keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Pöljä mies II

Ensikäynti kesäkodissa talven jälkeen toi tietoisuuteen asian, jonka mieluummin olisin unohtanut.

Lapiolla yritin vähän muokata yrttitarhaani ja haravalla huiskia kekoon viime kesän koivunlehtiä. Nyt ovat hartiat ja käsivarret arat, ettei meinaa takkia saada päälleen puetuksi. Kirveellä yritin vähän pilkkoa koivuklapuja ja kerätä niitä pinoon. Nyt ristiselkä kipuilee, ettei meinaa sängystä ylös päästä. Vähän yritin kyykistellä repiäkseni irti viime kesän kuivuneita korsia. Nyt ovat reidet kankeat, ettei meinaa kävelemään päästä.

Olen siis rapakunnossa.

Tämän tiedon havainnollinen kokeminen tuottaa päässä vielä enemmän kipua kuin lihaksissa. Missä se sanottiinkaan, että tieto tuskaa lisää?

Uutta tämä ei ole - sama toistuu joka kevät. Ihmetellä täytyy, miksi minä pöljä päästän itseni rappeutumaan joka ikinen talvi. Syksyllä oli aikomus pitää huolta kunnosta. Ostin suksetkin ja aloin hiihtää Keskuspuistossa. Aika vähiin jäi - ei tullut 100 km täyteen.

Työmatkojen kävely on ainoa melko säännöllinen liikuntani. Töölöntorilta Kruununhakaan on matkaa yli kaksi kilometriä. Tänä talvena tuli kuitenkin aika paljon poikkeustilanteita, jolloin kävely ei käynyt. Välillä kadut olivat lumesta tukossa, välillä hengenvaarallisen liukkaat. Sitten nyrjähti nilkka, sitten tuli flunssakuume, sitten pitkittynyt yskä (vaivaa vieläkin).

Kaupungissa asumisen harmillinen puoli kunnon ylläpitämisen kannalta on se, että luontevaa hyötyliikuntaa on vaikea keksiä. Voin toki välttää hissiä ja nousta portaita pitkin, mutta en oikein voi ottaa lumilapiota ja mennä lumitöihin Töölöntorille. En oikein voi ryhtyä talon korjaus- tai kunnostustöihin, sillä huoltoyhtiö tekee ne. En oikein voi ryhtyä mihinkään arkityöhön, liikuntaa saadakseni pitää aina lähteä johonkin kauas, ja siinä itsekuri helposti pettää. 

* * * 
Kaiken harmin lisäksi lähestyy se tuomion päivä, jolloin minun on taas määrä mennä Eeva-lääkärin puolivuotistarkastukseen. Minulla on tarkat ohjeet ja tavoitteet, joiden mukaan olisi pitänyt elää. Viikon tai pari viime käynnin jälkeen niitä onnistuin kohtuullisesti noudattamaankin. 

Vaaka minulla on kylpyhuoneessa, mutta kertaakaan en ole sille astunut. Miksipä astuisin, sillä housunkauluksen kireys kertoo kaiken tarvittavan. Jos painossa on tapahtunut muutoksia, niin ei ainakaan tavoitteeksi asetettuun suuntaan. Vaaka vain lisäisi tiedon tuottamaa tuskaa, ei sitä pidä tahallaan kasvattaa.

Eeva-tohtori määräsi omenoita välipalaksi. Alussa se sujui hyvin, sitten huonommin, nyt taas hyvin. Omenoita on iso kassillinen odottamassa. Syön niitä nyt joka päivä. Ehkä ne ehtivät tepsiä ennen tarkastusta.

Eeva-lääkärin vastaanotolle menoa olen ennenkin pelännyt, ja syystä. Siitä muistikuvia täällä .
(Kuvassa omenapuu kukkii Längelmäveden kesäkodissani alkukesällä 2010).

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Pöljä mies I

Otsikko ei tarkoita ketään vaaleissa valittua eikä edes valitsematta jäänyttä. Se tarkoittaa Dessua itseään.

On se kumma että iso mies ei opi. Vuodesta toiseen Dessun himo kasvaa pidättelemättömäksi näin keväällä. Hän ei malta odottaa kesän alkamista kesään asti vaan yrittää aloittaa sen silloin kun kesää ei vielä ole.

