Kädet pois taskuista

Muistikuva nuoren miehen varhaisvuosilta.

Olin vanhempien mukana kyläilemässä isän työkaverin perheen mökillä Pihlajavedellä. Oli kesä1964, minä 14v.

Mökillä oli myös perheen samanikäinen tytär. Huiskuksi häntä kutsuttiin, se oli väännös hänen sukunimestään. Olin tuntenut Huiskun pikkulapsesta saakka.

Istuimme Huiskun huoneessa ullakolla kuuntelemassa musiikkia. Huiskulla oli magnetofoni, johon hän oli äänittänyt mikrofonilla radiosta uutta rautalankamusiikkia. Radiossa oli kaksikin ohjelmaa, jotka soittivat uutta poppia: Kahdeksan kärjessä keskiviikkoiltaisin ja Kaleidoskooppi perjantai-iltaisin.

Mankka lauloi ”Close your eyes and I'll kiss you / Tomorrow I'll miss you / Remember I'll always be true - - ”. Siinä kohdassa Huisku onnistui häkellyttämään minut pahasti. Hän kysyi, olenko koskaan suudellut tytön kanssa.

Jotain kai ähkin ja änkytin. Eihän sitä voi tunnustaa, että yksinäiseksi haaveiluksi ja mielikuvaharjoitteluksi se on jäänyt.

Sitten Huisku suorastaan tyrmistytti ujon nuoren miehen. Hän kysyi, haluanko että hän opettaa.

Huisku oli toimen tyttö. Hän ei hengen haukkomistani jäänyt katsomaan vaan pisti toimeksi. Mutta touhu ei päässyt alkua pidemmälle, kun tuli katko. – Höh, ei suudellessa pidetä käsiä taskussa! Ärtyneeltä kuulostava komennus, ja sitten hän näytti, miten kädet pidetään.  - Ja silmät kiinni kun huulet koskettavat! 

Ei siinä kauan mennyt, kun edettiin fritsun tekoon ja sitten kielisuudelmaan. Sain heti kuulla, että kielenkärkien lipsuttaminen vastakkain aiheuttaa pojissa ”yhden jutun”, ja kädellä Huisku kokeili, aiheuttiko.

Koko oppimäärä tuli valmiiksi suunnilleen kymmenessä minuutissa. Huisku varmaan totesi minut täysin oppineeksi. Sitten kuunneltiin lisää musiikkia.

Jatkokurssi jäi yritykseksi. Se tapahtui seuraavana kesänä samassa paikassa, mutta se meni nolosti mönkään.

Olen vuosien varrella tavannut Huiskun muutaman kerran käydessäni kotiseudulla Jyväskylässä. Olen muistanut kiittää häntä nuorena saamastani pätevästä alkeisopetuksesta.

Saa puhua rumia

Muistikuva kansakoulusta.

Niemen Mauri sanoi opettajan kuullen ruman v-sanan. Opettaja tarttui Mauria kauluksesta, talutti pesualtaalle ja tunki suun täyteen saippuaa.

Taisimme koko luokka kerrasta oppia, mitä passaa suustaan päästää.  Ainakin pitää katsoa ympärilleen, ettei ole vääriä henkilöitä kuuloetäisyydellä.

Muistelen, että minä en tuota oppia erityisemmin tarvinnut. Olen melko varma, että suuni oli jo silloin puhdas ilman saippuoinnin uhkaakin.

Vuosia sitten täällä blogissa mietin, miten voimasanastoa kevennettäisiin. Pitkä ehdotuslista löytyikin  (klik 1).

Myöhemmin käytin kerran v-sanaa itsekin (klik 2) ja jouduin heti puolustelemaan lukijoita järkyttänyttä tekoani  (klik 3).  

Nykyisin v-puhe on arkipäiväistynyt.  Sitä kuulee kaikkialla. Kohta varmaan juhlapuheissa ja kirkonmenoissa. Teinipojat olivat pitkään alan erityisosaajia. Siitä se on vähitellen levinnyt. Nuorison esikuvaksi nostetut jalon kansan parhaat pojat eli sankariurheilijat toivat sen television urheiluruutuun. Viimeksi ”rehellisiksi ja taitaviksi Suomen kansalaisiksi tunnettujen” ministereiden kelpo edustaja laajensi käyttöfoorumiksi Ylen pääuutislähetyksen. – Kyllä sitä taas on syytä vaatia Ylen lakkauttamista. Siivottomia ohjelmia lähettävät.

Jostain muistien kätköistä yllättärn luiskahti mieleen se opettaja ja saippua.

Uusi villi länsi

 

Ajoin taksilla rautatieasemalta kotiin. Ilman sitä olisin kastunut. Kuski oli oikein höveli nuori mies Turkista. Puhui suomea yritteliäästi ja osasi reitin ilma navigaattoria. Auttoi oma-aloitteisesti turvavyön kiinnittämisessä. Nousi perillä kaatosateessa avaamaan auton oven ja piteli sateenvarjoa niin että pääsin kuivana sisään. Itse hän kyllä siinä kastui.

                                                                             Takemasa Ryo

Kotimaisilta kuskeilta harvoin saa tällaista palvelua – ei ainakaan vanhemmilta mieskuskeilta. Minulla on kokemusta. Persukset eivät penkistä nouse ellei ole aivan pakko. Äskettäin jouduin kuuntelemaan vanhemman kantasuomalaisen mieskuskin persupuhetta maahanmuuttajakuskien kelvottomuudesta, kunnes sanoin mieluummin kuuntelevani radiota. Sieltä tulikin sopivasti suomi-iskelmää:  ”- - tänä yönä / onni suosii rohkeaa - -”

Käytän aina samaa taksifirmaa, jos vain mahdollista valita. Aina ei ole. Aseman taksitolpasta tuli varsinainen villi länsi, kun Juha Sipilän hallitus (kepu & ps & kok) ministeri B:n johdolla romutti hyvin toimineen taksijärjestelmän vapaan kilpailun siunauksellisuuden vuoksi. Nyt samalla perusteella on käynnissä julkisen terveydenhuollon romuttaminen. Minäkin jouduin vastoin tapojani käyttämään yksityistä lääkäriasemaa ajokortin uusimisessa, kun julkisella puolella ei enää riitä resursseja tällaiseen. Uutisista olen havainnut, että erilaisista vanhusten hoitofirmoista on nyt kasvamassa uusi villi länsi.

 

Pahan päivän varalle

Kun vanhan kirjoituspöytäni keskilaatikon avaa, edessä on tulostuspaperinippu, kyniä ja muita kirjoitustarvikkeita, muistitikkurasia, muistilappuja ja postimerkkejä. Jos isokokoisen laatikon avaa niin, että pääsee perälle asti – kuten kuvassa – sieltä löytyy rasioita  täynnä jännittävän näköistä pikkutavaraa.

Harvoin laatikko tulee vedetyksi auki niin, että perällä olevat tavarat tulisivat näkyviin. Tänään tuli. Jäin tutkimaan, mitä aarteita  löytyykään. Tavarat ovat pysyneet samalla paikalla vuosikymmeniä. Ei sitä tiedä, tavaroita voi joskus vielä tarvita.

Ensimmäiseksi sieltä löytyi puusta tehty mustekynän varsi – siis vain varsi, ei terää. Varteen on kaiverrettu sanat ”Yli pauhun kenttien / hurmeisten näin / lippumme liehuu hulmuten.”  Kynän yläpäässä on ihmisen nyrkki, joka pitelee jotakin.

 En tunnistanut sanojen alkuperää, mutta kun kirjoitin tuon sitaatin hakukoneelle, se kyllä tiesi. Runon nimi on Jääkärimarssi, ja sen on kirjoittanut Heikki Nurmio. Tulee tunne, että pitäisihän tämän olla tuttu, sillä juuri tämän sävyisiä lauluja musiikinopettaja Toivo  Korhonen meillä laulatti oppikoulun alaluokilla laulatti. ”Syvä iskumme on, viha voittamaton - -”  Uljaaksi piti nuoriso kasvattaa.

Etsin koko laulun sanat. Huomasin taas tekoälyn hutiloineen. Kynän kaiverruksen neljä ensimmäistä sanaa ovat kyllä Jääkärimarssista, mutta siitä eteenpäin sanat kuuluvat näin: ”- - päin nousevan Suomen rantaa”. Kynän varren kaivertaja on siteerannut väärin.

Tästä kynästä puuttuu terä. Saakohan niitä enää mistään? Tarvittaisiin myös mustepullo ja imupaperi. Kansakoulussa ja oppikoulun alaluokilla oli kaunokirjoitustunteja. Siinä olin taitava. Opin kastamaan kynän kärjen mustepulloon, kirjoittamaan tahraamatta vihkoon mallin mukaisia kirjaimia ja lopuksi kuivaamaan märän musteen imupaperilla. (Kynän varressa ei kuitenkaan ollut kaiverruksia.) 

Minulla ei ole tietoa tämän kynänvarren taustoista. Sen tiedän, että se oli jo lapsuudenkodissani. Mutta mistä se sinne oli tullut? Jääkäriaate ei ollut perheessä eikä suvussa erityisen vahvoilla. Mutta minä säilytän se kyllä laatikkoni perällä pahan päivän varalle.

¤ 

P.S. Aloin ihmetellä, ovatko kaikki blogituttavani lopettaneet kirjoittamisen. Päiväkausiin ”blogilistaan” ei tullut yhtään uutta kirjoitusta. Avasin sitten niitä vanhoja kirjoituksia, jotka olin jo lukenut.  Ja sieltähän löytyi jokaiselta uusia kirjoituksia, niistä ei vaan ollut tullut merkintää listaan.

Onkohan tämä nyt Bloggerin häiriö? Vai onko vika minun asetuksissani? Onko muilla tällaista?