Näytetään tekstit, joissa on tunniste Agricola. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Agricola. Näytä kaikki tekstit

maanantai 10. lokakuuta 2022

En viitsi

 

Joskus jossain tilaisuudessa kauan sitten kyseltiin, kuka on sellainen romaanihenkilö, johon voit samastua. Sellainen, joka muistuttaa sinua itseäsi.

Minä nauratin kuulijoita vastaamalla Oblomov.

Sisäinen oblomovilaisuuteni ei siihen aikaan näkynyt ulospäin. Silloin olivat menossa kiivaimmat stressivuoteni virkatyössä. Ei kai minua kukaan laiskaksi silloin päässyt epäilemään.

Eläkeläisenä olen johdonmukaisesti pyrkinyt vapauttamaan itseni moisesta säntillisyydestä. Nyt koronavuosina - varovaisuuden nimissä! -  oblomovilaisuuteni on suorastaan puhjennut kukoistukseen.

"Hän tunsi levollista iloa siitä että sai makailla omalla sohvallaan, ja oli ylpeä ettei hänen tarvinnut lähteä mihinkään esittelyyn, laatimaan asiakirjoja, vaan sai vapauden antaa väljyyden tunteilleen, mielikuvitukselleen.” (Ivan Gontšarov 1859, suom. Juhani Konkka 1959)

Koronan hieman hellitettyä on hetkittäin ruvennut tulemaan mietteitä, meneekö tämä jo liiallisuuksiin. Kyllä jonkinlaiseen uuteen aktiivisuuteen olisi hyvä päästä. Jotenkin kummallisesti vaan jumittaa edelleen.

Kesällä maalla oli sentään pihapuuhaa: puiden pilkkomista, ruohon leikkaamista, yrttien ja kukkien hoitoa, romuvarastojen tyhjentämistä. Ja tietysti perinteisiä yökävelyjä pitkin kyläteitä. Mutta kävelyyn on tullut uudenlainen harmi. Alaselkä ja lantio väsyy, välillä pitää pysähtyä oikomaan selkää nojaamalla käsillä kaiteeseen ja nostamaan jalka korokkeelle lepoasentoon. Tai istahtamaan hetkeksi tienvarren kivelle.

Perinteisille kävelykierroksilleni kaupungissa tuo ei lupaa hyvää. Kadulla ei noin vain nojailla tai istahdella.

Yritän tietysti selittää ongelman itselleni parhain päin. Että tämä ei ole laiskuutta, piilo-oblomovilaisuutta vaan ihan oikea syy olla lähtemättä.

Mutta entä jos tämä onkin vaiva, joka korjaantuisi, jos vaan lähtisin pitkille kävelykierroksille, vaikka hampaat irvessä?

Siinä tapauksessa tämä kai olisi laiskuutta, jota Mikael Agricolakin kovin ikävin uhkauksin synniksi ja kauhistukseksi kuvaa. (Ylempänä teksti niin kuin Agricola sen kirjoitti. Tämä ei kuitenkaan ole se äänneasu, jota hän tavoitteli. Alempana tottumattomille vanhan kirjasuomen lukijoille avuksi teksti niin kuin Agricola olisi kirjoituksensa ääneen lukenut.)


 

 

lauantai 9. huhtikuuta 2022

Kumpaa noudatat?


Agricolasta olen tähän aikaan vuodesta kirjoittanut ennenkin -  juhlapäivä on tänään täällä taas. Samoin Muumeista olen monta kertaa kirjoittanut, vaikka heille ei lippua salkoon nostetakaan.

Joiltakin osin Agricola ja Muumit hahmottuvat minulle vastakohdiksi. Molemmat kyllä antavat meille opastusta elämiseen viisaalla tavalla mutta opastuksen filosofinen asenne  poikkeaa ratkaisevalla tavalla. Aikakausi ja aatteellinen tausta on perinpohjaisesti vaihtunut.

Erityisesti kannattaa kiinnittää huomio ahkeruutta ja laiskuutta koskevaan asenteeseen. Tällaiselle peruslaiskalle ja yltiömukavuudenhaluiselle henkilölle kuin minä Muumien asenne tuoksuu raikkaammalta kuin Agricolan. "Laiskuus, mukavuudenhalu, epäkäytännöllisyys... Ominaisuuksia, joita kuuluisi piilotella. Mutta eiväthän Muumitkaan piilottele."