Ei ollut kesää vielä Längelmäveden kesäkodissa, niin kuin kuvittelin. Tai oli, mutta vain ulkona auringon puolella iltapäivisin. Ei varjon puolella eikä etenkään yöllä sisällä pirtissä.

Toki sekin jotain on, että sain istua aurinkotuolissani shortsit jalassa pellon laidassa iltapäivän auringossa. Tuolin patja oli kylläkin kärsinyt hiirivahingoista talven aikana. Kankaan rei´istä valui jotain pehmusterouhetta ulos. Lumipenkkoja oli vielä läheisissä ojissa ja varjopaikoissa. Mutta yöllä vanhassa hirsituvassa oli kylmää vaikka kuinka peittoja kasasin. Sähköpatteri ei kylmillään talven viettänyttä asumusta äkkiä saanut riittävän lämpimäksi. Sauna oli ensimmäisenä yönä pelastus. Vein patjan ja peitteet ylimmälle lauteelle ja nukuin siinä. Mutta laude on epämukavan kapea ja lyhyt. 

Saunomisen nautintokin jäi vajaaksi, sillä uiminen rajoittui polvien alapuoliseen vartalonosaan. Saunakaljan nauttimisessa sen sijaan ei ollut vaikeuksia.

Asuintilojen siivous oli ainoa aikaansaannokseni. Pihassa keräilin risuja ja haravoin lehtiä. Niitä riittää, sillä pihamaa on koivujen ja vaahteroiden ja pihlajien ympäröimä. Yrttimaitten muokkaukseen en vielä päässyt. Valmista kompostia on hyvin runsaasti odottamassa, mutta se jäi vielä odottamaan. Liian aikaista oli arvioida talven vahinkoja. Omenapuut ja maittavimmat pensaat olen yrittänyt suojata kanaverkoin ja suojuksin, mutta se ei takaa mitään. Myyrien tuhoja ei voi estää, siitä on kokemusta. 

Näkyviä vaurioitakin oli. Vanha koivu oli katkennut ja kaatunut pihatien yli ja särkenyt aitaa. Lähistöllä asuva kaverini Tarmo Y oli kuitenkin havainnut vahingon ja käynyt sahaamassa puun pois edestä niin että pääsin ajamaan pihaan. Katolta pudonnut lumi oli repinyt liiterin vesirännin irti. Liiterissä reunimmainen klapupino oli kaatunut. Yksi linnunpöntöistä, tuo kuvassa näkyvä, kiikkui vinossa, sillä toisen puolen ripustusnaula oli irronnut. Nämä vauriot tulivat jo korjatuksi. 

Hyödyllistä pikkupuuhaa sain siis tehdyksi, mutta asumisen epämukavuus jäi päällimmäiseksi. Nuorena tuollainen ei haitannut mutta näin pöljän miehen iässä mukavuusodotus on suurempi. Tähän samaan tyssää myös muutama muu kiinnostava asia. Voisinko vielä lähteä liftausreissulle Eurooppaan teltta mukanani? Voisinko vielä lähteä jollekin musiikkifestarille teltta asumuksenani, kuten 1970 legendaarisille ensimmäisille Ruisrock-juhlille? Voisinko vielä lähteä Urjalan kirjallisuuspäiville asumaan suuressa seurassa koulun luokan lattialla, kuten joskus? 

Pistää mietteliääksi. Tämä on kai sitä elämäntavan porvarillistumista.
[jatkuu]

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Metsään menossa

Dessu kävi tänään joutessaan Hakaniemen hallissa kiertelemässä ja katselemassa. Mitään en vielä ostanut, sillä vasta huomenna tiedän, pysynkö pääsiäisen Helsingissä vai lähdenkö maalle.

Illan mittaan varmistui, että lähden maalle. Säätila näyttää lupaavalta ja on aika käydä katsastamassa, onko kesäkoti Längelmäveden rannalla pohjoisella Pirkanmaalla pysynyt ehjänä. Vanha torppa on talvet kylmillään ja iso siivous odottaa. Kävely rannalla ja lähimetsässä on perinteinen laidunkauden avaukseni.

Matkalla poikkean kaverin luokse Tampereelle. Edellisestä tapaamisesta on jo monta kuukautta ja sauna virvokkeineen odottaa Näsijärven rannalla. Perinteisiimme on vuosikaudet kuulunut myös poikkeaminen lounaalla Tillikassa. Siihen ravintolaan liittyy nuoruuden nostalgiaa.

