Dessutom on kävelymiehiä.
Tämä ei tarkoita treenaamista Wallu Konosen lailla suorin polvin ja lantio keikkuen vaan kulttuurimatkailua jalkaisin ympäri Helsinkiä. En tarvitse pururatoja enkä tuulipukua. Homma sujuu jopa arkivaatteissa työpaikalta Kruununhaasta Töölöntorille. Salkku kädessä ei kuitenkaan ole suotava.
Kamera on yleensä mukana taskussa, vaikka kuvattavaa ei usein osu eteen. Mutta kaiken varalta. Joskus osuu silmään kiinnostavia havaintoja matkan varrelta. Viime viikon upeat pakkashuurteet olivat harvinaista herkkua.
Useimmiten kävelyretki ajoittuu alkuiltaan. Kiire ei saa kävellessä olla, muuten idea katoaa. Pitää olla aikaa pysähtyä ja katsella, jos katseltavaa on. Vaikkapa divareitten ikkunoita.
Talvi ei ole mukavinta aikaa kävelylle. Jotain vaivalloista tulee kinoksista ja penkoista. Liukkaalla kelillä en lähde ollenkaan. Pitkään jatkunut pakkanen on nyt onneksi pitänyt nollakelin liukkaat poissa, mutta lumen olemassaolo tuntuu saavutetun edun menettämiseltä. Lumettomiin talviin ehti jo tottua.
Mieleen on juolahtanut, pitäisikö vielä vanhoilla päivillä mennä hiihtämään. Edellisestä kerrasta on ainakin kaksi vuosikymmentä. Sukset ja monot ovat kuitenkin tallella ullakkokomeron perukoilla. Pipo ja anorakkikin saattavat löytyä. Keskuspuiston hiihtoladun alkuun olisi kilometrin verran. Auroran sairaalan nurkalta pääsisi lähtemään, eikä latu heti loppuisi. Pääsisi kai Lappiin asti, mutta minulle Pirkkola tai Pitkäkoski riittäisi. - Täytyy harkita.
Tänään kuitenkin kävin taas kävelyllä. Viisasta on, jos ei etukäteen suunnittele reittiä vaan jättää impulsseille tilaa. Nyt suunta kääntyi keskustaa kohti.
Töölöntorilta on kaksi vaihtoehtoista suoraa reittiä keskustaan, molemmat epämiellyttäviä. Mannerheimintie eduskuntatalon editse on meluisa ja yksitoikkoinen. Sitä en usein käytä. Runeberginkatu Eliten ja Kauppakorkeakoulun editse Kampin keskukseen on toinen, eikä juurikaan miellyttävämpi. Muutamia kiinnostavia ikkunoita tälle reitille kuitenkin osuu.
Vaihtoehtoinen ja miellyttävämpi reitti on kulkea Etu-Töölön pikkukatuja. Niin nytkin. Siispä Töölöntorinkatua alas vanhan Ravintola Motin editse. Siellä Kekkonenkin kävi usein. Ravintolan herkkulistan kuuluisuus oli häränkivekset.
Sitten Hesperiankatujen poikki Vänrikki Stoolin kadulle ja siitä käännös Apollonkadulle, jossa sijaitsee merkittävä nähtävyys: Keskustapuolueen puoluetoimisto. Siellä on taas viime päivinä ollut menoa ja meininkiä.
Sitten Oksasenkatua kohti Temppeliaukion kirkkoa. Matkan varrelle osuu useita yksityisluonteisia kulttuurikohteita: Lallukan taiteilijakoti, Mika Waltarin koti ja taiteilijapariskunnan Kaj Chydenius & Kaisa Korhonen yhteinen koti.
Sitten pikkukatuja Taidehallin eteen. Sen ravintola pitäisi testata, en ole vielä ehtinyt. Remontin jälkeen sille rakennettiin uusi ilme. Sitten Sibelius-Akatemian oven eteen. Hyvin tuttu paikka, konseretissa on tullut käytyä usein.
Akatemia muuttaa uuteen konserttitaloon siihen viereen, kunhan se valmistuu. Seinät ovat jo korkeat, muoto alkaa hahmottua. Kuvista katsoen musiikitalon ulkokuori ei vaikuta erityisen innostavalta. Tavallisen näköinen kulttuuripalatsi. Seinissä lasia ja valkoista kaakelia. Saadaankohan sille edes persoonallinen nimi, kuten Kiasmalle, vai jääkö se pelkäksi ”Musiikkitaloksi”?
Sitten vanhaan Postitaloon. Siellä poikkean usein kahvilla, niin nytkin. En ymmärrä, miksi taloa ei haluta kelpuuttaa uudeksi Keskuskirjastoksi. Talo on hieno kuin mikä. Pääsalia parempaa ei keskustan alueelta löydy, ja toinen mestariluomus on nykyinen lounasravintola. Kerroksissa en muista käyneeni, mutta eivätköhän nekin olisi muutettavissa kirjaston tarpeisiin. Onhan siellä jo Kymppikirjastokin - lostava oivallus sijoittaa musiikkikirjasto siihen.
Kahvin ja pullan jälkeen takaisin Töölöntorille - raitiovaunulla siitä Postitalon edestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti