Sanoja säästellen

Välillä runoihin juuttuu koko päiväksi. Varsinkin rakkausrunoihin. Se tekee sielulle hyvää.

Aluksi Arja Tiainen. Ronski, rehevä, suorapuheinen, hävytönkin pitkän linjan runoilija. Miksikään Suomen runouden grand old ladyksi häntä ei kuitenkaan voi kutsua. Sellaiseksi hän on aivan liian särmikäs.

Jo kirjan nimi kertoo paljon: "Lapsilta kielletty". Ehkä kuitenkin hieman liioitteleva nimi vakavasti otettavaksi, vaikka rujoja runokuvat ovatkin.

  

Tiaisen tunnetuin runo on "Paratiisi". Tiedättehän Baddingin laulun "Kun mä sinut kohtasin, / oli ilta ihanin / Linnut lauloi ja kimmelsi taivaan kuu. / Sinä sanoit menkäämme / maalle meidän landelle / Mietin nyt juttu tää onnistuu".

Runo syntyi aikoinaan Kuorevedellä pohjoisella Pirkanmaalla. Samalla seudulla on myös minun kesäkotini, Längelmävedellä. Ei siellä kuitenkaan merta ole, vaikka runossa on kohta " - - meren kiihkeään rytmiin kun vaivuttiin - - "  Fiktiivistä ja omaa kokemusta limittäin?

Tiaisen runokieli on ryöppyävää, runsasta. Sattumalta osuin kesken Tiaisen kirjan lukemista facebookissa Kallion kirjaston sivulle, jossa käynnissä oli lukijoille suunnattu kilpailu. Rakkaustarina kuudella sanalla.

Hyvänen aika, mikä määrä osallistujia. Satoja. Minä olen loputtoman innostunut tiiviistä, vähäsanaisesta kirjoittamisesta (jossa itse en ole hyvä). Viimeksi haikailin taidon puutteesta blogissani  täällä .

Kuusisanaisiin juutuin pitkäksi ajaksi. Innostuin itsekin kokeilemaan.

Suosittelen käyntiä Kallion kirjaston facebook-sivulla lukijoilleni, jotka tunnetusti ovat runouden suuria ystäviä. Linkki sinne on tässä , ja sieltä nämä kuusisanaiset löytyvät, kun selaa 9. huhtikuuta kohdalle. Pistän mukaan pienen näytteen näistä tiiviin ilmaisun rakkauskertomuksista.

Kaksi kuplaa

On kuultu kummaa protkotusta kuplassa elämisestä. Jossain siellä Helsingin Kalliossa jotkut kuulemma kahviloissa lorvivat lattea juomassa ja punavihreitä aatteita vatvomassa. Samanlaista sakkia koko konkkaronkka.

Minä en asu Kalliossa vaan Töölössä, mutta siinä ne sijaitsevat melkein vierekkäin, vain rata välissä. Kahviloissa saatan kyllä piipahtaa mutta en juo lattea vaan aivan vanhanaikaista suodatinkahvia. Ei maitoa, ei sokeria. Jotenkin kuitenkin kiusaannun näistä kuplapuheista. Ihan kuin tarkoittaisivat minua.

Elänköhän minäkin kuplassa? Etten peräti kahdessa kuplassa?

*   *   *

Syksyt, talvet ja keväät asun Helsingissä. Minun Helsingin-kuplani koostuu pääosin itseni kaltaisista ihmisistä. Siihen kuuluu paljon opettajia peruskoulusta yliopistoon, tutkijoita ja eri alojen taiteilijoita. Tästä kaavasta on vain vähän poikkeuksia: pari insinööriä, juristi, lääkäri, yksi pappikin. Taidetilaisuudet ovat aktiivikäytössä, niitä riittää.

Erityistä on, että tuttavapiiriini kuuluu monenlaisia vähemmistöjä, ruotsinkielisiä suomalaisia erityisen runsaasti. Maahanmuuttajatuttavia on myös kertynyt paljon. Jokin sattuma on tuonut tuttavapiiriini erityisen monta seksuaalisten vähemmistöjen edustajaa, niin omaan sukuun, työtovereihin kuin eri yhteyksissä tuttaviksi tulleisiin kuuluvia.

Luulen, että tämä viimeksi mainittu kokonaisuus tekee minut monen ulkopuolisen silmissä aivan erityisen kuplalaiseksi. Lisäksi minulla on aihetta luulla - aiemmin lausunnollaan suuttumusta herättäneen nuoren näyttelijättären tapaan - että Helsingin-tuttavapiiriläiseni eivät taida isommin vaaleissa antaa kannatustaan persuille tai kepulle.

*   *   *

Kesät olen jo vuosikymmenet asunut vanhassa torpassa pohjoisella Pirkanmaalla Längelmäveden rannoilla. Olen osa pientä kyläyhteisöä. Tunnen kaikki lähiseudun asukkaat, niin vakituiset kuin kesämökkiläisetkin. Minun Längelmävesi-kuplani koostuu aivan erilaisista ihmisistä kuin minä itse. Siihen kuuluu paljon maanviljelijöitä emäntineen, tehtaan työmiehiä, vanhojaemäntiä, verstasmiehiä, eläkeläisiä, työttömiä, peräkamarinpoikia, mopopoikia. Tästä kaavasta on vain vähän poikkeuksia: pari yksityisyrittäjää, sairaanhoitaja, palomies, kokki. Minkään sortin taiteilijaa tai vähemmistöläistä ei ole tiedossa, ellei sitten kaapissa piilossa. Yhdellä maanviljelijällä oli suomenruotsalainen anoppi, joka asui yläkerrassa mutta kuoli jo monta vuotta sitten.

Minulla on aihetta luulla, että Längelmäveden-tuttavapiiriläiseni eivät taida isommin vaaleissa antaa kannatustaan vihreille. Minua saattavat kyllä sellaiseksi epäillä. Olen heidän silmissään se vähän erikoinen "Helsingin maisteri", joka ilmestyy runokirjojensa ja vieraittensa kanssa joka kesä mökkiinsä. Ties vaikka lattea mökissään keittelisi. Ainakin tiedetään, että se juo siideriä. Hyvin he kyllä minuun suhtautuvat, tunnen itseni hyväksytyksi ja kyläyhteisöön kuuluvaksi. Kylän äijiä poikkeaa välillä saunomaan ja jäähdyttelytauolla kuulaa työntämään. Maistellaan kaljaa ja puhutaan sopimattomia.

Sen sijaan persut ja kepu ovat vahvoilla. Tunteita herättäviä kysymyksiä ovat esim. kyläkoulun lakkautus, metsästysrajoitukset ja jätevesiasiat. Kahviloissa ei istuta, sillä kahviloita ei ole. Taidetilaisuuksissa ei kovin paljon käydä, tärkeimpänä poikkeuksena kyläkunnan jokakeväinen bussimatka Helsinkiin katsomaan Uuden Iloisen Teatterin uutta showta.

Mahdottoman mukavia ihmisiä näissä molemmissa kuplissani. Voi sanoa, että viihdyn kummassakin. Onneksi Suomi ei ole kovin homogeeninen maa.

Kulttuuri kukoistaa

Tämän päivän kulttuuriuutinen:

Suomalainen miesnäyttelijä on päässyt tappelemaan uuteen Hollywood-elokuvaan tunnetun tähtinäyttelijän vierelle. Muutama repliikki kuuluu rooliin. Ylen pääuutisissa näytettiin kuvia elokuvan tappelusta ja ammuskelusta ja kuultiin näyttelijän tuntemuksia menestyksen hetkellä. Nyt jäämme odottamaan printtimedian hehkutusta tällaisella kansallista itsetuntoa kohottavalla tapauksella.

Eilisen kulttuuriuutinen:

Helsingin Kallion punavihreän kuplan taiteilijat eivät ymmärtäneet riemastua vaalin tuloksesta. Siitä riemu repesi sosiaalisessa mediassa ja parissa lehdessäkin. Suvaitsematonta porukkaa! Sinne vaan kiukkujonon jatkeeksi: maahanmuuttajat, suomenruotsalaiset, tiedeuskovaiset, seksuaalivähemmistöt, punavihreät...  Kunhan nämä saadaan jyrätyksi järjestykseen, valtakunnassa on taas kaikki hyvin.

Kuva:

Lapualaisooppera (Arvo Salo - Kalle Holmberg - Kaj Chydenius: Lapualaisooppera. Ylioppilasteatteri 1966 - kuvassa Vesa-Matti Loiri).

Yhden sortin hulluus?

Viimeinen viikonloppu kaupungissa ennen muuttoa maalle kesäksi.

Perinteisesti juuri viimeiseen viikonloppuun sijoittuu Maailma kylässä -festivaali. Se on poikkeuksellisen miellyttävä tapahtuma. Olen osallistunut aina kun mahdollista - niin nytkin.

Lisäksi juuri äsken oli kirpputorimyyjäisiä kaikkialla puistoissa ja pihoissa. Kiertelin niitä Kalliossa, sillä Töölö on sellaiseesa paljon huonompi. En paljon ostanut - muutaman kirjan vain, mutta tunnelma oli tärkeintä.

Siinä on aidon kansanjuhlan tuntu, kun suuri väenpaljous kiertelee laajaa aluetta, jossa tapahtuu kaiken aikaa. Maailma kylässä tarjosi musiikkia ja monenlaisia muita esityksiä  ja tietenkin eksoottista ruokaa. Helsinki tuntui ihan aidosti kansainväliseltä ja jännittävältä paikalta. Vieraat kulttuurit herättiävät uskomaan, ettei tämä sittenkään mikään takapajuinen ja ahdasmielinen kansa ole, vaikka välillä onkin epäuskon hetkiä.

Ja tällaisen tunnelman keskeltä minä lähden pois, niin kuin aina. Tuli taas hetkellinen epävarmuuden häivähdys. On se yhden sortin hulluutta häipyä pois kaupungista juuri kun se alkaa elää. Siellähän nökötän metsän keskellä järven rannassa koko kesän ja palaan vasta kun kaupunki taas vaipuu horrokseen. Mitä järkeä?

Kolmatta linjaa

Päivän hyvä uutinen löytyi lehdestä heti aamulla. Hakaniemen toria ei kaivetakaan auki.

Alun perin oli suunnitelma, että torikauppiaitten kojut häädettäisiin, tori revittäisiin auki, siihen kaivettaisiin valtava kuoppa johon rakennettaisiin puolelle tuhannelle autolle parkkipaikka.

Tämähän on trendi. Ainakin Turussa, Mikkelissä ja Kuopiossa on toimittu juuri tällä tavoin. Parantaa kuulemma bisnestä.

Tori on mieluinen paikka monelle. Minäkin kävelen niillä kulmilla usein. Torin kulmalla sijaitseva kauppahalli on Helsingin upeimpia paikkoja. 

Ilmeisesti alkamassa oleva lama on säikäyttänyt luolaa suunnitelleet liikemiehet. Hinta olisi kova: yhden parkkiruudun hinnaksi olisi tullut 65000 euroa. Ehkä parkkeeraajia ei riittäisikään.

Samanlaista parkkiluolaa suunnitellaan aivan kotinurkilleni Töölöön, Mannerheimintien kahden ison hotellin alle. Yksi ajorampeista tulisi Töölöntorille. 

Arvaan jo seuraavankin paikan, johon parkkipaikkaa ja -luolaa voisi ruveta suunnittelemaan. Se on tyhjä tontti Aleksanterinkadulla Yliopiston ja Valtioneuvoston välissä. Puolensataa autoa siihenkin mahtuisi, enemmänkin, jos keskellä oleva patsas siirretään syrjemmälle.

Helsingin liikennepolitiikan ideologia lähtee edelleen visiosta, että kaikkien pitää liikkua yksityisautolla, ja niille pitää järjestää tarpeeksi pysäköintitilaa. En pidä tavoitetta viisaana. Kadut ovat tukossa, ilma on saastunutta. Joukkoliikennettä pitäisi kehittää.

Liikennelaitoksen kuukausilippu maksaa 43 euroa. Sillä saa matkustaa niin paljon kuin haluaa busseissa, metrossa, paikallisjunissa ja raitiovaunuissa. Ei paha hinta. Minulla on kyllä auto, mutta en käytä sitä ollenkaan kaupungin sisäiseen ajoon. Minä kävelen ja käytän joukkoliikennettä. Tarvitsen autoa vain ajoihin kaupungin ulkopuolella, kuten kesäisin asuessani kesäkodissani. Autoni ei useinkaan tarvitse edes parkkipaikkaa Töölöntorin suunnalla, sillä se seisoo joutoajat kaverilta vuokraamassani tallissa kaupungin ulkolaidalla. Sinne pääsen bussilla kotiovelta varttitunnissa.

Helsingin sisäinen joukkoliikenne on varsin hyvin toimivaa, oman auton käyttö ei useinkaan tuota hyötyä. Sama pätee moneen suuntaan seutuliikenteessä kuntarajan yli, ei tosin aivan kaikkiin kohteisiin. On jotenkin absurdi näkymä katsoa aamuruuhkan tuloliikennettä länsiväylältä. Siinä espoolaiset jonottavat audeissaan ja bemareissaan, yleensä vain yksi mies jokaisessa. Bussi ei heille kelpaa, ja metron rakentamista vastustettiin vuosikymmenet. Näille niitä parkkihalleja pitää rakentaa.

* * * 

Aamun hyvän uutisen kunniaksi lähdin tänään töiden jälkeen kävelemään Hakaniemen ja Kallion suuntaan. Kävelin torin poikki, jatkoin Hämeentielle. Sinne on syntynyt eksoottinen keskittymä etnisiä kauppoja  . Tavoitteena oli kiertää alueen etnisiä kauppoja ja täydentää ruoka- ja maustevarastoani.

Kun niille nurkille saavun, tulee aina noustuksi ylämäkeen tutulle kadulle, jolla nuorena asuin lyhyen ajan. On jonkinlainen nostalginen rituaali kulkea Kolmatta linjaa takaisin, kuten tunnettu laulukin kertoo. Sitten Fleminginkatua Karhupuiston ja Kallion kirjaston ohi Helsinginkadulle ja Brahen kentälle. Sieltä raitiovaunu vie minut kotiin Töölöntorille. Autoa ja parkkipaikkaa en tällaisiin kierroksiin tarvitse.

Kuvassa Fleminginkadun ja Kolmannen linjan kulmassa sijaitseva ravintola Oiva, se, josta laulussa kerrotaan: ”Saa Oivan portsari lantin, jonka velkaa jäin… ”

Ennakkoaavistus

Dessu ei väitä olevansa hääppöinenkään ennustajaukko, mutta silti hänellä on nyt sellainen kutina parrassaan, että Suomi saa kohta jo toisen kansainvälisen suurkilpailuvoiton viikon sisällä. Ennakkomerkit ovat nyt sellaiset.

Edellisen voiton tapahtumapaikka oli Bratislava, tämän aavistelemani paikka on Cannes.

Aavistelemani suurmestari on tietysti Aki Kaurismäki joukkueineen. Kilpailulaji on elokuva. Dessu on seurannut tarkasti ohjaajan uraa aina ensimmäisestä Valehtelijat-nimisestä teoksesta alkaen ja pitänyt kovasti näkemästään. Koti-Suomessa ohjaaja ei ole saavuttanut valtavaa menestystä, mutta maailmalla hän on kulttiohjaajan maineessa. Uutuutta en tietenkään ole vielä nähnyt, sillä sen ensiesitys oli vasta muutama päivä sitten. Olen kuitenkin lukenut useitten kansainvälisten huippukriitikoiden arviointeja, ja ne ovat olleet ylistäviä.

Niinpä uskallan ennustaa: torilla tavataan suuressa kansanjuhlassa ensi viikollakin, vai kuinka? Nyt miehet esiintymislavaa pystyttämään. Entinen ehdittiin jo purkaa, huomasin työmatkallani ohi kulkiessani. Satatuhatta katsojaa ainakin tulossa.

Esiintyjiksi tulevat varmaankin Agents ja Leningrad Cowboys ja joukko iskelmälaulajia, ainakin Annikki Tähti, Reijo Taipale. Harmi että Peltsi ja Badding ja Juice ehtivät kuolla, he kuuluisivat joukkoon. Tilaisuuden juontajiksi tulevat Peter von Bagh ja Atte Blom.

Sankareita ei kuljeteta paikalle vihreällä bussilla. Heidän käyttöönsä hankitaan Volga-merkkisiä autoja.

Yleisradion kakkoskanava valmistautuu esittämään viikon tai parin ajan muutaman Kaurismäki-elokuvan joka ilta. Niitä riittää, niitä on paljon, ja Mika-veljen tuotantoa voidaan siinä sivussa esittää FST-kanavalla. Tärkeimmille elokuville, kuten Tulitikkutehtaan tytölle, on luvassa miljoonayleisö.

Turisteille järjestetään kiertomatkoja Kallion, Sörnäisten ja Sompasaaren kaupunginosiin, erityisesti baareihin, joissa on pajatso ja jukebox. Uhkarohkeimmille järjestetään hurjapäisiä seikkailusafareita, joissa matkataan vaaroja uhmaten Kalliosta Eiraan.

Ilmavoimille muistutetaan, että Hornet pitää lähettää saattueeksi, kun akateemikkoa kuljettava lentokone lähestyy kotimaata. Kulttuuriministeri lentokentälle vastaan. Presidentti lavalle.

Tietysti löytyy myös vastustajia ja pilkkaajia, jotka väittävät, ettei Kaurismäen tuotanto kiinnosta pätkääkään. Näiden hienostelijoiden mielestä ohjaaja ja hänen elokuvansa antavat väärän kuvan upeasta isänmaastamme eivätkä edistä brändityöryhmän tavoitteita. Hänhän suorastaan pilkkaa meitä kuvatessaan rahvaan puuhastelua, ikään kuin se olisi oikea kuva Suomesta. Eivät edes puhu mitään ja ihmisetkin niin rumia. Eikä siniristilippuakaan missään liehutella. Kommunismiahan sellainen on, vai ehkä persua? 

Hemmoteltujen nousukkaiden halveksuntaan olemme saaneet tottua, aina riittää itsensä ylentäjiä. Samaan sarjaan kuuluvat iltapäivälehdet, jotka kansanjuhlan jälkeisenä päivänä repivät skandaalilööppejä siitä, että esiintymislavalla tupakoitiin hillittömästi.

Tällaisia aavistelen, Suomihan on tunnetusti kulttuurimaa.

Kirjaruuhka

Empimisestään huolimatta Dessu meni kirjamessuille. Meni peräti kahteen kertaan, lauantaina ja sunnuntaina. Pitihän kutsuvierasliput käyttää, vaikka ei erityisemmin viihtyisikään. Lauantaina olin monta tuntia, sunnuntaina vain pistäydyin.

Dessu ymmärtää, että messut ovat tärkeä tilaisuus sellaisille kirjaihmisille, jotka asuvat etäällä suurista kirjakaupoista, pienkustantajista ja divareista. Sen sijaan niiden anti ei osu parhaimmalla tavalla Dessun kaltaisille helsinkiläisille, jolla kaikki nämä ovat kävelyetäisyydellä.

Dessu ei ole tungoksen ystävä - kukapa olisi. Kirjamessut ovat malliesimerkki tungoksesta. Ensimmäinen ärsyttävän pitkä jono oli jo vaatenaulakolle. Dessu ei ole myöskään kyynärpäätaktiikan ystävä. Moni näyttää olevan. Vaikka messuväki on ystävällistä ja sivistynyttä, vaadittaisiin jokin erityinen pujottelustrategia, jotta pääsisi haluamansa myyntipöydän ääreen. Yritys kurkistella muiden olkapäiden yli tuntuu kiusalliselta ja ajaa kurkistelijan etsimään toista myyntipöytää, jossa sielläkin jää helposti kurkistelemaan olkapäiden yli, ellei osaa pujottelustrategiaa. Dessu ei osaa.

Dessu on viettänyt melkoisen osan vapaa-ajastaan erilaisissa kirjakaupoissa ja divareissa sekä Suomessa että ulkomailla. Yksi elämän perusnautintoja on tutkia divarin hyllyjä järjestelmällisesti, yksi kerrallaan, järjestyksessä, hitaasti, kirjoja käteen ottaen, selaillen kaikessa rauhassa, välillä ehkä kauppiaan kanssa jutellen. Siihen menee helposti tuntikausia. Erityisesti entisessä Ervastin divarissa Kallion kaupunginosassa.

Messuilla sellainen ei käy. Divarit ovat kaikki yhdessä röykkiössä ja joka paikka täynnä ihmisiä. Tutkipa siinä hyllyä järjestelmällisesti ja selaile kirjoja, kun vaikeuksia on jo päästä hyllyn viereen. Yritin kyllä mutta en häävisti onnistunut. Paremmin onnistui katsella pienkustantajien uutuuksia. Niihin ei ollut erityisempää tungosta, mikä johtuu ymmärrettävästi erikoistumisesta jollekin tietylle alalle. Myös ruotsinkielisen kirjallisuuden osastoille mahtui helpommin.

Suurten kirjakauppojen ja mediayhtiöiden osastoille en edes yrittänyt mennä. Niiden myymälöihin pääsen kyllä milloin tahansa työmatkallani Töölöstä Kruununhakaan.

Kirjojen ostamisessa Dessulla on pitkään ollut jarrut päällä. Syynä on Dessun huushollin tila. Kaikki hyllyt ovat tupaten täynnä. Uusille kirjahyllyille ei ole enempää sijaa. Jos uusia kirjoja hankkii, vanhaa pitää saada alta pois. Edellisestä tyhjennyksestä on jo vuoden verran aikaa.

Dessu kierteli messukojuja sen minkä ehti ja jos lähelle pääsi, otti ainakin esitteet. Ilmaisia aikakauslehtiä kertyi aika läjä. Monissa kojuissa oli tarjolla karamelli. Niitä Dessu keräsi - mutta vain taskuun. Eeva-lääkärin keväällä esittämät ukaasit pysyivät mielessä, sillä seuraava vastaanottoaika on lähellä. Karamellit tarjotaan vieraille.

Tuttuja kirjamessuilla aina tapaa. Messuista on tullut osaltaan näyttäytymispaikka. Ruoka- ja viinimessuille, jotka pidettiin viereisessä hallissa, Dessu ei mennyt lainkaan. Kirjoissa oli tarpeeksi katselemista - liikaakin.

Ostiko Dessu sitten mitään? Osti kyllä: yhden kirjan ja vaatetavaraa.

Se kirja oli vanha ja paksu, ” Levande svensk dikt från fem sekel” (1947). Hyväkuntoinen klassikko, jota olen etsinyt.

Ne vaatetavarat löytyivät Dekkariseuran kojusta. T-paita jossa komisario Palmun kuva. Iso nippu tyynyliinoja, joissa jokaisessa on nukkumiseen & rikoskirjallisuuteen liittyvä sitaatti: ”Syvä uni” / ”Big sleep” / ”God natt min älskade” / ”Yö vieraassa talossa” / ”Nukkuva kaunotar” / ”Nukkuva tiikeri”. Nämä tulevat pääosin joululahjoiksi ystäville.

Lahjaksi ja myös omaan käyttöön ostin muutaman patakintaan, joissa on komisario Palmu -logo. Luvassa hyvää ruokaa, kun on kunnon välineet.

Ennen joulua lähden kyllä vielä muutamalle ruuhkattomalle kirjakauppa- ja divarikierrokselle.

Kevät toi kulkurin

Dessutom on jo jonkin aikaa päässyt palaamaan mieliharrastuksensa pariin. Se tarkoittaa päämäärätöntä kuljeskelua pitkin Helsingin katuja, puistoja ja rantoja.

Lumi on siis kaikonnut Töölöstäkin. Pitkään sitä riitti, eikä kävely kinosten ja penkkojen seassa sujunut. Katujen hidasta siivousta lumesta moitittiin yleisesti. Aivan kevään korvilla se kuitenkin alkoi sujua oikein hyvin. Miehiä, auroja, nostotraktoreita ja kuorma-autoja oli yötä päivää kuskaamassa lumipenkkoja pois Töölöntoriltakin. Vauhtia piti tietenkin kiihdyttää, muutenhan lumet olisivat ehtineet sulaa.

Tänään Dessutom vaelsi rantaan. Matkan varrella sijaitsee osoite Kesäkatu 2. Se on monille tuttu osoite, sillä siellä sijaitsi yksi ns. 60-lukulaisen kulttuuriradikalismin keskeisistä keskuksista: Yleisradio. Nyt nostalginen talo on muussa käytössä, ja kadun numerointikin on muuttunut. Siinä viereisessä puistossa sijaitsee ravintola Mestaritalli. Se on hyvällä paikalla ja kesäisin mainio terassipaikka. Dessutom vaan ei satu kesäisin paljonkaan oleskelemaan Helsingissä, joten terassi jää muiden käyttöön. Dessun kesäterassi sijaitsee rantasaunan seinustalla Längelmäveden rannalla Pirkanmaalla.

Mestaritallilta käännyin kohti keskustaa. Hietaniemen hautausmaan jätin tällä kerralla väliin. Oli liian viileää mennä sinne, sillä hautausmaalla pitää olla kiireetön. Pitää olla aikaa istuskella penkeillä ja katsella ja miettiä. Menen sinne kunhan lämpenee. Hietaniemi on yksi mielipaikoistani. Helsingin historian harrastajana minulla on käytössäni karttoja, joiden avulla löydän historiallisten merkkihenkilöiden hautapaikkoja. Niitä Hietaniemessä riittää.

Kuljin kohti keskustaa Arkadiankatua pitkin. Sitä kulkiessa eläydyn aina muistamaan valokuvista näkemiäni hautajaissaattoja Mannerheimista Kekkoseen. Keitä kaikkia onkaan kuljetettu haudan lepoon tätä katua pitkin?

Uusi musiikkitalo näkyy jo kauas. Siitä ei näytä tulevan ulkonäöltään mitenkään erikoisempaa. Eduskunnalle rakennetaan uusi uimahalli, joku leukaili. Säästettiinköhän taas väärästä kohdasta ja saatiin uusi tylsän näköinen kulttuuripalatsi? Sisältähän se voi silti olla vaikka kuinka onnistunut.

¤
Töölöä sanotaan porvarillisen yksitoikkoiseksi kaupunginosaksi. Sitä se jossain mitassa onkin. Katselin äskettäin tv-sarjaa ”Kallio”, joka kuvasi elämää Helsingin boheemeimmassa kaupunginosassa. Kallio ansaitsee nimityksen, sillä jotain vaikeasti määriteltävää vetovoimaa niissä kujissa ja kaduissa on. Dessutom vaeltelee sielläkin mielellään. Yksi houkutin lähteä Kallioon katosi kuitenkin noin vuosi sitten, kun Kaarle Ervastin antikvariaatti Torkkelinkadulla lopetti toimintansa. Siellä Dessutom monien muiden tavoin viihtyi ja löysi usein elämäänsä rikastuttavaa lukemista. Jäljelle jääneitä houkutuspaikkoja Kalliossa kuitenkin riittää. Parhaita niistä ovat mm. Ryhmäteatteri Pengerkadulla ja ravintola Cella Flemarilla.

¤

 Dessutomin päiväkävely päättyi - kuten usein ennenkin - kirjasto Kymppiin levyjä kuuntelemaan. Se on Helsingin suuria aarteita. Ja lopuksi kahvituokio siinä Kympin eteisessä sijaitsevassa ikävän amerikkalaisessa kahvilassa. Mutta minkäs voit, kun Cafe Kafka Ruotsalaisen teatterin kaarevassa päädyssä ei enää ole käytettävissämme ja Ekbergille on liian pitkä matka.

¤ 

Kuva esittää Töölöntoria noin 1930. Lähdettä en valitettavasti osaa mainita. Jostain netin loppumattomista aarrekätköistä se on joskus löytynyt.