Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tikkanen Henrik. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tikkanen Henrik. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. syyskuuta 2017

Mies jolle ei kelpaa mikään

Syksyisen perinteen mukaisesti yritin saada kokonaiskäsityksen television ohjelmatarjonnasta. Löytyisikö mitään uutta, jota kannattaisi ruveta seuraamaan?

Kanavien selailu vei minut ensin katsomaan tietokilpailua.

Kysymys kuului: "Ranskan kuningas Ludvig XIV tunnetaan samalla lempinimellä kuin suomalainen jääkiekkopersoona Juhani Tamminen. Mikä on tämä yhteinen lempinimi?"

Kilpailija hymysi viisaan näköisenä ja vastasi: "Tami."

Ei olisi onnistunut Esko Kivikoskelta. Taitaa käydä niin, etten tänäkään vuonna ala katsoa tietokilpailuja. Sen verran vahvana muistissa elävät Viisasten kerho, Naapurivisa ja Arpa on heitetty.

Entä löytyisikö minulle sopivaa viihdettä? Sopii epäillä. Olen hieman samalla kannalla kuin Henrik Tikkanen aikoinaan. Hän kirjoitti aforismipalstallaan ihmettelynsä, miksi Jumala sallii sodat ja tv-viihteen. 

Television viihde- ja kilpailuohjelmat ja kaiken maailman reality-sarjat tuputtavat katsojille itsekkyyttä, röyhkeyttä ja häväistystä. Minä toivoisin sivistystä, kulttuurin kehitystä, tiedettä, taidetta ja humanistista näkemystä itsekeskeisen kilpailufilosofian sijaan.

Olen tässäkin juuttunut 60-luvulle. Ylittääkö mikään sketsityyppi G. Pula-ahoa ja Onni-klovnia? Tuttu sketsisarjojen tähtinäyttelijä kysyi minulta viime talvena, mitä pidän hänen uusimmasta hahmostaan. Yhden jakson olin katsonut, kun tiesin tulevasta tapaamisesta. En hirveästi ruvennut kehumaan, pikkuisen kyllä. Sanoin, että kyllähän hän minut sen verran hyvin tuntee, että minua ei naurata mikään. Ainoa poikkeus on, jos joku tulee ja kutittaa. Salaa vähän toivoin, että nämä nuori nainen tulisi ja kokeilisi. Ei tullut.

Yle on tehokkaasti onnistunut tärvelemään laatubrändinsä nimeltä Kotikatsomo. Kesäkodissa selailin taas aitan ullakolla vanhoja lehtinippuja. Erityisen tarkasti luin Apu-lehdestä viikon televisio-ohjelmat. Oikein kateeksi kävi vanhaa itseäni ja koko kansaa, kun luki 60- ja 70-luvun Televisioteatterin tarjonnasta. Oli jatkuvasti vahvaa kirjallisuusainesta, Gogolia, Strindbergiä, Ibseniä, Beckettiä, Fota, Haanpäätä, Lassilaa, Jotunia ja vaikka mitä. Siis silloin "pahamaineisella" Repo-radion aikakaudella. Nyt pukkaa Korpelan kujanjuoksua. Ei kiitos.

Mitä muuta? Onko niin, että kun Uutiset ja sää on katsottu, niin Urheiluruudun alkaessa voi panna television kiinni ja siirtyä Yle-Areenaan ja Elävään arkistöön?

Ei sentään. On tärkeitä ajankohtaisohjelmia, dokumentteja ja laatuelokuvia. Kino klassikko siirtyi sunnuntain alkuillasta torstain myöhäisiltaan. Kelpaa se niinkin, kunhan löytäisivät useammin "uusiakin" klassikoista eivätkä aina toistaisi sellaisia, jotka on jo hiljattain esitetty.

Mutta entä ne aivan uudet fiktiot? Viime talven paras löytö oli Skam. Löytyyköhän nyt mitään?

Kuvassa se toinen Tami ja Onni-klovni.

