Nirppanokka

Olen aika hapan sellaisille uusille tekniikan ihmeille kuin kuskittomat metrojunat tai autot. En osaa innostua sellaisista tekniikan ihmeistä kuin hoitorobotit vanhainkodeissa. Suhtaudun nurjamielisesti sellaisiin tekniikan ihmeisiin kuin ydinvoimalat.

Niinpä alakerran naapurini Tarmo Y. sai taas kerran aiheen pilkata jälkeenjääneisyyttäni maailman menosta. Hän kutsuu minua nirppanokaksi. Kaipa nimitys pitää hyväksyä, sillä kyllä Tarmo tietää. Hän on sentään insinööri, joka teki työuransa ydinvoimalassa.

Taas kerran siis väittelimme, aina samasta aiheesta. Ihan kohtuullisen sulassa sovussa kyllä, joten lukija älköön käsittäkö tätä nyrkkitappelun esiasteeksi. Olen minä kuunnellut Tarmon esitelmiä tekniikan täydellisyydestä. En vain ole uskonut kaikkia vakuutteluja.

On Tarmokin kuunnellut minun esitelmiäni runouden lumovoimasta. Ei vain ole tainnut uskoa vakuuttelujani, vaikka on lainannut muutaman runokirjan hyllystäni. Epäilen, että ovat jääneet lukematta.

Yritin vängätä vastaan tuota nirppanokka-nimittelyä. En omasta mielestäni ole tekniikalle vihamielinen, olen vain valikoiva. Minulla on mielestäni hyvä osaaminen tietotekniikan käyttämisessä ja alaan liittyvät vekottimet päivittäisessä käytössä. Eikö se todista, että olen tekniikalle myötämielinen ja aikaani seuraava?

Uusimmista tekniikan ihmeistäkin mainitsin olevani kiinnostunut. Olen harkitsemassa, olisiko viisasta ostaa itsekseen työskentelevä pölynimurirobotti. Samoin itsekseen kulkeva ruohonleikkurirobotti kesäkotiin. Minäkö siis jälkeenjäänyt maailman menosta?

Ei kelvannut Tarmolle. Hänen mielestään ei riitä, että osaan käyttää vekottimia ja ohjelmia. Pitäisi myös osata myös se, mitä koneiden ja ohjelmien rakentamisessa on tarpeen. Osaanko muka mikropiirit ja ohjelmoinnit ja sähkövirrat?

Tätä argumenttia vastustin kiivaasti. Ei tekniikalle suopea asenne vaadi sitä, että tunnen auton moottorin yksityiskohdat. Riittää kun osaan ajaa autoa. Ei minun tarvitse televisiota katsellessani tietää, mitä laitteen sisällä on tai miten kuva saapuu Pasilasta koneeseeni.

Mutta ei auttanut. Nirppanokka olen ja nirppanokaksi jään, koska epäilen, että kaikenlaiset tekoälyt ovat tunkeutumassa alueille, jonne niitä ei saisi päästää. Sellaisia ovat toiminnat, jotka pitää mielestäni hoitaa ihmiskontakstein, ei konekontaktein. Kuten vaikkapa vanhustenhoito ja koulut. Tarmon mielestä juuri niihin tekniikkaa tarvitaan, sillä se säästäisi kustannuksia.

Verot siis vähenisivät. Puoluepolitiikalla perusteltua tekniikkaa. Hyvä tietää!

Väärällä alalla

Äiti toivoi pojasta pappia tai upseeria. Olisi varma työpaikka ja turvattu leipä.

Ja arvostettu asema. Ennen kaikkea se.

Ei tullut pojasta kumpaakaan. Menivät ajatukset enemmänkin sekulaariseen ja pasifistiseen suuntaan. Ajassa oli sellaisia virtauksia. Poika erosi kirkosta ja kieltäytyi aseista. Äiti taisi pettyä. Tai ei ehkä sittenkään kovin pahasti, kun pojasta tuli kieli- ja kirjallisuusmies. Siistiä sisätyötä sentään.

Naapurini Tarmo Y. on kertonut vähän samansuuntaisia muistoja. Hänen sukunsa on täynnä pappeja, ja paineet jatkaa suvun perinteitä olivat kovat. Mutta ei tullut Tarmostakaan pappia vaan insinööri. Tuli oikein harvinaisen tiukka pakana ja skeptikko, joka ei usko mihinkään, paitsi itseensä ja Kekkoseen. Ja tekniikkaan tietysti, varsinkin ydinvoimaan. Niinpä välit perheeseen ja sukuun ovat poikki, vaikka sisätöihin hänkin pääsi. Arvelen kyllä, että känkkäränkkäisellä luonteella saattaa olla osuutta konfliktiin.

Luokkatoverini Jukka K. joutui aikoinaan ammatinvalinnassaan koville. Hän meni hyvin nuorena naimisiin. Nuori rouva oli päättäväinen tehopakkaus, paljon määrätietoisempi kuin kestounelias Jukka. Vaimo päätti, että Jukasta tulee juristi. Niinpä Jukka pistettiin oikeustieteellisen valmennuskurssille ja pääsykokeeseen, mutta huonosti meni. Sama uudestaan vuoden kuluttua, ja kahden vuoden kuluttua, muistaakseni vielä kolmenkin vuoden kuluttua. Ja huonosti meni, ei tullut Jukasta juristia. Hänestä tuli pienen perheyrityksen jatkaja. Siellä hän seisoo putiikkinsa tiskin takana vieläkin, ja vaikuttaa oikein tyytyväiseltä, kun poikkean moikkamassa. Vaimo häipyi kuvioista jo pari vuosikymmentä sitten, eikä uutta ole ilmaantunut. Hyvin siinä siis kävi, Jukka on vapaa mies - joutoajat voi vaikka nuokkua pilkillä.

Entinen kollega yritti politiikkaan. Muutama vuosi sitten hän oli ehdokkaana vaaleissa. Lehdessä näkyi mainoksia, hymy oli leveä ja olemus dynaaminen. Huonosti silti tuli ääniä, vain parikymmentä. Minä kylläkin leukailin, että en olisi ikinä uskonut noin suureen äänimäärään. Velkaa tuli kampanjasta, jäi revanssinhalua. Ehkä seuraavissa vaaleissa. Minä neuvoin, että vaihda nyt kuitenkin kelvotonta puoluettasi. Ei luvannut.

Taitaa meitä olla paljon, jotka ovat päätyneet väärälle alalle. Kuka omasta mielestään, kuka toisten mielestä.

Rakentava ehdotus

Jatkoa toissakertaiseen kirjoitukseeni (25.11.2016)

Nyt tiedetään, että Guggenheimia ei tule Eteläsataman laidalle. Pikkuisen olen surullinen, mutta vain pikkuisen. Museon olisin ottanut, mutta en sillä rahoitusmallilla.

On virinnyt vilkas keskustelu siitä, mitä sille tontille pitäisi tehdä.

Nyt se on parkkipaikka. Kun viimeksi kävelin siitä ohi, kiinnitin huomiota, että se on nimenomaan laatuautojen parkkipaikka. Audia ja sen sellaista siinä seisoi suorissa riveissä. Ei näkynyt Ladaa, Rättisitikkaa, Tipparellua, ei edes Kuplafolkkaria. Yksi Fiat Punto oli.

Syyksi kalliiden autojen ylivallalle arvelen kadun vastakkaisella puolella sijaitsevaa Elinkeinoelämän palatsia, Eteläranta kymppiä. Sitä samaa, jota aina telkkariuutisissa näytetään, kun käynnissä on vääntö palkkojen alentamisesta tai työehtojen heikentämisestä. Luulen, että audiväki on työssä siinä palatsissa (Palacessa).

Guggenheimin tyhjälle parkkipaikalle on ehdotettu rakennettavaksi jos vaikka mitä. Arvostettuna idealinkona minäkin rohkenen tehdä oman ehdotukseni.

Siihen rakennettakoon uusi ydinvoimala.

Ydinvoimala saisi takuuvarmasti kannatusta siinä kadun toisella puolella. Ne Palacen ihmiset ovat sen alan väkeä.

Rahoitusta löytyisi myös valtiolta. Ne hallituksen pääpukarit, SOS-miehet, ovat reiluja ydinvoimamiehiä, eivät mitään viherpiipertäjiä. 

Rahoitusta ja suunnitteluapua saataisiin takuuvarmasti myös eräältä naapurivaltiolta.