* * * 
Koko päivä on mennyt vaalitulosta taivastellessa, mihin tahansa olenkin mennyt tai keitä tahansa tavannut. Tuttavapiirissäni ei taida olla ainuttakaan, joka olisi tulokseen tyytyväinen (ellei sitten kesäkotini naapuri Tarmo Y., jota hieman epäilen, vaikka mukava ja viisas mies onkin). Kaikki ovat enemmän tai vielä enemmän hämmentyneitä. Outo ilmapiiri, Suomessa ennen kokematon. Protesti sinänsä oli ymmärrettävä ja aiheellinen, mutta että juuri tällainen protesti… Parempiakin protesteja olisi ollut oleemassa.

Syytä onkin olla hämmentynyt. Niin on Dessukin. Ajatukset kulkevat siihen suuntaan, että tästä ei hyvä seuraa. Metsään mennään, kuten oheiset tienviitatkin näyttävät (kuvien tienviitat pistivät pysähtymään, kun olin viime kesänä reissussa tyttärentyttäreni Sohvin ( = Sofia) kanssa. Niistä jännittävistä hellepäivistä kirjoitin kertomuksen täällä.

Dessu hieman hämmentyi, että hänen äänestämänsä ehdokas meni vaaleissa läpi, vaikka oli ensikertalainen. Niin ei yleensä ole käynyt, paitsi presidentinvaaleissa. Nuorehko, räväkkä nainen, toimittaja ammatiltaan, pikkuisen Dessulle tuttu. Hieman tuli Dessulle tänään epävarma olo äänestyslipun kohtalosta, kun luin lehdestä, että numero 1 on epäselvä tapaus, jos siihen pistää ylös väkäsen. Voidaan sekoittaa seiskaan. Kuutonen alkuun kyllä onnistui hyvin, mutta Dessun käsialaan kuuluu väkänen ykköseen. Mahtoikohan ääni mennä hylätyksi?

Dessu lähtee reissuun heti keskiviikkona. Toivotan iloista pääsiäistä!

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Joillakin menee huonosti

Dessulla oli kerrankin joutilaana päivänä aikaa tehdä sellaista mitä en tavallisesti tee. Esimerkiksi lukea tylsännäköisiä kirjeitä, joita postiluukusta tipahtelee.

Yksi turhannäköinen kirje tuli pankilta, jossa Dessulla on käyttötili. Dessu on peräti ”avainasiakas”, mitä se sitten tarkoittaakin. Pankin nimi on Nordea.

Pankki tiedotti ystävällisesti ja kohteliain sanakääntein muutoksista, jotka astuvat voimaan kesäkuun alusta. Saan esimerkiksi maksuttomat tunnusnumerot verkkopankkikäyttöön. 

Todella upeaa, fantastista! Maksuttomat tunnusnumerot minulle! (Piti oikein pistää huutomerkki tähän innostuksen merkiksi - sitä merkkiä en teksteissäni usein käytä, sillä merkki on mielestäni syytä varata teinityttöjen käyttöön, kun he vakuuttavat kouluaineessaan asiansa tärkeyttä. Silloin huutomerkkejä tarvitaankin pitkä rivi peräkkäin).

Oli Nordean kirjeessä pientä ikävääkin. Palveluhinnoissa on havaittu tarvetta korotuksiin. Visa Electron -kortti maksaa nyt 25 senttiä enemmän kuukaudessa, pankkikortti 10 senttiä enemmän, saldokysely itse näppäiltynä automaatilla 20 senttiä enemmän, laskun maksaminen maksupalvelukuoressa 25 senttiä enemmän, laskun maksu automaatilla 10 senttiä enemmän.

No, pieniähän nämä. Tiedämme toki, että ajat ovat vaikeat. Kyllä minä näin pienistä korotuksista selviän vaikka kirpaiseekin.

Lehdestä (HS 25.3.) luin, että paljon vaikeampaa on Nordea-pankin johtokunnalla ja investoinnista ja pääomamarkkinoista vastaavilla pankkiireilla. Heidän henkilökohtaiset bonuksensa vuoden saavutuksista ovat suorastaan romahtaneet. Tänä vuonna he saavat enää vaatimattoman 169 miljoonan euron palkanlisän, kun se viime vuonna oli sentään kohtuullinen 212 miljoonaa euroa.