Loppuun yleisökysymys Uutisvuodon nelikentän tyyliin. Kuka tässä kirjoituksessa mainituista neljästä ei kuulu joukkoon ja miksi?
1) Ludvig XIV   2) Juhani Tamminen  3) Onni-klovni  4) Esko Kivikoski  (Vastaukset kommenttiosastoon.)


Onni


 Tami

















torstai 7. marraskuuta 2013

Lagom



 

Tämänpäiväisessä Hufvudstadsbladetissa joku suomenkielinen on valinnut ruotsinkieliseksi suosikkisanakseen "lagom". Siihen sisältyy hänen mielestään kokonainen elämänideologia.

Pidän valintaa osuvana ja ymmärrän ajatuksen.   

Toinen suomenkielinen valitsi sanan "junigryningen". Hän kertoi löytäneensä sen jostakin Bo Carpelanin runosta. Kolmannen valinta oli "bamse", neljännen "fredagsmys". Ymmärrettäviä valintoja nuokin.  

Vietin tänään Svenska dagenia poikkeamalla Sanomatalon alakerrassa järjestetyssä tilaisuudessa, jossa kuultiin ruotsinkielistä räppiä. Helsingin Sanomat sai toimittaja Saska Saarikosken aloitteesta alkusyksystä loistoidean nostaa ruotsin kielen arvostusta antamalla lehdessä tilaa ruotsin kielelle ja kulttuurille Ruotsalaisuuden päivän tienoilla. Tästä saisi tulla perinne.  

Viime vuosina on päästetty irti ikävä poliittinen kiihkoilu kaksikielisyyttä vastaan. Muodollisesti se keskittyy ruotsinkielen opetukseen koulussa, mutta taustalla häämöttää kyllä eräiden piirien pahantahtoisuus koko kielivähemmistöämme vastaan.   

Minulla on sisäsuomessa lapsuutensa viettäneeksi ollut poikkeuksellisen paljon ruotsinkielisiä kontakteja sekä työssä että vapaa-aikana. Isoäitini oli Pohjanmaan ruotsinkielinen ja häneltä opin jonkin verran kieltä jo pienenä. Nuorena olen asunut muutaman vuoden Tukholmassa. Äidinkielen tasolla ruotsin taitoni ei ole mutta aika hyvä kuitenkin.  

On hämmästyttävää, miten paljon huippulaatuista kirjallisuutta pieni kielivähemmistömme tuottaa. Minun suuriin suosikkeihini kuuluvat mm. Kjell Westö, Monica Fagerholm, Ulla-Lena Lundberg, Claes Andersson, Lars Sund, Bo Carpelan, Christer Kihlman, Tove Jansson, Henrik Tikkanen, Märta Tikkanen, Elmer Diktonius, Edit Södergran, vanhemmista mestareista nyt puhumattakaan. Muut taiteet sitten vielä kirjallisuuden lisäksi.   

Keskiverto suomenkielinen osaa huonosti ruotsia. Englanti jyrää muut kieliopinnot alleen. Ruotsin kieltä ei edes kuule kovin usein, ja suuri osa suomenruotsalaisista on kaksikielisiä ja he vaihtavat kieltä heti kohdatessaan suomenkielisen. Ei tule tilanteita, joissa joutuisi treenaamaan taitoaan. Siksi taito ei kehity.  

Huonolle ruotsin kielen taidolle on suomalaisilla ikivanhat perinteet. Katsokaa vaikka kuvaa. Se on kirjasta Lasten Aarre-Aitta. Lähde on Kanteletar, runo 233. Tätä kohtaa Topelius lainasi Välskärin kertomuksissa. Ei kovin hääviä kieltä mutta yritys ihan hyvä, lagom.
 
 

 

 

maanantai 19. marraskuuta 2012

Juna hiljaista miestä kuljettaa



 
 

Kävin Jyväskylässä. Juna kuljetti hiljaisen miehen. Olin varannut kiinnostavan kirjan matkalukemiseksi.   