Rahaa kilisisi kassaan aivan toista tahtia kuin jostakin tekotaiteellista postmodernismia esittelevän museon pääsylippukassalta. Tämä tieto edesauttaisi audimiehiä suhtautumaan suopeasti parkkipaikkansa menettämiseen. Heille voitaisiin louhia uusi parkkiluola viereisen Tähtitorninmäen uumeniin.

Ja ajatelkaapa arkkitehtuuria! Guggenheimin rakennus oli tylsä. Ydinvoimalan arkkitehtuuri täyttäisi hyvin wow-arkkitehtuurin vaatimukset. Katsokaapa havainnekuvaa, miltä Eteläsataman ydinvoimala näyttäisi Tähtitorninmäen vehreän puiston suunnalta katsottuna.

Jätän ideani vapaasti harkittavaksi. Pienen lisenssimaksun tietysti perin, mikäli ideani toteutetaan. Yksityiskohdista voimme neuvotella myöhemmin.

"Kello lyö. Kaikki."

"Kello lyö. Kaikki."

Näin väitti kuuluisa puolalainen aforistikko Stanislaw Jerzy Lec. Saattoipa osua oikeaan.

Asia kävi minulla ajankohtaiseksi kahteenkin kertaan. Ensiksi siinä, että en ole vielä(kään) onnistunut siirtymään kesäaikaan. Toiseksi siinä, että kävin katsomassa näytelmän "Luolasto" Kansallisteatterissa. Oikeastaan tähän voisi liittää kolmannenkin kohdan: menin käymään aprillipäivän kemuissa, joita vieteltiin perinteellisin menoin. Kekkerimme tunnetaan myös nimellä Pikkuvappu. Mutta en jaksanut pitkään vaan lähdin pois. Kello löi. Siksi olen jo nyt kotona kirjoittamassa blogia.

Kesäaikaan siirtyminen on minulle vaikeaa, ilmeisesti monelle muullekin. On tämä "biologinen kello", joka ei meinaa siirtyä. Mutta en minä sitä tarkoita vaan ihan mekaanista kelloa. Minun huushollini ainoa kello on sellainen, josta on vuosia sitten kadonnut se ruuvi, josta kellon viisareita käännetään eteen- tai taaksepäin.

Ainoa keino siirtää viisareita tunnin eteenpäin on pysäyttää kello ja odottaa. Pysäytin kellon sunnuntai-iltana näyttämään lukemaa 20.30 (pysäytyshetkellä kello oli oikeasti jo tunnin enemmän, kesäaikaa). Aikomus oli, että käynnistän kellon maanantai-iltana iltauutisten alkaessa. Helppo hetki muistaa asia. Aamuisin klo 8.30 en kuitenkaan olisi hereillä, se on realistinen oletus.

Mutta ei onnistunut maanantai-iltana. En ollut kotona.

Tiistai-ilta. Ei onnistunut, sillä olin teatterissa.

Näyttää siltä, että ei onnistu huomennakaan, keskiviikkona. Kelloni seisoo. Kesäaika virtaa täysillä ohi, mutta minä en pääse siitä osalliseksi. Näin käy aina, joka ikinen vuosi. Talviaikaan siirtyminen sen sijaan sujuu vaikkei niin olisi väliksi. Pysäytän kellon vain yhdeksi tunniksi ja sitten käynnistän uudelleen.

_   _   _ 

Luolasto (kirjoittanut ja ohjannut Laura Ruohonen) kertoi syvästä luolasta, johon aiotaan haudata ydinvoimalan jätteitä. Siellä niiden pitäisi säilyä turvassa satatuhatta vuotta. Ei saa tulla kelloihin tai muihin systeemeihin vikoja. Insinöörit hoitavat, että homma pelaa. Turistioppaita, arkeologeja, vartijoita ja asiantuntijoita touhuaa seassa.

Vanha väite on, että miesten ja naisten ajatusrakenteet poikkeavat toisistaan yhteen sovittamattomasti. Tämä näytelmä esittää toisen, vielä sovittamattomamman ajatusrakenteen poikkeaman. Se on insinöörin ja humanistin välinen ero, sukupuolista riippumatta. Ero kärjistyy, kun arkeologi löytää luolasta ikivanhoja arvokkaita kalliomaalauksia, mutta insinöörin mielestä ne ovat sotkuja, jotka haittaavat rakenteiden mittausmerkkien tekemistä.

Näytelmä oli poikkeuksellisen ansiokas onnistuessaan yhdistämään vakavan ja koomisen. Missään vaiheessa ei kuitenkaan unohdu, että tässä ollaan todellisuuden jäljillä - juuri tätä on meillä Suomessa juuri nyt suunnitteilla ja tekeillä, ihan oikeasti.

Enpä muista toista taideteosta, jonka aikajänne ulottuisi esihistoriasta huimaavan kaukaiseen tulevaisuuteen. Esityksen kieli ottaa tämän ulottuvuuden hienosti huomioon.

Päällimmäiseksi jää tämä teknologiausko. Kaikki muka toimii, nyt, aina ja iankaikkisesti. Missään vaiheessa ei käy niin kuin minun kellolleni. Ei katoa nuppi, jota tarvittaisiin vääntämään kesäaika päälle.

Irrationaalit

Naapurissani asuu ydinvoimamies. Hän on kyllä perimmältään ihan mukava mies, vaikka onkin insinööri, hänellä on jopa kaksi kissaa, Hanni ja Gali (oik. Hannibal ja Caligula), jotka ovat olleet minulla joskus yöhoidossa. Oikein mukavia nekin, vanhoja, laiskoja ja lihavia.

Emme me kovin usein tapaa, mutta aina välillä. Hän sanoo vähän virnuillen, että ajatteluni on "irrationaalia", kun en osaa innostua ydinvoimasta.

Hän näkee vaivaa perustellakseen minulle ydinvoiman siunauksellisuuden. Hän selostaa minulle alan uusia innovaatioita, joiden ansiosta turvallisuus on saavuttamassa niin suuret mittasuhteet, että maailmassa ei toista niin turvallista paikkaa ole kuin ydinvoimalan naapurissa. Siellä elämä on lauhaa ja leppoisaa kuin varpailla villatohvelissa.

Olen kerran vuosia sitten käynyt retkikunnan mukana Loviisan voimalassa. Minusta se oli pelottava paikka. Pelko räjähdyksestä iski jo siinä vaiheessa kun laitos näkyi vasta kaukana horisontissa. Harmikseni en osaa väitellä naapurini kanssa teknisistä ratkaisuista, sillä ydinenergiatiede ei ole minun alaani. Minulle asia on periaatteellinen, elämänkatsomuksellinen, ei tekninen.

Naapurini mielestä tällainen on irrationaalista hörhöilyä. Sopuun emme ole päässeet, emme saa toisiamme käännytetyksi. Parempi on puhua vaikkapa kissoista.

Tunnen minäkin ihmisiä, joita pidän irrationaalisina. Yksi etäinen sukulaiseni on pappi. Hän vastustaa joustamattomasti naispappeutta ja kaikkea muuta mitä vastustaa voi. Hän ei suostunut tulemaan paikalle lapsenlapsensa häihin, koska vihkipappina oli nainen. Ei kuulemma ole liitto pätevä Herran silmissä.

Naisia tämä kirkonmies kyllä arvostaa, mutta aivan muissa tehtävissä, ja joustavakin hän osaa tarpeen tullen olla. Hän oli osannut joustavasti siirtää omaan pätevään avioliittoonsa liittyvät uskonasiat tunniksi tai pariksi kerrallaan vähemmälle huomiolle kulkiessaan takavuosina virkamatkoilla lähikaupungissa. Tuli jälkipuheita ja ongelmia ja pätevällä tavalla solmittu liitto loppui.

Kirkon tilanne ei oikeastaan minulle kuulu, sillä en ole jäsen. Voivat minun puolestani tehdä siellä niin kuin tahtovat, mutta kyllä sydän suree. Kansankirkolla olisi mielestäni tärkeä tehtävä, kunhan vain pääsisivät siellä selvyyteen tällaisista irrationaalisista asioista. Suotuisia merkkejä kyllä on.

Mielessäni on jo pitkään kytenyt idea saattaa tämä naispappeuden vastustaja joskus nokikkain sihteerini neiti B:n kanssa. Neiti on nimittäin "kiivas" miespappeuden vastustaja ja poikkeuksellisen sanavalmis persoona. Hän ei kirkkoon mene niin kauan kuin miespappeus sallitaan. Voisi seurata kiinnostava keskustelu.

Tekniikka sekaisin

Dessun kotitietokone meni tänään sekaisin kuin suomalaisten keihäsmiesten heittotekniikka.