Romahdus on siis 43 miljoonaa euroa. Se ei ole mikään pikkurahan menetys, niin kuin meillä tavallisilla avainasiakkailla.

HS:n mukaan bonus enää ”kaksinkertaistaa sijoitusammattilaisten vuosipalkan”. Tulot jäävät muutamilla pankkiirilla jopa alle miljoonan euron rajan.

Huoli on suuri. Kuinka pankin käy, jos kehitys on tällainen? Hallituksen puheenjohtaja valittaakin, ettei pankki voi poiketa kansainvälisestä palkkiokäytännöstä, koska sijoitusalan ammattilaisista käydään kansainvälistä kilpailua. Mestaripankkiirit saattavat siis suutuksissaan vaihtaa työnantajaa, jos bonukset menevät näin olemattoman pieniksi.

Onneksi luvassa on parempaa. Pankkiin valittiin uusi johtokunnan puheenjohtaja (kuva). Häntä pidetään yleisesti voimakkaana johtajana, jonka uskotaan järjestävän bonukset kuntoon.

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Entinen heila

Dessu seisoi tänään Vanhan kirkon puiston ja WSOY:n kulmassa Bulevardilla odottamassa liikennevalojen vaihtumista, kun hän melkein säikähti. Tuntematon nainen tarttui hihaan ja puhkesi puhumaan: ”Onko se - - onko se todellakin Roope?”

Oli se todellakin Roope, mutta kysyjää en tuntenut. Suunnilleen ikäiseni, tyylikkäästi pukeutunut. Tuollaisessa tilanteessa mies tuntee itsensä epäkohteliaaksi, kun ei tunne toista, joka selvästikin pitäisi tuntea, koska hän tuntee minut nimeltä. Siinä yrittää pikavauhtia skannata aivosolunsa läpi: ammatin kautta tuttu? naapuri? kapakkatuttu? opiskelukaveri? koulukaveri?

Ei hajuakaan, aivan vieras. Kohteliaisuuskoodiin kuitenkin kuuluu, ettei tunnusta unohduksen syvyyttä vaan yrittää jotenkin kiemurrella ja saada johtolangan päästä kiinni. Kasvoissa oli ehkä jotakin tuttua mutta ei riittävästi. Hämmennykseni näytti huvittavan häntä.

”Et taida muistaa? Viiden pisteen vihje: muistatko kesän kerran kauan sitten, olikohan 1977?”

Tilanne oli vähän kuin elokuvassa Tyttö kuunsillalta (Matti Kassila - Hella Wuolijoki). Alkoi hieman polttaa, mutta ei riittävästi. Miten saada nostetuksi mieleen juuri se kesä kaikkien muiden entisten kesien joukosta?

”Kolmen pisteen vihje: kasvatustieteen appro.”

Just joo. Sellaisenkin olen joskus suorittanut. Se oli kesäyliopistossa, paikka oli Kauppakorkeakoulu. Nyt alkoi raksuttaa. Voiko tämä olla SE tyttö?

Kyllä se oli SE tyttö.

Onko kiire, ehditkö kahville? Ei Dessulla koskaan ole niin kiire, etteikö kahville ehtisi. Siinä on Ekberg melkein vieressä. Sinne. Muistan, että Ekbergillä käytiin silloin kesällä 77 monta kertaa, melkein joka päivä, kun Neidillä oli rahaa tarjota, minulla ei ollut. Iltaisin käytiin usein kaljalla ravintola Bulevardiassa, siinä lähellä sekin, vanhaa oopperaa vastapäätä.

Neiti opiskeli oikeustieteellisessä, minä historiallis-kielitieteellisessä kirjallisuustiedettä. Kasvatustiede oli molemmille sivuaine. Siellä kauppakorkeakoulun luennoilla sytyimme suhteeseen ja rilluttelimme kesän. Se oli villi kesä. Syksyn tullen suhde pikkuhiljaa hiipui, kun approbatur tuli valmiiksi. Sen koommin emme ole tavanneet.

Entinen ponnaripäinen farkkutyttö oli nyt tyylikäs lady. Menestynyt liikejuristi oli menestyvän liikejuristin näköinen, kalliin oloiset vaatteet, silmälasit ja korut ja kampaukset. Minua hän arvioi, että olenpa onnistunut säilyttämään vanhan tyylini. Ei hän sitä ääneen sanonut mutta tarkoitti selvästi nukkavierua pikkuboheemia olemustani.

Menneisyydestä ei siinä kahvikupin ääressä puhuttu sanaakaan. Pysyttiin nykyhetkessä. Mitä teet, mitä kuuluu? Puheet kesästä 77 olisivat tuntuneet kiusallisilta. Erosimme kohteliaasti kätellen: ”Hyvää jatkoa, ehkä joskus taas tavataan.”

En kehdannut kertoa, että ei ole kovinkaan pitkä aika siitä, kun kirjoitin hänestä ja kesällä 77 sattuneesta tapauksesta blogiini. Sen mainitseminen olisi ollut aivan liian intiimiä, vaikka kirjoitinkin sen nimettömästi. Ei tyylikkäälle juristille voi muistuttaa mieleen, että ponnaripäinen Neiti kerran kauan sitten pelasti itsensä ja minut hyvin kiusallisesta tilanteesta. Se liian intiimi teksti löytyy täältä.

torstai 14. huhtikuuta 2011

Ihanat naiset pölypilvessä

Dessu matkusti tänä aamuna itään niin pitkälle kuin metrolla pääsi. Oli asiaa toimitettavana.

Perillä meni pidempään kuin olin suunnitellut, yli puolenpäivän. Alkoi tulla nälkä. Poikkesin ostoskeskuksen ravintolaan aikeissa syödä hiukopalaa. Kuppila oli kuitenkin tupaten täynnä, paikalliset maahanmuuttajakriitikot olivat kokoontuneet iltapäiväkaljalle ja oli mahtava meininki meneillään. Vapaata pöytää ei ollut. Kuppilan omistaja - ilmeisesti turkkilainen - levitteli minulle onnettomana käsiään ja ehdotti että hän laittaisi annoksen kotelossa mukaani. En ottanut.

Olen edelleen yskäinen. Edessä olevalla aukiolla oli menossa kadun lakaisu talven hiekasta, ja pöly aiheutti yskänpuuskan. Tummaihoinen mies ajoi lakaisukonetta. Pölyn seassa oli vaalikojuja.

Dessu on viime päivinä hakenut lehti-ilmoituksista sopivaa ehdokasta äänestettäväksi. Perinteenäni on ollut hakea ehdokas, joka on joissakin piirteissä täysin vastakohtani. Tämä ei tarkoita vastakohtaisuutta maailmankuvassa ja katsomuksessa vaan vastakohtaisuutta fyysisessä olemuksessa. Koska olen itse varttuneessa iässä oleva mies, pyrin hakemaan ehdokasta, joka on nuori nainen. Heissä on tulevaisuus.

Muutamaa nuorta naista olinkin jo katsonut sillä silmällä. Kuinka sattuikaan, yksi syyniin päässeistä piti puhetta siinä pölypilven keskellä. Jäin kuuntelemaan. Puheen jälkeen pyysin vielä kahdenkeskistä keskusteluhetkeä.

* * * 
Television vaalikeskusteluissa toimittajat ovat päästäneet ehdokkaat kummallisen helpolla. On kysytty veroista, EU-tuesta, työttömyydestä, maahanmuutosta, ydinvoimasta, ruotsin kielestä ja monesta muusta sinänsä tärkeästä asiasta. Mutta mikään niistä ei yksinään ole näiden vaalien pääasia, se suuren linjan kysymys.

Näissä vaaleissa on kysymys yhdestä suuresta ratkaisusta. Haluammeko Suomen, joka on avoin, moniarvoinen, ihmisarvoja kunnioittava - myös vähemmistöjen ihmisoikeuksia? Vähemmistöillä tarkoitan kaikkia mahdollisia: hoidossa olevia vanhuksia, sotaveteraaneja, eläkeläisiä, lastentarhalaisia, koululaisia, opiskelijoita, sairaita, vammaisia, maahanmuuttajia, seksuaalivähemmistöjä, kielivähemmistöjä ja monia muita.

