Äly hoi!

Yritän vielä pysyä ajan tasalla. Olen tunnistanut vaaran, että monen nuoren mielestä tämänikäisten kuuluisi jo siirtyä pysyvästi keinutuolijoukkueeseen, kun eivät enää ymmärrä modernia meininkiä.

Ajan tasa tarkoittaa tässä kirjoituksessa tekoälyä. Olen sitä epäluuloisella myötämielellä tarkastellut, kokeillut ja ihmetellyt. Aika hyviä vastauksia se on testikysymyksiini osannut antaa – parempia kuin uskalsin toivoa, paljon parempia. Olen tehnyt sille viekkaita kysymyksiä kotimaisesta kirjallisuudesta, ja se on selviytynyt niistä paremmin kuin keskitasoinen kirjallisuustieteen opiskelija selviäisi tenttikysymyksestä.

Tekoälyä puskee nyt joka tuutista. Into on suuri. Toisaalta historia on opettanut, että innostus uudesta keksinnöstä saattaa helposti aiheuttaa vauhtisokeutta. Asiaan liittyvät ohjeet ja säädökset ja niiden taustalla olevat eettiset näkökulmat tulevat vasta jälkijunassa. Bisnes määrää vauhdin ja suunnan.

Tekoäly oudosti sekä kiehtoo että epäilyttää. Tekniikan harppaukset ovat aina olleet sellaisia. Tässäkin on aavisteltavissa huima tulevaisuudenvisio, mutta helposti tälle antaa myös moraalisen miinusmerkin eteen.

Jostain tuntemattomista mielen syvyyksistä tekoäly nostaa minulle ajatuksiin Prometheus-myytin. Se edustaa ihmiskunnan edistystä, tekniikkaa ja sivistystä, mutta myös kapinaa jumalallista järjestystä vastaan. Siinä hyvätkin aikeet voivat tahattomasti johtaa traagisiin seurauksiin.

Esimerkiksi sopii vaikkapa Internet. Miten niin loistavasta keksinnöstä onkin päässyt tulemaan valeinformaation ja häikäilemättömän poliittisen valtakamppailun tyyssija ja ihmisten välisen keskustelun likakaivo.

60-lukulaisesta näkökulmasta on vaikea hyväksyä, että ihmiskunnan kehitys ei edennytkään turvallisempaan, vauraampaan, tasa-arvoisempaan ja kulttuurimyönteisempään suuntaan. Nyt ollaankin luisumassa sivistyksen alamäkeen. Viimeiset rippeet valistuksen aikakaudesta ja niistä ihanteista, joiden varaan Ranskan vallankumous ja Amerikan perustuslaki laadittiin, ovat aikansa eläneet.

Tekoäly hoitaa asiat ihmisen puolesta. Opiskelun vaiva poistuu, kun tekoäly lukee, laskee ja kirjoittaa kaiken ja robotit tekevät työt. Taiteilijoitakaan ei tarvita, kun tekoäly kirjoittaa kirjat ja säveltää sinfoniat – nopeasti ja halvalla. Ei tarvita kuin trumpit ja putinit ja heidän nettifirmojensa miljardöörit ohjaamaan toimintaa. Ja nyt tekoäly kuulemma osaa jo kehittää itse itseään.

Luulen, että ei mene hirveän pitkää aikaa siihen, kun tämä kehitys tulee yllättämään meidät kaikki. Tai ehkä olemmekin optimisteja ja uskomme, että kyllä eduskunta osaa antaa viisaat ohjeet ja säädökset ongelmien ehkäisemiseksi?

 

Suuresta hurskaudestaan tunnettu

Erinomainen idea suomalaiselta kirjastolta.

Täytyypä perehtyä näihin kirjoihin. Minulle ne ovat vieraita (kaikkien nimestä en saa tässä epätarkassa kuvassa selvää – kuva löytyi tuttavan fb-sivustolta ilman lähdeviitteitä).

Kielletyt kirjat ovat aina kuuluneet erilaisten diktatuurien ja tiukkojen ideologioiden perusolemukseen. Kirjat voivat olla niille vaarallisia. Valta voi menettää uskottavuutensa. Vallanpitäjä voi joutua pilkan kohteeksi. Siksi valta tarvitsee kieltoja, sensuuria ja kirjarovioita.

Nyt Yhdysvallat on pikavauhtia ryntäämässä tähän synkkään joukkoon. Tällä kerralla aatteen kärjessä ovat konservatiiviset kristityt, jotka ovat löytäneet presidentikseen poikkeuksellisen suuresta hurskaudestaan tunnetun miehen.

En tunne Yhdysvaltojen kouluissa kiellettyjenkirjojen sisältöä. Voin vain arvailla, mikä niissä on aiheuttanut kiellon. 

Varmaankin kirjoissa on käsitelty seksuaalisuutta, ilmastonmuutosta, tasa-arvoa, tiedettä, taidetta, sananvapautta, rasismia, abortta, salaliittoteorioita, uskontoja ja politiikkaa. Sellaisiin aiheisiin nykyinen konservatiivis-kristillinen valta ei salli liberaalia näkemystä. Woke ei enää Amerikassa käy.

Tällaisella aatesuuntauksella on nyt myötätuuli. En ihmettelisi, jos kirjakiellot rantautuvat kohta Suomeenkin. Olen tullut ymmärtämään, että Suomessa erityisesti nuoret miehet ovat ruvenneet hakeutumaan tätä enteilevän konservatiivisen uskonnollisuuden piiriin. Nuoret naiset onneksi ovat taaskin fiksumpia.

 

Oikein hyödyllistä puuhaa

Joulun alla minulle tehtiin ehdotus.

Vanha työkaveri – nyt jo eläkkeellä hänkin – kertoi, kuinka mukava harrastus hänellä on. Sopisi minullekin. Olisi oikein hyödyllistä puuhaa eläkepäivien piristykseksi. Kuntokin siinä kohenisi. Ja miehistä on ryhmässä pulaa, naisia kyllä riittää.

Tässä kohdassa aloin jo aavistella. Sama kaveri on ennenkin ehdotellut minulle hyödyllistä puuhaa.

Olin silloin täyttämässä viisikymppisiä, ja työpaikalla olivat keräämässä kolehtia kimppalahjaan. Tämä kaveri lähetettiin kysäisemään minulta, miten suhtautuisin, jos minulle hankittaisiin lahjaksi kansallispuku. Voisinpa sitten tulla mukaan hänen tanhuryhmäänsäkin.

Muistan häkeltyneeni. Piti keksiä äkkiä hienotunteisen kohtelias tapa sanoa, että unohtakaa nyt herranen aika tämmöinen idea.

Minulle on lapsuudesta jäänyt asenne kansallispukuja kohtaan. Tuttavaperheen Paula-rouva, ison maalaistalon emäntä, kaupusteli joka vuosi kekrijuhlan aikaan pääsyliput tanhuesitykseen kansakoulun näyttämöllä. Paula-rouva itse oli ohjannut esityksen ja hyppeli kansallispuvussaan keskimmäisenä. Isä suhtautui touhuun salamielisen ivallisesti, mutta ei pääsylipuista oikein kehdannut kieltäytyäkään. Ihan mukavia tuttavia he olivat, toivat aina tuliaisiksi Paula-rouvan itse leivinuunissaan leipoman pullapitkon, ja se oli parempaa kuin kaupan pulla.

Tilaisuus oli paikallisen Maalaisliiton järjestämä. Paula-rouvan mies oli poliitikko, valtuuston jäsen ja Kekkosen valitsijamies. Ei isällä mitään Kekkosta vastaan ollut mutta Maalaisliittoa vastaan oli.

Kai minun nurja asenteeni on sieltä lapsuuden Maalaisliitosta peräisin. Kansallispuvut ja tanhut ovat minulle yhteen kuuluvaa kimppakamalaa. Asennevamma on myöhemmin vahvistunut: ei vanhaksi rokkijätkäksi itsensä mieltävä kehtaisi astua näkyviin kansallispuvussa. Sellainen vaatisi niin ison annoksen itseironiaa, ettei minulta taida vieläkään löytyä. (Kansallishenkeä ja kansankulttuuria vastaan sinänsä minulla ei tietenkään ole vastahankaa!)     

Ja nyt tämä entinen työkaveri tuli ehdottamaan minulle oikein hyödyllistä puuhaa eli liittymistä tanhukerhoonsa. Kai se kansallispukukin tulisi taas tarpeelliseksi.

Sain kiemurrelluksi irti ehdotuksesta kertomalla alkusyksyn polvivammastani. - Ei tällä polvella vielä pysty tanhuamaan, valehtelin.  Ehkä syksyllä sitten? – Taitaa käydä niin, ettei tästä polvesta tule kalua enää koskaan, valehtelin lisää.

Silloin viisikymppisenä kansallispuku unohdettiin ja sain kimppalahjaksi Håkan Brunbergin naivistisen taulun. Se on olohuoneen seinällä. Synttärijuhlassa pidettiin paljon onnittelupuheita. Kiitospuheessani siteerasin pohjoissavolaista murrerunoa, jonka lopussa katsoin tanhumiestä silmiin, pudistelin surumielisen näköisenä päätäni ja lausuin kahteen kertaan hitaasti: - Ei tee mieli . . .  hyppyihin.

