Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jansson Tove. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jansson Tove. Näytä kaikki tekstit

maanantai 24. huhtikuuta 2023

On siellä muutakin

Ensin lentolippu Oslosta Helsinkiin, sitten junalla Helsingistä Seinäjoelle, lopuksi bussilla Seinäjoelta Teuvalle. 


 

Tällaisesta matkasuunnitelmasta kirjoittaa norjalainen kirjailija Linn Ullman uudessa kirjassaan Flicka, 1983  (Tyttö, 1983 suom. Jonna Joskitt-Pöyry - 2023). Matka ei toteutunut – tuli korona – mutta jo pelkkä aikomus herättää suomalaisessa lukijassa kummastusta. Mitä hemmettiä tämä maailmankuulujen vanhempien tytär aikoo tehdä Teuvalla? Pienessä takapajuisessa maalaiskirkonkylässä keskellä Etelä-Pohjanmaan lakeuksia. Vanhaa keihäänheiton olympiavoittajaako hän on sinne menossa tapaamaan? Ei kai Teuvalla muuta merkittävää ole?

On siellä muutakin!

Minua Ullmannin suunnitelma ei kummastuta, sillä minäkin olen tehnyt matkan Teuvalle. Matkustusvälineeni tosin oli Toyota Yaris ja matkareitti Helsingistä eteni kesäkotini Längelmäveden kautta Seinäjoelle ja Teuvalle. Matka tapahtui kaksi vuotta ennen koronaa (2018).

Sama syy meidät molemmat matkaan saattoi.

Syy oli Teuvan kirkon alttaritaulu. Sen on maalannut taiteilija nimeltä Tove Jansson.

Taiteilijan nimi taitaa olla monille tuttu muista yhteyksistä kuin kirkkotaiteesta. Siinäpä se kiinnostuksen ydin on. Pitää välttämättä päästä näkemään maailmankuulun kirjailijan ja Muumi-taiteilijan työn tulos oudolla alalla.


Teuvan vanha kirkko oli palanut 1950. Uuden kirkon arkkitehti Elsi Borg halusi alttaritaulun maalariksi naisen ja päätyi kutsumaan tuntemattoman 37-vuotiaan Tove Janssonin. Tove oli riemuissaan tarjouksesta, sillä palkkio auttoi häntä maksamaan Helsingin torniateljeensa velkaa.

Tove luonnosteli maalausta Helsingissä ja maalasi sen suoraan kirkon seinään touko-kesäkuussa 1953. Maalauksen aihe oli Matteuksen evankeliumin kertomus viidestä viisaasta ja viidestä tyhmästä neitsyestä. Teoksen vaakamallisuus herätti ihmettelyä, sillä yleensä alttaritaulut olivat pystysuuntaisia.


Toven hahmo huomattiin kylällä, sillä hän kuljeskeli maalitahraisessa työasussaan ja poltteli holkissa Työmies-nimistä tupakkaa. Hän ei juuri antautunut puheisiin kyläläisten kanssa. Iltaisin ja öisin hän kirjoitti Vaarallinen juhannus -nimistä kirjaansa. Uuden kirkon avajaisjuhlan jälkeen hän ei koskaan enää palannut Teuvalle.

Ullmannilla ei ollut Suomen-matkaansa muita syitä kuin Toven taulu Teuvalla. Minun täytyy tunnustaa, että minulla oli toinenkin syy lähteä Pohjanmaalle. Kävin Vaasassa tapaamassa iäkästä sukulaista, kuten joka kesä siihen aikaan. Ja sitten keksin vielä kolmannen syyn. Poikkesin katsomassa koko Suomen kansaa järkyttänyttä nähtävyyttä, joka sattui matkan varrelle. Siitä  (ja muista reissuistani merkittäville paikoille) kirjoitin täällä (click).


torstai 2. maaliskuuta 2023

Röhnö

Keskellä iltapäivän kauneusuniani huomasin pohtivani, että taidan olla nykyisin nahjus. Jää lähtemättä, vaikka olisi kiinnostava meno, jää tekemättä, kun pitäisi toimia, jää sanomatta, vaikka olisi kirpeää huomautettavaa.

Nahjus. Saamaton. Vetämätön. Laiska. Veltto. Mukavuudenhaluinen. Vetelä. Lorvailija. Jahkailija. Vetelehtijä. Lepsu. Röhnö.

Ennen näin ei ollut. Ammatti teki tehokkaaksi ja aikaansaavaksi, vaikka se ei mikään pöhinäekonomistien uraputkiammatti ollutkaan. Nykyisestä lyhennettyä työviikkoa koskevasta poliittisesta keskustelustakin huomaa, että pitkä työpäivä on joillekin moraalikysymys.

                                          (Mihaily Munkacsy - 1869)

Ensimmäisen kerran muistan kuulleeni itsestäni tuon suuntaisen luonnehdinnan lapsen suusta 1980-luvun alkupuolella. Viisivuotias sukulaistyttö oli vappuna yökylässä. Oli sovittu, että aamulla lähdetään ostamaan ilmapallo ja katselemaan kaupungin meininkejä. Kun minä vaan makasin sohvalla, tomera pikkutyttö tuli komentamaan: - Nouse siitä, röhnö!

Vuosisatoja on tolkutettu, että ahkera palkan saa, laiska töitään luettelee. Siinä on ns. luterilaisen työmoraalin ydinsanoma. Samoin snellmanilaisen suomalaisuusmääritelmän opettavainen ydin. Huonostihan kävi heinäsirkallekin, joka kesän vain soitteli metisellä mättähällä simakukkien seassa. Olisi kannattanut ruveta muurahaiseksi.

Satunnaisia vappuröhnöttelyjä lukuun ottamatta nahjustelu alkoi hitaasti kehittyä nykyiseen kukoistukseensa eläkkeelle pääsystä. Kai tämä on jo pysyvä osa minuutta. Pikkuisen kuitenkin piilevä luterilaisuusmoraali hetkittäin kolkuttelee, kun kaveri tai vaikkapa blogituttava kertoo ylivilkkaasta toimeliaisuudestaan.

Vaikka menneiden haikailu on yksi pääharrastuksistani, tätä on syytä kaikin keinoin välttää. Mutta vaikeaa se on.

Onkohan kukaan nahjuudesta parantunut? Kysyn vain!

 


tiistai 8. marraskuuta 2022

Niistä viisastuu

Televisiosta tuli elokuva Tove Janssonista (Tove, ohj. Zeida Bergroth 2020 - Areenasta voi vielä katsoa). Varsin onnistunut teos - katsomisen arvoinen. Tämän olisin kyllä käynyt teatterissa katsomassa heti uutena, mutta kun oli se korona enkä käynyt missään.

Sellainen äkkivaikutus elokuvalla oli, että heti nousin tuolistani tutkimaan, löytyisikö hyllystä Tovelta luettavaa. Ja kyllähän hyllystä löytyy. Ne samat mitkä ennenkin. Tove on niitä kirjailijoita, joiden kimppuun on syytä käydä vähän väliä. Niistä viisastuu, varsinkin tähän vuodenaikaan, kun kesästä on lopultakin päästy.