Lukaiskaapa - jos aherruksiltanne suinkin ehditte - kirjoitukseni (16. joulukuuta 21) Muumien onnellisuutta lisäävästä elämänasenteesta. Sinne pääsee tästä linkistä:   (click) .

Sen jälkeen suosittelen vertailevaa lukemista Agricolan Psalttarin esipuhetta. Se on ensisijaisesti suunnattu hätyyttelyksi papeille, mutta eiköhän tuo yhtä lailla kohdistu kaikkiin muihinkin. - Tuoksuuko tunkkaiselta?

Kieliasu on ehtaa Agricolaa. Tästä kirjakielemme on lähtenyt liikkeelle, ja se ansaitsee kyllä liput salkoon. Niille blogin lukijoille, jotka eivät ole tottuneet lukemaan vanhan kirjasuomen mukaisia kirjoitusasuja, liitän perään tekstin siitä äänneasusta, jota Agricola tavoitteli. Näin hän olisi tekstinsä ääneen lukenut.

(Kuvissa ABC kiria hyllystäni (näköispainos), Agricola-leivos lähikahvilasta sekä mainos Agricola-kävelystä. Tuolle kävelylle en taida lähteä, sillä en usko, että Muumitkaan lähtisivät)




 




 

maanantai 1. helmikuuta 2021

Melkein kesä

Kun tammikuusta on päästy, mieliala muuttuu. Talvi alkaa olla vähissä.

Outoa on, että Helsingissäkin on nyt lunta, pitkään aikaan ei ole ollut. Mutta varmaan se äkkiä sulaa. Hiihtämään en aio ryhtyä, vaikka kellarikomerossa on sukset, porkat, pipo ja anorakki. Eikä latukaan ole kaukana, Auroran sairaalan vierestä alkavalle Keskuspuiston ladulle ei ole täyttä kilometriäkään.

Outoa on sekin, kuinka kaukaiselta menneisyydeltä aktiivinen hiihtomenneisyys nykyisin tuntuu. Lapsena ja nuorena ei ollut ollenkaan harvinaista lähteä tuosta vaan ohimennen 10 kilometrin kierrokselle Jyväskylän Laajavuoren maastoon hirmupakkasella. Varttuneen iän vähäiset yritykset Auroran sairaalalta Maunulan majalle sen sijaan ovat tuntuneet kovan luokan ponnistuksilta, ja paluumatka on ollut viisasta suorittaa bussilla.

Kävely on minulle luonteva laji, nimenomaan kaupunkikävely, jossa voi pysähdellä ja poiketa milloin mihinkin ilman ennakkosuunnitelmaa. Liukkaalla kelillä korona-aikaan sekin on lamassa. Mutta kun nyt kevät on lähellä ja rokotus mitä ilmeisimmin kohta saatu, niin eiköhän paluu keskustan kaduille ole kohta taas vuorossa.

Sitä odotellessa pitäisi varmaankin kaivaa puutarhakirjat esille ja tutkia, millaisia ideoita löytyisi kesän yrtti- ja kukkaviljelyyn. Joko olisi aika pistää jotakin itämään ikkunalaudalle? Muutto maalle toteutuu heti kun kesärenkailla uskaltaa lähteä matkaan. Ja sitten on erikseen mietittävä, olisiko aika vuosikymmenien harkinnan jälkeen opetella kalastamaan. Sopiva vesistö ja vene olisi käytettävissä, vain tieto ja taito puuttuvat.

Vaikka nyt on lunta, talvituntuma ja -mieliala puuttuu, varsinkin minulta täällä Helsingissä. Ennen oli toisin. Siksi liitän tähän talviymmärrystä ja nostalgiaa menneiltä ajoilta. Mikael Agricola antaa hieman vaikeaselkoisella ortografiallaan toiveikkaita näkymiä terveystilanteeseen.   Kuva:  Elsa Beskow, Olles skidfärd - 1907   (Ollin hiihtoretki, suom. Eila Kivikk´aho)

 


sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Kielestä kiinni



Kävin ravintolassa syömässä. Tällä kerralla en missään etnisessä vaan ihan kotimaisessa. Tai mistä minä tiedän, millainen omistajaketju siellä taustalla piilee.

Suomen kielen päivänä, Mikael Agricolan päivänä, olen erityisen herkkä kielihavainnoille. Huonolta näytti.

Agricolalla on täytynyt olla rautainen tahto. Oli luotava suomen kielelle kirjakielinen moderni sanasto. Vaikeaa sen on täytynyt olla.

Vaikka kuinka vaikeaa oli, tavoite toteutui. Agricola loi kirjakielen. Jos sopivaa sanaa ei ollut, hän keksi sen. Keksittävää oli paljon. Suuri osa keksinnöistä oli huippulaatua, sanat jäivät pysyvästi elämään.

Oikeinkirjoitus ei nykysilmin katsottuna tietenkään ollut tarkkaa, sillä mallia hänellä ei ollut. Sanaideoiden taustalla oleva ajatus sen sijaan oli kirkas. Nykylukija osaa lukea oudolta näyttävää tekstiä virheettömästi, kunhan tuntee säännöt.

Ravintolassa sen sijaan ei ollut näkyvissä Agricolan rautaista tahtoa. Suomen kieli oli hukassa..Oli vegeateriaa, seafoodia, chicken ballsia, dippiä, hot chiliä ja drinksuja.

Agricola aloitti suunnilleen tämänkaltaisesta tilanteesta. Ei ollut sanoja, oli vain vierasta kieltä. Siitä hän teki sana kerrallaan suomen kielen.

On totta, että Agricolan kieli on tottumattomalle hankalaa lukea. Se ei ole nykyisen ortografian mukaista. Oudon näköiset sanat eivät kuitenkaan merkittävästi poikkea tarkoitetulta äänneasultaan nykykielestä.

Tässä näytteessä lukija voi kokeilla, ymmärtääkö Agricolan tekstiä. Puhe on ruoasta, uskonnollisesta näkökulmasta:

Roghalle Luku .
CAikein silmet vscaltauat
sinun päles Herra Ja sine
annat helle roan oikialla
aijalla Sine auat sinun kedes /
ia rauitzet iocaitzen hengen sinun
annoilas
Kunnia olcon Isen / ia Poian /
ia pyhen Hengen . Ninquin algusta
on ollut / ia nyt / ia aina / ia ijancaikisesta
ijancaikisen / Amen
Sijte lukekan . Ise meiden . Ja temen lehimeisen lucucaisen

 . 
Alapuolisessa tekstikuvassa on vähän opastusta asiaan perehtymättömille. Vasen palsta on Agricolan tekstiä. Oikea palsta esittää saman nykykielellä.




keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Parpaarimaista



- Sinä se aina jaksan natkuttaa. Näin minulle sanoi hyvä ystäväni ja kollegani, kun kahvihuoneessa kerroin kuulleeni radiosta, kun kuuluttaja juonsi alkavan musiikkinumeron. Se oli "Karl Maikl Belmänin" tuotantoa.

Ystäväni sanoi kommenttinsa kaikessa lempeydessä. Hänen mielestään ei ole mitenkään kummallista, että ihmiset ääntävät vierasperäisiä nimiä ja sanoja miten sattuu. Ei joutavasta kannata nipottaa, jos ääntäminen on sen verran kohdallaan, että asia tulee ymmärretyksi.

Niinpä. Kai asian voi niinkin nähdä. Ehkä minä olen nipottaja. Ja hyvähän minun on sivusta huudella, mun en itse joudu ääntämiseni vuoksi enää kriittisen arvioinnin kohteeksi. Joskus kun aikoinaan jouduin, minun erityinen heikko kohtani oli ranskan kieli. Kun tekstissäni oli ranskankielisiä nimiä, hankin ajoissa kieltä osaavan henkilön ääntämistä opastamaan.

Mutta tuollainen toisen kotimaisen kielen kääntyminen englantilaiseksi - tai pikemminkin amerikkalaiseksi - ääntämykseksi  ärsyttää, varsinkin jos se tapahtuu niin julkisella foorumilla kuin radiossa. Ei kai ruotsin kielen osaaminen vielä voi niin heikoissa kantimissa olla? Toisaalta huonoja merkkejä on näkyvissä. Jopa YLEn uutisissa on joskus käynyt niin, että toimittaja on haastatellut ruotsalaista henkilöä englanniksi. Minusta se on noloa.