                                                                    Håkan Brunberg  

       Tanhukuvat: Sisäilmaa / YLE 2020 / ohj. Tiina Lymi / keskellä Hannu-Pekka Björkman

 

Missä olin kun - - (osa 2)

 [jatkuu]

- - vuosi vaihtui. Muistelen entisiä vuodenvaihtumisia - muistin virkistäjinä vanhat kalenterit ja päiväkirjat

1.  tammikuuta 1975 klo 00.00   (24 vuotta) 

Paikka:  Laivan yökerho matkalla Tukholmasta Helsinkiin.  Oli tullut vahva halu palata Tukholmaan joululomaksi, vaikka olin jo viisi kuukautta asunut Helsingissä. Tukholmassa olivat kaverit. Helsingissä oli kyllä työpaikka ja opiskelu, mutta kavereista oli vielä pula.

Täsmälleen vuoden vaihtumishetkellä minuun iski ahdistunut tunnelma, sillä heti seuraavana arkipäivänä oli edessä paha paikka, kuulustelu sotilaspiirin esikunnassa siviilipalvelukseen hakemisen vuoksi. ”Vakaumus” piti todistaa tutkintolautakunnan edessä. Olin saanut Sadankomitealta valmennusta. Kuulustelulla oli paha maine.

Kuulustelussa tuli odotettu omantunnon kysymys. Lähtisinkö karkuun vai puolustaisinko, jos väkivaltainen mies uhkaisi tyttöystävääni / vaimoani kadulla.

Minulla oli siihen valmiina vastaus.  Ilmoitin ihmetteleväni asenteellista ja outoa kysymystä. Minulla oli väkivallasta tuore kokemus, jonka kerroin.  Minä itse olin hiljattain joutunut Turussa kadulla väkivallan kohteeksi,  ja minut oli siitä pelastanut nuori nainen, jolla ei tietenkään ollut armeijakoulutusta eikä pyssyä. Miksi nyt tällaista kysellään, kun asialla ei ole yhteyttä armeijan käymiseen eikä ampuma-aseisiin. Aivan hyvin voin sivarissakin opiskella tarpeelliset taidot?

Kertomukseni tiivistettynä:  Talvella 1972 matkustin Tukholmasta Turkuun viikonlopuksi. Seuralaiseni oli ruotsalainen Konstfackissa taidetta opiskeleva Marit, joka treenasi myös kiinalaista itsepuolustusta. Hän luki innokkaasti myös Kiinan puhemies Maon oppeja, ja hänen kommuunikämppänsä eteisen seinällä oli iso Mao-juliste. Turussa istuimme iltaa Foijassa ja yömyöhään kävelimme kämpille Ikituurin opiskelijakylään.  Matkalla Pinellan kohdalla eteen ilmestyi iso ruma mies, joka mitään puhumatta pamautti minua nyrkillä nenään ja aikoi selvästi pahoinpidellä lisää. Mutta hentoinen Marit osasi toimia. Hän kiepsautti ison ukon käden selän taakse pystyyn. Siitä ukko putosi polvilleen ja mahalleen maahan. Kun Marit hellitti otetta, ukko lähti lujaa menemään.  Kävi kerrasta selväksi, että tämä tyttö osaa.

Mutta siihen osaamiseen tyttö ei tarvinnut pyssyä eikä armeijaa. Tämän sanoin sotaherrojen raadille korostetun painokkaasti. Raati ei keksinyt tähän mitään kommentoitavaa. Syntyi pitkä kiusallinen hiljaisuus.

Yksi sotaherroista sentään sai vaihdetuksi puheenaiheen. Hän löysi mapistaan paperin.

- Mutta hyvänen aika, täällähän sanotaan, että teidän isänne on aivan kunnon mies, ollut sodassa ja haavoittunutkin kaksi kertaa. Mitenkäs pojasta on päässyt tuommoinen ilveilijä tulemaan?

Tämä kysymys oli minulle kuin vakioveikkausvoitto. Sanoin, että nyt olen kysyjän kanssa samaa mieltä, isäni todellakin on oikein kunnon mies. Terveisiä vaan häneltä, tämä kunnon mies on kovasti kannustanut minua kieltäytymään aseista.

¤

Kysyin Maritilta, onko puhemies Maon kirjassa opastusta niihin taitoihin, joilla hän pelasti minut ryövärin kynsistä. Ei kuulemma ollut. Marit muutti seuraavana kesänä Saksaan taidetta opiskelemaan. Hän  antoi minulle läksiäislahjaksi Maon Pienen Punaisen kirjan. Se on tallella hyllyssäni. Alleviivauksista päätellen olen lukenut sitä kolme sivua. Myöhemmin olen tullut tietämään, että Marit kuoli Saksassa pari vuotta myöhemmin tapaturmaisesti.

¤

Sivarianomukseni hyväksyttiin. Syksyllä 1976 astuin palvelukseen opettajaksi valtion koulukotiin Mikkelissä, oppiaineina äidinkieli, ruotsi, englanti, historia, yhteiskuntaoppi, kansalaistaito ja kuvaamataito. Se oli erittäin hyödyllinen ja antoisa kokemus. Oli iso ilo olla hyödyksi isänmaalle.

[jatkuu]

Valoisa

Kävi vieraita. Vanha koulukaveri rouvansa kanssa ensikäynnillä Töölöntorilla. Emme ole paljon pitäneet yhteyttä. Facebook-kavereita kuitenkin, ja rouva on siellä hyvin aktiivinen.

Kehuin rouvan fb-päivityksiä. Niissä on outoa valoisuutta tällaiseen maailmanaikaan. Iloa ja kehumista virtaa joka suuntaan: on lämpöisiä muistoja omasta lapsuudesta, on löytynyt hyviä kirjoja ja elokuvia, on tavattu hyviä ystäviä, on ihanat lastenlapset.

Ja ihan tuorettakin iloa: on tehty onnistunut etelänmatka, on koettu hieno teatteriesitys, on kuultu vaikuttava papin puhe, on löydetty jännittävä etninen ravintola, on pidetty hauska juhla.

Kaikki olisi hyvin, mutta mutta… Politiikka, sota Ukrainassa, Putin, Trump. Gazan kansanmurha. Suomen hallituksen vihamielinen asenne kaikkein heikoimpiin. Meihin hyväosaisiin sen sijaan ei osu mikään säästö tai leikkaus, vaikka varaa kyllä olisi.

Mutta kyllä tämä politiikan kurjuuskin kohta taas hyväksi muuttuu. Kohta saadaan rauha, kohta pidetään uudet vaalit, joissa saadaan uudet, viisaammat vallanpitäjät.

*

Sanoin, että tällainen positiivisuus ja valoisuus on eksoottista luettavaa minun sorttiselleni pessimistille, joka on tasaisesti pahalla päällä aina.

Sain ohjeita. Valoisuus kasvaisi minuun joulumielen myötä. Menisin kirkkoon kuuntelemaan kauneimpia joululauluja. Ripustaisin värikkäitä jouluvaloketjuja parvekkeelle. Hankkisin joulukuusen ja koristelisin kauniisti.

En kehdannut sanoa, että valoketjua en missään tapauksessa suostu hankkimaan. Joulukuusikin jäi vuosia sitten pois, kun lapsi muutti omilleen ja kissa kuoli. Kissa ja joulukuusi olivat kyllä riemullinen pari. Kissalla oli krooninen vimma kiivetä kuuseen, ja kun tarpeeksi korkealle pääsi, niin kaatuihan se. – Siinä tuli vähitellen sellainen viisaus, että mitä sitä turhaan nostamaan, antaa kuusen olla nurin vaan, kun kissa sen kuitenkin kohta taas kaataa.

Ja onhan huusholliin jo nyt laitettu näkyviin joulumieltä: saliin pöytäliina ja keittiöön ikkunaverho. (blogin vanhat lukijat ehkä muistavat, millainen kirjojen väärinkäyttö noiden verhojen ripustamiseen on aina liittynyt  klik )

 

Tyhmyys

Oli tämä Erasmus viisas mies. 500 vuotta sitten hän jo näki tarkasti meidän aikamme megatrendin.  

Olikohan tuo ennustus? Vai oliko hänellä jo 1500-luvun alussa lähiympäristössään näkyvissä ilmiön alkumuoto?

Täytyypä lukea Erasmusta taas lisää. Tyhmyyden ylistys (Moriae Encomium1509, suom. Kauko Kare 1974) on täynnä viittauksia klassiseen kirjallisuuteen renessanssihumanisteille tyypilliseen tyyliin. Tyhmyys esiintyy yhtenä jumalista. Kirjalla oli huomattava vaikutus myöhempään kirjallisuuteen, ja se vei eteenpäin jopa uskonpuhdistusta.

Mutta kuinkas sattuikaan, minulla oli selailtavana juuri ennen Tyhmyyden ylistystä Erasmuksen aihepiiriin loistavasti johdatteleva nippu vanhaa filosofista suomalaista sarjakuvaa, Pekka Puupäätä.

Tässä järjestyksessä, suosittelen!

 

Lakki päähän

Järjestys on muuttunut – toivottavasti ei pysyvästi.

Vakiintunut käytäntöni oli lukea aamukahvin kanssa sanomalehdet, siis paperille painetut HS ja Hbl. Se oli hyvältä tuntunut hidas tapa herätä uuteen päivään.

Nyt on toinen järjestys. Aamua ei voi aloittaa lukemalla monta tuntia vanhat paperilehdet. Ensin pitää avata tietokone ja katsoa, kuuluuko Amerikasta kummempia.

Kyllä, kummempia kuuluu.

Se ei ole hyvältä tuntuva hidas tapa herätä uuteen päivään. Sen jälkeen eilispäivän uutisia kertovat sanomalehdet jäävät vähemmälle huomiolle.

Eilen julistettiin korkeat tullit muiden maiden tuotteille. Tänään tullit väliaikaisesti peruttiin. Ei kuitenkaan Kiinalta. Onkohan tuokaan nyt tarkasti harkittu? Voivat käydä muutamat tuotteet niin kalliiksi, ettei niitä osta kukaan.

Meno on melkoista. Jos joku kirjailija sepittäisi tällaista, kirja jäisi takuulla kustantamatta liian epäuskottavana. Jotain tolkkua pitäisi satiirissakin säilyttää.

Suomen kaltaisesta sekulaarisesta maasta katsottuna eniten ihmetystä herättää kristillis-konservatiivisen väestön innokas kannatus sankarilleen. On vaikea ymmärtää, mitä kristillisiä arvoja he tässä ovat näkevinään. (Haluan korostaa, että en tarkoita, että kaikkia kristittyjä pitäisi syyllistää kiihkoilevien aateveljiensä valinnoista – yhtä vähän kuin kaikkia muslimeja kiihkoilevien poliittisten islamistien teoista). - Aina on niitä, jotka aatteestaan sokaistuvat.

Lakki on näkyvä tapa julistaa vaikkapa aatettaan. Minulla niitä on monenlaisia – ihan piruuttaankin hankittuja. Viesti voi olla väärä. Längelmäveden kesäkodissani minulla oli vuosikymmeniä käytössä alakuvassa näkyvä lakki, kunnes sen hikinauha alkoi homehtua. Lakista saattoi saada käsityksen, että olisin aatteellisia Maalaisliiton miehiä, mutta voin vilpittömästi vakuuttaa, että en ole.

 

Vastustaisinko?

Olen seurannut keskisuomalaisessa paikallislehdessä käytyä väittelyä tuulivoimapuiston sijoituspaikasta. On ollut kiihkeää kannatusta ja kiihkeää vastustusta.

En ole osallistunut väittelyyn enkä allekirjoittanut adresseja. Asia kuitenkin hieman kiinnostaa, sillä ehdotettu puiston sijaintipaikka on minun äidinpuoleisen sukuni kotiseutua. Olen itsekin juuri siellä viettänyt lapsuuteni kesiä.

Asia on monimutkainen. Tuulivoimaa kannatan kovasti yhtenä ratkaisuna ilmastokriisiin. Toisaalta minulla ei ole kokemusta asumisesta tuulivoimamaston lähellä. Väittävät, että ongelmia siinä on.

Ilmastokriisin torjunta on muuttunut poliittisia intohimoja herättäväksi aiheeksi. Nyt se on vastatuulessa Amerikan uudessa uljaassa hallinnossa ja yhtä lailla populistipuolueissa kaikkialla, Suomessakin. Vihreä siirtymä leimataan viherpiipertäjien moraaliposeeraukseksi. Taivaanisähän ne säätilat säätää.

Suuri enemmistö ilmeisesti kuitenkin ymmärtää asian vakavuuden. Kyse on enemmänkin puistojen sijoituspaikasta. Johonkin niitä pitäisi voida sijoittaa.

Olisiko jossakin sopiva sijoituspaikka? Sellainen, jossa kenellekään ei koituisi asumisongelmia? Sellainen, jossa kukaan ei pääsisi väittämään, että maisema pilaantuu. Not In My Back Yard.

 

Viimeisiä kertoja?

Yhdysvalloissa on meininki muuttunut nopeasti, kun kristilliset konservatiivit saivat suuresta hurskaudestaan tunnetun miehen presidentiksi. Yhteiskunnan arvoja on heti ruvettu kääntämään  uuteen asentoon.

Ilmastonmuutos, tiede, rokotukset, tiedonvälitys, tasa-arvo, kehitysapu, Ukraina, woke, feminismi, kouluopetus ja yliopistot, faktantarkistus, maahanmuutto, mielenosoitukset ja muut höpsötykset ovat nyt muutoksen kourissa. Muutosta johtavat bisnes, salaiittoteoriat ja uskonto. Presidentin kabinetti rukoilee kokouksiensa alussa.

Uuden opin kärki-inhokki näyttää olevan feminismi ja sen mukana pride, me too, sukupuolivähemmistöt ja tasa-arvo. Kansainvälinen naistenpäiväkin liittyy aiheeseen.

