Näytetään tekstit, joissa on tunniste Uutiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Uutiset. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. joulukuuta 2023

Sohvalla selällään

Suomi on maailman onnellisin maa. Sijoitus on pysynyt samana jo vuosikaudet. Ei tapahdu selittämättömiä romahduksia niin kuin koululaisten Pisa-tuloksissa.

Onnellisuus ei tosin näytä jakautuneen tasaisesti joka puolelle Suomea, kuten kartta näyttää. En ole huomannut, onko syytä tutkittu. Arvelen, että kyse on taloudellisen vaurauden epätasaisen jakautumisen vaikutuksista. Nykyhallituksen toimet tulevat sitä lisäämään, joten muutaman vuoden kuluttua onnellisuuskilpailun voitto ei enää taida meille tulla. 

Jotkut kuulemma ihmettelevät, jotkut peräti kieltäytyvät uskomasta tällaista loistavaa tulosta. Suomessahan on valtavasti surkeutta, kuten niin monet runoilijat ja laulajat kertovat.


Minä en onnellisuuskilpailun voittoa ihmettele, minä uskon. Havaintojeni mukaan tulos on itsestään selvä.

Havaintoni tosin ovat aika suppeat ja sen vuoksi ehkä hieman vinoutuneet. Kohderyhmääni kuuluvat itseni lisäksi pari kaveriani. Me kolme olemme mallitapauksia suomalaisesta onnellisuudesta.

                                          (Kaurismäki Mika Tyttökuningas 2015)

Aivan erityisesti onnellisuutemme kukoistaa tällaisena hämäränhyssyn aikana. Sielu lepää, kun valveilla ollessa on koko ajan hämärää. Pienen häiriön tuottaa maassa oleva lumi. Parempi olisi vetinen tihkusade. Sadetakki, huppu päässä ja kumisaappaat jaloissa – siinä onnellisen eläkeläisen ulkoiluhurmion huippu.

Sisällä sen sijaan olisi houkutus kiivetä uuninpankolle talviunille. Tämä houkutus on kuitenkin helppo välttää, sillä Töölöntorin taloissa ei ole uuninpankkoa. Erityisesti nyt on syytä varoa, ettei ulkoillessaan osu ihmisviran viemänä mihinkään tavarataloihin tai joulumarkkinoille. Bling bling -meininki pilaisi koko suloisen tunnelman.

Kyllä tällaisen lepovaiheen antamilla voimilla taas kestää kohta koittavan häikäisyn ja helteen rasitukset.

Kuvassa teemaan liittyvää peruskirjallisuutta. Siihen tutustuminen onnistuu luontevimmin sohvalla selällään.

 




keskiviikko 5. lokakuuta 2022

Trendikästä

Lehden otsikossa luki näin:  "Skuuttaamisesta suuttunut nainen otti oikeuden omiin käsiinsä - - "

Sanakirjamies minussa hermostui vallan. Tuossa on sana, jota ei löydy listaltani.

Tuollaista "uutisen" hyppäisin normaalisti yli, mutta nyt tuo yksi sana pisti klikkaamaan jutun auki. Jospa sieltä selviäisi, mitä tuo yksi sana tarkoittaa. Löytyihän sieltä.

Nuorison trendisanat ovat hankalia - ei niiden perässä näin varttuneemmalla iällä pysy. Ne syntyvät tyhjästä, elävät tuokion ja katoavat tai kokevat muodonmuutoksen.

Ennen nuorisoslangi oli hitaammin muuttuvaa, jopa pysyvästi kieleen tarttuvaa. Tiedättehän nuo vuosikymmenten takaiset Stadin Arskan broidit, systerit, faijat, mutsit, snadit, himat, skolet, leffat, brenkut, styylaukset ja sen sellaiset. Kun itse olin 60-luvulla nuori, Jyväskylässäkin uusimpia slangisanoja luettiin Suosikista.

Internetin aika on kuitenkin hyvin erilaista, koska ilmiöt leviävät nopeasti ja asuinpaikasta riippumatta.

Olen viime aikoina tyhjentänyt ullakon ja kellarin varastoja pistämällä tavaraa kaupunginosan kierrätyssivuille. Siellä törmäsin heti kummallisiin lyhenteisiin. Heti ensimmäiseen ilmoitukseeni tuli kommentti AV.

En tiennyt sen merkitystä, ja selvittely kesti. Löytyihän se lopulta: Alustava Varaus. Muilla se ilmeisesti oli hyvin tiedossa, sillä se oli ilmoituksissa yleisessä käytössä.

Taitavat nämä netin lyhenteet olla hankalia muillekin.

Nuoriso- ja nettikieli olisi ehkä hyvä ottaa paremmin hallintaan. Tuntisi itsensä nuorekkaalla tavalla päteväksi kielimieheksi. Eikä sattuisi noloja virheitä.

 


istg (I swear to God)

wyd (what are you doing)

ig (I guess)

ngl (not going to lie)

cc (cute couple).

atm = tällä hetkellä (lyhenne englanninkielisistä sanoista at the moment), esim. “Mis oot atm?”

bae = kaikista rakkain henkilö, käytetään esim. poika- tai tyttöystävästä, rakas/kulta (before anyone else)

brb = palaan pian (be right back)

buli = iso tai kova juttu

flexata, fleksata = mahtailla, ylpeillä

goals = toive/haave

Idc = en välitä (I don’t care)

Idk = en tiedä (I don’t know)

käty = kämppä tyhjänä

lit = todella mahtava, siisti

lmao = nauraa niin, että pylly repeää, eli viittaa todella hauskaan juttuun (laughing my ass off)

Mitä sä oikein sepaat? = Mitä sä oikein selität?

mp = mielipide

mäijä = meidän äijä, hyvä tyyppi

noob, nuubi = aloittelija (newbie)

nälä = lyhenne sanoista no äläpä

rektata = voittaa ylivoimaisesti, murskata (wreck)

servata = vetää toinen sanattomaksi omalla sanomisella (served), laittaa jauhot suuhun

sup = Mitä kuuluu? (What’s up?)

swag = cool, itsevarma

wörtti = vaivannäön arvoinen (worth it)

Hemo: tosi, eli esimerkiksi ”hemo siisti” tarkoittaa ”tosi siisti”.

Latska: laturi.

