Vietin
illan jäähallissa ja viihdyin.
Nyt blogin
vakituinen lukija varmasti epäilee minun menneen sekaisin. Sen verran
sapekkaita kommentteja olen aiemmin esittänyt jäähallipuuhasta.
En ollut
katsomassa jääkiekkoa vaan olin Vesa-Matti Loirin konsertissa. Siksi viihdyin.
* *
*
Loirin
konserteissa olen käynyt aika monta kertaa ennenkin. Aikaa niistä on kyllä
vierähtänyt. Edellinen kerta oli varmaankin 1980-luvulla, Vanhalla
ylioppilastalolla. Jotenkin oli tullut sellainen käsitys, ettei uusia
konsertteja taida enää tulla.
Loiri on
artisti, jota arvostan suuresti. Hänen tulkintansa antoivat minulle uuden
näkökulman Leinon runouteen. Kun yksi pateetikko kirjoittaa runon ja toinen
pateetikko tulkitsee sen laulaen, syntyy jotain tavattoman herkkää. Toisaalta
ymmärrän kyllä niitäkin, jotka eivät pitäneet, sen verran omintakeisia ne
olivat.
Loiri on
hämmentävän moni-ilmeinen taiteilija. Pidän melkoisena saavutuksena, että yksi
ja sama mies on pystynyt olemaan yhtä aikaa huippuluoka muusikko, vakavien
roolien näyttelijä ja kansallinen farssi-ikoni.
* *
*
Konsertti
oli ensisijaisesti liikuttava. Vanha mestari ja suuri ihailijakunta kohtasivat
vielä kerran. Mestarin vaivaisuus näkyi - hän istui koko esityksen ajan - mutta
suuri saavutus oli jo se, että konsertti ylipäätään oli mahdollista järjestää.
Yleisö oli otettu. Tunnelma oli poikkeuksellisen lämmin.
Vaikuttavimmat
kappaleet olivat aloituksen Laivat puuta, miehet rautaa sekä Päivänsäde ja menninkäinen, Elegia, Albatrossi
ja Nocturne. Karismaa riitti. Kylmiä väreitä kulki.
1 kommentti:
Loiri on ikoni!
iisi
Lähetä kommentti