keskiviikko 23. joulukuuta 2015

"Luo köyhän niin kuin rikkahan - - "



Pitkä kävely kaupungilla ja tavarataloissa katselemassa jouluun valmistautumista. Piparkakkujakin ostin. Tätä siis kutsutaan joulurauhaksi

Minulla, hyväosaisella, on kyllä "maja rauhaisa" ja "joulu ihana", niin kuin Topelius kauniissa laulussaan pyytää.Ja aina vaan paranee, ensi vuonna minun jouluni luvataan tulevan vielä nykyistäkin ihanammaksi.

Näin päättelen siitä, että kohta astuvat voimaan hallituksen ns. pakkolait, joilla valtakunnan tila pistetään kuntoon. Ne ovat minulle erittäin suosiollisia lakeja, sillä ennakkotietojen mukaan ne eivät millään haitallisella tavalla koske minua, päinvastoin, veroja alennetaan. Maksajiksi on valittu köyhät, työttömät, opiskelijat, vanhukset ja sairaat, ei minua ja muita suurituloisia.

Kuva on Helsingin Keskuskadulta, siitä Stockmannin vierestä. Lukijan huomio kiinnittyy varmaankin ensin kadun erikoiseen laatoitukseen. Se on ns. Penrosen jaksoton laatoitusmalli, joka on matemaatikkojen suunnitelma jonkin minulle avautumattoman järjestelmän mukaan.

Toivotan blogin lukijoillekin oikein hyvää joulua






maanantai 21. joulukuuta 2015

Oikeat ja väärät tähdet



Ne ovat tiukkoja paikkoja, kun kaikki muut selvästikin tuntevat puheenaiheen, mutta minä en ole siitä kuullutkaan. Ja puhe on sellaisesta aiheesta, jossa olen yrittänyt esittää asiantuntijaa. Siinä voi menettää maineensa.

Kuvitelkaapa vaikka matemaatikkoa, joka ei kahvipöytäkeskustelussa muista, mikä hemmetti se hypotenuusa olikaan. Tai äidinkielen opettajaa, joka on unohtanut, mitkä himputit ne tempukset olivatkaan. Tai säveltäjää, jonka muistista on kadonnut, mikä kumma kiemura siinä nuottiviivaston alussa on.

Ei minulle ihan näin pahasti käynyt mutta melkein. Olen aina yrittänyt esittää jonkinlaista elokuvataiteen tuntijaa. Ja sitten joskus 1990-luvulla minulle kävi niin, että istuin seurueessa, joka sujuvasti keskusteli jostakin elokuvahahmosta nimeltä Darth Vader.  Minulla ei raksuttanut, kenestä puhutaan.

Jotenkin onnistuin kiemurtelemaan nolosta tilanteesta. Menin ja otin selvää.

Tämä vaikea paikka tuli mieleen, kun uusi Tähtien sota -elokuva taas on ilmestynyt. Minun täytyy tunnustaa, että en ole nähnyt sarjasta yhtään osaa.

Suuressa ennakkoluuloisuudessani jätin aikoinaan ykkösosan väliin, ei vain juolahtanut mieleen mennä sellaista katsomaan, kun kunnollisiakin elokuvia oli runsaasti tarjolla. Scifi ei tuntunut kelvolliselta lajilta, paitsi jos tekijänä oli laatuohjaaja, kuten Truffaut tai Jarva.

Kun ykkösosa jäi katsomatta, myöhemmät osat jäivät myös, vaikka niistä oli kasvanut iso ilmiö. Jossain kolmannen osan paikkeilla ymmärsin, että tämä kuuluisi yleissivistykseen, mutta kyytiin ei oikein enää taida päästä tuntematta aiempia. Sisältöjen kronologiassakin oli jotain epäselvää.

James Bondit olen sentään nähnyt mutta Tähtien sotia en. Samalla tavalla huippukaupallisiksi tuotteiksi luokittelen molemmat. Kaupallisuus näyttää nykyisin olevan entistäkin vahvempi kriteeri elokuvaesittelyille mediassa. Elokuva on nykyisin melkein aina teollisuutta, harvoin taidetta. Ne eivät ole enää kulttuuria vaan kulutustavaraa.

Elokuva ei koskaan ole ollut Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen vahvaa aluetta (ei sen puoleen kirjallisuuskaan - enää). Jo aikoinaan 1950 - 60-luvulla Paula "Pimpula" Talaskivi ruhjoi monta maailmanmittaiseksi klassikoksi noussutta elokuvaa. Helena Yläsen ja Mikael Fräntin esittelyihin tuli analyyttisempää otetta, mutta nyt taas näyttää huonolta. Elokuvien pääarvostelija juoksee Cannesin ja muiden festivaalien supertähtihaastatteluissa kyselemässä joutavia. Uutuuselokuvien keskeisin näkökulma on elokuvan kaupallinen potentiaali ja mahdollisuus menestyä Hollywoodin Oscar-humussa. Näistä HS julkaisee laajoja kirjoituksia isoin kuvin.  Laatuelokuvista kirjoitetaan useimmiten enää sähkeen mittaisia mainintoja.

Helsingin Sanomien omituisen elokuvalinjauksen huipentuma on televisiossa esitettävien elokuvien arvostelu. Ilja Rautsi -niminen henkilö antaa jokaiselle elokuvalle tähtiä asteikolla 1 - 5. Tehtävä on tärkeä, sillä televisio tavoittaa suuret yleisöt. Varinkin Yle-Teema esittää usein laatuelokuvia.

Miksi valtakunnan ykköslehti pitää näin vaikutusvaltaisella paikalla henkilöä, jonka elokuvamaku edustaa lähinnä yläasteikäisen kollin näkemystä. Huippuohjaajien mestariteokset jäävät keskitason pisteisiin mutta heti jos elokuvan aiheena ovat zombiet tai avaruusörkit, pisteitä tulee maksimimäärä.

Lisäksi linjassa on outoja painotuksia. Tuore esimerkki: Perjantai-illan Woody Allen -elokuva To Rome with Love sai yhden tähden. Ei se Allenin parhaita ohjauksia ole, mutta jos rinnalle laitetaan edellisen iltapäivän kotimainen "Ei se mitään, sanoi Eemeli", joka sai kaksi tähteä, niin ei voi muuta kuin ihmetellä Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen ajatuksenjuoksua.

Kuvassa ei ole Darth Vader vaan Eemeli, keskellä.





lauantai 19. joulukuuta 2015

Halpuuttamista ja reiluuttamista



Kielikello-lehti pysyy ajan tasalla. Vuoden viimeisessä numerossa esiteltiin taas vuoden uudissanat.

Listalle pääsevät vuoden mittaan vakiintuneet sanat, jotka puuttuvat nykysuomen sanatietokannasta. Osa sanoista on täysin uusia, osa vanhoja sanoja uudessa merkityksessä ja osa vanhojen ja uusien sanojen yhdistelmiä.

Eivät nuo listan sanat kovin uusilta tunnu, enimmäkseen. Sanakirjasta ne kuitenkin puuttuvat. Ne ovat siis vakiintuneet ja tulleet tutun tuntuisiksi hyvin nopeasti. Kieli muuttuu niin että emme huomaakaan. Aika paljon siinä on nyt uutta politiikan sanastoa. Hyvä että edes tältä osin politiikka uudistuu. Vatulointi, iterointi, pakkolaki, puna-viherkupla, halpuuttaa, tuottavuushyppy, ässähallitus...


Tässä vuoden lista. Sen on koostanut Kielitoimiston  sanakirjan toimitusryhmä yhdessä Riitta Erosen ja Raija Moilasen kanssa.
  
Lisään perään vielä "Kuukauden uudissanoja" edellisiltä vuosilta. Julkaisija on siis Kotimaisten kielten keskus.



Jos listalla olevan sanan merkitys on blogin lukijalle epäselvä, selityksen voi hakea Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivuilta osoitteesta
www.kotus.fi   Sieltä löytyy linkkejä myös moneen muuhun hyödylliseen kieliosoitteeseen, kuten  Isoon kielioppiin ja Suomen murteiden sanakirjaan.

Kaikki vuoden uudissanat eivät tietenkään ole tähän liittämilläni listoilla. Niitä on paljon enemmänkin. Yksi pysäyttävimmistä löytyi, kun selailin kuukauden sanoja. Elokuun 2015 sana oli "aavepyörä".

Sen selitys kuuluu näin: "Liikenteessä kuolleen pyöräilijän muistoksi turmapaikalle sijoitettu valkoinen pyörä. Nimityksiä myös "haamupyörä" ja "muistopyörä".