 

"Höstens lugna gång mot vinter är ingen dålig tid. Det är en tid för att bevara och säkra och lägga upp så stora förråd man kan. Det är skönt att samla det man har så tätt intill sig som möjligt, samla sin värme och sina tankar och gräva sig en säker håla längst in, en kärna av trygghet där man försvarar det som är viktigt och dyrbart och ens eget." (Sent i november -1970)

Tovesta olen täällä kirjoittanut ennenkin, kuten oikean laidan Dessun tuumailuja -listasta näkyy, kohdassa Jansson Tove (14). Taitaa siis tulla toistoa.

 


Yhtä asiaa hyllyssäni ihmettelen. Minulla on tapana lukea ruotsiksi kirjoittavat kirjailijat ruotsiksi. Miksi ihmeessä hyllyssäni on monta Janssonin kirjaa suomeksi? En osaa selittää.

Joskus kuljeskelin kameran kanssa Toven ateljeeasunnon nurkilla Ullanlinnankadulla yrittäen kuvata talon ylhäällä olevaa tornimaista nuppia. Kapealta kadulta se ei oikein onnistunut. Huoneen sisustus lienee entisellään vieläkin. Museoksi sitä ei ilmeisesti saada, mikä on vahinko ja häpeä Helsingin kulttuuriasenteelle. Toinen samanlainen on Waltarin koti Tunturikadulla.

Tovea en koskaan tavannut. Kerran 70-luvun puolivälissä osuin viereiseen pöytään syömään ravintola Amigossa Tehtaankadulla. Minä moukka en tunnistanut - onneksi valistunut seuralaiseni sai vaivihkaa kuiskuteltua tiedon korvaani.

"Tänk att aldrig kunna bli glad eller besviken, att aldrig kunna tycka om nån och bli arg på honom och förlåta honom. Att inte kunna sova eller frysa, aldrig missta sig och ha ont i magen och bli frisk igen, fira födelsedag, dricka öl och ha ont samvete... Alltihop. Så förskräckligt."   (Det osynliga barnet - 1962)


 

 

lauantai 9. huhtikuuta 2022

Kumpaa noudatat?


Agricolasta olen tähän aikaan vuodesta kirjoittanut ennenkin -  juhlapäivä on tänään täällä taas. Samoin Muumeista olen monta kertaa kirjoittanut, vaikka heille ei lippua salkoon nostetakaan.

Joiltakin osin Agricola ja Muumit hahmottuvat minulle vastakohdiksi. Molemmat kyllä antavat meille opastusta elämiseen viisaalla tavalla mutta opastuksen filosofinen asenne  poikkeaa ratkaisevalla tavalla. Aikakausi ja aatteellinen tausta on perinpohjaisesti vaihtunut.

Erityisesti kannattaa kiinnittää huomio ahkeruutta ja laiskuutta koskevaan asenteeseen. Tällaiselle peruslaiskalle ja yltiömukavuudenhaluiselle henkilölle kuin minä Muumien asenne tuoksuu raikkaammalta kuin Agricolan. "Laiskuus, mukavuudenhalu, epäkäytännöllisyys... Ominaisuuksia, joita kuuluisi piilotella. Mutta eiväthän Muumitkaan piilottele."

Lukaiskaapa - jos aherruksiltanne suinkin ehditte - kirjoitukseni (16. joulukuuta 21) Muumien onnellisuutta lisäävästä elämänasenteesta. Sinne pääsee tästä linkistä:   (click) .

Sen jälkeen suosittelen vertailevaa lukemista Agricolan Psalttarin esipuhetta. Se on ensisijaisesti suunnattu hätyyttelyksi papeille, mutta eiköhän tuo yhtä lailla kohdistu kaikkiin muihinkin. - Tuoksuuko tunkkaiselta?

Kieliasu on ehtaa Agricolaa. Tästä kirjakielemme on lähtenyt liikkeelle, ja se ansaitsee kyllä liput salkoon. Niille blogin lukijoille, jotka eivät ole tottuneet lukemaan vanhan kirjasuomen mukaisia kirjoitusasuja, liitän perään tekstin siitä äänneasusta, jota Agricola tavoitteli. Näin hän olisi tekstinsä ääneen lukenut.

(Kuvissa ABC kiria hyllystäni (näköispainos), Agricola-leivos lähikahvilasta sekä mainos Agricola-kävelystä. Tuolle kävelylle en taida lähteä, sillä en usko, että Muumitkaan lähtisivät)




 




 

torstai 16. joulukuuta 2021

Ratkaisevaa on näkökulma

Tove Janssonin kirjoja pitäisi lukea useammin.

Erityisen hyödyllistä Muumien lukeminen olisi tärkeilyyn ja itsetehostukseen taipuvaisille setämiehille, siis sellaisille kuin minä ja muutama muu. Saisimme lempeää tukea taipumuksellemme. Saisimme rohkeutta olla itsemme näköisiä.

Laiskuus, mukavuudenhalu, epäkäytännöllisyys...  Ominaisuuksia, joita kuuluisi piilotella. Mutta eiväthän Muumitkaan piilottele.

"Näyttää paljon siistimmältä,
kun tiskit ovat piilossa sängyn alla seuraavaan sateeseen asti."

Jo koulussa opimme periaatteen. Velvollisuudet ensin. Tehtävät pitää aloittaa vaikeimmasta. Ensin pitää syödä kaikki perunat, vasta sitten saa kastiketta. Ensin työ, sitten lepo.

Muumifilosofiassa järjestys on toisenlainen.

"Muumitalossa oli aamiaiseksi pannukakku,  suuri, keltainen pannukakku vaapukkahillon kera.  Sitä paitsi oli eilistä puuroa, mutta koska kukaan ei sitä halunnut, se päätettiin säästää huomiseksi."

Kuten reaalimaailmassa, Muumeillakin voi joissakin yksityiskohdissa olla pientä pulmaa naisväen ja miesten välillä. Hieman epäselväksi jää, kumpi lopuksi jää voimaan.

"Äiti oli sanonut, ettei hän uskonut huonon elämän olevan edes hauskaa,
mutta isä ei ollut siitä niinkään varma."

Epäkäytännöllisyys voi kyllä olla harmillista, mutta kaikkeen tottuu iän myötä.  Ratkaisu löytyy usein kyvystä delegoida vaikeat työt taitavammille ja ahkerammille. Muistathan lopuksi kehua, että sinähän taitava olet. Siitä jää vaivan palkaksi hyvä mieli.

Kaiken voi nähdä toisin. Ratkaisevaa on näkökulma. Sen kun oppisi!


 

 

maanantai 25. lokakuuta 2021

Näistä en luovu

Minulla on kaikki seinät täynnä kirjahyllyjä, mitä nyt seassa ovia, ikkunoita, tauluja ja televisioita.


Olen tullut ymmärtämään, että kirjat ja hyllyt ovat epämuodikkaita. Niistä olisi syytä päästä eroon.

Pysyn kuitenkin epämuodikkaana. Olen tällainen vanha jäärä, jonka on vaikea omaksua nykyajan kotkotuksia.

Kaikki kirjat eivät edes ole mahtuneet kodin hyllyihin. Dekkarit, satukirjat ja luontokirjat olen siirtänyt maalle. Kellarikomerossa on hyllyistä poistetut - niitä vien kaupunginkirjaston vaihtohyllyihin ja Emmauksen kirpputorille. Toisaalta kylpyhuoneessa ei ole kirjoja, olen valinnut sinne mieluummin pesukoneen. Keittiökin on melkein kirjaton. Jääkaapin yläpuolella on vain keittokirjojen hylly.

Miettimisen arvoinen kysymys tietenkin on, miksi haluan pitää kotini täynnä kirjoja. Olenhan ne suurelta osin lukenut, ja tuskinpa niistä kovin monta haluan lukea uudestaan.

Onko syynä pätemisen tarve? Haluanko antaa kylässä kävijöille sivistyneen vaikutelman?

Joutuvatkohan kirjani jätekeräykseen sitten kun minusta aika jättää? Divarit eivät nykyisin maksa kirjoista juuri mitään - tosin poikkeuksia on. Olen kyllä antanut perillisilleni ohjeen, että kokoelmani ei ole mikä tahansa kirjakerhotuotteiden valikoima vaan täynnä kirjallisuuden klassikkoja - ammattilaistasoa. Seassa on melkoinen määrä tekijän nimi- tai omistuskirjoituksia - joukossa nobelisteja, presidenttejä ja muita merkkihenkilöitä.

Kirjani ovat hyvässä järjestyksessä aihepiirein luokiteltuina ja aakkosjärjestyksessä. Samaa ei voi sanoa kaapeistani ja laatikoistani, jotka ovat myös umpitäynnä tavaraa.

Tämä tuli mieleen, kun äsken etsin kirjoituspöydän laatikosta kojetta, jolla irrotetaan nitojan piikki paperinipusta, kansanomaiselta nimeltään "naittajan" piikki. Kai sille kojeellekin nimi on, mutta ei juolahda nyt mieleen.


Pitkään piti laatikoita penkoa, mutta lopulta löytyi (kuvassa ylärivissä keskikohdasta hieman oikealle) . Oli pieni pahvirasia, jossa oli kaikenlaista. Keräsin kaikki sohvalle ja otin kuvan. Ovat ne ihan kauniita katsella, mutta tarvitsenkohan noita kaikkia? Säilytänkö näitä turhaan niinkin keskeisellä paikalla kuin kirjoituspöydän keskimmäisessä laatikossa?

Olisi kai asennoiduttava kirjoihin ja muihin tavaroihin niin kuin Nuuskamuikkunen:

"Kaikki muuttuu vaikeaksi, jos haluaa omistaa esineitä. Minä vain katselen niitä - ja kun lähden tieheni, ovat ne minulla päässäni. Minusta se on hauskempaa kuin matkalaukkujen raahaaminen. "

torstai 4. maaliskuuta 2021

Topeliuksenkadun toisessa päässä

Tavallisesti kävelen Töölön kirjastoon ja käännyn siitä takaisin. Tänään ei kuitenkaan ollut enää liukasta ja jatkoin Topeliuksenkadun toiseen päähän asti.

Siellä on tämä talo, Tullinpuomi. Sen kohdalla tulee välillä tarve pysähtyä ja hakea katseella eräs ikkuna. Sen löytäminen vaatii vähän kerrosten laskemista. Sivusuunnassa ei tarvitse laskea, sillä se on laitimmainen.

 

Mitään muuta ei ole enää jäljellä kuin se ikkuna. Poissa on sen asukas, poissa kattokerroksen ravintola, poissa elokuvateatteri Sininen kuu, poissa rautakauppa, poissa jäätelöbaari siellä vähän kauempana.

Tallella on muistoja. Tukholmankatu siitä edestä Seurasaaren suuntaan. Ravintola Risu-Hokki Kuusitiellä - tosin uudella nimellä Meiccu mutta vanhalla sisustuksella. Lääkärikadun aurinkoiset kalliot. Ja muutama poikkeuksellisen tärkeä kirja kodin kirjahyllyssä.

(Runot:  Satu Koskimies:  Villiviinitie, Tullinpuomi / Sanasato 2015.

Kirjan kansikuvana Tove Janssonin lasille tekemä maalaus Tullinpuomi vuodelta 1941. Maalaus oli osa lasiovea hississä, joka vei Ravintola Tullinpuomiin, joka sijaitsi yhdeksännessä eli kattokerroksessa. Lasiovi ja Tove Janssonin maalaus ovat sittemmin tuhoutuneet.)



 

 

maanantai 2. toukokuuta 2016

Peilistä katsoen



"Tunne itsesi", kuuluu vanha kreikkalainen aforismi. Se on kirjoitettu Delfoin temppeliin.

Voisin tietenkin kirjoittaa lauseen tähän myös alkukielisin aakkosin. En kuitenkaan tee niin, sillä arvelen että epäilisitte minun leikanneen ja liimanneen sanat siihen Wikipediasta oppineisuuttani korostamaan. Arvelen, että ette pidä minua niin oppineena, että osaisin muinaiskreikkaa.

Epäilyksenne osuisi nolostuttavasti täysin oikeaan. Näin hyvin luulen tuntevani teidät, arvoisat blogini lukijat.

Itsensä tunteminen sen sijaan on vaikeampi laji. Olen tehnyt testejä, jotta oppisin. Sopivia testejä on onneksi tarjolla, varsinkin Facebookissa. 10 - 15  kysymyksen sarjoilla pyritään selvittämään vastaajan sisimmän olemuksen piirteitä. Tässä raportti tuloksista.

1. Mikä antiikin jumalista olisin. Vastaus: Hermes.

2. Mikä on luonteesi todellinen väri: Sininen.

3. Mitkä ovat luonteesi kaksi tuntematonta ominaisuutta? Vilpittömyys ja sitkeys.

4. Mitä piirrettä ihmiset arvostavat sinussa?  Syvällinen ajattelija.

5. Kuinka neuroottinen olet?  5 %.

6. Keneltä filmitähdeltä näytät 80-vuotiaana? Sean Connerylta

7. Miltä aikakaudelta olet kotoisin? Renessanssi.

8. Mikä ammattisi olisi pitänyt olla? Kirjailija.

Tähän asti kaikki hyväksyttäviä ja jopa mieltä nostattavia tuloksia. Neuroottisuusprosentista olen erityisen ilahtunut. Odotin huonompaa tulosta, sillä minulla on fobioita, kuten olen aiemmin blogissa maininnut. Ja vähän on taipumusta kynsien pureskeluunkin.

Mutta sitten alkoi tulla ikäviä yllätyksiä.

10. Mikä eläin asuu sielussasi?  Viisas pöllö.

Sinänsä ihan imarteleva tulos. Olisin kuitenkin halunnut olla kanarialintu.

11. Mikä Muumi-kirjojen hahmo olet?  Mörkö.

Voi voi. Tämä masentaa. Olin etukäteen varma, että olisin Muumipappa. Tein testin uudestaan ja muuttelin vastauksiani, mutta ei auttanut.

12. Missä aivosi ovat erityisen lahjakkaat?  Musikaalisuudessa.

Tämä oli tyrmäävä testitulos. Olin luullut aivan päinvastaista. Kansakoulun laulukokeesta en selvinnyt enkä päässyt kuoroon. Todistukseen jäi pysyväksi arvosanaksi viiva. Sen koommin en ole laulanut enkä soittanut. Kuunnellut kyllä.

Pitäisikö uskoa? Goethen sanoin jään tätä mietttimään:

Täss´ oon nyt, hupsu, alla päin,
en viisaampi oo entistäin.




maanantai 14. joulukuuta 2015

Sopeudutko joukkoon?



Istuttiin iltaa ja mietittiin elämän absurdia olemusta. Kaikki tunsivat, että oikeastaan pitäisi olla aivan toisenlainen.

Kukapa meistä ei olisi joskus tuntenut olevansa väärässä paikassa, ikään kuin muukalainen kaltaistensa keskellä.

Minä ihmettelin, miksi kaikkialla kuuluu valitus kamalasta vuodenajasta. On pimeää, synkkää, märkää. Olenko minä ainoa, joka ei valita? Minusta tämä on vuoden kiertokulun parasta aikaa. Minusta on silkkaa nautintoa kierrellä kävellen kaupungilla hämärässä tihkusateessa. Nautintoa täydentää, jos osuu johonkin syrjäkadun kuppilaan, johon voi poiketa kahville.

Heti kun tulee kunnon talvi, tunnelma menee pilalle. Käy niin kuin Muumipeikolle, joka "Taikatalvessa" vahingossa herää talviuniltaan ja joutuu valkoiseen, kylmään talvimaailmaan, jossa Muumilaakson tutut säännöt ja arvot eivät päde. Koko paikka on muuttunut oudoksi ja vihamieliseksi.

Entinen sihteerini neiti B. on tunnetusti kaikin puolin sopeutumatonta sorttia. Hän osaa olla itse ilkimys, kun sille päälle sattuu, ja hän provosoi tahallaan. Rasti ruutuun -blankettien täyttäminen on hänen provosointitaitojensa riemujuhlaa.

Hän kertoi äskettäin jossain viranomaisissa riitautuneensa lomakkeen puutteellisista vaihtoehdoista. Vaihtoehtoina olivat tavanomaiset naimisissa / avoliitossa / naimaton / eronnut / leski. Hän ei suostunut pistämään rastia ruutuun minkään näistä kohdalle. Olisi pitänyt olla ruutu ja vaihtoehto / parisuhdelain syrjinnän uhri. - Asiasta ei päästy yksimielisyyteen, vaikka viraston päällikönkin kanssa neuvoteltiin.

Entinen kollegani neiti K.  kertoi menneensä omansorttisuudessaan mahdottomuuksiin. Hän siirtyi muutama vuosi sitten vegaaniksi ja lopetti kaiken sosiaalisen median käytön. Säästyvän ajan hän käyttää vesivärimaalaamiseen, lukemiseen ja vapaaehtoistyöskentelyyn vanhusten ja kehitysmaiden hyväksi. Oli kuulemma ystäväpiiri vaihtunut melko suurelta osin - parempaan suuntaan - kun eivät illat enää kuluneet peukutuksiin kissavideoille.

Minä en näin äkkijyrkkiin muutoksiin ole taipunut. Syynä taitaa olla tuo ikä, joka ei ole enää suotuisa kovin notkeille muutoksille. Syön usein kalaa ja harvoin lihaa, kesällä jopa grillimakkaraakin. Olen edelleen sosiaalisessa mediassakin ja peukutan jopa kissavideoita. Ja välillä yritän kirjoitella näitä blogejakin. Jo seitsemättä vuotta.

Se on varmaan se ympäristön yhdenmukaistava paine.





keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Tämä Helsingistä puuttuu




Kävin alkusyksystä eräässä tilaisuudessa kirjailijatalo Villa Kivessä Helsingin Linnunlaulussa. Kesällä poikkesin kirjamuseo Pukstaavissa Sastamalassa. Kesällä minulla oli tilaisuus käydä Einari Vuorelan kirjailijakodissa Keuruun Jukojärvellä. Tuttuja paikkoja ovat myös Runebergin kotimuseo Porvoossa, Lauri Viita  -museo Tampereen Pispalassa, Juhani Ahon Ahola Järvenpäässä. Naapurimaista muistuu ensimmäisenä mieleen August Strindbergin ja Astrid Lindgrenin museot Tukholmassa, Hans Christian Andersenin museo Odensessa, Ibsen-museo Oslossa ja Dostojevskin ja Puskinin museot Pietarissa.

Entä Helsinki? Löytyykö täältä kirjallisuudelle omistettuja paikkoja? Villa Kivi on pääasiassa kirjailijoille työtiloja tarjoava paikka, ei museo.

Nyt on tehty mielenkiintoisia aloitteita. Tyhjillään olevaa Lapinlahden sairaalaa on ehdotettu monipuoliseen kulttuurikäyttöön, josta kirjallisuuskin saisi osansa. Idea on hyvin kannatettava. Carl Ludvig Engelin suunnittelema 1840-luvulla valmistunut sairaala oli mielisairaala, kunnes se jostain minulle tuntemattomasta syystä tyhjennettiin. Siellä on moni kirjallisuudenkin mestari ollut toipumassa luomistyön rasituksista, aina Aleksis Kivestä ja J.J. Wecksellistä alkaen. Sijainti on poikkeuksellisen hieno. Johonkin bisneskäyttöön sitä havitellaan, mutta kulttuurikäyttö olisi mielestäni parempi, ellei sitä enää voi sairaalana käyttää.

Tove Janssonin ateljee osoitteessa Ullanlinnankatu 1 olisi hieno kotimuseo kirjailija-taiteilijalle. Minulla ei ole tietoa, miksi asia ei ole edennyt. Ehdotuksia on kyllä tehty.

Uusi mielenkiintoinen ehdotus on Mika Waltarin kotimuseo Helsingissä. Sen sijainti olisi Tunturikatu 13 Töölössä, aivan lähellä asuntoani ja usein käyttämäni kävelyreitin varrella (kuva). 