Kona: että asia on siisti tai hyvä tai joku on tehnyt asian hyvin. Tätä voi myös käyttää ironisesti.

Raffi:  ”rough”. Käytetään, jos joku asia on hankala. Käytetään usein ironisesti.

Sus: suspicious, epäilyttävä.

Wörtti: worth it, jonkin arvoista.

Tsymi: gym, kuntosali.

Slay: tee se, hyvä.

Aakoo: awkward, nolo.

Huutista: huutonaurua.

Naurista: naurua.

Bro: veli, käytetään kun puhutaan kavereista.

Lowkey: asian myöntämistä siten, että siitä ei tehdä suurta numeroa.

 

perjantai 29. lokakuuta 2021

Kävinhän siellä minäkin

Helsingin Sanomien kuukausiliite on vuosikausia julkaissut hauskaa ja kiinnostavaa sarjaa paikoista, joissa joskus tapahtui jotakin. Välillä oikein suuria tapauksia, kuten murha, välillä jotain ihan pientä ja intiimiä, vaikkapa joku lemmekäs kohtaaminen. Tapauksesta on lyhyt selostus ja paikasta kuva ja koordinaatit, joten kuka tahansa voi niiden perusteella löytää paikan.

Minulla on iät ajat ollut vähän samanlainen harrastus. Jokin outo voima vetää minua käymään merkittävillä tapahtumapaikoilla - ihan vaan katsomassa ja eläytymässä menneisiin tapahtumiin.

Käyntikohteita on vuosien varrella kertynyt vaikka kuinka paljon, sekä Suomessa että pitkin maailmaa. Kun yritän tehdä niistä listaa, huomaan, että kovin moni niistä on murha- tai kuolinpaikka. Esimerkkejä:

Bobrikov (Hallituspalatsi, Helsinki)  //  Olof Palme (Tukholma)  //  John Lennon (New York)  /  Prinsessa Diana (Pariisi)  //  Bodom-järvi (Espoo)  Konginkankaan bussiturman paikka  //  Kyllikki Saari (Isojoki) (kuvassa muistokivi paikalla, josta ruumis löydettiin) 


Käyntikohteiden huippua kaikkialla ovat olleet tietenkin lukuisat merkkihenkilöiden syntymäpaikat, kodit, patsaat ja hautamuistomerkit. Kuuluisat kapakat kuuluvat minulla aina ohjelmaan myös, vaikkapa Hemingwayn Harry's Bar Venetsiassa, Marx Pub Lontoossa, Brechtin baari Berliinissä, unohtamatta kotimaisia huippupaikkoja kuten Pohjanhovi Rovaniemellä,  Pispalan pulteri tai Villa Sandviken Vaasassa. Fiktiivisemmätkin paikat ovat tulleet huomioiduiksi, kuten Sotamies Svejkin kapakka Prahassa.

Politiikasta ja historiasta tutuista bongauskohteista muistuu mieleen vaikkapa Koijärvi, Mäntsälän suojeluskunnantalo, Lapuan Kosola, Koiton talon juhlasali, Vilppulankoski, Raatteen tie.

Kirjallisuudesta tutuista kohteista muistuu mieleen esim. Julian parveke Veronassa, Juhannustanssien tanssilava Teiskossa tai 221b Baker Street London.

Tärkeä paikka oli kansallisen itsetunnon Suuren Kertomuksen sijaintipaikka Münchenin olympiastadionin takasuoran alussa, paikka, jossa Lasse Viren kaatui ja nousi. Kylmät väreet siinä vyöryivät pitkin pohkeita, vaikka en urheilumiehiä olekaan. Tästä käynnistä olen kirjoittanut aiemminkin, tässä linkki .

Toinen elähdyttävä paikka oli maailman kuuluisin suojatie Lontoossa, Abbey Road -nimisellä kadulla. Jos joku lukijoista ei tunne kadun nimeä, niin kannattaa katsoa Googlesta. Sieltä löytyy myös kuva tuosta samasta suojatiestä, vähän eri vinkkelistä, eivätkä suojatietä kulkevat henkilötkään ole samat kuin minun kuvassani.

Presidentti Kekkosen kuntoportaat Seurasaaressa ovat myös kuuluneet käyntikohteisiini. Urkki lenkkeili Tamminiemen vieressä sijaitsevan Seurasaaren poluilla ja hyppäsi näissä portaissa vielä 75-vuotiaana kuudennelle portaalle. Entinen korkeushypyn ja kolmiloikan suomenmestari! Minä en kokeillut. Oli vähän kramppia pakarassa.

Nyt koronan (ehkä) hellittäessä mietin uusia kohteita. Ihan vaan kotimaasta tai korkeintaan Pohjoismaista. Kauemmas en näillä näkymin ole lähtemässä. Saa ehdottaa.



 

 

 

 

 


keskiviikko 20. tammikuuta 2021

Kaikille sama


Ensin ihmettelin, mistä tämäkin mielleyhtymä päähäni pälkähti.  Miksi päässä pyörii koko ajan vanha tuttu sitaatti Lapualaisoopperasta:  "Laki on kaikille sama, /  vain tuomiot vaihtelevat."  (Arvo Salo - 1966). Ja taisi Pentti Saarikoskellakin olla jotain osuutta näihin sanoihin.

Sitten keksin. Olisikohan päivän odotetuilla uutistapahtumilla USAn presidentinvaihdoksesta jotain osuutta tällaisiin mietteisiin? 


                                                             (HS 19.01.2021)

 

maanantai 14. marraskuuta 2016

Synkkää aikaa

Olin yhden yön sairaalassa. Tutkimuksia tehtiin. Piikeillä pisteltiin, verta imettiin.

Ei ollut mukavaa. Nukkuminen ei  onnistunut. Niinpä nousin jo aamuneljältä ja avasin viihdykkeeksi mukaan ottamani tabletin. Juuri sinä aamuyönä oli luvassa jännittävää ohjelmaa Yhdysvalloista asti.

Ei ollut mukavaa sekään. Ohjelmasta tuli vain äkäiseksi. Kun hoitajat ja lääkäri aamulla tulivat, tuntui kuin yöllä olisi kaikkialla koettu kollektiivinen voimakas yhteinen kokemus, sellainen josta kaikki keskustelevat ja joka jää pysyviin muistoihin. Ei sellaisia usein tule: New Yorkin kaksoistornien tuho, Estonia, Dianan ja Kennedyn kuolema...

"Totisesti minä elän synkkää aikaa", siteerasi lääkäri.  Miten se jatkuikaan? Minä tietysti kiirehdin täyttämään pätemisentarvettani ja jatkoin runoa. Kyllä minä Brechtin osaan.

Mitä aikaa on tämä
jolloin puhe puista on melkein rikos
koska siinä vaietaan niin monista rikoksista.
Se joka levollisena ylittää kadun,
tuskin enää muistaa ystäviään
jotka ovat hädässä.
Minä olisin kernaasti viisas.
Vanhoissa kirjoissa kerrotaan mitä on viisaus.
Vetäydy maailman taisteluista
ja vietä lyhyt aikasi vailla pelkoa.
Tule toimeen ilman väkivaltaa.
Maksa paha hyvällä, luovu toiveistasi, unohda ne!"

Totisesti, minä elän synkkää aikaa."

Kun lisää verta oli imetty, pääsin kotiin.  Siellä tuli vielä yksi paha tieto. Vanha kaverini oli kuollut tapaturmassa. Vain kaksi kuukautta sitten tapasin hänet viimeksi.

Onneksi odottamassa oli miellyttävä konserttikokemus. Ikiaikainen suosikkini Procol Harum esiintyi Finlandia-talossa. Suhde alkoi jo 1967 kappaleesta A Whiter Shade of Pale. Konserteissa olen käynyt vuosien varrella kymmenkunta kertaa.

Jostain kummallisesta syystä nyt konsertin äänen voimakkuus oli liian kova. Miksaus ei ollut aina kohdallaan. Rummut erityisesti korostuivat liikaa. Laatuorkesterin parhaat nyanssit jäivät melun sekaan. Vahinko.

Helsingin Sanomien arvioinnissa  sunnuntaina Arto Pajukallio oli huomannut saman. Kehut tulevat laadukkaasta hittikokonaisuudesta. Kotona olen jatkanut tunnelmointia kuuntelemalla LP-levyiltä niitä tärkeimpiä:  A Salty Dog, Pandora´s Box, Conquistador, Shine on Brightly jne.

Valokuvassa ei ole kehumista, soittajat jäävät jonnekin sinne valonvälkkeen sekaan. Konsertissa oli valokuvauskielto, mutta sen verran kansalaistottelemattomuutta pitää miehen osoittaa, että kyllä yksi kuva otetaan vaikka vartija kurkisteli vähän väliä. Ei salamaa, vastavalo, pimeä sali, ilman säätöjä Lumian älykäs kuvaus -asetuksella. Kuin rosvo yössä, kamera salaa esiin taskusta, sekunnin tähtäys ja laukaisu, ja heti kamera takaisin taskuun piiloon. Tässä rikoksen tulos.





sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Missä olit, kun - -




Missä olit, kun - - 

Taas sain vastata tuttuun kysymykseen. Tällä kerralla se jatkui näin:  " - - kun kuulit Olof Palmen murhasta?"

Se on hyvä ja tarpeellinen kysymys. Vastauksen miettiminen jäsentää hyvin ajan kulumista. Maailman näkee omituisella tavalla erilaisesta näkökulmasta kuin tavallisesti. Oli aika ennen sitä, on aika jälkeen sen. Tulee kiintopiste, jossa maailma muuttui.

Minun oli helppo vastata esitettyyn kysymykseen. Muistan hetken tarkasti.

Olin juuri herännyt, oli vapaapäivän aamu, lauantai tai sunnuntai. Aamukahvi oli keittimessä. Hain sanomalehden postiluukusta, avasin radion, ja silloin sen kuulin.

Se oli tyrmistyttävä uutinen. Kaiken lisäksi olin juuri samana iltana lähdössä laivalla Tukholmaan työmatkalle.

Olin jopa päässyt kättelemään Palmea, kun kymmenkunta vuotta aikaisemmin asuin Tukholmassa ja huomasin ohi kulkiessani, että hän esiintyy jossakin vaalitilaisuudessa. Siis vähän kuin tuttu mies. Ja tuttu murhapaikka, sitä katua olin vuosikaudet kulkenut. Tuttu elokuvateatterikin, siellä olin istunut lukemattomat kerrat.

Olen kai erikoisen paikallaan pysyvää sorttia oleva ihminen, sillä samassa työhuoneessa olen saanut tiedon myös monista muista tyrmistyttävistä tapahtumista:

·          Kun Estonia upposi. Taas aamukahvi jäi juomatta, kun uutisvyöry vei huomion. Töihin lähtemien meinasi unohtua.
·          Kun kaksoistornit romahtivat. Olin lataamassa jotain elokuvaa dvd:ltä katsottavaksi, kun television suora lähetys vei huomion. Ensin ihmettelin, mikä fiktio on menossa.
·          Kun John Lennon murhattiin. Silloin en heti päässyt järkyttymään, kun oli muuta kiireellistä menoa. Vasta myöhään yöllä repesi.
·          Kun Kekkonen kuoli. Lähdin siitä paikasta aamukävelylle kohti Tamminiemeä. Halusin muistoksi valokuvan suurmiehen kodista surupäivänä. Siellä oli paljon väkeä samanlaisissa tunnelmissa. Mestarivalokuvaaja Kalle Kultala teki työtään vieressä, kun kuviani otin. Liitteenä yksi. Kun tarkkaan katsoo, näkyy yksinäinen kynttilä ikkunalla.

Presidentti Kennedyn murhan aikaan olin 13-vuotias. Muistikuva ei ole kirkas, mutta väittäisin, että kuuntelin huoneessani matkaradiosta Kaleidoskooppi-nimistä pop-musiikkiohjelmaa, kun se keskeytettiin suuren uutisen vuoksi.

