maanantai 1. lokakuuta 2012

Kulttuurikävelyllä




 

Impulsiivisuus ei taida olla vahvimpia ominaisuuksiani. Kaiken pitäisi olla suunniteltua. Pidän tällaista luonteenpiirrettä harmillisena ominaisuutena, josta pitäisi oppia pois - viimeistään nyt puolieläkeläisenä, kun millään ei oikeastaan ole enää mitään väliä.  

Aloitin poisoppimisen tänään. Ajoin asioilla Järvenpäässä, ja paluumatkalla keksin, että nytpä poikkean Tuusulan rantatiellä.   

Minulla ei ollut hajuakaan, onko siellä mikään taloista auki vai ei. Mitä väliä! Kävelen rantatietä ja katselen. Tiedän kyllä Rantatien varrella sijaitsevien talojen historiaa.  

Pysäköin auton Aleksis Kiven kuolinmökin lähelle. Yritin mielikuvituksen siivin eläytyä vaivaisen mökin tapahtumiin 140 vuotta sitten. Toisella puolella tietä runoilija ja lehtimies Erkon suvun alkuhistorian tyyssija. Siitä ei kaukanakaan lepokoti, jossa Eino Leinoa yritettiin vielä kerran saada kuntoon. Vähän matkan päässä Pekka Halosen taiteen kotipaikka. Lopulta tien toisessa päässä vastakkaisilla puolilla suurten henkilödraamojen tyyssijat: Juhani Ahon, Vennyn ja Vennyn sisaren kolmiodraama. Ja Sibeliuksen Ainola. Taisi olla ajoittain vilkasta kulkemista näiden kahden talon välilläkin, eikä aina pelkästään päiväsaikaan.  

Impulssin toteuttaminen tuntui hyvältä. Pari tuntia siihen meni. Tuntui harmilliselta, ettei aikaa ollut mahdollista venyttää. Siinä olisi ollut aineksia viipyä vaikka kokonainen päivä. Olen kyllä ennenkin tätä tietä kulkenut, mutta täytyy tulla uudestaan paremmalla ajalla. Tämä tie on yksi suomalaisen kulttuurin suurista museoista.  

Klikkaamalla kerran tai kahdesti kuvan saa suuremmaksi.
 
 

 

2 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Minun kesä ohjelmaan kuuluu aina käynti taiteilija maisemissa. Lähden aamulla ja tulen takaisin kun siltä tuntuu. Joka vuosi käynti tuntuu kuin se olisi ensimmäinen, löytää aina jotain uutta.

Dessu kirjoitti...


Siellä todella riittää katsottavaa. Jos tuntee talojen historiaa, kokemus paranee.
Dessu