tiistai 12. tammikuuta 2010

Kevytkiroilua

Dessutom tunnustaa monissa asioissa olevansa aika epämiehekäs. Yksi sellainen on kielenkäyttö.

Kiroilu ja muu v-tyyli ei oikein luonnistu. Se ei ole mikään kristillis-siveellinen tai muu periaatteellinen valinta vaan enemmänkin tyylitajun sanelema. Hyviäkin kirosanoja käytetään liikaa, ne ovat kärsineet inflaation ja menettäneet siksi tehonsa.

Suomen kielessä on poikkeuksellisen rikas manaussanasto. Siksi on sääli, että liikakäyttö on riistämässä sanastolta tuoreen ilmaisuvoiman.

Jos lyön vasaralla peukalooni, silloin karjun perkelettä. Kun tajuan mokanneeni pahasti ja joutuvani sen vuoksi kärsimään, loiskahtaa suusta saatanoita. Mutta ei joka päivä ja joka tilanteessa. Haistattelu, rivoudet ja hävyttömyydet eivät kuulu mihinkään tilanteeseen. Ne kuvastavat vain käyttäjänsä puutteellista ilmaisukykyä.
¤

Dessutom istuu usein Töölön kirjastossa selailemassa milloin mitäkin. Tänään hyllystä osui käteen Suuri kirosanakirja. Siihen on koottu kaikki mahdollinen alan sanasto ja selitetty käyttötilanteita ja etymologiaa.

Pääpaino näyttää tietysti olevan erilaisilla hävyttömyyksillä. Rikasta, moni-ilmeistä ja ilmaisuvoimaista, täytyy myöntää. Dessu jättää kuitenkin vapaaehtoisesti sellaiset nuorison yksinoikeudeksi.

Joukossa on kuitenkin huomattava määrä myös kelvollista sanastoa, jota luonnehtisin sanalla kevytkiroilu.

Tätä kyllä kelpaisi käyttää. Se on vähän kuin viiden rasvaprosentin kevytjuustoa, joka ei lihota eikä nosta kolesterolia mutta ei myöskään maistu erityisemmin. Sillä pärjää mutta siitä ei nauti.

Kevytkiroilu ei haise eikä ehkä (?) närkästytä edes kristillisen liiton puheenjohtajaa. Toisaalta se kuitenkin auttaa (?) lausujaansa purkamaan aggressioitaan, mutta vain sen saman viiden prosentin verran. Neitikiroilua, sanoisi jääkiekkoilija (paitsi ne, jotka oikeasti tuntevat nykyajan neitejä).

Tässä näytteitä:

alakerran ukko / appajee / belsebuubi / halvattu / heikkari / heikura / helkatti / helkkari / hemmetti / herttanen / hiisi / hiivatti / hilskutti / himpe / himputti / himskatti / hitsi / hitsin hitsi / hitto / huisi / jeekuna / jeskamandeera / jestas / jufenaut / jukolauta / jukoliste / jukopliut / jukra / juku / jukupätkä / jumankekka / jumbe / jummi / juupeli / karamba / katinkontit / kehveli / kissanviikset / lempo / pahus / pannahinen / peijakas / peijooni / pentele / perhana / perhonen / permanto / perskutarallaa / pirskatti / ryökäle / saakutti / saamari / samperi / turkanen / voihan nenä / voihan venäjä / voihan vinetto / voihan vitsi / hitto soikoon / juupeli soikoon / auta armias / hornan tuutti / hyvä sylvi / hyvät hyssykät / hyvä tavaton / voihan itku / jukran pujut / kauhistuksen kanahäkki / laupias taivas / myrsky ja mylväys / paha periköön / herran pieksut / seitsemän sarvipäätä / sus siunatkoon / taivahan talikynttilät / tuhat turkinpippuria / tuhannen tulimmaista / tuli ja leimaus / tuonelan tupajumit / voi veikkoset /

2 kommenttia:

Päiväkävelyllä kirjoitti...

No jo oli kevyttä kiroilua. En tiedä, onko noista muuta hyötyä kuin että niitä ehkä voi käyttää useammissa tilanteista ja seurasta riippumatta. Mutta jos kiroiluttaa, minä ainakin löydän kielenpäähäni vanhat suomalaiset kirosanat perkeleestä alkaen. Ja sen jälkeen katson nolona ympärilleni:)

Riite kirjoitti...

On mielenkiintoista, miten kristinuskon pahat olennot ovat nykyään voimakkaita kirosanoja, ja Suomen omiin muinaisiin pahoihin olentoihin ja kuolleisiin viittaavat sanat (hiisi, hitto, lempo, hiivatti, peijooni, peijakas) puolestaan "kevyitä" kirosanoja. Todennäköisesti se johtuu yksinkertaisesti siitä, että sanojen alkuperästä ei ole enää nykyihmisillä juurikaan tietoa.