Prinsessa Dianan kuolemasta sain tiedon kesäasuntoni radiosta. Taas oli aamukahvin kanssa ongelmia. Tuli muisto, että vuosisadan rakkaustarinan alkua eli Charlesin ja Dianan häitä seurasin niinkin epätodennäköisessä paikassa kuin Neuvostoliitossa. Olin Gruusian (nyk. Georgia) pääkaupungissa Tbilisissä istumassa iltaa valuuttabaarissa, ja siellähän tuli baarimikon televisiosta suora lähetys Lontoosta.





perjantai 24. huhtikuuta 2015

Kulttuuri kukoistaa



Tämän päivän kulttuuriuutinen:
Suomalainen miesnäyttelijä on päässyt tappelemaan uuteen Hollywood-elokuvaan tunnetun tähtinäyttelijän vierelle. Muutama repliikki kuuluu rooliin. Ylen pääuutisissa näytettiin kuvia elokuvan tappelusta ja ammuskelusta ja kuultiin näyttelijän tuntemuksia menestyksen hetkellä. Nyt jäämme odottamaan printtimedian hehkutusta tällaisella kansallista itsetuntoa kohottavalla tapauksella.

Eilisen kulttuuriuutinen:
Helsingin Kallion punavihreän kuplan taiteilijat eivät ymmärtäneet riemastua vaalin tuloksesta. Siitä riemu repesi sosiaalisessa mediassa ja parissa lehdessäkin. Suvaitsematonta porukkaa! Sinne vaan kiukkujonon jatkeeksi: maahanmuuttajat, suomenruotsalaiset, tiedeuskovaiset, seksuaalivähemmistöt, punavihreät...  Kunhan nämä saadaan jyrätyksi järjestykseen, valtakunnassa on taas kaikki hyvin.

Kuva:
Lapualaisooppera (Arvo Salo - Kalle Holmberg - Kaj Chydenius: Lapualaisooppera. Ylioppilasteatteri 1966 - kuvassa Vesa-Matti Loiri).






torstai 5. helmikuuta 2015

Kell onni on



Eiköhän jokainen ole tullut välillä miettineeksi oman onnellisuutensa määrää.  Kell onni on, se onnen kätkeköön, sanoo viisas runoilija.

Nyt on suomalaisten eteen lyöty sellaiset rätingit, että ette voi olla onnettomia. On hyvä maa: koulutus, terveydenhuolto, turvallisuus, yhteiskuntarauha, puhdas luonto ja kaikki muu. Parempaa ei ole missään. On lottovoitto syntyä suomalaiseksi, sanoo joku toinen viisas.

On siinä varmasti jonkin verran perää. Viisi oikein ja lisänumero, ainakin. Aika monella, ei kaikilla. Nykyisin yhä pienemmällä joukolla. Tilanne on mennyt huonoon suuntaan, on vaikeuksia, on uhkakuvia.

Onnellisuus on subjektiivinen tunne ja usein hyvin pienestä kiinni, sattumastakin syntyperän osalta. Tilastot eivät kerro mitään yksilön pään sisällä tapahtuvista asioista.

Tutkimuksen mukaan onnellisimpia ovat korkeakoulutuksen saaneet ihmiset, joilla on lapsia, jotka elävät parisuhteessa ja harrastavat liikuntaa ja kulttuuria. Aivan erityisen onnellisia ovat suomenruotsalaiset, sillä he ovat muita terveempiä ja elävät pidempään. Ilmankos heitä kohtaan on näkyvissä eräillä tahoilla kasvavaa poliittista aggressiota. Minä taidan olla onnellinen mies osittain sen takia, että minulla on paljon kontakteja tähän vähemmistöön.

Ovat nämä suomenruotsalaiset kyllä ihme porukkaa. Sieltä tulee tasokkain nykykirjallisuus ja muukin taide. Sieltä tulee valtakunnan tasokkain kulttuurijournalismi. Ja kehtaavat olla jopa onnellisia. Lihaksi tullut onnellisuustilasto. Pitäisi ottaa mallia eikä kiusata.





maanantai 17. marraskuuta 2014

Karvat




Tähtitieteen professori Esko Valtaoja menetti partansa suorassa TV-lähetyksessä. En itse nähnyt kyseistä ohjelmaa, mutta järkytyin silti. Pelkään, että professori menettää nyt karismansa.

Valtaojan parta oli hieno, sellaista ei monella ole. Suomesta muistuu mieleen vain F. E. Sillanpää ja joulupukki, maailmalta Z Z Top, Fidel Castro, seitsemän kääpiötä sekä joukko erilaisia ortodokseja ja terroristeja sekä entisaikojen kirjailijoita, taiteilijoita ja filosofeja ja jumalolentoja. Pitkä parta on miehen kunnia.


 Minullakin on parta, tosin ei pitkä. Alle sentin sänki riittää. Aloin kasvattaa partaa jo lukioikäisenä, samoin kuin Valtaoja. Ylioppilaskuvassani on viiksenhaiventa ja tupsu leuankärjessä. Isäni suuttui, kun en suostunut ajamaan sitä pois, enkä edes käymään parturissa lyhentämässä tukkaa pois korvien päältä. Häntä hävetti lähettää sellainen kuva sukulaisille.

Lyhyt tukka ja karvaton naama oli sodan käyneen sukupolven mieskuvan normi. Muu antoi jotenkin retkumaisen vaikutelman, epäisänmaallisenkin. Hippihommaa. Vähän samanlainen asenne on minun sukupolvellani nykynuorten tatuointeihin ja lävistyksiin.

Olen tullut käsitykseen, että Valtaojan karvatonta naamavärkkiä on kehuttu, vaimo ainakin. Kun minä kerran vuosia sitten harkintakyvyn heikkona hetkenä innostuin ajamaan partani pois, sitä ei kehunut kukaan, eivät naiset vallankaan. Sihteerini neiti B. kiukustui kovasti. Hän sanoi, että olen kohtalaisen komea mies, mutta vain nenästä ylöspäin. Murskakritiikin vuoksi kasvatinkin parran äkkiä entiselleen. Sihteeri yllytti minua kasvattamaan pitkän parran, sellaisen jonka voisi punoa rusetille. Hänen mielestään minussa olisi vartalon muilta osin valmiit ulkonäköainekset prätkäjengin jäseneksi, kunhan vielä hankkisin Harrikan ja jengiliivin.



Minun partani kasvoi entiselleen viikossa, Valtaojalla siihen menee vuosi ellei kaksikin. Minä joudun olemaan ahkerampi, sillä partani vaatii huoltoa viikon välein, kahdessa viikossa se menisi jo takkuiseksi. Jostain syystä kasvuvauhti ei ole joka kohdassa sama. Kaulassa kasvu on nopeinta, alahuulen alla hitainta. Peruslaiskana ihmisenä minä en onnistuisi ylläpitämään sellaista järjestystä, että joka aamu pitäisi ryhtyä silottelemaan leukaa. Se olisi vaativa toimenpide, varsinkin kun kaulalla on luomia, joiden kiertäminen partahöylällä olisi tarkkuutta vaativaa sorminäppäryyttä.

Valtaojan partakarvat käytetään perhokalastuksen syötteihin. Se on aivan sympaattinen idea, samoin kuin nenäpäivä koko idean alkulähteenä. Mutta nähtäväksi jää, miten käy hänen uskottavuudelleen. Avaruustähtitiede on niin vaikeasti ymmärrettävä ala tavallisille tallaajille, että sen selittämiseen tarvitaan Valtaojan kaltainen persoonallisuus. Hän on onnistunut vakuuttamaan meidät niin, että hän kyllä tietää, millaiset olot vallitsevat avaruudessa, aina avaruuden takimmaista peränurkkaa myöten.


torstai 30. lokakuuta 2014

Tiedon probleemi




Luin lehdestä hämmentävän uutisen. Paavi ei enää kiistä evoluutiota ja alkuräjähdystä.

Eipä kauan mennytkään. Vasta äskenhän sieltä myönnettiin, että se kiertää sittenkin. Kohta varmaan saamme kuulla, että naisesta on muuhunkin kuin omenan antajaksi.

Miten käy nyt Raamatun luomiskertomuksen? Pilallehan suuri kertomus menee tällaisesta poukkoilusta.

Piti oikein kaivaa esille aiheeseen liittyvä hieno runo.

P. Mustapää: Tiedon probleemi (1969)
                             (Aadam, se on ihminen  - Augustinus)

Ja yhä puhutaan,
kun varjo Aadamin
vaeltaa eksyksissä
ja ajattelee aikaa
muinaista Eedenissä.
Hän Eeva, henkäys, mielessään
vaeltaa yksinään.
Kolkolla retkellään
hän osuu sattumalta
portille Eedenin
ja kysyy vartijalta
pääsyä muurin taa.
Ei, eipä mikään estä:
kirous muinainen
ei nykyaikaan kestä.
Niin, kyllä tulla saa.
Isämme Aadami
juurella Tiedonpuun
yhyttää paikan vapaan
ja siihen istahtaa.
Hän madon havaitsee
lehvissä, vanhaan tapaan
mielessä petoksen ansa.
Ja tutut omenat
riippuvat oksistansa.
Isämme Aadami
odottaa ikävissään.
Ei hymyilyä missään,
ei taive olkapään
kuvastu lähteen peiliin,
ei oksan värähdys,
ei käsi, ojentuva
hedelmään.






torstai 29. toukokuuta 2014

"Kaikilla ihmisillä on syynsä"



Kaikkeen pitää varautua. Jopa sellaiseen mahdollisuuteen, että kesällä tuleekin sateinen ilta ja yö enkä voikaan käyskennellä yöjalassa pitkin ketoja ja niittyjä ja rantateitä enkä istuskella laiturilla.

Tällaista varsin epätodennäköistä vastoinkäymistä varten minulla pitää olla suunnitelma B, joka astuu voimaan, jos kesäkodissani ei ole edes vieraita viihdyttämässä. Jos on vieraita, silloin ei ole ongelmaa sateesta. Silloin saunotaan, uidaan ja istutaan iltaa grillikatoksessa. Yksin ollessa sellainen ei ole pitkän päälle mukavaa.

Suunnitelma B on perinteisesti elokuva. Nyt pitää vaan valita isosta kokoelmastani mukaan sopiva valikoima dvd-elokuvia. Valinta ei ole helppo. Mieli tekisi valita satoja elokuvia, mutta karsinta on tiukka. Otan mukaan korkeintaan 15 levyä. Niistäkin osa jää luultavasti katsomatta, jos ei ole sateisia iltoja.

Haluan aina jonkinlaisia teemakokonaisuuksia. Selailen elokuvahyllyjäni. En keksi. Istun lukemaan uutta Filmihullu-lehteä.

Siinä se on. Sitaatti Peter von Baghin pääkirjoituksessa: "Kaikilla ihmisillä on syynsä".

Minäpä otan mukaan nipun Jean Renoirin elokuvia! Niitä en ole aikoihin tullut katsoneeksi. Sitaatti on Renoirin elokuvasta "Pelin säännöt". von Bagh kirjoittaa, että Renoir oli "- - aidosti dionyysinen filosofi" ja että tuo siteerattu lause on "- - syvällisin ja tosin koskaan valkokankaalla kuultu lause". Täsmälleen niin.

Valitsin mukaan Pelin sääntöjen lisäksi Renoirin elokuvat Suuri illusioni, Elena ja miehet, Aamiainen ruohikolla ja Onnen hetkiä.

Siinä kesän elokuvateemani numero 1. Minulla on syyni Renoir-ihailuun, mutta se on liian pitkä tarina tähän. Ehkä joskus toiste.

-  - 

Teemaksi numero 2 olin aikeissa valita Felliniä, mutta tulin katumapäälle. Fellinin karnevalistiset spektaakkelit - sellaiset kuin Amarcord, Rooma, Giulietta ja viettelykset, Ihana elämä ja muut - taitavat olla vähän yhteen sopimattomia pirkanmaalaisen maalaismaiseman ja kesäyön tunnelman kanssa.

Päädyin Ingmar Bergmaniin. Häneen päädyn aina, koko ajan uudestaan ja uudestaan. Hänen elokuvansa ovat minulle ehtymätön aarreaitta. Minulla on aivan erityinen syyni Bergman-ihailuun, mutta se on vielä pidempi tarina tähän. Ehkä joskus toiste.

Ylen uutisissa kerrottiin eilen, että Tukholmassa on museo, jossa on näyttely ruotsalaisesta "synnistä", tästä myytistä, jonka mukaan Ruotsi oli vapaan seksin, paljaan pinnan ja villien vaaleiden naisten tyyssija. Ohjelman mukaan Bergmanin 50-luvun elokuvilla oli osuutta myytin syntymiseen.

Nyky-näkökulmasta tuo tuntuu liioittelulta. Varsin kesyjä ovat Bergmanin elokuvat olleet tästä näkökulmasta. 50-luvulla taisi olla toisin. Täytyy käydä näyttelyssä, kun menen käymään Tukholmassa kesä-heinäkuun vaihteessa. Minut houkuteltiin sinne Rolling Stonesien konserttiin.