Naisten asema liberaaleissa länsimaissa on pikkuhiljaa ollut paranemaan päin. Varsinkin nuorille tytöille on ollut voimaannuttavaa nähdä, että naisille on ollut lisääntyvässä määrin tilaa työelämässä asiantuntijoina ja kokeneina ammattilaisina ja politiikan huippupaikoilla. Kun nyt amerikkalainen muutos pääsee vauhtiin, naiset palaavat kotirouviksi – tai prinsessoiksi. Kertoohan Raamattu  arvojärjestyksen: kun on täytettävä lupaus Herralle, miehen arvo rahassa on 50 sekeliä, naisen 30 (Kolmas Mooseksen kirja 27: 2– 4)

Amerikan meininki leviää kyllä Suomenkin. Täällä on valmiina odottamassa samanlaista arvopohjaa. On poliittisia tahoja, jotka kääntävät jokaisen keskustelun kulttuuriseksi kaunaksi. Jos jossain näkyy kasvisruokaa, autoilun estämistä, seksuaalivähemmistöjen huomioimista, tuulivoimaa, opetussuunnitelmaa, kotouttamista, erilaisuuden hyväksyntää, Ylen ohjelmaa, viherpiiperrystä, oman puolueen rikostuomioita, faktantarkistusta, pyöräilyn olosuhteiden parantamista, taiteen rahoitusta tai muita arvopohjaisia aiheita, heti ilmestyy sosiaaliseen mediaan valtava joukko pöyristymään.  

Voi olla, että Kansainväistä naistenpäivää vietetään nyt viimeisiä kertoja julkisesti. Uudet tuulet pistävät tällaiset kiellettyjen listalle. Vaarasta piittaamatta rohkenen kuitenkin vielä toivottaa lukijoille oikein hyvää naistenpäivää ja menestystä päivän tavoitteille.

Pistän tämän luettavaksi hieman etuajassa, jotta mahdolliset huonomuistisetkin ehtisivät vielä reagoida ja hankkia vaikkapa pullon kuohuvaa. Naistenpäivä kun kuulemma on niitä merkkipäiviä, jotka helposti unohtuvat. Se olisi noloa.

Ja onhan niitä naistenpäivän suuria juhlamarsseja, ainakin Helsingissä. Sinne minäkin…

      (Kuva:  Kramppeja ja nyrjähdyksiä / Pauli Kallio & Christer Nuutinen / Suomen kuvalehti 2008)

Haista kukkanen

Härkä nimeltä Ferdinand on varmaankin pysynyt muistissa? Hän oli se huono härkä, joka esiintyi Disneyn piirretyssä filmissä vuodelta 1938. Aku Ankan joulutervehdyksessä sitä esitettiin televisiossa minun lapsuusvuosinani

Huono härkä? Miten niin?

Ferdinandin piti osallistua härkätaisteluun, sillä hän näytti siihen tehtävään sopivan kiukkuiselta. Mutta se oli väärinkäsitystä. Ampiainen oli pistänyt Ferdinandia pyllyyn, ja siitä hän kiukustui. Mutta se meni äkkiä ohi. Kun tuli aika taistella, Ferdinand halusikin vain istua puun alla ja haistella kukkien tuoksua. Siitäkös matadorit suuttuivat. Huono härkä!

Viime viikkoina Ferdinand on palannut ajatuksiini. Olen tuntenut, että Ferdinandista sopisi ottaa mallia. Ferdinand teki minuun vaikutuksen jo lapsena. Minullakaan ei ollut intoa osallistua poikaporukoiden fyysisiin mittelöihin, ei tappeluihin, ei urheilupeleihin, ei mopohurjasteluihin, ei mihinkään vaaralliseen.

Roolimalliksi Ferdinand ei monelle ole kelvannut. Francon diktatuurissa Espanjassa filmi kiellettiin, koska se esitti härkätaistelun naurettavana maskuliinispektaakkelina. Hitlerin on sanottu pitäneen filmiä degeneroituneena demokraattisena propagandana.

Olisi mielenkiintoista tietää, miten Putin ja Trump suhtautuisivat . Pasifistien viesti, jossa joku on täysin piittaamaton taistelun tuomasta kunniasta, saisi varmaankin julman kohtelun. Woke-vöyhötystä?

Nykyhulluudelle pitäisi saada loppu. Tehdäänkö se parhaiten käärimällä hihat ja ryhtymällä vastarintaan?  Vai olisiko parempi provosoida Ferdinandin tavoin? Siis olla itse provosoitumatta, istua vain puun alla ja haistella kukkia ja olla piittaamatta muiden rähjäämisestä? Tuhokierteen keskellä vaikkapa kirjoittaa kohteeseen osuvia runoja. Tai tehdä osuvaa taidetta, teatteria, elokuvaa. Tai vaikkapa pitää koululakkoa ilmaston puolesta.  – Pääasia että viesti osuu ja näkyy ja kuuluu.

(Kirjoituksen inspiraatio:  Philip Teir:  Det vore en nåd att få ligga under en korkek de närmaste fyra åren / Hbl 21.2.25)

Enpä olisi...

… tätäkään nokkelaa vitsiä itse ymmärtänyt, ettei sitä olisi minulle selitetty. En vaikka aski on melkein aina taskussani ja automerkki tuttu lapsuudesta asti. Huonot on hoksottimet.

… uskonut sitä päivää näkeväni, jolloin Martta-liitto osoittautuu jostakin poliittisesta näkökulmasta katsoen vaarallisen radikaaliksi järjestöksi. Amerikassa tämmöinen liitto jo kiellettäisiin.

 

Mitä koulussa opit?

Luin lehdestä, että erään (!) puolueen vaaliohjelma löytää nykykoulusta kamalia asioita. Nyt ne pitää korjata.  – Perusasiat kunniaan peruskoulussa – valistusta, ei pervoilua, kasvava lapsi tarvitsee muutakin kuin tofua. Sekoilu seis!

Koulumaailmaa jonkin verran tuntevana jäin miettimään, mitä tuo käytännössä tarkoittaa. Minkähänlaista sekoilua ja pervoilua  koulussa on?

Valistunut arvaus. Seksuaalikasvatuksessa puhutaan myös erilaisista taipumuksista. Yhteisökasvatuksessa opetetaan kaikkien ihmisten tasa-arvoa. Ruokailussa on tarjolla myös kasvisruokia.

Siispä tällaisiin kummallisuuksiin pitää nyt tulla muutos. Piiloon erilaisuus. Eriarvoisuus näkyväksi. Pois pinaattiletut ja muut.   

Amerikassa ollaan tässäkin jo pidemmällä. Siellä ollaan jo lakkauttamassa opetusministeriö tarpeettomana. Ilmiantajaverkostoa rakennetaan paljastamaan, ketkä opettajat sanovat oppilaiden kuullen vääriä asioita. Potkut sellaisille. – Varmaankin Suomessa kohta kuullaan vaatimus opettajien pätevyyskriteereiden täsmentämisestä.  

Yritin muistella aiheeseen liittyviä aineistoja. Löytyihän sitä. Ongelma ei ole ollenkaan uusi, kuten Feifferin kuva ja Pete Seegerin & Tom Paxtonin ja Pelle Miljoonan laulut & runot kertovat. Kyse on vain siitä, mikä on valistusta ja mikä valistuksen puutetta.

 

Salaliitto

Oletko tietoinen, että hallitus tarkkailee sinua salaa?

Hallitus on asentanut autosi renkaisiin salaisen sirun, joka lähettää signaalin tiedustelupalvelun satelliittiin. Näin hallitus on kaiken aikaa selvillä kulkemisistasi. – Tämä on kommunistidemokraattihallituksen suuri salaliitto, jolla kunnon kansalaiset saadaan pidetyksi kurissa.

Kaveri antoi minulle kesällä kaksi kirjaa luettavaksi. En ole vielä lukenut – tuntuivat silloin vähän tarpeettomilta. Nyt kuitenkin lännen suuressa maassa on käynnissä räyhämielten rynnistys, jossa näiden kirjojen sisältö on muuttumassa vallitsevaksi todellisuudeksi.

Valta on siirtymässä litteän maan kannattajille, rokotusten vastustajille, tieteen vastustajille, poliittisen oikeuslaitoksen toteuttajille, valkoisen vallan edistäjille, vähemmistöjen oikeuksien lakkauttajille, ilmastonmuutoksen kieltäjille ja fundamentalistikristityille. Raamatusta löytyy täsmäohje kaikkeen.

Kyllä minun nyt täytyy nuo kaverin kirjat lukea, sillä tästä lännen suuren maan prosessista ne kertovat – ja siinä sivussa Suomestakin.

Kaveri ei tuonut kirjoja sen vuoksi, että epäilisi minun olevan altistunut tällaiselle meiningille. Enemmänkin tarkoituksena oli levittää herätyshuutoa, että vastaan pitäisi ruveta rimpuilemaan. Ettei ihan hulluksi pääsisi menemään. Merkit ovat pahaenteiset, eikä tuhoisassa kehityksessä auta, vaikka kuinka rukoilisivat.

Kyllä minut voi tiedeuskoiseksi määritellä. On tietynlainen koulutus ja paljon altistusta tutkimustiedolle ja ymmärrykselle siitä, miten tiede ja tutkimusmaailma toimivat. Luottamus ei tarkoita, että minun itseni pitäisi osata tarkastaa jokaisen lääketieteellisen tutkimuksen pätevyys, vaan sitä, että tunnen, miten tietoa tuotetaan ja millä perustein sitä voidaan arvioida. Tutkimuksen heikkoudet osoitetaan analysoimalla tulkintaa, argumentaatiota ja lähteiden käyttöä. Tutkijan naamalla ei ole niin väliä.

Näin ei kaikilla ole. Rokotustutkimuskeskuksen lääkäri tuolla, Youtuben rokotusvastustajien ryhmä täällä, naapurin Raimo tuossa. On niitä jotka ”tietävät” kaikenmaailman Magneettimedioiden perusteella, että maapallo on litteä ja rokotteet paha. Ja sitten on niitä, jotka ”tietävät” kaikenmaailman Ylen A-studion perusteella päinvastaista. Kaikkiko tasaveroisia? - Demokratia on kelvoton keino totuutta etsiessä vaikka onkin hallintohommissa yleensä kelvollinen.

Kyllä tämä allergisuus järkipuheille nyt Suomessakin lähtee kasvuun, kun se on osoittautunut isossa maassa voittavaksi strategiaksi. Miten se ennustikaan alikersantti Lahtinen? Se yks kohjo sieltä Amerikasta (?) menee ensin, ja meirän nilkit painaa perässä. Meinaan, se on repiny suutansa siihen malliin, ettei yhtään tarvitte epäillä."

Vielä tuohon alun kertomukseen kommunistidemokraattisen hallituksen salaisista puuhista. Onneksi joku on keksinyt konstin, miten suojautua tarkkailulta. Hanki puutarhurin oksasakset ja leikkaa salaisen sirun antenni poikki.

 

Viestintuoja ammutaan

Helsinki on remontissa. Kulkeminen on hankalaa, monet ovet ovat lukossa – esimerkiksi Kansallismuseo.

Kyllä remontit enimmäkseen tarpeellisia ovat. Kadut kaivetaan auki, koska alla olevat putket ja kaapelit pitää uusia. Talot rapistuvat ja uutta tekniikkaa tarvitaan,

Turhaakin on. Ihan kaikkia suunnitteilla olevia jäähalleja ja pysäköintiluolia en osaa pitää tarpeellisina. Onneksi arvokkaiden rakennusten purkamisvimma jäi 60-luvulle. Elleivät nyt sitten pura eduskuntataloa, joka lehdestä lukemani mukaan on pahasti vaurioitunut terroristien hyökkäyksessä. Punaväriä kuulemma tihkuu pylvään saumasta.

Itse jättäisin kyllä tihkumaan.

Kaupunki tarvitsee muistikuvia historiallisista vaiheistaan – eräänlaisia historian näkyviä kerrostumia. Siinä vieressä Kansallismuseon pääovessa on luodinreikä vuodelta 1918 (ks. vanha kirjoitukseni ja kuva  KLIK) . Pitkänsillan kivikaiteessa on kranaatin aiheuttamia vaurioita samalta ajalta. Snellmanin patsaan jalustassa on ruhjeita vuoden 1944 pommituksista.  Ei näitäkään vaurioita ole siivottu pois näkyvistä.

Elokapina on viestintuoja. Olemme peruuttamattoman ilmastokatastrofin partaalla. Tarvitsemme kaikki keinot käyttöön kriisin ratkaisemiseksi. Siinä pylväiden takana on paikka, jossa voitaisiin tehdä paljon asian korjaamiseksi.

Kansalaistottelemattomuuden tarkoituksena ei ole saada hyväksyntää aktivisteille itselleen vaan raivata julkista näkyvyyttä itse asialle. Ilmastoasia todellakin ansaitsee näkyvyyttä. Rakenteellisten ongelmien – joihin lisäksi liittyy isoja taloudellisia intressejä – korjaaminen ei todellakaan onnistu siten, että pyydetään kauniisti, muistetaan käytöstavat ja lopuksi kiitetään ja kumarretaan. Historia on täynnä esimerkkejä. Muistetaanpa vaikka Amerikan orjuuden lopettaminen tai Suomen itsenäistymiseen johtaneet vaiheet.

Jos järjestäytynyttä yhteiskuntaa vielä 100 v päästä on, niin varmaan ihmetellään, kuinka aikoinaan ilmastonmuutosta torjuvaa järjestöä vaadittiin kiellettäväksi rikollisjärjestönä. Sen ajan ihmiset voisivat käydä katsomassa niitä punaväriä tihkuvia pylväiden saumoja. Siinä näkyisi muinainen varoitusmerkkimerkki, ettei kukaan talossa toimiva päättäjä voisi sanoa niin kuin saksalainen sota-ajan sukupolvi: ”Me emme tienneet.”

 Nyt on toteutumassa taas kerran antiikista asti tuttu menetelmä, jossa viestintuoja ammutaan.

Kannatan Elokapinan toiminnan lopettamista niin, että tehdään riittävät ilmastotoimet maapallon pelastamiseksi. Silloin maailman Elokapinat lopettavat itse toimintansa tarpeettomana. Ilman sitä eivät lopeta.