Suomalaisten ääntäminen on sinänsä jännittävä juttu, kun vastaan tulee sanoja, joissa on g, b tai d. Soinnillisten ja soinnittomien konsonanttien erillään pitäminen on suomalaiselle vaikeaa. Kenen suusta tahansa voi aivan luontevasti tulla näitä pelkialaisia parpaareita kolkatalla. Se on osa suomalaisuutta. Nuo soinnilliset vaan sattuvat olemaan vieraampia kuin vastaavat soinnittomat. D:kin, joka on astetta tutumpi, on alkuperältään kirjakielessä aikamoinen erehdys. Muistattehan Agricolan soinnillisen dentaalispirantin alkuperäisen tavoitteen?

Taitaa tätä soinnillisen ja soinnittoman ongelmaa olla kyllä joskus ulkomaillakin. Kuva on muistaakseni Roomasta, vuosien takaa. Mihin me pojat olimmekaan menossa?

Toinen ääntämisongelma suomalaiselle on vokaalisointu, tai pikemminkin sen puute. Miten olenkaan ollut huomaavinani, että sattuneesta syystä vokaalisoinnussa on viime aikoina esiintynyt tiedotusvälineissä erästä hyvin tuttua häiriötä. En ryhdy kuvailemaan sitä tässä, sillä olen esitellyt sen aikaisemmin, aika tarkalleen neljä vuotta sitten. Vanha postaukseni löytyy  täältä . Vanha mutta hyvin säilynyt teksti. Klassikko.




perjantai 1. helmikuuta 2013

Februarius



 

Istuin ravintolassa: oli taas kerran sellainen työhön liittyvä asiakasilta, johon pitää laittaa kravatti kaulaan. En mainitse tässä ravintolan nimeä, mutta se ei ollut mikään halpa kuppila. Ei tosin mikään huippukalliskaan. Perinteinen suomalainen, ei etninen.  

Painoin mieleen ruokalistalla ja baarissa olleita nimikkeitä. Tarjolla oli mm. seuraavia: seafood, beef, sallads, start, specials, vege, chiken, hotsauce, dip, drinks.  

Nämä siis suomenkielisellä listalla. Turisteille oli omat listat monella vieraalla kielellä.  

*   *   *    

Tällaisten äärellä nousee väistämättä mieleen, että suomen kieli on syrjäytymisuhan alainen. Yliopistoissakin väitöskirjat ja tutkimukset pitää enimmäkseen tehdä englanniksi. Käyköhän tässä lopuksi niin, että Agricolan ja muiden työ suomen kielen rakentamiseksi valuu hukkaan. Se oli julmettu työ. Hänellä ei ollut sanoja uusien asioiden ilmaisemiseen. Ne sanat piti keksiä itse. Piti luoda uusia sanoja. Ja niitä syntyi. Kirjoitusasu jäi nykynäkökulmasta katsoen horjuvaksi, mutta sanan idean ajatus oli useimmiten kirkas.  

Vierasta vaikutusta tunkee myös suomenkielisten sanojen sisälle. Helsingin Sanomat julkaisi äskettäin listan ärsyttävistä sanoista  . Hyvin pärjäsi mm. "jaxuhali". Aiheesta on keskusteltu vilkkaasti blogeissa, mm. blogiystäväni Heidin kirjoituksessa ja kommenteissa  

Minulla on tietokoneellani tallessa vähän samansuuntaisen lista vajaan kymmenen vuoden takaa. Se oli jossakin Ylen ohjelmassa, talteen ei jäänyt, minkä nimisessä ohjelmassa. Liitän listan tähän. 