Liitän kuvaksi tässä melko lähellä kotiani Mannerheimintien ja Tukholmankadun ja Lääkärikadun risteyksessä olevan aavepyörän. Koskettavaksi sen teki äskettäin saamani tieto, että tunsin tapaturman uhrin, en läheisesti mutta kuitenkin. Turma tapahtui jo kesällä, mutta aavepyörä on paikalla vieläkin Tullinpuomin eli Töölöntullin aukion laidalla. Uudissana kuvaa hyvin ajatuksen ydintä.




torstai 17. joulukuuta 2015

Pysähtynyt aika



Kiertelin joulumarkkinoilla. Kaikki oli niin kuin aina ennenkin.

Senaatintorilla kojut olivat suorissa riveissä. Kun Aleksanterinkadun puolelta saapui torille, oikeassa laidassa oli enimmäkseen ruokakojuja: juustoja, saaristolaisleipää, makeisia, savukalaa, kalakukkoja... Kauppa näytti käyvän vaikka ilta oli jo pitkällä. Turisteja oli yllättävän paljon - tai ainakin turistin näköisiä. Japanilaisen näköiset valokuvasivat tietysti itseään selfie-kepin avulla kojujen edessä. Varmaankin eksoottinen kokemus. Valtioneuvoston linnan edessä oli karuselli, ihan sellainen iso ja vilkkuvaloinen kuin huvipuistoissa. Hyvä sijainti karusellille. En silti mennyt ajelulle. Nollakeli eikä minulla ollut pipoa eikä hansikkaita. En ole vielä siirtynyt sillä tavalla talviaikaan.

Itse asiassa etsin kojua, josta voisin ostaa villasormikkaat, mutta sellaista en löytynyt. Yliopiston päärakennuksen edessä oli aidattu "Anniskelualue". Se on ilmeisesti osa yliopiston uutta selviytymisstrategiaa, kun opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) on viemässä yliopistolta suuren osan rahoituksesta. Yrittävät vielä siellä rimpuilla, opiskelijathan ovat tunnetusti janoista väkeä, ehkä professorit myös. Anniskelualue ei kuitenkaan näyttänyt erityisen menestyvältä, mutta iltahan oli vielä nuori. Minäkään en mennyt sinne, pipo ja hanskat olisivat ehkä tässäkin muuttaneet asenteen suopeammaksi.



Kierrokseni jatkui vanhalle ylioppilastalolle, Wanhalle. Siellä oli lämmintä, liiankin. Ja ahdasta, sillä joulumyyjäiset vetävät väkeä. Wanha on minulle muistojen paikka. Siellä vietin nuorena paljon aikaa.

Juhlasalissa olen käynyt katsomassa vaikka mitä ohjelmaa, teatteria, konsertteja, keskusteluja, esitelmiä, happeningkejä, näyttelyitä. Kuppilassa olen istunut pitkää iltaa kavereiden kanssa. Yläkerrassa on hieno musiikkisali kuuluisine maalauksineen ja Ylioppilasteatterin studio. Jo pelkät portaat ala-aulasta yläkertaan ovat täynnä muistoja. Jotenkin tuntui, että muistan jopa näiden vanhojen portaiden kulumat ja lohkeamat ulkoa. Samoin kellariin eli vessaan vievät portaat.



Nyt ei ole enää kuppilaa eikä kai oikein mitään muutakaan. Paikka on annettu kaupalliselle toimijalle, ja sellainen tunnetusti pilaa kaiken. Joulumyyjäiset sentään jatkuvat. Vanhan hippiajan henki leijui taas jotenkin jännittävästi kojumyyjien yllä: monenlaista taiteilijaa oli siellä myymässä käsityötuotteitaan, keramiikkaa, koruja, luonnonväreillä maalattuja tekstiilejä ja lankoja, käsitöitä, huovutuksia...

Ostinko mitään kierroksellani vai tarkkailinko vain?

Ostin toki. Purkillisen hunajaa. Purkillisen sinappia. Villasukat. Nipun taidepostikortteja. Saaristolaisleivän. Ja ihan viime hetkellä jo ulos lähtiessäni huomasin kojun, jossa myytiin villasormikkaita. Nyt olen siis hyvin varustautunut, jos sattuisi talvi tulemaan. Ei siltä kyllä näytä.



tiistai 15. joulukuuta 2015

Päihtykää




Kun otin kirjan hyllystä, sen välistä tipahti kirjekuori.

Ei siinä mitään outoa ollut. Useinhan minulla kirjojen välistä tipahtelee kaikenlaista, lehtileikkeitä, muistiinpanoja, monisteita. Olen tipahteluun aikojen myötä jotenkin vaistomaisesti oppinut varautumaan, joten onnistuin sieppaamaan kirjekuoren ennen kuin se pääsi putoamaan lattialle.

Kirjekuoria ei kuitenkaan kirjojeni välistä usein tipahtele. Mikä kumma? Heti piti avata kuori ja katsoa.

Siellä oli käsin kirjoitettu kutsu juhlimaan. Käsiala oli tuttu. Tarjolla olisi viiniä, ruokaa, saunomista, musiikkia. Päivämäärä kertoi ajankohdan: toukokuu 1975. Allekirjoitus: Simo.

Kutsukirjeen lopussa oli pitkä sitaatti:
"Päihtykää  
Tulee aina olla päihdyksissä. Siinä kaikki: vain siitä on kysymys. Jotta ette tuntisi Ajan hirveätä taakkaa, joka murskaa teiltä olkapäät ja
painaa teidät maata päin, teidän tulee päihtyä kaiken aikaa.  
Mutta mistä? Viinistä, runoudesta tai hyveestä, mielenne mukaan, mutta päihtykää. Ja jos joskus palatsin portailla, ojanpientareen vihreällä nurrmikolla, huoneenne synkässä yksinäisyydessä heräätte päihtymyksen laskeuduttua tai hävittyä, kysykää tuulelta, aalloilta, tähdeltä, linnulta, kellolta, kaikelta katoavalta, pyörivältä, laulavalta, puhuvalta kysykää, mikä aika on. Ja tuuli, aalto, tähti, lintu, kello vastaavat: On aika päihtyä. 
Jotta ette olisi Ajan piinaamia orjia, päihtykää lakkaamatta. Viinistä, runoudesta tai hyveestä, mielenne mukaan."
Simo oli hyvä ystäväni, kirjallisuuden opiskelija ja putkiasentaja. Tutustuimme, kun tavoittelimme samaa tyttöä, olimme vähän kuin kilpakosijat Truffaut´n elokuvassa Jules ja Jim.  Kumpikaan meistä ei saavuttanut lopullista voittoa, mutta minä taisin menestyä paremmin.

Kyllä minä muistan, että Simon kutsua kuuntelin tarkalla korvalla. Kaikkea kolmea siellä oli yllin kyllin.

Simo oli omalaatuinen hurmahenki, äärettömän innostunut kaikista noista sitaatin lopussa mainituista kolmesta, mutta yhdestä niistä vähän turhankin paljon. Sen myötä idealistin valo sammui jo vuosia sitten. Ei se siltä osin Simolle itselleen hyvä neuvo ollut.

Kirje oli piilossa täsmälleen oikean kirjan välissä. Täältä kirjeen sitaatti löytyy:

Charles Baudelaire. Pariisin ikävä, suom. Väinö Kirstinä & Eila Kostamo (Le Spleen de Paris - 1869)




maanantai 14. joulukuuta 2015

Sopeudutko joukkoon?



Istuttiin iltaa ja mietittiin elämän absurdia olemusta. Kaikki tunsivat, että oikeastaan pitäisi olla aivan toisenlainen.

Kukapa meistä ei olisi joskus tuntenut olevansa väärässä paikassa, ikään kuin muukalainen kaltaistensa keskellä.

Minä ihmettelin, miksi kaikkialla kuuluu valitus kamalasta vuodenajasta. On pimeää, synkkää, märkää. Olenko minä ainoa, joka ei valita? Minusta tämä on vuoden kiertokulun parasta aikaa. Minusta on silkkaa nautintoa kierrellä kävellen kaupungilla hämärässä tihkusateessa. Nautintoa täydentää, jos osuu johonkin syrjäkadun kuppilaan, johon voi poiketa kahville.

Heti kun tulee kunnon talvi, tunnelma menee pilalle. Käy niin kuin Muumipeikolle, joka "Taikatalvessa" vahingossa herää talviuniltaan ja joutuu valkoiseen, kylmään talvimaailmaan, jossa Muumilaakson tutut säännöt ja arvot eivät päde. Koko paikka on muuttunut oudoksi ja vihamieliseksi.

Entinen sihteerini neiti B. on tunnetusti kaikin puolin sopeutumatonta sorttia. Hän osaa olla itse ilkimys, kun sille päälle sattuu, ja hän provosoi tahallaan. Rasti ruutuun -blankettien täyttäminen on hänen provosointitaitojensa riemujuhlaa.