Vai haluammeko Suomen, joka on suljettu, sisäänpäin käpertynyt, jota ohjaavat aggressiot, ennakkoluulot ja keinotekoiset määritelmät hyväksyttävistä ja ei-hyväksyttävistä ihmisistä ja ilmiöistä. Haluammeko Suomen, joka on epäluuloinen uutta kohtaan ja haluaa heittää ulos erilaisen ja oudolta näyttävän? Haluammeko kovien arvojen Suomen, jota ohjaa loputon taloudellisen kasvun tavoittelu ja kasvava eriarvoisuus ja verotuksen minimointi?

On harhakuvitelma, että vain sen yhden puolueen linja on tällainen. Kyllä tähän kuvaan mahtuu useita porukoita, kuka mitäkin kohtaa painottava. On myös puolueita, jotka ajavat kahdella vastakkaisella linjalla, kärjessä avointa ja liberaalia suuntaa, taustalla tympeän ahdasmielistä.

Dessu haluaa pehmeiden arvojen yhteiskunnan. Lakaisukoneen tuottaman pölypilven sisältä löytyi sopiva ehdokas, nuori nainen, pitkälle koulutettu, esiintymiskykyinen, ensimmäistä kertaa ehdolla mutta silti yhteiskunnallisesti kokenut, ajattelussaan raikas ja periaatteellinen, kanssani enimmäkseen samansuuntaisesti ajatteleva ja oivaltavasti argumentoiva. 

Dessun vaalikäyttäytyminen on nyt päätetty. Tiedän kuka saa ääneni.

Kuvassa Dessun isosetä kavereineen saapuu pääkaupunkiin. Tarkoituksena oli pistää porukalla valtakunnan asiat järjestykseen. Päivämäärä oli 7. heinäkuuta 1930. Ei onneksi onnistunut. Kuva on valitettavan epätarkka, mutta sen saa klikkaamalla suuremmaksi.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Ruotsissa kaikki on toisin

Dessu luki lehdestä, että Ruotsi saa uudet setelit. Euroihin ei kuitenkaan siirrytä vaan kruunuissa pysytään. Tulee uudet kruunut ja niihin uudet kuvat.

Dessua ilahduttavat uusien seteleiden kuva-aiheet. Kahdenkympin seteliin tulee Astrid Lindgren, viisikymppiseen Evert Taube ja sataseen Greta Garbo. Isompiin tulee Ingmar Bergman (200), Birgit Nilsson (500) ja Dag Hammarskjöld (1000).

Ei siis tule enää vanhojen Kustaa-kuninkaiden muotokuvia. Dessu asui nuorena monta vuotta Tukholmassa ja tottui silloin, että jokaisessa setelissä on muinaisen kuninkaan muotokuva. Kaikki niistä eivät olleet erityisen komeita, mikäli nyt tällaisessa asiassa Dessun miehiseen makuun oli luottamista. Erityisesti 100 kruunun Kustaa Vaasa muistutti kuvassa kilipukkia - muistan että asiasta vallitsi laaja yksimielisyys. Suurmiespönötystä seteleissä oli.

Suurmiespönötystä ei taida uusiin tulla. Astrid Lindgrenissä on sellaista viekkaan oloista hilpeyttä, jota ei mitenkään saa käännetyksi ylijuhlalliseksi. Ehkä kuvaan pääsee mukaan Peppi Pitkätossu taustanaan Villa Villekulla, Vaahteramäen Eemeli tai mestarietsivä Kalle Blomqvist.

Evert Taube pääsee varmaankin setelin kuvaan leveälierinen villinlännenhattu päässään ja kitara kainalossaan. Viisujen sanoja tulee varmaankin myös mukaan, ehkä Sjösala vals tai Den lycklige nudisten. - Dessu voi ylpeänä kertoa olleensa Tauben konsertissa Gröna Lundin huvipuistossa vuonna 1973, vain kolme vuotta ennen Tauben poismenoa. Kansanjuhla jäi muistoihini, ruotsalaiset rakastivat iäkästä viisumestariaan.

Greta Garbo tulee seteliin varmaankin sellaisena kuin hän oli elokuvassa Ninotchka - huikean kaunis ja räiskähtelevä viettelijätär. Mahdollisesti kuva voi olla myös elokuvasta Anna Karenina, mutta se olisi paljon surumielisempi. Kannatan Ninotchkaa.

Ingmar Bergmanin kuvaan kuuluu baskeri päähän ja ilmeikäs ohjaajan kädenasento. Taustalle ehkä vanha valkeaksi rapattu maalaiskirkko. Jörn Donner voisi kurkistaa nurkan takaa, tai ehkä kuitenkin mieluummin Harriet Andersson.

Kaksi suurinta seteliä saattavat mennä pönäkämmin. Oopperatähti ja Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteeri edustavat ylempää kulttuuria, kuten arvokkaisiin seteleihin kuuluukin.

* * *
Dessun mieleen tuli ensin ihmettely, missä ovat Carl Michael Bellman ja August Strindberg. Hehän kuuluisivat seteleihin. Olisivatko he liian epäsovinnaisia? Ryyppylauluja ja porvarillisen elämänasenteen rienausta? Mutta sitten ymmärsin, että nyt on käynnissä modernisaatio. Ollaan reilusti 1900-luvulla.

Hyvä niin, uudistus kuvaa ruotsalaisuutta hyvin. Uudistus sopii nimenomaan Ruotsiin, maahan, joka tuottaa maailmanluokan menestystuotteita, kuten autoja, pop-musiikkia, betoniporsaita ja dekkareita. Vain kahdessa asiassa Ruotsi ei käsitykseni mukaan pärjää edellytystensä mukaisesti: ruotsalaiset makkarat ovat huonoja, samoin mäkihyppääjät. 

Suomessa ei tule setelien uudistusta. Täällä on euro ja eurossa on rakennusten ja siltojen kuvia, takasivulla myös karttoja. Eivät eurosetelit mielestäni mitenkään erityisen tyylikkäitä ole. Dessu ei kuitenkaan lukeudu euron synkkämielisimpiin vastustajiin, joten olkoot minun puolestani sillat ja muurit. On eurosta hyötyä jos toki harmiakin. Mieleen nousee kuitenkin ajatusleikki: ketkä olisivat markan uudet hahmot, JOS Suomessa päästäisiin uudistamaan seteleitä ruotsalaisessa hengessä. Ehdotuksia?

Kuvassa on kelpo ruotsalaista elämänmenoa (klikkamalla sitä voi ihailla laajemmasta kuvasta).

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Pahalla päällä

Dessu on pahalla päällä. Olen ollut jo reilun viikon ja samaa jatkuu alkavalla viikollakin, ehkä sitä seuraavallakin. Joka tapauksessa ainakin vaalien yli. Vapuksi uskoakseni helpottaa.

Tämä alkoi vilustumisesta. Siitä tuli paha. Se ei ole ohi vieläkään, aina vaan yskittää. Lopullisesti elämä meni vituralleen, kun liukastuin kauppaan mennessäni ja nilkka muljahti. Sitä piti mennä näyttämään lääkärille. Onneksi Töölön tapaturma-asema on vain muutaman korttelinkulman takana.

Nilkka oli nyrjähtänyt, paranee itsekseen, näin lääkäri totesi. Siitä asti olen klenkannut. Paljon en ole edes yrittänyt liikkua. Liukastumisessa kävi lisäksi niin, että jotenkin onnistuin puraisemaan huuleni rikki, ja se turposi.

Kaveri, joka kävi kylässä, kehtasi epäillä, että minuun on tarttunut suu- ja sorkkatauti, kun molemmissa mainituissa paikoissa on vikaa. Meinasin potkaista, mutta ymmärsin, että kipeällä jalalla se ei ole viisasta. Ehkä potkaisen sitten kun olen parantunut.

Maanantaina palaan työhön, mutta harmikseni en voi kävellä työmatkaa, vaikka lopultakin kadut olisivat sulaneet kuntoon talven liukkaudesta. 

Sairausloma osui harvinaisen haitalliseen kohtaan. Kaikki meni sekaisin, matka Berliiniin siirtyi tuonnemmaksi, aikataulut pettivät, tehtäviä jäi rästiin. Tämän vaikutukset säteilevät viikkojen päähän.

Elokuvia tuli katsotuksi ja musiikkia kuunnelluksi, niitä 50- ja 60-luvuilta tärkeitä, kuten edellisessä kirjoitin. Hyllyistä löytyi mainittujen Cramin, Moody Bluesin, Bandin, Wigwamin lisäksi sellaisia unohtuneita aarteita kuin Colosseun, Blood Sweat &Tears, Chigago, Spencer Davis Group, Trafic, Argent, Crosby & Nash & Stills, Frank Zappa & Mothers, Jefferson Airplane, Jimi Hendrix Experience. Tällaisista nimistä pääosa on kai nykyihmiselle tuntemattomia, mutta olen tullut ymmärtämään, että blogin lukijoissa taitaa olla joitakin, joille tällaiset ovat tuttuja, sukupolvijuttu, kuten minulle.

