maanantai 11. tammikuuta 2010

Enqvistin lepotuoli

Kosmologian professori Kari Enqvist kirjoittaa HS-sunnuntaisivuilla (10.01.10) mainioita, kuten aina. Kuvakin on tyylikäs.

Kirjoitus ilmestyy sarjassa ”Minä rakastan”. Nimestä huolimatta kyseessä ei ole romanttinen höpsötys vaan tiukkaa asiaa. Professori esittelee siinä esineen, jota rakastaa. Esine on hänen kesälaiskottelussa käyttämänsä saksalainen aurinkolepotuoli.

Kaipuun rakastetun syliin ymmärtää, kun katsoo ikkunasta ulos.

Valokuvassa professori on kantanut tuolinsa ulos hankeen. Hän istuu (tai pikemminkin makaa) tuolissaan pipo päässä, talvitakissa, tumput käsissä. Tuolista puuttuu pehmusteet, on vain paljas metallirunko. Lunta on satanut miehen päälle. Ilmeessä on kärsimystä. Parta ja aurinkolasit ovat huurussa.

Professori Enqvist on taitava kirjoittaja. Dessutom on lukenut muutamia - ei tosin vielä tätä uusinta ”Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat”.

Enqvist on yksi näitä luonnontieteen monipuolisuusmiehiä, jotka näkevät tosissaan vaivaa valistaakseen - ja siinä sivussa lempeän inhottavasti pilkatakseen - Dessutomin kaltaisia pinttyneitä humanisteja. Muita samalla kansantajuisuuden asialla olevia luonnontieteilijöitä ovat Osmo Pekonen ja Esko Valtaoja.

Dessutomin (ja monien muiden humanistien) arvostus näitä herroja kohtaan perustuu siihen, että he eivät näytä olevan - monien kaltaistensa tapaan - mitään fakki-idiootteja. Teksteistä näkyy laaja kirjallisuuden ja muiden taiteiden tuntemus. Elämän moni-ilmeisyys ei ole jäänyt teorioiden taakse.

Enqvist on kirjoissaan yrittänyt kohtalaisen välttävin tuloksin selostaa Dessutomille, millaiset olot vallitsevat avaruudessa aina avaruuden kaukaisinta takalaitaa myöten. Voi olla, että hän tietää.

Parhaimman vaikutuksen Dessutomiin hän on kuitenkin tehnyt kulttuuriesseillään. Dessutom luki vuosia sitten hykerrellen esseen ”Vien rucolan takaisin”. Sen vaikutuksesta Dessutom pisti rucolaa kasvamaan Hiljaistenmiestenlaakson lähellä sijaitsevan kesäkotinsa kasvimaahan ja perehtyi tämän mainion kasvin käyttöideoihin ruoanlaitossa. Ilman Enqvistin esseetä tämä olisi jäänyt tekemättä.

Mutta takaisin Enqvistin aurinkotuoliin. Hän kehuu, että tuolissa saksalainen insinööritaito kohtaa herkkävaistoisen eurooppalaisen olemuksellisuuden.

Mitähän se sellainen on?

Tässä taitaa kosmologian professori mennä hakoteille. Mielestäni hänen tuolivalintansa on huono. Tuolia kokeilleena Dessutomin mielipide on, että se on kankea kuin kepulaisisäntien Mersu. Siitä puuttuu taiteellinen eleganssi. Ei siinä baskeri päässä voi istua ja punaviiniä maistella. Eivät saksalaiset insinöörit osaa sellaisia laatuja tuoleihinsa tehdä. Eivätkä autoihinsa.

Dessutomin mielestä aurinkotuolien rättisitikka on Baden-Baden-tuoli. Siihen paksu pehmuste, ja a vot, siinä kelpaa kesä lojua hevoskastanjan alla pilviä katsellen.

¤

Kun katson ulos ikkunasta nyt, tammikuun yössä, näen lumisen Töölöntorin ja siellä muutaman öisen kulkijan nakkikioskin ympärillä. On vaikea uskoa, että kesä ja aurinkotuoliaika on todella lähellä. Vappuna se yleensä on jo hetkittäin mahdollista, joskus pääsiäisenäkin. Ei neljää kuukautta jäljellä.

Samantapaisissa puuhissa kesämme vietämme, professori ja minä. Minä vaan mukavammassa tuolissa. (kuva viime syyskuulta, jolloin kannoin tuolin talvivarastoon)

Ei kommentteja: