Pirjo on poissa

Päivän tunteita herättävin uutinen tuli heti aamusta: Pirjon krouvin talon purkaminen on aloitettu.

Pirjon krouvi oli legendaarinen kansankuppila Pakilan ja Pirkkolan rajamailla. Minäkin kävin siellä monta kertaa joskus 70 - 80-luvuilla. Olimme poikaporukalla käyneet läheisessä Pirkkolan urheilupuiston uimahallissa, ja rehkimisen aiheuttamaa nestevajausta poikettiin Pirjolle hoitamaan kuntoon.

Henkilökohtainen nostalgia kadonnutta keidasta kohtaan tulee niistä istunnoista, mutta ei ainoastaan niistä. Krouvilla on poikkeuksellisen merkittävä paikka myös elokuvan ja kirjallisuuden historiassa.

Pirjon krouvissa ja Maunulan seudulla laajemminkin nimittäin Francis Ford Coppola kuvasi 1970-luvun alussa elokuvaansa Kummisetä. Yksi keskeisimmistä kohtauksista, se jossa Michael Corleone ampuu poliisin ja mafian pomon, kuvattiin Pirjolla. Suomalainen ohjaaja Mikko Niskanen, joka toimi amerikkalaisen kuvausporukan yhdysmiehenä, järjesti krouvista italialaisen näköisen ruokaravintolan ja pisti muutaman kantakundin ruokailemaan pöytiin. Avustajat Mikko sai helposti suostumaan tehtävään, vaikka tehtävä oli outo: kantakapakassa ei kukaan ollut tottunut ruokailemaan.

Suuria tähtiä on paikalla, mm. Marlon Brando ja Al Pacino. Nämä istuvat välillä itsekin iltaa Pirjon krouvissa, vaikka asuivatkin Kalastajatorpalla. Ainoastaan säveltäjä Nino Rota asui Marttahotellissa.

Eräs suomalainen remakkasävyisistä elokuvista innostunut mies, Raimo Kytöniemi nimeltään, pyrki neuvomaan ohjaajaa, jotta tämä huolisi suomalaisia tähtiä mukaan elokuvaan. Hänen kuuluisaksi tullut viestinsä kuuluu: ”Ilman Paavo Pentikäistä, Oiva Lohtanderia, Leo Jokelaa, Toivo Mäkelää, Matti Varjoa ja Esko Hukkasta on vaikea kuvitella uskottavaa mafia-elokuvaa.”

Raimo oli varma, että jos Brando saisi kerrankin näytellä tällaisten ihmisten kanssa, hän suhtautuisi elokuvatyöhön valoisammin. Raimo piti elokuvista, joissa aseet puhuvat, miehet vaikenevat ja merkitseviä katseita vaihdetaan. Me jälkipolvet tiedämme, että Coppolan elokuvasta tuli valtava menestys siitäkin huolimatta, että Raimon ehdottamat tähtinäyttelijät jäivät yrityksistä huolimatta vaille rooleja.

* * * 

Minä, Dessu, en ollut harmikseni ollenkaan tietoinen koko tapahtumasta. Jos olisin ollut, olisin varmaankin lähtenyt Maunulaan katselemaan ja olemaan tyrkyllä. Jos vaikka olisin päässyt avustajaksi. Julkisuudessakaan filmauksesta ei ollut mitään tietoa.

Mistä sitten tässä esittämäni tiedot ovat peräisin?

Niistä on kertonut kirjailija Kari Hotakainen teoksessaan Sydänkohtauksia (1999). Tokihan me Hotakaiseen luotamme, miksemme luottaisi? Tunnettu, hyvämaineinen kirjailija. Luotettava kuin mikä.

Kolmostietä Tampereelle

Dessutom ajoi eilen aamulla Töölöstä Tampereelle hautajaisiin ja illalla takaisin. Tie on tuttu, tuhanteen kertaan ajettu.

Reitti on kokonaan moottoritietä ja siksi sujuva ajaa. Mutta jotenkin yksitoikkoinen ja pitkästyttävä se on. Sielun sopukoissa kytee aina harmistus, kun tietää kohta sille tielle joutuvansa.

Dessutom ajoi usein samaa reittiä jo silloin kun moottoritietä ei ollut kuin suunnittelijoiden piirustuslaudalla. Kehä kolmoselta pohjoiseen oli ainainen ruuhka ja jonojen nykivä kulku. Ohituksille ei juuri ollut mahdollisuuksia. Mutta viihtyisämpää ajaminen oli.

Vai mahtaako tämä olla sitä kuuluisaa ”muistin laupiasta likiarvoisuutta”?

Kun Helsingistä nyt lähtee, mitään odotettavia välitavoitteita ei ole. Merkittävimmät nähtävyydet ovat ABC-bensa-asemien tienlaidassa törröttävät keltaiset mainostornit Hyvinkäällä, Riihimäellä, Hämeenlinnassa ja Valkeakoskella. Valkeakoskella on myös pitkä silta, josta voisi olla hieno näköala molemmin puolin, mutta korkea kaide on rakennettu esteeksi.

Muuta mainittavaa kiintopistettä matkalla ei ole.

Kaksi kummallista bisnesmiesten keksintöä matkan varrelle on pystytetty. Janakkalassa tien yli kurkottaa ahdas ravintolasysteemi Linnatuuli. Lempäälässä tien varressa on samanlainen Pirkanhovi. Molemmat täynnä pikaruokaa.

Linnatuuleen sentään liittyy kirjallista fiktiota. Muistan siinä aina Kari Hotakaisen kirjan ”Klassikko”. Sen huima loppukohtaus sijoittuu Linnatuulen rampeille. ”Hotakaisen” pakomatka päättyy siinä, poliisit saavat kiinni juovuksissa paenneen minä-kertojan.

Lempäälässä tien laidalle on rakennettu Dessutomin tietämistä maisemanrumentajista se kaikkein kamalin: Ideapark. Ei suurempaa hirvitystä Suomeen ole vielä saatu. Jumalaton rykelmä tyylitöntä peltihalliarkkitehtuuria ja jättikokoisia kylttejä: Suomisoffaa, Maskua… Niitä kehittyvien maakuntien…

Sisäpuolella Dessutom ei ole käynyt.

Tämän päivän Hesarissa tämä hirvitys oli ostanut kokosivun mainoksen. Sen haaleanvihreä perusväri on kuin valheellinen irvistys.

Mainoksesta luen, että siellä peltihallissa on ”nostalginen Vanha Kaupunki, jossa on käsityöläispuoteja”. Voiko liikemiesten hämäyshomma iljettävämmäksi mennä?

Missä on aito Häme ja Pirkanmaa? Missä on kulttuuritietoisuus? Niillä seuduilla pitäisi näkyä jälkiä Niskavuoresta.

Kolmostieltä sellaista ei näe. Sääksmäen sillat ja Rapolan harjukin jäivät syrjään, kun moottoritien viimeinen osa valmistui. Siellä oli sentään viehättävä taukoravintola ”Kolmennumero”. Visavuoren museokin vieressä. Ja joka heinäkuussa upeat työväen musiikkijuhlat. Niistä ei pysähtymättä voi ohi päästä.

Jos Dessutomilla ei ole kiire, hän ajaa mielellään välin Hämeenlinnasta Tampereelle Pälkäneen kautta. Se on hitaampi mutta tyylikkäämpi. Sillä reitillä näkee vielä hämäläistä perusmaisemaa ja kulttuuria.

On Vanajavesi ja Aulanko, on Pyhän Ristin kirkko, on tienviitta paikkaan nimeltä Lepaa. Sinne F.E. Sillanpää sijoitti kaipuunsa naisen. On Kaivannon kanava ympäristöineen, voi ajaa pikkutietä Saarikylien kautta, on vapaa näkymä Roineelle ja Längelmävedelle, voi poiketa katsomaan Kangasalan harjua ja kesäpäivää…

Pienillä sivuteillä aito Suomi ja Häme vielä ovat näkyvissä. Kolmostiellä siitä ei ole juuri mitään jäljellä.

Eivätkö ne näe, mitä menettävät, kun lähtevät ostoksille kaikenmaailman Ideaparkkeihin?