Bergmanin suuresta tuotannosta valitsin niitä, joita en ole aivan äskettäin katsonut. Valituksi tulivat Kesä Monikan kanssa, Viettelysten ilta, Kesäyön hymyilyä, Mansikkapaikka ja Puhumattakaan naisista.

Tuossa on vasta kymmenen. Haluan 15. Valinta jatkuu.




torstai 23. tammikuuta 2014

Kynä käteen



Lehtitietojen mukaan aikovat lopettaa käsialakirjoituksen peruskoulussa. Riittää kun lapsi osaa tekstata. Eikä varmaan tekstauskaan kohta ole tarpeellinen taito. Koneella kirjoitetaan, ei kädellä. Sellainen on visio.

Onkohan tuo nyt oikein viisasta?

Minun kansakouluaikoinani sen nimi oli kaunokirjoitus. Siitä on jossain vaiheessa poistettu tuo "kauno", ihan niin kuin kaunoluistelustakin. Kaunokirjallisuus-nimitystä olen vielä huomannut jossain käytettävän. Kaunotiede on nykyisin estetiikka. Kaunopuheisia ei liene yhtään jäljellä Kaarlo Marjasen poistuttua keskuudestamme. Neito kaunoinen saa vielä joskus juhlapäivinä laulun osakseen.


Luulen, että kaunokirjoituksen puolustaminen ei ole minulle tärkeää pelkästään siitä syystä, että olin itse hyvä siinä. Sain aina kymppejä todistukseen. Monta vuotta sitä opetusta kesti. Kansakoulussa neljä vuotta yksi tunti viikossa. Oppikoulussa vielä muutama vuosi lisää kuvaamataidon opettajan johdolla. Melkoinen määrä kaunokirjoitusvihkoja tuli täytetyksi. Oli mustekynä, mustepullo, imupaperi, terän pyyhe ja vihko.

Aikuisena olen myöhemmin käynyt pari kalligrafiakurssia. Minä olen se, joka on työpaikoilla aina saanut tehtäväkseen onnittelukorttien kirjoittamisen. Mielelläni olen sen tehnyt.

Mielestäni ihmisen pitää kasvaa käden taitoon. Se on keskeinen osa persoonallisuuden kehitystä. Kymmensormijärjestelmän osaaminen ei riitä. Käsiala on keskeinen osa persoonallisuutta. Piirtäminen, maalaaminen, käsityöt, soittaminen, askartelut - kaikki tällaiset mahdollisimman monipuolisesti kuuluvat ihmisen kasvuun, ja niitä pitää olla koulussa. Pelkkä pään kouluttaminen on epäinhimillistä ja tuhoisaa. Koneella kirjoittamiselle kaikki kunnia, mutta kyllä mielestäni myös kynän pitää pysyä kädessä.

Minulle on pysyvästi jäänyt muistiin, millainen hienostunut käsiala oli kirjeenvaihtotoverillani, joka oli noin 16-vuotias tyttö Ranskasta. Se oli erilaista kuin Suomessa opetettu. Täällä kirjoituksen piti olla vinossa oikealle, ranskalainen tyttö kirjoitti täysin pystyä. Se oli pienempää, siinä oli hienostuneita koukeroita ja hipaisumaista keveyttä. Kirje oli kuin taideteos, siinä oli sanatonta erotiikkaa. Samaan suuntaan yritin omia kirjeitänikin kehittää, pitihän yrittää tehdä vaikutus ranskalaiseen neitiin. Olen harmitellut, ettei minulle jäänyt yhtään kirjettä talteen.

Jään miettimään, miten nykynuorten romanttiset kirjeet onnistuvat koneteksteinä. Onko niissä ollenkaan jäljellä romantiikkaa. Teinitytöt saavat toki koneellakin kirjoitetuksi kirjeisiinsä pitkiä huutomerkkijonoja, mutta kuinka käy i:n pisteen korvaaminen sydämenkuvalla?

Kuvissa on arkistoistani löytynyttä aiheeseen liittyvää. Ylempi on minun omaani, alempi 1930-luvulla koulua käyneen sukulaispojan.





maanantai 14. lokakuuta 2013

Muutos suunnitelmaan



 

 
Elämä ei aina suju niin kuin oli tarkoitus. Jos sujuisi, istuisin tällä hetkellä lentokoneessa matkalla Egyptiin. Mutta en istu lentokoneessa vaan työhuoneessani Töölöntorin laidalla, vaikka kalenterissani tämän päivän kohdalla yksiselitteisesti lukee "Lähtö Egyptiin". Vedin siihen ruksit päälle. Mistä sen tietää, vaikka joku jälkeenjäävä joskus tutkii kalentereitani ja ihmettelee, että ehtikö se Dessu sielläkin käydä.  

Täytyy myöntää, että olen juuri tällä hetkellä sisimmässäni tyytyväinen, että saan pysyä kotona. En tunne olevani matkustustuulella. Sama tunne on tosin saanut valtaa jokaisen matkalle lähdön alla. Vaikka olen työni vuoksi matkustanut paljon pitkin ja poikin maailmaa, en ole mikään intohimoinen reissumies. Siinä on aina oma stressinsä. Erityinen stressin aiheuttaja on lentäminen. Ei minulla varsinaista lentopelkoa ole, mutta ei se mitään mielipuuhaakaan ole.  

Matkoilta palattua on sitten yleensä asenne muuttunut, sillä lähdön stressi on unohtunut. Melkein aina tuntuu, että hyvä kun lähdin.  

Egyptiin lähdöstä sovittiin pienellä porukalla viime maaliskuussa. Silloin ei tiedetty, mitä Egyptin politiikassa oli tulossa. Lähtö peruuntui syistä, jotka lienevät jokaisen uutisia seuraavan tiedossa. En ole koskaan käynyt siinä maassa - pyramidit ovat näkemättä ja taitavat nyt jäädäkin.   

Kaikenlaista muinaiseen Egyptiin liittyvää kirjallisuutta ehdin jo lukeakin, jopa Sinuhen uudestaan. Grimbergin Kansojen historiaa olin juuri aloittamassa, kun poliittinen mullistus alkoi. Jostakin osui silmiin jopa Uuno Kailaan runo, jonka siteeraan tähän tervehdyksenä faaraoille, joita runoilija puhuttelee. 
 
Kuva on vuodelta 1890, ja siinä seisoo pyramidien äärellä joukko arvovaltaista väkeä, yksi erityisen arvovaltainen, kuten kuvatekstistä käy ilmi. Kuvan saa klikkaamalla suuremmaksi.  

          Uuno Kailas:
           Pyramiidilaulu

Te faaraot, uneksijat
pyramidi-unien,
te olkaa tervehdityt
yli vuosien tuhanten.

Ohi kuoleman ahnehtivan,
ajan kaukaisuuksia päin
te unenne sinkositte
pyramiideja pystyttäin.

Te olkaa tervehdityt
yli vuosien tuhanten.
Sinis nousevat pyramiidit,
kunis elää ihminen.

Kukin meistäkin mittansa mukaan
pyramiidin pystyttää.
Ja sen sydämessä unta
pian nukumme sikeää.

kuin faaraot, hiljaisina,
kuin toukat kuoressaan.
Pyramiidi pysyy ja nähdään.
Mutta faarao unohdetaan.

           (Kokoelmasta Paljain jaloin 1928)

 

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Nikean kirkolliskokous



 

Olen paperille painetun sanomalehden ystävä. Minulle tulee kotiin tilattuna kasi sanomalehteä: Helsingin Sanomat ja Hufvudstadsbladet. Molempiin minulla on myös nettilehden lukuoikeus, mutta mieluummin luen paperilehteä. Taidan olla vanhakantainen, sillä en usko ihan lähiaikoina luopuvani printtimedian suosimisesta.  

Aamulehdestä luovuin, sillä se meni heppoiseksi. Kesäisin kuitenkin olen vielä jatkanut sen lukemista, sillä asun kesät pohjoisella Pirkanmaalla, ja siellä se on paikallislehti.  

Monesta asiasta voi Hesaria ja Höblää kritisoida, mutta ovat ne kuitenkin laatutuotteita verrattuna iltapäivälehtiin. Niitä olen boikotoinut ihan ilkeästä periaatteesta. Vain harvoin niissä on lukemisen motivoivaa ainesta. Oikeastaan ainoa pysyvämpi motivaatio lukea niitä on kirkollinen. Nikean (Nikaian) kirkolliskokous vuonna 325 teki päätöksen, jonka seurauksena minä joudun ostamaan iltapäivälehdet tämän viikon loppupuolella.  

Nikean kirkolliskokous päätti, että pääsiäistä vietetään kevätpäivän tasausta seuraavan täysikuun jälkeisenä sunnuntaina. Se päivä on tänä vuonna 31. maaliskuuta, siis aivan pian. Tähän kirkolliskokouksen päätökseen sekä Sanoma osakeyhtiö että Konstsamfundet ovat sitoneet lehtiensä ilmestymisen. Kumpikaan tilaamani lehti ei ilmesty sunnuntaina eikä maanantaina.  

Jotain luettavaa minulla kuitenkin pitää aamukahvipöydässä olla. Siksi joudun vastentahtoisesti tekemään myönnytyksen ja ostamaan kahden iltapäivälehden viikonloppunumerot.  

*   *   *    

Samaisella kirkolliskokouksen päätöksellä nastarenkaiden käyttöaika Suomessa päättyy kevätpäivän seisausta seuraavan täysikuun jälkeistä viikonloppua seuraavana maanantaina, selkosuomeksi sanottuna pääsiäisen jälkeisenä maanantaina. Tänä vuonna siis 8. huhtikuuta.  

Moneen arkiseen asiaan vaikuttavia päätöksiä kirkkoisät siellä Nikeassa tekivät vuonna 325. Mahtoivatkohan arvatakaan? Nastarenkaiden vaihtoon on vielä aikaa, mutta iltapäivälehtiin ei. Kuva kertoo iltapäivälehdelle tyypillisen uutislinjan. Tällaisen lukuaineiston kimppuun kirkkoisät minut lähipäivinä johdattavat, kun en ilmankaan osaa olla. Kiitos siitä.


 

 

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Muuan mies



 

Muuan mies (nimeä en kerro!) oli saanut toimistonsa tytöiltä syntymäpäiväksi lahjakortin tatuointiliikkeeseen. Hieno lahjaidea, vaikka miestä aika lailla pelotti mennä pisteltäväksi.  

Tuekseen ja turvakseen mies pyysi mukaan sihteerinsä neiti C:n (nimi muutettu). Neiti on nuorta ikäpolvea, toisin kuin pomonsa. Neiti osaisi olla makutuomarina, ettei pomon nahkaan pistellä luurankoja tai lohikäärmeitä.  

Neiti C:n läsnäolo osoittautui hyödylliseksi, sillä pomon nahkaan ei kaiverrettu mitään säädyttömyyksiä vaan Muumipappa. Tästä kiitollisena hän ojensi sihteerilleen kahdenkympin setelin ja tarjosi päälle lounaan Fredrikinkadun nepalilaisessa ravintolassa.  

Siinä pomo teki virheen. Pahan virheen.  

*   *   *     

Pelko valtasi pomon elämän. Yöt muuttuivat unettomiksi, käsiin ilmestyi vapinaa ja otsaan tuskanhikeä. Hän seurasi tiedotusvälineitä ja alkoi vähitellen ymmärtää tekonsa moraalittomuuden. Hän nimittäin oli jättänyt tekemättä ilmoituksen Neiti C:lle maksamastaan palkkiosta. Olisi pitänyt täyttää lomakkeita, joilla maksetaan vero, tapaturmavakuutus, työttömyysvakuutus, eläkeraha ja muuta sellaista. Ja toinen lomake, jolla ilmoitetaan ateriaedusta.  

Tiedotusvälineet toitottivat, että valtakunnassa on toinenkin samanlainen liero, joka on juuri jäänyt kiinni. Valtakunta oli kuohuksissaan tapahtuneesta ja vaati syylliselle rangaistusta. Mies ymmärsi, että hänelle itselleen on käymässä samalla tavalla. Ei tarvita muuta kuin neiti C:n ilmianto, ja sitten se on menoa. Pitkä ja ansiokas ura päättyy katastrofiin.  

Mikä häpeä! Mies oli itse esiintynyt kuin moralismin ylipappi ja kiukutellut suureen ääneen finanssiveijareista ja veroparatiiseista, ja sitten hän on itse jäämässä kiinni. Televisiossa hän näkee Suomen yrittäjien toiminnanjohtajan hymyilevän kuin jakoavain ja vaativan rangaistusta vilpistä kärynneelle. Veroparatiiseista toiminnanjohtaja ei sano mitään.  

Piinaviikko on alkamassa.

 

tiistai 8. tammikuuta 2013

Sanomalehtikatsaus



 

Selailen tässä viimeistä broadsheet-kokoista Helsingin Sanomia. Kun aamulla tulee uusi lehti, se on tabloid-kokoinen. Olen hieman huolestunut.  

Hesari on minulle tuttu  lapsuudesta asti. Se on jonkinlainen arkielämän itsestäänselyys. Paljon olen sitä kritisoinut, mutta silti se kuuluu jokaiseen päivääni. Viime aikoina kritiikkini on lisääntynyt. Toivottavasti muutoshuoleni on aiheeton, mutta jonkinlaisen vision huonoon suuntaan siirtymisestä se aiheuttaa. Tuleeko Hesarista kuin iltapäivälehti: viihdettä, skandaaleja, isoja otsikoita...  

Toisaalta on olemassa hyvä kokemus onnistuneesta formaattimuutoksesta. Hufvudstadsbladet teki saman joitakin vuosia sitten, eikä se heikentänyt tasoaan.  

Näitä kahta lehteä luen päivittäin, paperiversiona ja nykyisin myös e-lehtenä. Aamulehdestä olen luopunut, paitsi kesäisin. Kesäasuntoni kuuluu sen vaikutuspiiriin.  

Hesari on mennyt huonoon suuntaan koko nykyisen vastaavan päätoimittajan ajan (tunnetaan myös nimikkeellä "vastaava pääkamreeri"). Erityisesti kulttuurisivut ovat laihtuneet. Ettei vaan päätoimittaja kulkisi Aamulehden entisen päätoimittajan Matti Apusen viitoittamaa tietä ja lakkauttaisi tarpeettomana koko kulttuuritoimituksen?  

Ison lehden pitäisi olla kulttuuriasioissa hereillä, edelläkävijä, keskustelun herättäjä, provokaattorikin. Jos jollakin niin isolla medialla olisi siihen resurssit. Hesari ei ole enää tätä odotusta täyttänyt. Se pelaa rutiinilla - ja sitäkin suppeasti.  

Arvelen, uskon, luulen, että kysymys on bisneksestä. On selvää, että paperimedia on heikkenemässä sähköisen median laajentuessa, mutta ei Sanoma-konsernilla heikosti mene. Katsokaapa vaikka verotilastoja, nimenomaan pääomatuottojen sarakkeesta. Ei mene konsernin suuromistajilla huonosti. Luulisi riittävän siivu kulttuuritoimituksellekin.  

*   *   *    

Toisaalta ei pidä olla kritiikissä kohtuuton. Kun selaan viimeistä isokokoista Hesaria, löydän sieltä monta laajaa ja ansiokasta juttua. Vaikkapa seuraavat:  
 
  • Wienin porteilla tavataan (Islamin väkivaltaisuutta tarkastelevan kirjan esittely - Ville Similä)
  • Rajkumas, Bessarion, Ernesto ja Ali (Tommi Nieminen)
  • Pohjoisen Helsinki (Reportaasi Oulusta - Anna-Sofia Berner)
  • Atlaksen harteilla ( Atlas Saarikosken henkilökuva - Asta Leppä)
  • Visio tekisi Suomelle terää (tulevaisuudentutkija Risto Linturin vallankumouksellisia ideoita - Pekka Mykkänen)
  • Feminismin ja työelämän ravistelija (Anne-Marie Slaughterin henkilökuva - Tuomas Niskakangas)
 Kulttuuria ja taidetta on kuitenkin niukasti, kuten tavallista. Saman päivän Hbl:ssä on paremmin:  

En Nobelpristagares bitterljuva värld (laaja esittely Mo Yanin romaanista Vitlöksballaderna)
  • Sensibelt om saknad och sorg (laaja esittely Colm Toibinin kahdesta romaanista)
  • Dygdernas comeback (Merete Mazzarellan kirjoitus hyveitä käsittelevästä kirjasta)  

Ei tällaisia Hesarissa ole ollut aikoihin. Hbl on tässä jo kauan ollut parempi.  

Hesarin kuukausiliite on kyllä jatkuvasti varsin tasokas. Viikkoliite on sen sijaan kovin puberteettinen, paria kolumnistia lukuun ottamatta. Ehkä sillä kosiskellaan nuorisoa lukemaan. Tiedä sitten, onnistuuko. Onneksi Hesari näyttää jo lopettaneen(?) yhden kummallisen pinttymänsä. Vuosikausia kyseltiin viihdehaastatteluissa: Maksalaatikko, rusinoilla vai ilman? Kuinka karvainen on takapuolesi?  

Viimeisen broadsheet-Hesarin pistän talteen ja vien kesäkotini aitan ylisille "arkistoon". Sinne olen kerännyt ison nipun lehtiä, joissa on jokin erityisen suuri uutinen: tsunami, Estonia, koulumurhat, Dianan / Kekkosen / Palmen / Juicen kuolema, olympialaisten kultamitalit yms. Ehkä tällaisilla on sadan vuoden kuluttua antikvaarista arvoa.  

Aamulla sitten näkee, millainen lehti luukusta tipahtaa.  

============  

P.S. Bloggerini on lopettanut vastaanottamasta kuvia. Sain eilisissä kommenteissa Kariav:ltä vihjeen ongelman korjaamiseksi, kiitän siitä. Noudatin sitä mutta ei auttanut. 

Ongelman kuvaus: kun avaan bloggerin Uusi blogiteksti -sivun, siinä on yläreunassa työkalurivi ja siinä nappula "lisää kuva". Kun painan sitä, ei enää tule esiin nappulaa "selaa".  Aikaisemmin tuli. Sillä pääsin selaamaan tietokoneeni kovalevyä, ulkoista kovalevyä, muistitikkua - missä milloinkin kuvani sijaitsivat. Enää en pääse, kun puuttuu nappula. 

Jos joku viisas osaa neuvoa, olisin kiitollinen, sillä mieluusti kuvittaisin edelleen kirjoituksiani.