Waltari jos kuka on helsinkiläinen kirjailija.  Jo esikoismaani Suuri illusioni (1928) kuvasi nuorta vimmaa helsinkiläisessä miljöössä.  Varsinainen syventyminen Helsingin kasvun vaiheisiin oli trilogia Mies ja haave / Sielu ja liekki / Palava nuoruus (1933 - 35). Monet myöhemmätkin teokset ovat leimallisesti Helsinki-keskeisiä, aina Komisario Palmusta alkaen.

Hänen kotinsa Tunturikadulla on entisellään, alkuperäisessä asussa. Kalusteet ja taideteokset ovat niin kuin ne Waltarilta jäivät. Asunto on ollut tyhjillään 35 vuotta, sillä perikunta ei ole hennonut sitä myydä. Siinä on Helsingille ainutlaatuinen mahdollisuus tehdä kulttuuriteko.  Waltari on Suomen kansainvälisesti tunnetuin kirjailija.

Waltari asui Tunturikadulla lähes puoli vuosisataa. Minäkin pääsin nuorena kirjallisuudenopiskelijana ryhmän mukana käymään keskustelemassa hänen kodissaan. Näin hänet myös ikämiehenä monta kertaa kävelemässä pienen koiransa kanssa asuntonsa lähikaduilla. Joskus näin hänet myös ravintola Elitessä, joka sijaitsee parin korttelin päässä Tunturikadulta.



Helsingin poliittiset päättäjät, älkää hukatko tätä tilaisuutta hankkia kaupunkiin uusi kulttuurikohde!

P.S. YLEn ykköskanava lähettää Waltarista ja Tunturikadun kodista ohjelman 28. joulukuuta klo 23.



perjantai 2. toukokuuta 2014

Helmi Helsingin 1



Perinnetietoisen kunnon kansalaisten kuuluisi vaeltaa vappuaamuna kuohupullo kädessä Tähtitorninmäelle laulamaan leivosista ja nostamaan maljaa. Se on vähän samanlainen velvollisuus kuin vaeltaa itsenäisyyspäivän pimeydessä soihtu kädessä sankarihaudoille laulamaan siniristilippua.

Minä en ole koskaan oikein innostunut tällaisista. Väiin ovat jääneet. Kiertelen kyllä mielelläni Tähtitorninmäellä ja Hietaniemessä ja muissakin puistoissa, mutta hiljaisempaan aikaan. Puistot ovat Helsingin helmiä, niin kuin vanhassa laulussa sanotaan. Aivan hiljattain vaeltelin kamera kädessä kahdessakin puistossa, joilla on yhtymäkohta kirjallisuuteen.

Katajanokalla, aivan Uspenskin katedraalin kupeessa, on pieni puisto, jonka nimi on juuri muuttumassa Tove Janssonin puistoksi. Pidän päätöstä hienona oivalluksena. Helsinki todellakin ansaitsee tälle maailmanmaineeseen nousseelle kirjailija-taiteilijalle omistetun paikan.



Paikka on hyvä. Toven lapsuudenkoti on siinä lähellä Luotsikadulla. Turistivirtojakin on odotettavissa, sillä viereinen ortodoksinen katedraali (kuvassa se vähän pilkistää puiden ja talon takaa) on yksi Helsingin suosituimmista nähtävyyksistä. Kauppatorikaan ei ole kaukana. Helsingin uusi uljas maailmanpyörä, josta kirjoitin aivan äskettäin ("Huvinsa kullakin 25.4.2014), sijaitsee myös nurkan takana.

Hyvä vaihtoehto olisi ollut Ullanlinnankadun nimen muuttaminen Tove Janssonin kaduksi. Siellä sijaitsi hänen torniateljeensa (siihen paikkaan liittyvä kirjoitukseni ja kuvat löytyvät  täältä ).

Katajanokan puisto ei ole kovin näyttävä, ei ainakaan näin keväällä, lehdettömään aikaan. Pari puistokäytävää ristiin, puita harvakseltaan. Varhaiskevään kukkia. Puiden tunnistaminen onnistuisi paremmin lehtien perusteella, paljaista rungoista se on minulle vaikeaa. Patsas on nimeltään Vedenkantaja (Viktor Malmberg 1923). Puisto vaatisi kyllä kohennusta, sillä tällaisena turistille jää aika vaisu elämys. Jotain nimikkohenkilöön viittaavaa pitäisi saada.

[jatkuu]




lauantai 22. maaliskuuta 2014

Mihin menisin?



Kesä puskee silmille niin että hirvittää. Talven vegetatiivinen uneliaisuus kaikkoaa ja stressi iskee. Häivyn kesäksi taas perinteiseen tapaan pois Töölöntorilta kesäkotiini pohjoiselle Pirkanmaalle. Nyt alkavat olla käsillä viimeiset hetket käyttää hyväksi Helsingin runsasta kulttuuritarjontaa. Pitää olla tarkka, että ehtii käydä katsomassa ne esitykset, näyttelyt ja tapahtumat, joita ei enää kesän jälkeen ole tarjolla.

Tätä tarkoitusta varten selasin tarkasti tänään ilmestyneen Helsingin Sanomien Nyt-liitteen. Kädessäni oli punakynä. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ollut merkitä virheitä niin kuin opettaja, vaan merkitä huomiovärillä kiinnostavat kohteet.

Nyt-liite on aika kattava. Sen toimitus näyttää aikuistuneen, artikkelit eivät enää ole yhtä puberteettisia kuin ennen. Ainoastaan televisioelokuville tähtiä antavaa toimittajaa vastaan esitän kritiikkiä. Toivoisin vähän aikuisempaa makua, niin että elokuvan historian suuret klassikotkin pääsisivät kunnon tähtimäärille, eivät ainoastaan vampyyri- ja ufojutut.

Nyt pitäisi ruveta tilaamaan lippuja teattereihin. Tarjolla olisi ainakin Kaspar Hauser (Q-teatteri), Europaeus (Kansallisteatteri, Luolasto (Kansallisteatteri), Vadelmavenepakolainen (Kom-teatteri) ja ennen kaikkea Sormet hunajapurkissa (Ryhmäteatteri - sillä tämä on hyvästijättö Pengerkadun näyttämölle, joka on kolme vuosikymmentä ollut kaupungin ehkä tärkein teatterifoorumi).

Musiikin tarjonnasta en voi ohittaa juuri alkavaa Kirkko soikoon -sarjaa. Nyt-liite esittelee kaupungin kirkkoja akustiikan näkökulmasta. En vielä osaa päättää, mihin kirkkoon menisin, sillä tarjontaa on paljon.

Pienimuotoisempaa ja kertaluonteista musiikkitarjontaa on myös. Birgitta Ulfsson kunnioittaa Tove Jansson 100 vuotta -vuotta lauluillallaan nimeltä Den avslöjande tröstaren. Bisse on jo 85-vuotias. Hienon taiteilijan konserttiin on pakko päästä. Nuorempaa sukupolvea edustaa Arja Saijonmaa. Hänen konserttinsa nimi on Den hemliga stranden. Molemmat Espoossa.

Taidemuseoiden tarjonnasta merkitsin etusijalle Ateneumin Tove Jansson -näyttelyn ja Tennispalatsin Chaplin-näyttelyn. Molemmat kyllä jatkuvat vielä syksylläkin, joten paniikkikiirettä ei ole.

Minulla on harmillinen taipumus sivuuttaa esitelmät ja tieteelliset seminaarit. Niin ei pitäisi tehdä, sillä paljon kiinnostavaa tapahtuu. Viimeksi osallistuin pari viikkoa sitten kielitieteilijä E. N. Setälän syntymän 150-vuotisseminaariin. Minulla on erityisintressi aiheeseen. Hyvin mielenkiintoinen ja antoisa seminaari. Kuva (Saša Tkalčan) on peräisin Kotimaisten kielten keskuksen nettisivuilta. Huomaan itsekin päässeeni mukaan kuvaan, mutta kiusallakaan en kerro, missä.





torstai 7. marraskuuta 2013

Lagom



 

Tämänpäiväisessä Hufvudstadsbladetissa joku suomenkielinen on valinnut ruotsinkieliseksi suosikkisanakseen "lagom". Siihen sisältyy hänen mielestään kokonainen elämänideologia.

Pidän valintaa osuvana ja ymmärrän ajatuksen.   

Toinen suomenkielinen valitsi sanan "junigryningen". Hän kertoi löytäneensä sen jostakin Bo Carpelanin runosta. Kolmannen valinta oli "bamse", neljännen "fredagsmys". Ymmärrettäviä valintoja nuokin.  

Vietin tänään Svenska dagenia poikkeamalla Sanomatalon alakerrassa järjestetyssä tilaisuudessa, jossa kuultiin ruotsinkielistä räppiä. Helsingin Sanomat sai toimittaja Saska Saarikosken aloitteesta alkusyksystä loistoidean nostaa ruotsin kielen arvostusta antamalla lehdessä tilaa ruotsin kielelle ja kulttuurille Ruotsalaisuuden päivän tienoilla. Tästä saisi tulla perinne.  

Viime vuosina on päästetty irti ikävä poliittinen kiihkoilu kaksikielisyyttä vastaan. Muodollisesti se keskittyy ruotsinkielen opetukseen koulussa, mutta taustalla häämöttää kyllä eräiden piirien pahantahtoisuus koko kielivähemmistöämme vastaan.   

Minulla on sisäsuomessa lapsuutensa viettäneeksi ollut poikkeuksellisen paljon ruotsinkielisiä kontakteja sekä työssä että vapaa-aikana. Isoäitini oli Pohjanmaan ruotsinkielinen ja häneltä opin jonkin verran kieltä jo pienenä. Nuorena olen asunut muutaman vuoden Tukholmassa. Äidinkielen tasolla ruotsin taitoni ei ole mutta aika hyvä kuitenkin.  

On hämmästyttävää, miten paljon huippulaatuista kirjallisuutta pieni kielivähemmistömme tuottaa. Minun suuriin suosikkeihini kuuluvat mm. Kjell Westö, Monica Fagerholm, Ulla-Lena Lundberg, Claes Andersson, Lars Sund, Bo Carpelan, Christer Kihlman, Tove Jansson, Henrik Tikkanen, Märta Tikkanen, Elmer Diktonius, Edit Södergran, vanhemmista mestareista nyt puhumattakaan. Muut taiteet sitten vielä kirjallisuuden lisäksi.   

Keskiverto suomenkielinen osaa huonosti ruotsia. Englanti jyrää muut kieliopinnot alleen. Ruotsin kieltä ei edes kuule kovin usein, ja suuri osa suomenruotsalaisista on kaksikielisiä ja he vaihtavat kieltä heti kohdatessaan suomenkielisen. Ei tule tilanteita, joissa joutuisi treenaamaan taitoaan. Siksi taito ei kehity.  

Huonolle ruotsin kielen taidolle on suomalaisilla ikivanhat perinteet. Katsokaa vaikka kuvaa. Se on kirjasta Lasten Aarre-Aitta. Lähde on Kanteletar, runo 233. Tätä kohtaa Topelius lainasi Välskärin kertomuksissa. Ei kovin hääviä kieltä mutta yritys ihan hyvä, lagom.
 
 

 

 

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Näkökulmat



 

Olin kerran kirjoittajakurssilla, jossa osallistujat yhdessä vaiheessa analysoivat toisiaan kirjoittamiensa tekstien perusteella. Lopputulos ei tuntunut kenenkään mielestä kovin oikeaan osuneelta - siitä käytiin pitkä keskustelu. Yksi suorastaan suuttui osakseen tulleesta arviosta.  

Muistan, että jo lukiossa tällaisesta varoitettiin. Tekstistä ei pidä etsiä kirjailijaa. Abiluokan opettaja suorastaan pilkkasi oppilasta, joka oli analysoinut ja tulkinnut Tšehovin novellia siten, että Anton siinä laski kelkalla mäkeä kauniin Nadjan kanssa mutta ei kehdannut suoraan sanoa tälle rakastavansa. Anton oli siis aika reppana.  

Välillä tekee mieli epäillä. Kyllä tekstistä voi yhtä ja toista päätellä sen kirjoittajasta.  

*   *   *    

Kun elävässä elämässä kohtaa nokikkain poliitikon ja kysyy häneltä henkilökohtaista mielipidettä johonkin asiaan, hän melkein aina vastaa käyttäen muotoa "me". Sama pätee pitkälle myös juristeihin ja aivan erityisesti yritysjohtajiin. Sieltä tulee aina niin täyttä kauppakorkeakoulua, ei mitään omaa. Ihan kuin minäkuva olisi kadonnut.  

Mutta annas olla kun kohtaa nokikkain kirjailijan. Sieltä tulee aina täyttä "minää". Sama pätee kokemukseni mukaan muihinkin taiteilijoihin - lajista riippumatta. On henkilökohtaisesti ajateltua sanottavaa. On minäkuvaa, on omintakeista näkökulmaa.  

Joissakin tapauksissa se minäkuva on pullistunut lähelle kriittistä poksahtamispistettä, mutta ei se mitään, kunhan ei tarvitse sellaisen kanssa yhdessä elää.   

Tänään kohtasin taas yhden tutun runoilijan, jolla oli vaikka kuinka paljon minä-näkökulmaa. Kapakkaan hän oli kylläkin menossa, mutta päivän säkeet oli jo kirjoitettu.   

Joskus siitä syntyy sutta ja sekundaa, mutta parhaimmillaan siitä voi syntyä kulttuuria. Kukin sitten tulkitsee tavallaan.

 

tiistai 4. lokakuuta 2011

Mitä hyötyä?

Dessu on kerännyt kesäkotinsa kirjahyllyyn lasten- ja nuorten kirjoja. Tyttärentyttäreni Sohvi löysi sieltä Muumi-kirjat lomaillessaan kesällä Längelmäveden rannalla.

