Näytetään tekstit, joissa on tunniste kiukuttelua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kiukuttelua. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 3. tammikuuta 2024

Huomenna hän ehkä tulee

Menin lentokentälle hyvissä ajoin ennen lentokoneen saapumista. Sinne on ihan mukava mennä katselemaan kulkijoita, kun tietää, että itse ei tarvitse lähteä matkaan.

Tanskalainen tuttava lähetti joulun alla viestin, jossa kysyi, ehtisinkö avustaa hänen nuorta tuttavaansa lentokentältä Rovaniemen junaan. Kun on outo kaupunki, arvaamattomat kelit ja muut yllätykset, tiedäthän - -

Ehdinhän minä, joutilas mies. Kirjoitin uuteen kalenteriin muistiin päivämäärän ja kellonajan. Tänään se päivä tuli.

Lentokentällä kaikki on muuttunut muutamassa vuodessa niistä ajoista, kun itse olin usein lähdössä. Löysin sentään tuloportin.


Kööpenhaminan lento tuli. Siinä seisoin ja tarkkailin tuntomerkkeihin sopivaa tulijaa.

Ei tärpännyt. Huolestuminen kasvoi. Olenko väärällä portilla, väärään aikaan, väärällä lennolla? Pistin viestiä Tanskaan.

Eihän se tänään ole. Det er ikke i dag! I morgen, kære ven!

Olo oli kuin Vladimirilla ja Estragonilla kuuluisassa näytelmässä. Huomiseen valmistaudun lukemalla Beckettiä. Että osaisi asennoitua rauhallisesti odotteluun - -

Samuel Beckett: En Attendant Godot (1949) //  Huomenna hän tulee (suom. Aili Palmen 1964)  //  I väntan på Godot (sv. Lill-Inger Eriksson 1957) 



torstai 7. syyskuuta 2023

Huijausta

Pienet kirjakaupat ovat kai kuolleet. Ainoa outo poikkeus taitaa olla Ruoveden vanha Vinhan kirjakauppa, joka on saanut uuden omistajan ja uudenlaisen toimintakonseptin.

Tällaiselle projektille on syytä nostaa peukku pystyyn ja toivottaa menestystä. Harmittaa, etten enää ole pääsyt poikkeamaan. Vanhan omistajan aikana käynti Ruovedellä kuului jokakesäiseen perusohjelmaan (klikkaa TÄSTÄ ). Kesäkotini sijaitsi siinä lähiseudulla.

Isot marketit ovat tuhonneet pienet laatukirjakaupat. Sellaista on bisnes. Mutta markeille kelpaavat vain myyntimenestykset, eivät muut kirjat. Eivät varsinkaan vanhat latukirjat.

Vai kelpaavatko sittenkin? Hetkeksi iski toiveikas epäily.

John Steinbeckin Vihan hedelmät? Onko se otettu myyntiin? Asia piti tutkia.

Ei löytynyt, vaikka etsin. Vain niitä hedelmiä löytyi. Huijausta!

Onneksi kodin kirjahylly voittaa mennen tullen markettien tarjonnan.


 


 

perjantai 12. toukokuuta 2023

Karnevaaliaika

Dessu on viettänyt hiljaiseloa. Mikään ei ole maittanut, ei edes blogin kirjoittaminen. Jotkut lukijat näyttävät huolestuneen. Huonolle tunnelmalle on syynsä – palaan asiaan lähipäivinä.

Eipä silti, kroonisesti ärtynyt olen ilman ylimääräisiä ongelmiakin. Minua ei sytytä intoon edes vuotuinen karnevaaliaika eli euroviisut. Tavallisen happamana olen karsintoja katsellut. Edes vähäpukeisia esiintyjiä ei ole entiseen malliin stimuloimassa piilotettua mieskatsetta esiin kätköistään.

Suomi on perinteisesti joka vuosi ollut voittajasuosikki – ainakin jos eräiden lehtien otsikkoja on uskonut. Olen tullut ymmärtämään, että tänä vuonna on keskimääräistä enemmän syytä uskoa. Siksi katsoin Suomen edustuskappaleen tavallista tarkemmalla silmällä.

Musiikkipuoleen en sano mitään – olen yli-ikäinen boomeri ja ajan virtauksista tipahtanut. Sanoituksen genreä vieroksun myös, mutta eräänlainen miehisyyden haparoivaa olemusta oivaltava eetos sieltä taitaa löytyä. Esityksen visuaalinen ilme on omintakeinen ja kerrasta mieleen jäävä – täytyy myöntää.


En kuitenkaan toivo Suomen voittavan. Toivon, että Suomi tulee toiseksi Ruotsille yhden sadasosapisteen hävinneenä. Saisimme lopultakin nykyaikaisen Juha Miedon sen loppuun kuluneen miehisen uhon  tilalle.

Ikiaikainen ideani Suomen euroviisuedustajaksi taitaa jäädä toteutumatta. Olen esittänyt , että valitsemme M. A. Nummisen. Vakavailmeinen mies frakki päällä, filosofissävyinen laulu. Kaikki showmeininki pois, ei mitään koreografiaa. Uskon, että tällä konseptilla menestys olisi varma.

 

Onneksi saivat Havis Amandan patsaan siirretyksi turvaan. Lähiaikoina taitaa tulla toinenkin vaara patsaan turvallisuudelle. Euroviisuväen juhlinnasta en tiedä, mutta humalaisen alastoman jääkiekkoväen hyökkäys hennon patsaan kimppuun saattaisi koitua turmioksi. Ehkä he voisivat siirtyä kiipeilemään Mannerheimin patsaaseen?


tiistai 28. maaliskuuta 2023

Juuri sopivasti

Erehdyin.

Siinä ei tietenkään ole mitään epätavallista. Erehtyminen on normijuttu. Ei se yleensä edes harmita niin kuin nyt.

Pistin talvitakin ja -kengät kellarikomeroon. Niin kuuluu tehdä, kun kesäaika alkaa. Se on vähän kuin alkumerkki muutokselle: lyhythihainen paita, sortsit, sandaalit…

Ei se niin mennytkään. Olin lähdössä äänestämään jalka kipeänä. Lääkäri löysi viime viikolla polvesta nivelrikon ja imi vettä polvesta ja tunki tilalle kortisonia. Jalka on sen verran turvoksissa, että kenkä ei mahdu. Olin ajatellut kävellä äänestyspaikalle crocseisssa. Ne ovat väljät.

Tuoretta runoilijaa siteeratakseni: ”Vittusaatanaperkele.”  Ja toista - vanhempaa -  runoilijaa heti perään:  ”Lunta tulvillaan, oli raikas talvisää.” Kuvassa todisteena näkymä Kolmen sepän patsaasta Stockmannin tavaratalon edestä tänä aamuna.

No, crocseissa menin kun en muuta voinut. Vähän liukkaat ne olivat. Kotona piti vaihtaa kuivat sukat. Äänestys tuli kuitenkin hoidetuksi.

Juuri sopivasti eilen olin lukenut tilanteeseen sopivan runon. (Aaro Hellaakoski 1952).


Hellaakoski on nyt luettavana laajemminkin. Alkuvirikkeenä on uusi Pekka Tarkan elämäkerta Nuori Aaro. Tarkka se jaksaa vaikka alkaa jo olla ikämies.

Erityisen hauskaa on aina tällaisissa uutuuksissa lukea uusia ja vanhoja rinnakkain, tässä tapauksessa vanhaa Unto Kupiaisen kirjaa Aaro Hellaakoski – Ihminen ja runoilija (1952). Tulee jännittävästi erilaisia näkökulmia samoihin tapahtumiin. Ja tietysti rinnalla pitää lukea käsiteltävänä olevat runot ja muut aineistot.


 

perjantai 24. maaliskuuta 2023

Luksuselämää

Minä olen elitisti. Vietän luksuselämää. Nyt siihen kuitenkin tulee loppu.

Suomalainen puoluejohtaja on julistanut, että kulttuuri on luksuspalvelua, johon ei ole varaa. Valtion on ruvettava säästämään.

Tuhoisa elämänmuotoni on paljastunut. Olen ikäni ollut luksuksen suurkuluttaja eli tuhlaamisen ääriesimerkki. Mutta nyt valtion talous on pelastettava! Turha elitismi on lopetettava, minun on siirryttävä kunnon kansalaisten joukkoon.

Tällaisesta lupauksesta äänestäjät ilman muuta palkitsevat puoluejohtajan. Hänestä tulee seuraava pääministeri ja hänen puolueestaan voimakas vallankäyttäjä. Suomella on mahtava tulevaisuus edessään, kun taiteilijat ja muut kulttuuri-ihmiset, nuo omituiset komeljanttarit, jotka eivät ole suostuneet menemään kunnollisiin töihin, pistetään nyt järjestykseen.

Oi nouse, Suomi, nosta korkealle

Pääs seppelöimä suurten muistojen

Oi nouse, Suomi, näytit maailmalle

Sa että karkoitit luksuksen

          (V. A. Koskenniemi, muistinvaraisesti)

Niinä menneinä huonoina aikoina, jolloin Suomi vielä tuhlasi taiteeseen ja kulttuuriin, meno olikin melkomoista. Suosittelen kaikkia blogin lukijoita kauhistellen tutustumaan aihetta perinpohjaisesti esittelevään dokumenttisarjaan nimeltä Sininen laulu – itsenäisen Suomen taiteiden tarina, toim. Peter von Bagh 2007)

Tämä 12-osainen televisiosarja on juuri alkanut tulla Ylen Areenaan yksi osa kerrallaan. Se on poikkeuksellisen paljastava kokonaisuus kaikista taiteenlajeista suloisena sekamelskana. Siitä on myös paksu kirja, joka löytynee kirjastoista. Kun tämän kaiken on nähnyt / lukenut, voi rauhassa vetäytyä pois tällaisesta hapatuksesta ja ruveta odottamaan uutta uljasta aikaa, jossa säästetään pois muitakin vouhotuksia, kuten luonnonsuojelu, kansainvälisyys, humanistinen tutkimus ja yleisradiotoiminta.

Tai vaihtoehtoisesti jäät suremaan, niin kuin minä.

Sä tähdistä kirkkain, nyt loisteesi luo

sinne Suomeeni kaukaisehen!

Ja sitten kun sammuu sun tuikkeesi tuo,

sa siunaa se maa luksuksen.

 


perjantai 20. tammikuuta 2023

Maailman vaikein

Olen hämmästellen seurannut, kuinka vaikea asia translaki on eduskunnalle ollut. Tähän sopii vanha ja kulunut itkeä vai nauraa –fraasi. Kyllä, molemmat.

Olen vuosien ajan nähnyt läheltä, kuinka kipeä asia yhteiskunnan suvaitsemattomuus on.Tunnen kaksi henkilöä, joita juuri tämä laki koskee, toinen entisessä työyhteisössäni, toinen lähisuvussani.

On vaikea ymmärtää, että vielä nykyaikanakin konservatiivinen ja uskonnollinen elämänkatsomus lukitsee ajattelun heti kun mennään ihmisen herkimmälle alueelle, seksuaalisuuteen. Tuomitsemisvietti pääsee heti hallitsemattomasti valloilleen.


Olen huomannut, että sukupuolen korjaaminen muutetaan näillä tuomitsevilla tahoilla usein jonkinlaiseksi vitsiksi, muiden alapäävitsien joukkoon, halventavassa tarkoituksessa. Mies naisena, nainen miehenä on vanha takuuvarma komedia-aines.

Mutta niille, joita tämä henkilökohtaisesti koskee, tämä ei ole mitään komediaa. Se on totista totta, epätasa-arvon ja sorron väline. Siinä ei ole kyse armeijan välttelystä ja naisten pukuhuoneeseen livahtavista tirkistelijöistä, niin kuin eräät puolueet epäilevät.

Nyt on eduskunnassa taas kerran nähty outo näytelmä. Jotkut keräävät ääniä tuleviin vaaleihin, keinona kaikenkarvainen vehkeily, taktikointi, huomion herättäminen ja idioottimaiset tekosyyt. Sellaiset tiedetään tehokkaiksi – gallupit näyttävät, että sellaisiin turvautuvat puolueet menestyvät.

Aihe on ikivanha. Silmiin osui juuri lehtileike vuodelta 1966. Samasta aihekokonaisuudesta siinäkin on kyse.

Hufvudstadsbladet julkaisi nimilistan, vetoomuksen. Nimilista on kiinnostava, melkein kaikki tuttuja nimiä ikäiselleni. Kirjailijoita, taiteilijoita. tieteentekijöitä, siltä taholta yleensä uutta luovaa ajattelua voi odottaa. Tässä listassa joukossa on yllättäen yksi kirkonmieskin, tuleva arkkipiispa.

Eräs yksityiskohta vielä näyttää ilmeiseltä. Taitaa olla pitkälti samaa tuomitsijoiden joukkoa, jolta ei riitä ymmärrystä #metoo-liikkeen esiin nostamalle ongelmalle. – Enää ei uskalla edes flirttailla naisille  -asenne on osa isoa pakettia, ikiaikaista maailman vaikeinta asiaa.

KUVAT:                       

1.   Billy Wilder:  Piukat paikat -1959 / Jack Lemmon & Tony Curtis

2  Sergio Leone Huuliharppukostaja -1968 / Claudia Cardinale & Jason Robards
 

lauantai 22. toukokuuta 2021

Tyhmyyden estetiikka

"Luonto kukoistava

muuntelee alati maailman teatteria;

ja me, karuissa aitauksissamme

sitä rajoitustemme mukaan rajoitamme.

Kas, ihailen kotvan järjestystä, symmetriaa;

mutta hetken ilo on lopun ikään ankeaa.""

(Saint-Lambert: Vuodenajat - 1785)

 


 " - - ne jotka niin rakastavat helppoa ja mukavaa elämää ja keräävät kaikki kukoistavan kansakunnan edut, oppisivat kärsivällisemmin alistumaan niihin epämukavuuksiin, joita mikään hallitus maailmassa ei pysty korjaamaan. Heidän pitäisi nähdä, että on mahdotonta nauttia edellisistä saamatta osaansa jälkimmäisistä  - Bernard Mandeville: The Fable of the Bees 1729)

 

keskiviikko 25. marraskuuta 2020

Outoja askareita 3

Sana ötökkä ei näytä olevan kelvollinen viralliseksi lajitypin luokittelutermiksi. Pidän sanaa kuitenkin havainnollisena ja suomen kielen ilmaisuvoimaa osoittavana, joten käytän sitä tässä ikään kuin virallisena terminä kaikista suunnilleen hiirtä pienemmistä eläinmaailman oudoista olioista. Minähän olen alalla täysi amatööri, joten voin käyttää termejä niin kuin tahdon.

Minulla oli siis muutama paksu ötökkäkirja, joihin yritin perehtyä kasvi- ja puutarhakirjojen ja lintukirjojen (ks. kaksi edellistä blogikirjoitusta)  ohella. Urakka osoittautui ylimitoitetuksi, sillä ötököiden osuus jäi  vähäisimmäksi. Jotain sentään opin.

Kesäkuun alussa tuli ensimmäinen tutustuminen paikallisiin ötököihin, ja se olikin tyrmistyttävä kokemus. Jo yöllä nukkuessani tunsin kutina-aistimuksia milloin niskassa, milloin korvassa, milloin vieläkin intiimimmässä paikassa, mutta en niihin sen enempää havahtunut. Mutta aamulla säikähdys oli suuri, kun huomasin lakanalla juoksemassa melkoisen joukon muurahaisia.

 Aamukahvilla havainto laajeni. Olohuoneen lattialla vilisti kymmeniä jos ei peräti sata muurahaista. Jalkalistan alta niitä tuli lisää.

Kirjat ja netti auttoivat määrittelemään lajin ja torjuntaohjeet. Ensi hätään talossa ei ollut mitään myrkkyjä, mutta kanelia neuvottiin sirottelemaan kulkureitille. Se auttoi sillä tavalla, että muurahaiset kiersivät kanelin kaukaa. Pumpulia yritin tunkea jalkalistan rakoihin tukkimaan reitin. Muurahaiset löysivät uusia rakoja. Ulkona kukkapenkin takana sokkelissa oli vilkasta muurahaisliikennettä.

Kaupasta löytyi kolmen sortin muurahaistorjunta-ainetta. Kaikki käyttöön heti! Tehokkaita olivat, varsinkin raid-spreijaus sokkeliin tuotti saman tien tippuvia vainajia. Sisälläkin tilanne rauhoittui, kunnes seuraavana aamuna kaikki oli ennallaan. Ja sitä seuraavana ja kaikkina seuraavina. Parissa viikossa alkoi näkyä pientä vähentymistä, ja neljän viikon kuluttua ongelma loppui kokonaan. Jokapäiväinen raidaus tepsi, mutta hitaasti. Saa nähdä, miten ensi kesänä.

 *   *   *

Toinen harmillinen ötökkäkohtaaminen jäi aluksi huomaamatta. Ehkä viikon verran se ehti muhia reidessä vähän polvitaipeen yläpuolella, kunnes saunassa tuli huomatuksi. Heräsi epäily. Kirjasta ja netistä etsittiin kuvaa ja vertailtiin.

Ei se oikein normityyppinen punkki ollut, liian valkoinen. Mutta lääkäri sen punkiksi tunnisti ja nyppäsi pihdeillä irti ja määräsi kahden viikon antibioottikuurin.

Kuvat ovat epämiellyttäviä, en suosittele herkkämielisille katsottaviksi. Ensimmäisessä kuvassa on niitä muurahaisvainajia raid-kuurin jäljiltä. Toisessa kuvassa se liian valkoinen punkki reidessä ennen lääkärin toimenpidettä. Hyi molemmille!

[jatkuu]



 

tiistai 20. lokakuuta 2020

Vilua ja nälkää

Villasukat jalkaan ja makuuhuoneen ikkuna yöksi kiinni. Tähän on taas tultu. Minusta on tullut vilukissa.

Ne villasukat ovat kyllä kauniit, kirkkaanpunaiset. Vähän liian väljät, sillä ne pyörivät helposti jalassa niin että kantapää kääntyy eteen. Ja liian paksut - ne eivät mahdu kenkään kun lähden kävelylle. Crocseihin mahtuisivat, mutta niillä ei tällainen muotitietoinen herra ei kehtaa kaupungissa ulos mennä.

Maalla kehtasin. Vain omassa pihassa.

Voikohan olla mitään tyylittömämpää pukeutumista kuin crocsit ja verryttelyhousut? Minulla molemmat olivat käytössä kaiken kesää - siis maalla.

Tätä kai joku kaupunkilaissnobi voisi sanoa kapinalliseksi käyttäytymiseksi (ikäkapinaksi? kultaisen / varttuneen iän kapinaksi?) Vielä kun olisi ollut Hankkijan lippalakki, niin kapinallisuutta ilmaiseva imagoposeeraus olisi ollut täydellinen. Ja miksei verkkopaitakin, mutta silloin taitaisi mennä jo liikaa turhapuroiluksi.

Crocsit ovat kyllä mukavat, se on myönnettävä. Ne saa jalkaan kumartumatta, ja se on tärkeää, kun usein lähtee ulos ja kohta palaa. Onnistuu helposti yöllä pimeillä portaillakin, kunhan muistaa, mihin kohtaan on ne riisunut.

Ettei mene liialliseksi kehumiseksi, pitää moittiakin. On crocseissa kaksi vikaa. Sateen jälkeen ei oikein voi pitää sukkia. Kun lähdin saunarakennuksen pienestä kirjoituskamaristani päärakennukseen syömään, matkalla on nurmikkoa. Siitä ei kuivin sukin selviä, sillä crocseissa on reunoilla ja päällä reikiä. En oikein ymmärrä, miksi. Miksi ne eivät voisi olla umpinaiset? Märät sukat ovat ikävät, mieluummin siitä menee paljain mutta palelevin varpain. Crocseilla ei myöskään kannata mennä hiekkatielle. Aina siinä pyörähtää kivensiru jalan alle eikä sitä saa pois pohjan kulhomaisesta kourusta ravistamalla. Pitää ottaa kenkä käteen ja kääntää ylösalaisin.

 

Villasukat ovat parhaat sisällä. Olen kokeillut myös Reinoja ja huopatossuja. Lämpimiä nekin ovat, mutta eivät sovellu lukunojatuolissa istumiseen jalat pyllyn alla, sillä niissä on kovia reunoja.

Tänä jouluna taitaa olla vaikeaa ostaa uusia villasukkia, sillä ilmeisesti perinteiset joulumarkkinat Vanhalla ylioppilastalolla ja Senaatintorilla perutaan epidemian vuoksi. Ehkä minun olisi syytä ensi kesänä ryhtyä omavaraiseksi villan tuottajaksi. Kesäkotini ympäristö olisi oivallista lampaiden pitoon. Varastorakennusten romukätköistä löysin kahdet karstat ja kolme rukkia. Eiköhän niillä pääsisi alkuun. Ja minähän osaan kutoa. Tai ainakin nuorena osasin, kunhan sain apua vaikeissa kohdissa, sellaisissa mutkapaikoissa.


Ai niin vielä tuo otsikon lupaama nälkä? Se riivaa tähän aikaan yöstä, kun olen syömättä klo 18:n jälkeen. Poikkeukset melko harvinaisia.

 




keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Herne nenään

  • Puurot ja vellit sekaisin
  • On ilmoja pidellyt
  • Pihalla kuin lumiukko / lintulauta
  • Vetää aamukahvi väärään kurkkuun
  • Kävi päälle kuin yleinen syyttäjä
  • Reilu meininki
  • Kello kaksitoista reikä reikä
  • se on fifty - sixty
  • Kehitys kehittyy
  • Jäävuoren huippu
  • Nupit kaakkoon
  • Eipä ole nähty sitten kun viimeksi
  • Kesä lyhyt mutta vähäluminen
  • Että tämmöinen tapaus
  • Pääsi tuulettamaan maalia
  • Ei olla köyhiä eikä kipeitä
  • Huutava pula
  • Avasi maalihanat
  • Antoi kylmän suihkun
  • Näin on näreet
  • Lapsenkengissä
  • Jäitä hattuun
  • Jesss
  • Pitkässä juoksussa
  • Elämä on
  • Aikuisten oikeesti
  • Mappi ö
  • Karkasi mopo käsistä
  • Elikkäs
  • Rakettitiedettä
  • Loppupeleissä
  • Pyörii haudassaan
  • Kuin hullu puuroa
  • Ei mennyt niin kuin Strömsössä
  • Alta aikayksikön
  • Paita ja peppu
  • Miten meni noin niinku omasta mielestä?

Perhana! Minulta ihan menee herne nenään, kun tällaisiin kaiken aikaa törmää.



sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Huonosti hallinnassa

Enpä olisi uskonut, että tulee sellainenkin päivä, että en osaa Helsingin raitiovaunujen reittejä. Mutta tuli se.

Vuosikymmeniä reitit pysyivät jokseenkin muuttumattomina ja jokainen helsinkiläinen tiesi, mihin mikäkin linja menee. Mutta sitten alkoi mullistus. Ensin menivät sekaisin reitit 3B ja 3T. Ja nyt tämän vuoden aikana ovat menneet loputkin. Kestää vuosia oppia ne, mutta ei taida kannattaa oppia, sillä luvassa on uusi mullistus, entistäkin mittavampi.

Munkkiniemeen vielä onnistuin ajamaan vanhalla reittinumerolla, mutta Vallilaan meno vaati reittikartan hakemisen kännykällä.


                                               
Lisäongelman tuottaa äskettäin käyttöön tullut uusi vyöhykejako. Siihen törmäsin ensimmäistä kertaa, kun matkustin perjantaina paikallisjunalla Tikkurilaan. Ei riittänyt, että vilautan kuukausilippua junan eteisen mittarille enkä paina mitään nappulaa. Näin menettelen Helsingin sisäisillä matkoilla. Tikkurilan-matkaa varten piti ymmärtää ensin painaa mittarin nappulaa A+B+C ja vasta sitten näyttää mittarille kuukausilippu.

Onneksi minulla oli pätevä matkaseuralainen opastamassa. Voin vain kuvitella, kuinka vaikeaa matkanteko on yksinäiselle matkustajalle, jolle Helsinki on outo paikka.

Erilaiset mittarit, automaatit ja nappulat aiheuttavat minulle epäluuloja. Jopa baarien kahviautomaatit pitkine nappularivistöineen ovat tuottaneet virheitä. Ensin ei tapahdu mitään vaikka painoin mielestäni nappulaa ohjeen mukaan. Sitten kun hätääntyneenä sohin nappuloita lisää, kahvia valuu tuplamäärä kupin laitojen yli tai kuppiin tulee aivan vääränlaista nestettä. Siirrän nappulanpaineluvastuun aina seuralaiselle, jos sellainen sattuu mukana olemaan. Kolikkopeleihin markettien eteisissä en ole koskaan uskaltanut koskea. Syy on sama, jokin menisi vikaan nappuloiden ja vipujen kanssa.

Onneksi tietokoneen ja siihen liittyvien nappuloiden kanssa pärjään.