseään ja taipumustaan. Ehkä se sentään on lievää laatua?
Putkiaivon naiselliseksi vastineeksi on mainittu tippaleipäaivo. Tällä yhtä lailla irvailevalla termillä yritetään kuvata ns. naisen logiikan kiemuroita ja ennakoimattomuutta.
Yksi sen ominaispiirteitä on keskittymiskyvyn puute. On paljon asioita tekeillä ja otettavana huomioon yhtä aikaa, ja kaikki ne häiritsevät toisiaan.
Onkohan nyt niin, että molemmat stereotyyppiset aivolajit haluavat sisimmässään muuttua kohti sitä toista?
Minä haluan muuttua kohti tippaleipäaivoisuutta. Toisaalla olen tullut huomaamaan fiksuissa aikuisissa naisissa virinneen halun muuttua kohti putkiaivoisuutta.
Näin muutos eteni:
Aluksi piti oppia relaamaan.
Jätän paperit levälleen työpöydälle.
Aloitan uusia töitä ennen kuin olen saanut edelliset valmiiksi.
Maksan laskut muutaman päivän myöhässä.
Menen ensin iltapäivätorkuille, jos on kiireellinen tehtävä.
Valvon myöhään, nukun pitkään aina kun voin.
Jätän sängyn petaamatta.
Siivoan vasta huomenna.
Katson elokuvaa kirjoittaessani blogia.
Kuuntelen musiikkia lukiessani.
Luen montaa kirjaa yhtä aikaa.
Lähden kävelylle puistoon ja rannalle ennen kuin ryhdyn mihinkään kiireelliseen.
- - -
Virikkeestä tälle tekstille kiitän Päivin kirjoitusta ”Ei ole aikaa haaskata aikaa” (2. tammikuuta 2010)
http://paivakavelylla.blogspot.com/
1 kommentti:
Hauska juttu. Onko sitten kyse yksilöllisistä eroista tai sukupuoleen perustuvasta erosta, en tiedä. Perfektionisti minussa kaipaa putkiaivoisuutta, mutta impulsiivisuuteni suosii tippaleipäaivoisuutta. Sanoisin, että molempia tarvitaan. Itselleni monen asian tekeminen yhtä aikaa on tyypillisempää, mutta se aiheuttaa toisinaan tunteen siitä, että joitakin asioita ei tule tehtyä kunnolla.
Blogiani kirjoittaessani ajattelin, että lukeminen ja nukkuminen ovat minulle varmasti asioita, joita tehdessäni en tee muuta. Kunnes seuraavana aamuna huomasin juovani kahvia, lukevani Hesari ja kuuntelevani musiikkia yhtä aikaa. Ja nukkuessani kuulemma kuorsaan.
Lähetä kommentti