Hän kertoi äskettäin jossain viranomaisissa riitautuneensa lomakkeen puutteellisista vaihtoehdoista. Vaihtoehtoina olivat tavanomaiset naimisissa / avoliitossa / naimaton / eronnut / leski. Hän ei suostunut pistämään rastia ruutuun minkään näistä kohdalle. Olisi pitänyt olla ruutu ja vaihtoehto / parisuhdelain syrjinnän uhri. - Asiasta ei päästy yksimielisyyteen, vaikka viraston päällikönkin kanssa neuvoteltiin.

Entinen kollegani neiti K.  kertoi menneensä omansorttisuudessaan mahdottomuuksiin. Hän siirtyi muutama vuosi sitten vegaaniksi ja lopetti kaiken sosiaalisen median käytön. Säästyvän ajan hän käyttää vesivärimaalaamiseen, lukemiseen ja vapaaehtoistyöskentelyyn vanhusten ja kehitysmaiden hyväksi. Oli kuulemma ystäväpiiri vaihtunut melko suurelta osin - parempaan suuntaan - kun eivät illat enää kuluneet peukutuksiin kissavideoille.

Minä en näin äkkijyrkkiin muutoksiin ole taipunut. Syynä taitaa olla tuo ikä, joka ei ole enää suotuisa kovin notkeille muutoksille. Syön usein kalaa ja harvoin lihaa, kesällä jopa grillimakkaraakin. Olen edelleen sosiaalisessa mediassakin ja peukutan jopa kissavideoita. Ja välillä yritän kirjoitella näitä blogejakin. Jo seitsemättä vuotta.

Se on varmaan se ympäristön yhdenmukaistava paine.





torstai 10. joulukuuta 2015

Historian hämärästä



Suoritin arkeologisia kaivauksia työpöytäni laatikoihin. Tein hämmästyttävän löydön.

Varttuneessa iässä olevat lukijat saattavat tunnistaa kapineen. Nuoremmille se on varmaankin outo jäänne esihistorialliselta ajalta.



Vehkeen nimi on laskutikku. Ihan ehjänä laskutikkuni ei ole hautakammiossaan säilynyt, sillä siihen muistini mukaan kuuluu vielä lisäksi yksi liikkuva osa. Olisiko se nimeltään hahlo, tai jotakin sinne päin. En ole varma. Uskon puuttuvan osan löytyvän, kunhan pääsen kaivauksissani syvemmälle.

Tätä kapinetta tarvittiin 1960-luvulla lukion matematiikan opiskelussa. Tai en minä muista tarvinneeni, mutta pakollinen se oli. Aika kalliskin, muistelen, että sen hankinta aiheutti raha-aiheisen vakavan keskustelun kotona.

Koulussa fysiikan luokan seinällä oli jättikokoinen laskutikku, ja sillä opettaja demonstroi, kuinka sitä käytetään. Tikun keskiosaa ja hahloa siirtelemällä erilaisten laskusuoritusten vastaukset löytyvät joltakin toiselta riviltä. Tikun takapuolella on kaavakuvia eri laskutapojen suorittamiseksi.




Minä en yrittämälläkään onnistu saamaan muististani kaivetuksi, että olisin tätä vekotinta mihinkään käyttänyt, en hahlolla tai ilman. Ehkä se oli pitkän matematiikan lukijoille hyödyllinen, minä luin lyhyen matematiikan, hyvin lyhyen.

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Yhtä juhlaa



Ensin kaveri täytti pyöreitä vuosia. Sitten firman pikkujoulu. Sitten itsenäisyysjuhla. Sitten Sibelius. Vielä edessä toisenkin kaverin merkkipäivä. Joulun aiheuttama arjen poikkeustilakin lähellä. Puhumattakaan uudesta vuodesta, loppiaisesta ja laskiaisesta.

Työtä ei ollenkaan. Arkipäivä kadoksissa. Siinä seassa ei ehdi edes kämppää siivota tai ruokaa laittaa. Onneksi on ravintoloita.

Kai se on jopa minunkaltaisellani poispilatulla nykyihmiselläkin säilynyt biologinen taipumus selviytyä kekseliäästi vaikeista olosuhteista, kuten sadepäivistä. Näinä päivinä pelastukseni on ollut taksiauto eli pirssi. Kun myrskysade ruimii vaakasuoraan ja tulva nousee kadulle, on vaikea noudattaa normaalikäytäntöä eli kävelyä juhlapaikalle. Aika herraskaiselta se tuntui kyllä ajaa kaatosateessa taksilla, kun Töölön kadut olivat täynnä kahdensorttisia mielenosoittajia ja poliiseja. Ajoin komeasti mittarin raksuttaessa ohi. Mietin kyllä, menevätkö sympatiani / antipatiani tasan kahden kulkueen välillä.

Onneksi Sibeliusta ei tarvinnut mennä juhlimaan kaatosateessa. Senaatintorilla oli iso juhla täydessä auringonpaisteessa.

Juhla oli lyhyt mutta vaikuttava. Tuomiokirkon portaat olivat täynnä valkolakkisia laulajia, hyvin monella oli myös valkoinen Sibelius-Akatemian ilmapallo. Tori oli täynnä kansaa ja markkinakojuja.


 Minä kun en ole laulumiehiä, pysyttelin kuuntelijana, vaikka laulun sanat osaankin. Minua on moneen kertaan varoitettu laulamasta ääneen, ensimmäisen kerran alakoulussa, etten pilaisi kaunista esitystä. Tätä ohjetta olen tunnollisesti noudattanut, vaikka muutoin olenkin protestihenkinen.

V. A. Koskenniemi sepitti sanat Finlandiaan jälkikäteen. Olen ymmärtänyt, että Sibelus ei pitänyt sävellyksensä muuttumisesta lauluksi, mutta minkäs sille voi, jos kansa tahtoo. Minulla Finlandia ja Karelia-sarja olivat muutaman muun ohella ne sävellykset, jotka aikoinaan johdattivat nuoren miehen huomaamaan, että rock ei olekaan ainoa oikea musiikkilaji. Sillä tiellä olen edennyt jo neljä vuosikymmentä.

lauantai 5. joulukuuta 2015

Hyvä, paha vai ruma?



Kyllä tuomarinkin työ voi mennä hankalaksi. Ei käy kateeksi Turkissa nyt virinnyttä käräjänkäynnin tuomaria. Siinä voi tuomarille itselleenkin käydä hullusti.

Kyse on lääkäristä, joka tuli facebookissa rinnastaneeksi presidentti Recep Tayyip Erdoganin taruhahmo Klonkkuun. Nyt lääkäri on syytteessä presidentin halventamisesta. Se on Turkissa rikos. Vankeutta voi rapsahtaa jopa neljä vuotta.

Klonkku (engl. Gollum) on varmaankin kaikille tuttu. Hän on yksi J. R. R. Tolkienin kirjojen ja niistä tehtyjen elokuvien päähahmoista. Hän on vähän outo hahmo, vaikeasti määriteltävä, onko hän kokonaan paha vai edes hieman hyvä. Elokuvissa hän taitaa olla ilkeämpi kuin kirjoissa.  Ei hänellä juuri kavereita ole. Hän himoitsee sormusta yli kaiken ja puree jopa sormen poikki Frodolta saadakseen sormuksen.

Turkkilainen tuomari ei tainnut tuntea Tolkienin kirjoja, sillä käräjillä pohditaan nyt asiantuntijoiden voimin, halventaako lääkäri todellakin presidenttiä. Vai ehkä peräti rinnastaa Klonkun ja presidentin myönteisessä hengessä? Asiaa pohtii nyt akateemikkojen, käyttäytymistieteilijöiden, psykologien, kirjallisuudentutkijoiden ja elokuva-asiantuntijoiden ryhmä. Lopputulosta emme vielä tiedä.

Onko Klonkku pahis vai hyvis? Vaikea kysymys. Aika ilkiö ainakin hobittiyhteiskunnan alueella, minun mielestäni.

Joskus kauan sitten muistan nähneeni ikivanhan mustavalkoisen elokuvan, jossa hyviksillä on valkoiset hatut, pahiksilla mustat. Se oli hyvä keino. Miten sitä muutoin tietäisi, kenen puolelle asettuisi? Samaa keinoa käytetään nykyisin mm. joukkueurheilussa. Jääkiekossa paitojen väristä tunnistaa ystävät ja viholliset ja tietää, ketä kannustaa ja ketä buuata. Vähän sama kuin Aku Ankan Karhukopla, jonka tunnistaa pahiksiksi punaisista paidoista.

Kun katsoo Klonkun elokuvahahmon ulkonäköä, siinä voi havaita jopa erään presidentti Kekkoselle ominaisen piirteen. Sanon tämän kaikella kunnioituksella, en pilkaten, sillä arvostan kovasti Kekkosta, olen jopa äänestänyt häntä valitsijamiehen välityksellä.

Kekkonen valittiin aikoinaan jossakin äänestyksessä Suomen seksikkäimmäksi mieheksi. Klonkku ei ehkä siinä äänestyksessä olisi kärkipäässä. Erdoganista en osaa sanoa.

Oikeudenkäynnin lopputuloksen saamme tietää helmikuussa 2016. Siihen mennessä asiantuntijat perehtyvät Klonkun olemukseen ja antavat lausunnon, onko hän hyvä vai paha. Lääkärin puolustusasianajaja tietysti yrittää kaikkensa. Hänen mukaansa "Klonkkua ei voida määritellä pahaksi. Klonkku on hyvän ja pahan väliltä, ja Klonkku voidaan nähdä yhteiskunnan uhriksi."

Tässä olen aika pitkälle samaa mieltä puolustusasianajajan kanssa.





perjantai 4. joulukuuta 2015

Perinteisin menoin



Adventtikalenteri on taas kiinnitetty sinitarralla keittiön ruokapöydän viereen seinälle. Jännityksellä odotan, paljastuuko luukuista mitään uutta ja yllättävää. Ensin aamutee kiehumaan, sitten luukun avaaminen. Lukulasit siihen tarvitaan, jotta näkee, mitä luukusta löytyy. Sitten sanomalehden kimppuun.

Tuskin paljastuu. Odotettavissa on sunnuntaisin kynttilöitä. Paitsi ehkä Suomen lippu ensi sunnuntaina. Lisäksi löytynee enkeleitä, tähtiä, itämaan tietäjiä. Välillä vähän kevyempää, kuten piparkakkuja, lahjapaketteja ja joulukuusi. Ehkä jopa lumessa leikkiviä lapsia. Niitä tuli jo, kun avasin ensimmäiset. Aattona sitten tulee takuuvarmasti Betlehemin seimi.

Uteliaisuus on nyt pidettävä kurissa, etten kurkistele luukkuihin ennen kuin lupa on. Se on hieman vaikeaa. 

Valitsin Martta Wendelinin kuvaan perustuvan kalenterin. Se on ihan nätti, vanhanaikainen. Se on kyllä takuuvarma peruste sille, että yllättäviä uudistuksia ei tule. Varmaan ihan hyvä niin.




torstai 3. joulukuuta 2015

Me mokailijat



Tarmo, Alex ja mä

1. Tarmo

Ihan viattomasti kysyin, miten menee. Mutta alakerrassa asuva Tarmo Y.  oli pahalla päällä. Hyvä ettei lyönyt. 

Kävihän se illan mittaan selväksi, että ei hyvin mennyt.  Ydinvoimainsinööri tunnusti saaneensa potkut. "Kävi pieni moka."

En tietenkään ruvennut tarkemmin kyselemään. Arvaan kyllä ilmankin. Mitä ilmeisemmin samansorttinen moka, jonka seurauksena Tarmolta lähti rouvakin lipettiin muutama vuosi sitten. Lähti ja osti Tarmolle lähtiäislahjaksi ison valurautaisen paistinpannun, ettei nälkään kuole. Se moka haiskahti nytkin hengityksessä.

Ehkä syntynyt kriisi ei kuitenkaan ole kovin paha, sillä Tarmo on jo reilusti yli eläkeiän.

2.  Alex

Oli tuhannen taalan paikka. Tai ehkä miljoonan euron. Tai ehkä miljardin euron. Mutta Alex mokasi.

Tavoitteena oli järjestää pimitysrekisteri harmaan talouden erityisosaajille. Projekti oli huolellisesti suunniteltu, mutta lörppö Alex puhui pehmoisia. Meni hyvä projekti pilalle.

Tästä kärsivät kaikki. Rahoja ei saada piiloon verottajalta. Suosikkipuolue jää vaille palkitsemista. Vaalimenestys saattaa heikentyä.

3. Mä

Tietysti tuli taas vähän kiire, kun piti ehtiä teatteriin kello seitsemäksi. Pääsylippu oli ostettu jo varhain keväällä ja päivämäärä kirjoitettu muistiin kalenteriin punaisella kynällä, ettei unohtuisi.

Lippu oli tallessa siinä eteisen piirongin pikkulaatikossa, missä kaikki liput aina ovat odottamassa. Vilkaisin lippua, oliko paikka permannolla vai parvekkeella. Permannolla oli, aika takana, laidassa. Jotain outoa siinä kuitenkin oli.

Kyllä, lipussa luki "marraskuu". Nythän on joulukuu?

Kaamea totuus alkoi nousta tajuntaan. Teatterilippu oli näytökseen joka oli tasan viikko sitten. Olin keväällä kirjoittanut punakynällä kalenteriini merkinnän teatteriin menosta. Tiistai oli kyllä oikea viikonpäivä mutta viikko väärä.




keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Herrasmiehen elkeitä



Joskus vuosia sitten sain moitteita esinaiseltani. En ollut hänen mielestään pukeutunut riittävän arvokkaasti eräässä tilaisuudessa. Olisi pitänyt olla prässihousut.

En ottanut opikseni. Mieluummin vältän pönötystilaisuuksia.

Nyt on kuitenkin taas edessä valintatilanne: pukeudunko arvokkaasti vai jäänkö pois juhlasta. Piti tutkia, mitä vaatekomerosta löytyy.

Mitä herrasmiehen vaatekomerosta pitäisi löytyä? Aika monenlaista. Kuvassa ohjeita, jos blogin lukijoissa sattuu olemaan herrasmiehiä. Minun komerostani ei ihan kaikkea tätä löytynyt.



(Kuvan katsominen ei taida onnistua pieniruutuisilla mobiililaitteilla. Siitä pahoitteluni. Isoruutuisesa välineessä kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla)

tiistai 1. joulukuuta 2015

Rasvaisia juttuja



Laajaan tuttavapiiriini kuuluu yksi pappi, ikäiseni mies. Tulimme tutuiksi lukioikäisenä ollessamme samalla kielikurssilla Ruotsissa.  Tapaan häntä harvakseltaan, suunnilleen parin vuoden välein.

Viime viikolla tapasimme taas. Paikka oli Helsingin rautatieasema, sillä hän tuli junalla. Menimme siitä lounaalle läheiseen taiteilijaravintolaan.

Hän on aina ollut kova kertomaan vitsejä, niin nytkin.  Vitsit painottuvat sinne rasvaisten puolelle. Heti alkajaisiksi sain kuulla, kuinka junassa Keravalla hänen viereensä oli tullut istumaan nainen. Hän on varsin isokokoinen mies - varsinkin leveyssuunnassa - ja oli istunut miesten tyyliin jalat levällään. Nainen oli valittanut ahtautta, kun oli joutunut istumaan penkin laidalla "ihan karvan varassa".

Jätän tässä toistamatta papin vastausrepliikin, sillä oletan, että se on monelle tuttu. Vitsi on vanha, ja luulen, että pappi päästeli täyttä stubbia esittäessään, että juttu tapahtui äsken hänelle.

En tiedä, kertooko hän vitsejä myös harjoittaessaan ammattiaan. En ole käynyt kuuntelemassa. Ehkä hänellä on siviili-minä ja virka-minä, jotka hän osaa pitää erillään. Jonkinlainen asenteen ahtaus minulla taitaa olla, kun hieman vierastan juuri sen ammatin edustajan rehvakkaita puheita

Sitten puhuimme ruoasta. Ja rasvasta.

Minä olen oppinut välttämään eläinrasvoja, hän ei. Minä levitän leivän päälle Benecolia ja korkeintaan 15-prosenttista juustoa. Hän levittää voita ja mustaleimaista juustoa. Hänen tietojensa mukaan margariinilla ja muovilla on vain yhden molekyylin ero. Tästä en tiedä, mutta myönnän, että minä häviän maussa. Lisäksi hän kaataa kermaa kahviin ja pistää mielellään poskeensa läskisoosia ja grillimakkaraa ja vispaa kakun päälle paksun kerroksen kermavaahtoa.

Kosmoksessa minä olen tottunut tilaamaan paistetut silakat. Tietoisena siitä, että ne on paistettu voissa. Niin nytkin, seuralaiseni samoin, juomaksi oluet. Hän pisti kahviin kolme sokeripalaa, minä en yhtään.

Ei tätä voissa paistettua lounasta minulla usein tapahdu. Edellinen kerta oli tammikuussa. Silloin minulla oli naisseuralainen, ja hänellekin kelpasivat voissa paistetut silakat, vaikka hän oli terveysalan ammattilainen.

Pitkän lounaan jälkeen erosimme kadulla ravintolan edessä. Hän toivotteli minulle kaikenlaista. En kuitenkaan välittänyt tuoda esiin teologisia epäilyjäni toivotusten vaikutuksista. Minä tyydyin toivottamaan hänelle hyvää illanjatkoa.







Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...