Kirjani oli Johan Wreden kirjoittama Tikkanens blick. Se on Tikkasen läheisesti tunteneen kirjallisuusprofessorin kuvaus lankomiehestään, suomenruotsalaisesta kauhukakarasta Henrik Tikkasesta.  

Olin etukäteen iloinnut matkasta, kun ei tarvitse itse ohjata. Junassa on hyvä lukea.  

Menomatkalla lukeminen ei edistynyt.   

Vika ei ollut kirjassa vaan viereeni istuneesta matkustajasta. Sattui nimittäin viereeni istahtamaan varsinainen pälpättäjä, suunnilleen ikäiseni mies. Hän ei ollut hiljainen vaan selosti asioitaan koko matkan Tampereelle asti, jossa hän jäi pois.  

Hänellä meni huonosti. Kaikki asiat olivat päin helvettiä: vaimo oli karannut, työpaikka oli saneerattu ja pomo kiusasi, rahaa ei ollut, kaveri oli petkuttanut, naiset eivät anna, auto oli rikki,  Ilves ei pärjännyt, maksa oli sökönä, krapula vaivasi ja muutenkin vitutti ankarasti. Poliitikotkaan eivät tehneet mitään, eivät edesi SEN yhden. Kaikkialla oli pelkkää kelvottomuutta, osaamattomuutta, epäpätevyyttä, laiskuutta, turhuutta.   

Mietin matkan jatkuessa, missä olen hiljattain lukenut kuvauksen tämän herran sielunveljestä. Löytyihän se, ja kotiin palattuani tarkistin asian.  

Kyllä. Aleksander Kuprinin kertomuksessa "Häät" on alivänrikki Slezkin, joka on raivoissaan kaikelle:    

"Ryökäleitä, Slezkin ajatteli. Hän halveksi kaikkea, mikä ei sisltynyt hänen ahtaan elämänsä arkipäivään tai mitä hän ei ymmärtänyt. Hän halveksi tiedettä, kirjallisuutta, kaikkia taiteita ja kulttuuria, halveksi pääkaupungin elämää, vielä enemmän ulkomaita, halveksi peruuttamattomasti kaikkia sivistyshenkilöitä, halveksi reservivänrikkejä, , mikäli niillä oli ylempi sivistys kuin hänellä, halveksi kaartia ja pääesikuntaa, vieraita uskontoja ja kansallisuuksia, hyvää kasvatusta ja jopa tavallista siisteyttä, halveksi syvästi raittiutta, kohteliaisuutta ja siveyttä."  

Vippasin kaverille vitosen, että pääsisi kaljalle. Varmaankin asemaravintolaan. Tuli mieleen, että Tikkanen oli oikeassa kirjottaessaan aforismin "Tyytymättömyys antaa perehtyneisyyden vaikutelman".    

Paluumatka sujui rattoisasti. Kirjakin eteni.  

Tikkanen (1924 - 1984) oli uskomaton tyyppi. Hän piirsi kuvia lehtiin ja kirjoihin, hän kirjoitti kirjoja, jotka shokeerasivat paljastuksillaan. Hän kirjoitti armottomia aforismeja. Ja hänen vaimonsa Märta Tikkanen kirjoitti miehensä vimmaisesta alkoholismista mestariteoksen "Vuosisadan rakkaustarina".  

Minulla oli kerran tilaisuus seurata läheltä, kun Henrik piirsi maisemaa Helsingin keskustassa. Hänellä on Helsinki-kuvia vaikka kuinka paljon. Samoin kuvia Tukholmasta, Oslosta, Roomasta, vaikka mistä. Kuvassa Henrik on piirtänyt näkymän Senaatintorilta. Vasemmassa laidassa on Suomen hallituksen palatsi. Siellä istuvat ministerit, siis ne jotka eivät tee mitään. "Pieni talo", josta näkyy vain osa hallituspalatsin nurkan takaa, on Sederholmin talo. Tämän päivän Helsingin Sanomista luin, että siitä on lähiaikoina tulossa Lasten museo. Hieno idea.   

Kuva on kirjasta Pohjolan pääkaupungit (WSOY 1966)