Sohvi löysi heti Muumi-filosofian ytimen lueskellessaan riippumatossa maaten. Kun Dessu-vaari sai joutilaana hellepäivänä siivousimpulssin ja komensi Sohvin mukaan auttamaan, Sohvi luki kirjasta:





" Kyllä te vietätte elämää. Korjaatte, puuhaatte ja hypitte aamusta iltaan. Mokoma hosuminen voi olla vaarallista. Johan sitä masentuu kun vain ajatteleekin kaikkia niitä jotka tekevät työtä ja raatavat. Ja mitä hyötyä siitä on? Eräs sukulainen luki trigonometriaa tuntokarvansa lerpalleen, ja kun hän oli oppinut kaiken, tuli Mörkö ja söi hänet suuhunsa. Joopa joo. Mörön vatsassa hän sitten lojui niin erinomaisen viisaana!  "
*  *  * 

Eipä sitten siivottu vaan jätettiin sikseen. Vieraita tuli, mutta kaikki ilmeisesti viihtyivät. Eivät ainakaan valittaneet.Sohvin repliikki jäi kuitenkin sen verran vahvana mieleen, että otin Muumi-kirjat mukaan Helsinkiin. Olen niitä kyllä ennenkin lukenut, mutta taidan lukea uudestaan.

Luen sitten kun ehdin, viitsin ja tulen sille päälle.


Kuvissa Tove Janssonin koti-ateljee Ullanlinnankatu 1 Helsinki (talon tornissa).














tiistai 7. joulukuuta 2010

Kirjalistat

Kirjalistat-haaste

Blogeissa kiertää haaste, jossa on lueteltu kirjoja. Pyydetään lihavoimaan ne, jotka olen lukenut. Päiviltä tämän käyttööni lopulta nappasin. Esitän kiitokseni.

Taidanpa osallistua, tässä Linnan kutsujen kättelyjonoa sivusilmällä seuratessa. Pitäähän sitä sivistynyttä vaikutelmaa tavoittelevan herrasmiehen olla nenä terävänä tarkkailemassa televisiosta vuoden tärkeintä spektaakkelia, kun itse en päässyt sinne esiintymään. Yleissivistyksen puutteesta voitaisiin Dessua moittia, jos en huomenna Vuoronvarausliiton kuppilassa osaisi kommentoida kolttujen kauneutta.

En pidä tarjolla olevia kirjalistoja kovin onnistuneina. Kukahan ne on laatinut ja millä perustein? Joiltakin osin aika kummallisia valintoja, joiltakin osin kyllä aivan o.k. BBC:n listalla on aika monta teosta, joista en ole kuullutkaan

Ensimmäinen lista on peräisin BBC:ltä, jälkimmäinen Keskisuomalaisesta, lapsuuteni kotikaupungin maalaisliittolaisesta valtalehdestä. Lieneekö Teppo Kulmalan laatima lista?

= = =

BBC:  Have you read more than 6 of these books? The BBC believes most people will have read only 6 of the 100 books listed here. Bold those books you've read in their entirety.

1. Pride and Prejudice – Jane Austen
2. The Lord of the Rings – JRR Tolkien
3. Jane Eyre – Charlotte Bronte
4. Harry Potter series – JK Rowling
5. To Kill a Mockingbird – Harper Lee
6. The Bible
7. Wuthering Heights – Emily Bronte
8. 1984 – George Orwell
9. His Dark Materials – Philip Pullman
10. Great Expectations – Charles Dickens
11. Little Women – Louisa May Alcott
12. Tess of the D'Urbervilles – Thomas Hardy
13. Catch 22 – Joseph Heller
14. Complete Works of Shakespeare
15. Rebecca – Daphne Du Maurier
16. The Hobbit – JRR Tolkien
17. Birdsong – Sebastian Faulks
18. Catcher in the Rye – JD Salinger
19. The Time Travellers Wife – Audrey Niffenegger
20. Middlemarch – George Eliot
21. Gone With The Wind – Margaret Mitchell
22. The Great Gatsby – F Scott Fitzgerald
23. Bleak House – Charles Dickens
24. War and Peace – Leo Tolstoy
25. The Hitch Hiker’s Guide to the Galaxy – Douglas Adams
26. Brideshead Revisited – Evelyn Waugh
27. Crime and Punishment – Fyodor Dostoyevsky
28. Grapes of Wrath – John Steinbeck
29. Alice in Wonderland – Lewis Carroll
30. The Wind in the Willows – Kenneth Grahame
31. Anna Karenina – Leo Tolstoy
32. David Copperfield – Charles Dickens
33. Chronicles of Narnia – CS Lewis
34. Emma – Jane Austen
35. Persuasion – Jane Austen
36. The Lion, The Witch and The Wardrobe – CS Lewis
37. The Kite Runner – Khaled Hosseini
38. Captain Corelli’s Mandolin – Louis De Berniere
39. Memoirs of a Geisha – William Golden
40. Winnie the Pooh – AA Milne
41. Animal Farm – George Orwell
42. The Da Vinci Code – Dan Brown
43. One Hundred Years of Solitude – Gabriel Garcia Marquez
44. A Prayer for Owen Meaney – John Irving
45. The Woman in White – Wilkie Collins
46. Anne of Green Gables – LM Montgomery
47. Far from the Madding Crowd – Thomas Hardy
48. The Handmaids Tale – Margaret Atwood
49. Lord of the Flies – William Golding
50. Atonement – Ian McEwan
51. Life of Pi – Yann Martell
52. Dune – Frank Herbert
53. Cold Comfort Farm – Stella Gibbons
54. Sense and Sensibility – Jane Austen
55. A Suitable Boy – Vikram Seth
56. The Shadow of the Wind – Carlos Ruiz Zafon
57. A Tale Of Two Cities – Charles Dickens
58. Brave New World – Aldous Huxley
59. The Curious Incident of the Dog in the Night-time – Mark Haddon
60. Love in the time of Cholera – Gabriel Garcia Marquez
61. Of Mice and Men – John Steinbeck
62. Lolita – Vladimir Nabokov
63. The Secret History – Donna Tartt
64. The Lovely Bones – Alice Sebold
65. Count of Monte Cristo – Alexandre Dumas
66. On the Road – Jack Kerouac
67. Jude the Obscure – Thomas Hardy
68. Bridget Jones’s Diary – Helen Fielding
69. Midnight’s Children – Salman Rushdie
70. Moby Dick – Herman Melville
71. Oliver Twist – Charles Dickens
72. Dracula – Bram Stoker
73. The Secret Garden – Frances Hodgson Burnett
74. Notes from a Small Island – Bill Bryson
75. Ulysses – James Joyce
76. The Bell Jar – Sylvia Plath
77. Swallows and Amazons – Arthur Ransome
78. Germinal – Emile Zola
79. Vanity Fair – William Makepeace Thackeray
80. Possession – AS Byatt
81. A Christmas Carol – Charles Dickens
82. Cloud Atlas – David Mitchell
83. The Colour Purple – Alice Walker
84. The Remains of the Day – Kazuo Ishiguro
85. Madame Bovary – Gustave Flaubert
86. A Fine Balance – Rohinton Mistry
87. Charlotte's Web – EB White
88. The Five People You Meet In Heaven – Mitch Albom
89. Adventures of Sherlock Holmes – Sir Arthur Conan Doyle
90. The Faraway Tree collection – Enid Blyton
91. Heart of Darkness – Joseph Conrad
92. The Little Prince – Antoine de Saint Exupery
93. The Wasp Factory – Iain Banks
94. Watership Down – Richard Adams
95. A Confederacy of Dunces – John Kennedy Toole
96. A Town Like Alice – Nevil Shute
97. The Three Musketeers – Alexandre Dumas
98. Hamlet – William Shakespeare
99. Charlie & the Chocolate Factory – Roald Dahl
100. Les Miserables – Victor Hugo



Keskisuomalaisen 100 kirjaa, jotka tulee lukea ennen kuolemaa:

1. Mika Waltari - Sinuhe Egyptiläinen
2. J.R.R. Tolkien - Taru sormusten herrasta
3. Väinö Linna - Tuntematon sotilas
4. Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä
5. Väinö Linna - Täällä Pohjantähden alla 1-3
6. Agatha Christie - 10 pientä neekeripoikaa
7. Fjodor Dostojevski - Rikos ja rangaistus
8. Anne Frank - Nuoren tytön päiväkirja
9. Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille
10. Astrid Lindgren - Veljeni Leijonamieli
11. Antoine de Saint-Exupéry - Pikku Prinssi
12. J.K. Rowling - Harry Potter -sarja
13. Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys
14. George Orwell - Vuonna 1984
15. Veikko Huovinen - Havukka-ahon ajattelija
16. Elias Lönnrot - Kalevala
17. Jane Austen - Ylpeys ja ennakkoluulo
18. Sofi Oksanen - Puhdistus
19. Astrid Lindgren - Peppi Pitkätossu
20. Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan
21. Richard Bach - Lokki Joonatan
22. Umberto Eco - Ruusun nimi
23. Tove Jansson - Muumipeikko ja pyrstötähti
24. J. & W. Grimm - Grimmin sadut I-III
25. Dan Brown - Da Vinci -koodi
26. Enid Blyton - Viisikko-sarja
27. Anna-Leena Härkönen - Häräntappoase
28. Ernest Hemingway - Vanhus ja meri
29. Goscinny - Uderzo - Asterix-sarja
30. John Irving - Garpin maailma
31. Louisa May Alcott - Pikku naisia
32. Victor Hugo - Kurjat
33. C.S. Lewis - Narnian tarinat
34. A.A. Milne - Nalle Puh
35. Henri Charriete - Vanki nimeltä Papillon
36. Alexandre Dumas - Kolme muskettisoturia
37. Emily Bronte - Humiseva harju
38. William Golding - Kärpästen herra
39. Juhani Aho - Rautatie
40. Leo Tolstoi - Anna Karenina
41. Frank McCourt - Seitsemännen portaan enkeli
42. Arthur C. Clarke - Avaruusseikkailu 2001
43. J.D. Salinger - Sieppari ruispellossa
44. Charlotte Brontë - Kotiopettajattaren romaani
45. Kurt Vonnegut - Teurastamo 5
46. Isaac Asimov - Säätiö
47. Aapeli - Pikku Pietarin piha
48. Leo Tolstoi - Sota ja rauha
49. Mauri Kunnas - Koiramäen talossa
50. Margaret Mitchell - Tuulen viemää
51. Nikolai Gogol - Kuolleet sielut
52. Albert Camus - Sivullinen
53. Kirsi Kunnas - Tiitiäisen satupuu
54. Hergé - Tintti-sarja
55. Miquel Cervantes - Don Quijote
56. Eduard Uspenski - Fedja-setä, kissa ja koira
57. Mark Twain - Huckleberry Finnin seikkailut
58. Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi
59. Herman Hesse - Lasihelmipeli
60. Günther Grass - Peltirumpu
61. Jostein Gaarder - Sofian maailma
62. Leon Uris - Exodus
63. Lucy M. Montgomery - Pieni runotyttö
64. Ilmari Kianto - Punainen viiva
65. Franz Kafka - Oikeusjuttu
66. Guareschi Giovanni - Isä Camillon kylä
67. Lewis Caroll - Liisan seikkailut ihmemaassa
68. John Steinbeck - Eedenistä itään
69. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie
70. Paulo Coelho - Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin
71. Jules Verne - Maailman ympäri 80 päivässä
72. Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa
73. Jaroslav Hasek - Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa
74. Giovanni Boccaccio - Decamerone
75. Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva
76. Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys
77. Homeros - Odysseia
78. Peter Hoeg - Lumen taju
79. Arthur Conan Doyle - Baskervillen koira
80. William Shakespeare - Hamlet
81. Eino Leino - Helkavirsiä-sarja
82. Stieg Larsson - Miehet, jotka vihaavat naisia
83. Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia
84. Thomas Harris - Uhrilampaat
85. Raymond Chandler - Syvä uni
86. Jean M. Untinen-Auel - Luolakarhun klaani
87. Deborah Spungen - Nancy
88. Stephen King - Hohto
89. Laura Ingalls Wilder - Pieni talo preerialla
90. Laila Hietamies - Hylätyt talot, autiot pihat
91. Aino Suhola - Rakasta minut vahvaksi
92. Aleksandr Solzhenitsyn - Vankileirien saaristo
93. Mikael Niemi - Populäärimusiikkia Vittulajänkältä
94. Timo K. Mukka - Maa on syntinen laulu
95. Juha Vuorinen - Juoppohullun päiväkirja
96. Kjell Westö - Missä kuljimme kerran
97. Veijo Meri - Manillaköysi
98. Maria Jotuni - Huojuva talo
99. Juha Itkonen - Anna minun rakastaa enemmän
100. Jan Guillou - Pahuus

Tulkitsen väljästi. Kun ehdolla on kokonainen sarja (Isä Camillo, Viisikot ym.), tulkitsen lukeneeni, kun olen lukenut aika monta mutta en kaikkia.  Kummallinen ehdotus on esim. Shakespearen kootut (BBC 14). Aikamoinen lukija pitää olla, jos on ne kaikki lukenut. Minä en, vaikka monia olelnkin.

Kysytään myös listalta puuttuvia.
Pääosa suosikeistani puuttuu:  Strindberg, Tshehov, Ibsen, Gorki, de Maupassant, Calvino, Kafka, Faulkner, Brecht, Mann...  Lyriikka kokonaan. Kotimaisista Haanpää, Canth, Sillanpää, Wuolijoki, Viita...
Parempi kokonaisuus oli mielestäni koottu esim. kirjassa "Sata kirjaa" (Papinniemi - Puttonen, Atena-kustannus 2003). Se ei unohtanut mitään lajityyppiä.