Dessutomin suhtautuminen Elvikseen on aika kaksijakoinen. Asenne oli hyvin myönteinen niinä 50-luvun lopun vuosina, jolloin pikku-Dessu ei oikein vielä ymmärtänyt olennaisia asioita. Oli vain erikoisen näköinen mies, jonka kuvia isommat tytöt ripustivat seinilleen.
Sitten Elviksen kuvia tuli purukumipaketteihin. Litteitä levyjä, joissa kuoripaperin alla oli piilossa keräilykuva. Kuvia oli varmaan useita kymmeniä, ehkä lähelle sata. Muistaakseni kaikki mustavalkoisia. Osa kasvolähikuvia, joissa vaikuttavinta oli rasvalla kammattu tukkatöyhtö. Osa kokovartalokuvia, joissa oli aavistettavissa rockin röyhkeä lantioliike.
Muita purukumipakettien keräilyaiheita olivat ainakin autot, filmitähdet ja Buffalo Bill.
Purukumikuvia Dessukin keräsi, kuten kaikki koulupojat. Niitä vaihdeltiin välitunneilla, jotta sarja tulisi täyteen. Jossakin elämänsä muutossa Dessu on valitettavasti hukannut kokoelmansa.
Elvis oli Dessulle kuva. Elviksen musiikista näiltä 50-luvun vuosilta Dessu ei muista juurikaan mitään. Varmaankin jokunen kappale tuli radion lauantain toivotuissa levyissä. Siinä kaikki - se ei tuntunut tärkeältä. Dessu oli liian nuori.
Se oli valitettavaa, sillä jotain suurta pääsi menemään ohi. Vasta jälkeenpäin olen ymmärtänyt, millainen täydellinen, jäljittelemätön monumentti nuori Elvis oli. Aidosti nuorekas, vilpitön kapinallinen, ei vielä liian kaupallinen. Siinä syntyi nuorisokulttuuri, Elvis oli sen renessanssihahmo, jonka vaikutus säteili pitkälle tulevaisuuteen.
Vaikutus kyllä tuli tutuksi sitten 60-luvun puolella, kun Beatles ja muut pääsivät vauhtiin. Enää Dessu ei ollut liian nuori. Mutta Elvis alkoi olla liian vanha.
Rasvattu tukka, pulisongit, hapan perusilme; maskeeraajan tuote. Kapinallinen olemus muuttui normaaliksi amerikkalaiseksi hammashymyksi. Sellainen ei kelvannut Beatles-fanille, kun pop-musiikki pääsi kiitoon.
Elviksestä tuli aikakautensa murhenäytelmä. Siinä paistoi läpi yritys, ettei ulkonäkö ikäänny. Elviksen kasvoista tuli järkyttävä tarina, koska hän ei kaupallisuuden paineissa saanut vanhentua kuin muut. Hän sähläsi väsähtäneitä elokuvia, asui eristettynä ja upporikkaana prameassa Gracelandissaan henkivartijoiden ympäröimänä ja alkoi esiintymisissään tulkita banaalilla ja pöyhkeilevällä tavalla ikivihreitä paljetit kimaltaen.
Kapina oli siitä kaukana.
Elviksen tuhoutumisen tarina on tuttu monesta muustakin viihdemaailman yhteydestä: Marilyn Monroe, Jimi Hendrix, Janis Joplin, Billie Holiday, Charlie Parker - miksei myös Olavi Virta, Irvin Goodman, Badding…
Mutta syvä kiitos ja kumarrus lähetetään tähtitarhojen taa tähdelle, joka lähetti rockin lentoon.
1 kommentti:
Tiedä tosta Elviksestä.Mutta oliko Stig Framåt sun kaveri.Se soitti usein Gabriela Ferrin levyjä.Niistä ei kukaan ole tänään edes kuullu.
Lähetä kommentti