Onneksi on Bitti-Pekka, Vuoronvarausviraston käyttömestari, joka osaa hoitaa tuollaiset taudit. Hänet uskaltaa jopa pyytää kotikäynnille, jos on hyvää pataa hänen kanssaan. Minä olen. Salaisen tupakkahuoneen veljeskunnan arvo tuli taas todistetuksi. Verkostoituminen kannattaa.

Pekka räpläsi konetta tunnin ja sai sen sisuskalut järjestykseen. Uhkasi kyllä ensin viedä koneen mukanaan kotiinsa saamaan vierihoitoa, mutta luopui sitten, kun löysin laatikostani läjän alkuperäisiä asennuslevyjä.

Muutakin korjattavaa olisi huushollissani ollut, mutta en niistä kehdannut mestarille mainita. Kahvinkeittimeni on ruvennut pitämään pahaa ääntä. Plörötys kuuluu varmaan naapuriin asti.

Vessan huuhtelusysteemi on epäkunnossa. Vettä ei tule, vaikka kuinka painikkeista painaa. Se on sellainen uudenaikainen systeemi, vesi on seinälaatoituksen takana piilossa. Näkyvissä on vain kaksi vierekkäistä painiketta, isompi ja pienempi. Huoltomies on kyllä käynyt ja tilannut varaosia. Siihen asti huuhtelu pitää hoitaa ämpärillä.

Hissi on vähän väliä seisahtunut kerrosten väliin. Onneksi en ole ollut kyydissä, en tiedä onko kukaan muukaan. Pitää käyttää portaita. Viidennessä kerroksessa asuvalle Dessulle alamäki on helppo mutta ylämäki kiukuttaa.

Lehdestä olen lukenut, että Helsingin metrosta katoavat kuljettajat, kunhan Espoon rata valmistuu. On kuulemma Siemens suunnittelemassa mullistavan hienoa tekniikkaa. Väittävät, että tulee säästöä, kun ei tarvitse kuskeille maksaa palkkaa.

Nyt ovat päälliköt liikennevirastossa riitaantuneet asiasta. Ei taida tullakaan säästöä, kun tarvitaan paljon uusia huoltomiehiä ja turvallisuusvalvojia. Uusiin junanvaunuihin ei tehdä edes kuskille ohjaamoa, sillä juna liikkuu automaattisesti. Nyt päätöstä kritisoidaan  julkisuudessa. Pitäisikin tehdä ohjaamo siltä varalta, että tekniikka tai turvallisuus pettää ja pitäisi saada juna liikkeelle manuaalisesti. Mutta sellainen varasysteemi kävisi kovin kalliiksi.

Onneksi on sentään yksi kohde, jossa voimme luottaa, että tekniikka ei koskaan petä. Ei käy niin kuin Dessun tietokoneelle, vessalle, hissille, kahvinkeittimelle tai tulevaisuuden metrolle.

Siis mikä? No, kaikkihan sen toki tietävät.

Lukematon määrä lobbareita on vuosikaudet kiertänyt vakuuttamassa meille kaikille ja varsinkin päättäjille, että mikään ainutkaan yksikään vähäisinkään ensimmäinenkään kohta ei voi mennä vituralleen uudessa ydinvoimalassa ja jäteluolassa. Ne toimivat mallikelpoisesti sen 200000 vuotta minkä pitääkin. 

Siitä me kaikki olemme suuresti kiitollisia.

* * * 

Kuvassa on jatkoa eiliselle urheilupatsas-aiheelle. Samalla se on myös havainnollinen esimerkki alkulauseessa mainitusta keihäänheiton onnettomasta nykytilanteesta. Kuvasta paljastuva tekniikkavirhe on hälyttävä. Oikeakätinen heittäjätär käyttää siinä väärää tukijalkaa. Oikeakätisen heittäjän tukijalka pitäisi olla vasen. Ristiaskeleetkin näyttävät matalilta. Virhe lyhentää heittoa metrikaupalla.

Patsas: Yrjö Liipola Tellervo (eli Diana 1928). Sijainti: Kolmikulma eli Diana-puisto Helsingissä Erottajankadun, Korkeavuorenkadun, Uudenmaankadun, Yrjönkadun ja Iso-Robertinkadun väliin jäävä puistikko.

Joutilaan mietteitä

Japanin tapahtumia seuratessa on tullut monenlaista mieleen. Talous kuulemma lähtee nyt nousuun, pörssisijoituksilleen tuottoa toivovat ovat nyt optimistisia, kun liiketoiminta elpyy erityisesti rakennusalalla. Jopa Suomen puunjalostus- ja rakennustuotanto on toiveikas, kun myyntinäkymät parantuivat.

Niinpä. Joillakin menee taas hyvin.

Dessu ei ole yhtä innostunut, melankolinen luonteeltaan kun on. Hän on kuunnellut sydän syrjällään uutisia. Japanissa lomalla ollut tuttavapariskunta on löytynyt vahingoittumattomana. Pelko on kuitenkin päällä, sillä ydinvoimalat, nuo ihmiskunnan hulluuden mahtavimmat monumentit, ovat edelleen suurtuhon partaalla.

Muistiin nousi japanilainen mestari Kenkô, viisas mies 1300-luvun alusta. Seuraavat sitaatit ovat häneltä (suom. Kai Nieminen). Ihan kuin hän puhuisi kuvakielellä näistä nykymaailman lohikäärmeistä.

”Korkeimmilleen kohonnut lohikäärme kaatuu, sanotaan. Kuu täyttyy vähetäkseen; mikä kukoistaa, alkaa kuihtua. Kaikki mikä ei pääse edemmäs on jo lähellä tuhoaan. 
 
-  -  Ajat vaihtuvat, kaikki katoaa. Riemua seuraa murhe, murhetta riemu. Kukoistavat seudut autioituvat asumattomiksi. Jos talot säilyvät, asukkaat vaihtuvat uusiin. Persikankukat, luumunkukat eivät sano sanaakaan, kenen kanssa siis puhua menneistä? Vain jäljet kertovat muinaisista ylväistä ajoista, niin on kaikki kestämätöntä. Mahtoiko kukaan osata kuvitellakaan että kaikki katoaisi näin täydelleen? - - Muutamissa paikoissa ei ole jäljellä minkään vertaa: vaikka kivijalka olisi säästynyt, kukaan ei tiedä tarkalleen, mitä siinä on ollut.
Niinpä niin: turhaa, perin turhaa on tehdä suunnitelmia kaukaisen, tuntemattoman tulevaisuuden varalle.”

LIKAINEN PELI PALJASTUI

Dessutom luki lehdestä, että kaksi suurinta kauppaketjua ja monet isot ruokatuottajat ovat mukana vehkeilemässä uusia ydinvoimaloita Suomeen.

Sepä perhanaa.

Dessutom on asioinut pääasiassa vihreän bonuskortin kauppaketjussa. Firma on markkinoinut itseään vastuullisena ja elintarvikkeiden eettistä taustaa arvostavana.

Putiikissa onkin ollut tarjolla reilun kaupan tuotteita ja jossain määrin lähellä tuotettuja elintarvikkeita. Lisäksi konserni on kouluttanut ja rekrytoinut huomattavan paljon maahanmuuttajia. Tällaista Dessutom on arvostanut.

Toisaalta olo on ollut nolo siitä, että on tullut juututuksi bonuskortin vetämänä tällaiseen jättiläiseen. Se on pois pieniltä kauppayrittäjiltä, joita sentään Töölössäkin on muutama tallella, ja ilmeisen huonosti niillä menee. Aivan erityisen kohtalokas vaikutus suurilla ketjuilla on ollut maaseudulla, jossa kirkonkylän marketit ovat tappaneet kyläkaupat. Näin Dessutomin kesäkodin lähistölläkin.

Ydinvoimauutinen oli pläjäytys vasten kasvoja. Nyt sitoutuminen täytyy miettiä uusiksi. Sellaiseen omantunnon ohitusleikkaukseen Dessutom ei suostu, että tukisi euroillaan kiertokautta ydinvoiman lisärakentamista.

Dessutom ei luota pätkän vertaa insinöörien tyrkkyvakaumuksiin turvallisuudesta. Taustalla piileskelee maksettujen lobbareiden brändätty peli kulutuksen maksimoimiseksi. Siinä kaikkinainen mittasuhteiden taju on vaipumassa ehdottaman oikeassa olemisen suohon.

Nyt tarvitaan kansalaisliike, joka nostaa metelin.