Luen, olen lukenut, en lue

Lukemisen alkuhämärä


On puhuttu sukupolvikokemuksesta. Suuria ikäluokkia, joihin Dessutom itsekin nippa nappa katsoo kuuluvansa, pidetään kokemuksiltaan yhtenäisenä joukkona.

Se pitää melko pitkälle paikkansa.

Sodasta toipumisen vuosina syntyneet elivät lapsuutensa maassa, jossa lapsia oli valtavasti, koululuokat olivat suuria, kouluun hiihdettiin, koulussa syötiin makaronivelliä ja kesäkeittoa, saunassa käytiin lauantaina, sunnuntaina elokuvissa katsottiin Pekkaa ja Pätkää, rintamamiestalon yläkerrassa pidettiin vuokralaista ja Kekkonen päätti asioista.

He elivät murrosikänsä maassa, jossa murrosikäisiä oli valtavasti, nuorisokulttuuri rynnisti esiin, Beatles syrjäytti Tapio Rautavaaran mutta sunnuntaisin kuunneltiin radiosta Matti Paalosmaan ”Listaa”, lauantaina saunan jälkeen katsottiin televisiosta Tarvajärven laatikkoleikkiä ja Kekkonen päätti asioista.

He varttuivat kohti täysi-ikäisyyttä maassa, jossa aikuiseksi varttuvia oli valtavasti, keskiolutta sai maitokaupoista, tytöillä oli minihame ja seksuaalista vapautumista yritettiin toteutttaa teinikunnan järjestämien konventien jatkoilla, tultiin poliittisesti radikaaleiksi ja järjestettiin lukiossa paneelikeskusteluja, lauantaisaunan jälkeen katsottiin televisiosta Jatkoaikaa ja Kekkonen päätti asioista.

Aikuiseksi he tulivat maassa, jossa nuoria aikuisia oli valtavasti, pitkänmatkanjuoksijat voittivat kilpailuja, marssittiin Vietnamin sotaa vastaan, ruvettiin taistolaisiksi, interreilattiin pitkin Eurooppaa, opiskeltiin, maalattiin kämpän seinät oranssilla ja ripustettiin Marimekon verhot, juotiin punaviiniä ja keskusteltiin Godardista ja Kekkonen päätti asioista.

Sen jälkeen aikakauden yhteisten kokemusten kuvaus käy vaikeammaksi. Elämänkulku käy yksilöllisemmäksi, yhteistä juonta ei enää samalla tavalla löydy.

¤

Muutosvauhti oli huimaa, mutta sukupolven suurella osalla ne olivat yhteisiä kokemuksia. Vain Kekkonen pysyi - sukupolven keski-iän rajoille asti. Ja suosio sen kun kasvoi, ihan oikeasti.

Yksi yhdistävä piirre oli lukeminen. Opettaja vei lapset koulun kirjakaapille joka lauantai - se oli koulupäivä. Ruskealla voimapaperilla päällystetyt kirjat olivat haluttuja. Lapset lukivat - ymmärtääkseni niin ei ole enää. Murrosiässä kirjat haettiin kirjastosta.

Dessutom muistaa lukuharrastuksensa päässeen vauhtiin Viisikoista. Muistikuva on romanttinen idylli. Oli kesäloma ja sadepäivä. Paikka oli omakotitalon yläkerran harjakaton reunalle jäävä matala ja vinokattoinen tila - ullakkokomero. Nuori Dessu oli löytänyt komerosta romppeiden seasta hetekan ja ottanut sen käyttöönsä. Valo tuli pienestä ikkunaluukusta. Sade ropisi peltikattoon.

Siinä Dessu oppi nauttimaan lukemisesta.

Helteellä se oli tukahduttavan mahdoton paikka. Talvella se ei käynyt ollenkaan, sillä komero oli kylmä tila. Mutta niitä lukemiselle suotuisia viileähköjä sadepäiviä oli myös paljon.

Viisikkojen lisäksi siellä komerossa tuli luetuksi Tarzaneita, Bob Morania, Punavyön seikkailuja, Zorroa. Maailmankirjallisuuden ensimmäiset klassikot taisivat olla Huckleberry Finn ja Tom Sawyer.

Sitten Dessuun iski häiriötila nimeltä Murrosikä.

Lukemisen laatu romahti. Tuli Carter Brown.

Niitä sai kavereilta lainaksi, ja muutamia ostin kai itsekin rautatieaseman kioskista. Ei niitä tullut varsinaisesti luetuksi, enemmänkin se oli selailua, joka pysähtyi kohtiin, joissa sankari riisuu neidolta rintaliivit jne. Kansikuvatkin sellaista lupailivat.

Dessutomilla on kesäasunnollaan tallella muutama Carter Brown. Jokunen vuosi sitten kokeilin lukea yhtä. Ei kamalampaa lukemista maailmasta taida löytyä.

Sitten löytyivät Pekka Lipponen, Kalle-Kustaa Korkki, Jerry Cotton ja Korkeajännityssarjan Battler Britton. Niistä myöhemmin.