Tähän aikaan vuodesta se aina iskee. Aina yhtä yllättäen.
Yhtäkkiä tietokoneen ääressä koko talven kaiket yöt istunut Dessu kuulee kutsun, että ulkona olisi mukavampaa. Hittojako minä tässä näppäimistöä ja kuvaruutua katselen, kun ulkonakin on valoisaa.
Pitkäaikaiset lukijat muistavat, että ikimuistoisista ajoista asti Töölöntorin blogille on kesäksi aina käynyt näin. Kirjoittaja pistää pelit kiinni. Tai ei kokonaan kiinni, niin kuin alkuvuosina, vaan vähentää. Kirjoittaa kun viitsii. Kun ei viitsi, ei kirjoita.
Vuoden mittaan Dessu huomaa aina käyneensä turhan riippuvaiseksi somesta. Pahaa tapaa vastaan on terveellistä käydä katkolle.
On alkamassa jo neljäs kesä kun en muuta maalle. Ensimmäinen niistä meni sairastaessa, mutta seuraavat ovat olleet hyväkuntoisia. Pieni kaipuu maalle elää yhä, mutta kyllä kaupunkikesälläkin on puolensa.
Jos tulee kova hellekesä, maalla elämä olisi kyllä helpompaa. Voisi istua lepotuolissa ulkona suuren puun varjossa lukemassa. (Kuva on kyllä hämäystä. Ei ollut hellettä vaan poikkeuksellisen kylmä alkukesän päivä. Kuvaa varten piti tarjetakseen pukea pitkät housut ja huppari. Mutta suuren omenapuun varjossa sentään hetken istuin, niin kuin hirmuhelteellä, ja kesähattu päässä niin kuin profiilikuvassa.).
Kesäyöt olivat maalla parempia kuin kaupungissa. Yökävelyt rantatiellä, tuoksuvat kukat niityllä, puissa karjuvat linnut, taivaalla suhaavat lepakot; kaikki tämä minulta nyt puuttuu. Puistot ja merenranta eivät korvaa menetystä.
Mutta kaupungissa tapahtuu kaiken aikaa monenlaista. Jos vaan viitsii lähteä katsomaan.
Toivotan lukijoille hyvää kesää. Jotain pientä Töölöntorilta varmaankin kesän mittaan kuuluu. Ja jos käy niin kuin ennenkin, Dessu ehkä virkistyy sen verran, että joskus kesän jälkeen viitsii taas enemmänkin.
