tiistai 25. syyskuuta 2012

Neiti B. ylösalaisin



 

Huomasin lehdestä ilahduttavan kirja-arvostelun. Monika Fagerholmilta on ilmestynyt uusi kirja. Täytyy pikimmiten käydä ostamassa. Fagerholmista on pikkuhiljaa tullut yksi suosikeistani.  

Uuden kirjan nimi on omintakeinen: "Lola uppochned" (suom. "Lola ylösalaisin" - käännös Liisa Ryömä). Onnistunut nimi on tärkeä. Joskus näin kirja-alan ammattilaisilta kerätyn listan onnistuneista kirjojen nimistä. Muistelen, että kärkipäässä olivat ainakin seuraavat: Saatana saapuu Moskovaan, Torstai on toivoa täynnä, Joutavuuksien jumala, Mennyttä miestä, Palkkapiian poika, Ruusuinen ristiinnaulitseminen, Yhden yön pysäkki, Kiveä kovempi, Ei sanonut sanaakaan. Huomiota kiinnitti, että nimessä oleva allitteraatio oli hyvin suosittu.  

Fagerholmin kirjan nimessä ei ole allitteraatiota, mutta silti pidän sitä onnistuneena. Se herätti minussa välittömästi hullunkurisen muistikuvan vuosien takaa.  

*   *   *    

Minulla oli uusi sihteeri, neiti B. Olimme kokousmatkalla Kööpenhaminassa. Neidille se oli ensimmäinen ulkomaanmatka uudessa työssään.   

Pitkän kokouspäivän päätteeksi poikkesimme iltapalalle johonkin pieneen ravintolaan. Illan pimeydessä kävelimme kohti hotelliamme. Matkan varrelle osui lasten leikkipuisto. Siinä neiti pysähtyi ja kysyi, haluanko nähdä yhden tempun.  

Neiti kiipesi aidan yli leikkipuiston puolelle, heitti takin ja kengät pois ja meni riippumaan rekkitangolle. Muutama edestakainen vauhtiheilahtelu, ja hän alkoi pyöriä kieppiä tangon ympäri (tälle tempulle olisi varmasti urheilukielinen nimi, mutta minä en tunne alaa, joten en osaa sitä mainita). Lopuksi hän tarttui polvitaipeillaan tankoon ja kieppui pää alaspäin, oikaisi sitten heilahduksen ääripisteessä kinttunsa jolloin hän irtosi tangosta ja kiepsahti jaloilleen maahan.  

Minä aidan takana katsoin hämmästyneenä säikähtäen. Se näytti melkein itsemurhameiningiltä, mutta neitiä nauratti. Kadulle palattuaan hän kiepsahti seisomaan käsillään ja käveli aikamoisen pätkän kohti hotellia ylösalaisessa asennossa. Hotellin ovella hän palasi normaalikävelyyn.  

Ihmettelin taitoa. Neiti kertoi käyvänsä sirkuskoulua ja osaavansa paljon hurjempaakin. Kysyin, miksi hän ei ollut maininnut tästä koulutuksesta työhakemuksessaan. Hän arveli, että siitä ei ehkä olisi ollut hyötyä - ehkä pikemminkin haittaa - vanhoillisen ja kunnianarvoisan Vuoronvarausviraston etsiessä sihteeriä ulkomaanosaston päällikölle. Muut ansiot tuntuivat tähdellisemmiltä mainita CV:ssä.  

Olisikohan ollut haittaa? Tiedä häntä. Mietin, eikö Virasto todellakaan ymmärrä arvostaa sellaista erikoisosaamista.   

Neiti lupasi opettaa minulle käsinkävelyä, jos haluan. Se tekisi hyvää kankeille hartioilleni. Rekkikieputusta hän ei suositellut - ainakaan heti alkuun.   

Toistaiseksi on jäänyt opettelematta käsinkävelyä. Ehkä sitten kun olen kokonaan eläkkeellä. Siitä voisi alkaa paluu nuoruuteen ja notkeuteen.  

*   *   *    

Näin ne assosiaatiot menevät, yksi kirjan nimi riittää.

 

6 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Ihanaa! Neiti B.:n ulottuvuudet senkun jatkavat laajenemistaan! Myyttinen hahmo!

Sari kirjoitti...

Neiti B yllättää yllättävissä tilanteissa :)

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Hesarissa oli juttu sihteereistä, jotka ovat nykyään johdon assistentteja. Olen pitkään haaveillut sihteeristä, sellaista ei sairaalassa saa kuin ihan korkein johto, silloinkin sihteerien päätyö on ihan muuta kuin ylilääkärin kalenterin hallinta. Neiti B halusi ilmeisimmin tehdä sinuun vaikutuksen ja taisi onnistua. Minä kiipesin kongressimatkalla samantyyppisessä tilanteessa hameessa ja korkokengissä korkean rauta-aidan yli, kun en viitsinyt sitä kiertää. Hotellin hississä panamalainen kongressivieras sanoi minulle "I saw your undeware".

Dessu kirjoitti...


Kari R: Välitin ihailevat terveisesi neiti B:lle. Olisitpa nähnyt hymyn, kun hän kuuli, keneltä.

Sanoi tietävänsä "tyypin". Kertoi laulelleensa yhteislaulujuhlissa hänen laulujaan. Lähetti sinulle lentosuukon.
Dessu

Dessu kirjoitti...

Kyllä neiti osaa yllättää, niitä riittää. Varmaan voi olla myös yritystä tehdä vaikutus.

Kerran yritin firman pikkujouluissa saada hänet esiintymään ja näyttämään muillekin taitonsa. Vaikkapa trapetsilla. Hän ei sellaiseen suostunut. Sen sijaan hän suostui klovniksi. Loistava esitys sekin.

Heidin kertoman tapauksen johdosta mainitsen, että Kööpenhaminan temout neiti B taisi muistaakseni tehdä pitkissä housuissa. Jos näin ei olisi ollut, muistaisin kyllä.
Dessu

Kari Rydman kirjoitti...

Ooh! Sama takaisin!