Elokuvapuolella tuli katsotuksi varmaankin puolet Hitchcockin tuotannosta, mainittujen kultakauden tuotantojen lisäksi mm. Linnut, Marnie, Frenzy, Vaarallinen romanssi, Väärä mies, Kauriin merkeissä, 39 askelta, Rebecca, Notorius, Minä tunnustan, Täydellinen rikos, Varkaitten paratiisi.

Kokemuksesta voin suositella kaikille flunssataudin sänkyyn kaatamille mielennostatukseksi tällaista nostalgiamatkaa. Ei pidä yrittää liikaa, pitää tyytyä takuuvarmaan ja ennen koettuun. Silloin terapia toimii. Pieniä poikkeamia Hitchcocin ulkopuolellekin tein. Ne olivat Easy Rider ja Midnight Cowboy. Hyvin toimivat nekin. Riski sisältyi jälkimmäiseen, sillä tiedostin, että sen päähenkilö (Dustin Hoffman) kärsii minuakin pahemmasta suu- ja sorkkataudista, mutta en siitä kuitenkaan ahdistunut, vaikka ei hänelle hyvin käynyt.

Kirjoitushommat on syytä jättää flunssan ajaksi syrjään. Blogiin saattaa singahtaa turhan tylyjä juttuja ja kommentteja ja niiden kirjoittajia tulee herjatuksi liikaa. - Kiukuttelun vaara ei ole ohi vieläkään, sillä kuten alkuriveillä arvelin, pysyn pahalla päällä vielä toista viikkoa.

Kuvan kiukuttelija en ole minä vaan Pessisen ukko. Hän asui lapsuudenkotini lähellä ja oli usein rähjäpäällä. Piirsin hänestä tämän kuvan vihkooni vuonna 1957.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Ei aivan kuolemaksi

Jos ei aivan kuolemaksi, niin paha kuitenkin. Näin Dessu ajattelee taudista, jonka uhrina olen kiemurrellut jo muutaman päivän.

Dessu on tottunut luottamaan, että kuuma rommitoti hunajalla maustettuna lannistaa lievän ja keskipahankin flunssan. Näin ei nyt käynyt, ei vaikka vahvistin annostelua vielä toisellakin ja taisi olla että kolmannellakin kuumalla rommitotilla. Lisäksi olen kokeillut mustaa viinimarjamehua.

Kaikesta lääkityksestä huolimatta Dessu makaa reporankana sängyssään kurkku tulehtuneena ja pää täynnä räkää. Harmin huipuksi ylihuomenna olisi alkanut työmatka Berliiniin, kaupunkiin, jonka kaikista eurooppalaisista suurkaupungeista tunnen huonoiten. Odotin matkaa kovasti, mutta nyt se on pitänyt peruuttaa.

Lohdutuksena murheeseen olen soitellut vanhoja levyjä - vinyyleitä 1960-luvulta. Abbey Road, Disraeli Gears, Music from the Big Pink, Nuclear Nightclub, Aqualung, Herra Mirandos, On the Threshold of a Dream… Sellaisten kanssa sielu edes nauttii vaikka ruumis kärsii. Ja olen katsonut dvdltä Hitchcocin kultakautta: Takaikkuna, Vertigo, Mies joka ei osannut sanoa ei, Köysi…

Apteekkiin piti päästä. Treo pääsi loppumaan. Töölö on siitä harvinainen paikka, että täällä on apteekki, joka on aina auki, joka päivä 24 tuntia ympäri vuoden. Huomenna taitaa olla edessä meno lääkäriin, sillä merkkejä alkavasta poskiontelontulehduksesta on havaittavissa. Minulla on taipumusta siihen. Jos niin käy, tulee antibiootteja.

Hylkään siis teidät, arvoisat lukijani, toistaiseksi, ja käytän aikani kuuntelemalla lisää 60-luvun vinyylejä ja katsomalla lisää Hitchcocin kultakautta. Palaan jos tästä joskus tokenen.