Kaunein sana

aamu  /  aamuauer  /  aamukaste  /  aamu-usva  /  Alko  /  autereinen  /  enkeli  /  haave  /  herttainen  /  homosapiens  /  hopeapaju  /  hopialanka  /  häilyvä  /  illalla  /  illallinen  /  ilta  /  iltahämärä  /  kaarisilta  /  kaisla  /  kauris  /  kesäheinä   /  koivu  /  koriste  /  kuulas   /  kuutamo  /  kylkimyyry  /  kyynel   /  lammaspaimen  /  lupaus  /  lämpö  /  maalainen  /  maalaus  /  maitohorsma  /  mattopiiska  /  melankolia  /  omena  /  parantunut  /  paratiisi  /  rakkaus   /  sauna  /  silta  /  solina  /  Suomi   /  syysmyrsky  /  talvi-ilta  /  tihkusade  /  tyven  /  usko   /  utu  /  vaahtera  /  viulunkieli  /  äidinkieli
äiti

Rumin sana  

aikuisten oikeesti  /  artisokka  /  aspiraatio  /  emätin  /  haihatella  /  harmaasuolattu joulukinkku  /  horsma  /  huomiotalous  /  huora  /  hårologi  /  iilimato  /  jenkkakahvat  /  kirottu  /  klitoris  /  kunnallistekniikka  /  kyrpä  /  kärttyisä  /  kökkö  /  loppupeleissä  /  läiskä  /  löllö  /  mörkö  /  nussia  /  paituli  /  paska  /  perkele  /  persereikä  /  pieru  /  pitkässä juoksussa  /  pultti  /  pötköttää  /  rakastaa  /  rakkaudellinen  /  rakkaus  /  ruisrääkkä  /  rutto  /  rytöläjä  /  räkä  /  räkäimu  /  räkälimppi  /   rätti  /  rönttönen  /  röyhkeä  /  rööki  /  saatana  /  synnytyksen käynnistäminen  /  tuore rasvasilli  /  turska  /  tyrkky  /  visvasyylä  /  vittu  /  ylikiva  /  yrjö  /  ällöttävä  /  ämmä  /  ämpäri  /  änkytys  /  öykkäröidä  /  öylätti

Nostalgisin sana

aitanpolku  /  alus ja maine  /  dinosaurus  /  Hankkija  /  hetekka  /  hookoon blöö  /  humppi  /  immenkalvo  /  jouluilta   /  juhannuskokko  /  kaiho  /  kannel  /  kansakoulu   /  klupuriihi  /  koivuhaka  /  kuunsilta   /  kyläily  /  kylätie  /  laidunmaa  /  lanttulaatikko   /  lappapuuro  /  lastentarha  /  lehmihaka   /  liekuttaa  /  lypsyjakkara  /  maalaisromantiikka  /  maitolaituri  /  maksalaatikko  /  mennään ehtoolla saunaan  /  muisto  /  mummu  /  myllyoja   /  männikkömetsä  /  mökki  /  nintendo  /  onkiminen  /  pappatunturi  /  potkukelekka  /  pulkkamäki  /  pyhäaatto  /  riihi   /  rättisitikka  /  savusauna  /  solidaarisuus   /  stadi  /  Suomi   /  synnyinmaa  /  vanhemmat  /  viljapelto  /  yhteisvastuu   /  yleisdemokraattinen  /  zetor  /  äiti 

Vaikein sana

anteeksi  /  epäjärjestelmällistyttämättömyydelläänsäkään   /  epäjärjestelmällisyyssysteeminhallintajärjestelmät  /  hääyöaie  /  iktyonomi  /  joustopiikkiäes  /  kirkua (taivutus)  /  kolmivaihekilowattituntimittari  /  ko'oissa  /  käsipyyherullajärjestelmä  /  maapalloistuminen  /  maksatushakemus  /  merirosvoradio  /  metsästysesteratsastus  /  näyttelijättärittä (monikon abessiivi)   /  olympialaiset  /  onomatopoeettinen  /  osmankäämiyökkönen  /  pateettinen  /  psoriasis  /  pyökkiröykkiötyöryhmä  /  rododendron  /  ruisrääkkä  /  ryhmäperhepäivähoitotoimintakokeilu  /  se  /  Sprinklerkeskus  /  sydämellinen  /  tarjottimellinen  / 
todeta  /  vihje  /  viive - viipe  /  ydinainesanalyysi  /  yhteismitaton  /  änkyrä  /  äyskäröinti 
 

*  *  * 

Agricolaan palatakseni. Hän kirjoitti hyödyllisiä ohjeita kansan sivistykseksi. Liitän tähän ajankohtaan sopivan nimellä Februarius. Suositellaan kansalaisille noudatettavaksi: