tiistai 30. syyskuuta 2014

Sata lasissa



Kaupan kassalla joku jumitti. Ensin kassatytön piti lähteä punnitsemaan banaanit, kun asiakas ei itse ollut sitä hoksannut tehdä. Sitten jonkun tavaran viivakoodi oli rikki ja kassatyttö joutui näpyttelemään sen manuaalisesti, eikä onnistunut ensiyrityksellä. Sitten kassan tupakkatelineestä puuttui juuri se laji, jonka asiakas halusi, ja tytön piti hakea se viereisen kassan telineestä. Lopuksi asiakkaan maksukortti ei meinannut kelvata koneelle, vaikka siitä moneen kertaan pyyhittiin pölyt ja rasvat.

Jono kasvoi ja yksi jonottajista alkoi käydä kuumana.

Kuultiin huutelua, ikäviä sanoja sekä jonottajalle että kassatytölle. Vastoin odotuksia huutelija ei ollut mikään syrjäytymisvaarassa oleva kaljajanoinen resupekka vaan tyylikkäästi pukeutunut nuorehko herra. Jos olemuksesta jotain voi päätellä, luokittelisin hänet uraohjusten luokkaan, sellaiseksi salkkumieheksi, joilla on aina sata lasissa ja kyynärpäät ojossa tekemään bisnestä.

Vanhempi nainen jonossa kuunteli aikansa äänekästä sättimistä ja kääntyi sitten salkkumiehen puoleen ja lausui:

"Kannattaisi varmaan ryhtyä buddhalaiseksi ja ruveta meditoimaan, jottei hermostuisi noin pienestä."


Naisissa asuu viisaus.

Kuva ei ole siitä kaupasta, josta kerroin, vaan Elannon kassalta 1950-luvulla. Silloin ei kiukuteltu kassajonossa, luulen.


2 kommenttia:

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Psyykkaan nykyisin itseäni tällaisessa tilanteessa ajattelemalla Nelson Mandelaa, joka vietti parhaat vuotensa vankilassa. Stressin asteen huomaa siitä, että alkaa hermostua työpaikan ruokalassa edellä kulkevaan, joka valitsee perunoita liian kauan. Tekisi joskus mieli ottaa kauha jahkailevan kädestä ja alkaa lappaa perunoita hidastelijan lautaselle. Parempi kuitenkin muistella edesmennyttä etelä-afrikkalaista valtionpäämiestä ja malttaa mielensä.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Olemme avanneet käyttöönne HIDASkassan, joka palvelee teitä ma-pe klo 10-18 kassalla 12.
Tällä kassalla ei turhia hötkyillä.
Tervetuloa hidastelemaan!

Näin Järvenpään City-marketissa.

Mukana oli kuvakin, jossa iäkäs pariskunta maksaa ostoksiaan. Kassan yläpuolella näkyi iso kyltti, jossa luki "Hidas kassa". En pysty liittämään kuvaa.