maanantai 8. syyskuuta 2014

Kaikkeen kyllästyy





Palasin vielä viikoksi maalle täydelliseen yksinäisyyteen. Nyt saa riittää maalaiselämä. Olen palannut kaupunkiin enkä aio ihan heti täältä poistua, en vaikka millainen lämpöaalto syksyä hellii.

Hieman taidan liioitella tuon "täydellisen" yksinäisyyden kohdalla. Ei minulla vieraita käynyt, eikä sen kummemmin tuttujakaan, mutta itse olin jonkin verran liikkeellä. Päivittäin piti käydä kylillä syömässä. En viitsi ryhtyä ruoanlaittoon pelkästään itseäni varten. Voisi mennä aika yksitoikkoiseksi ja epäterveelliseksi.

Mutta siinä ne kontaktit sitten olivatkin, kauppojen kassat ja ravintoloiden tarjoilijat (taas liioittelua, eihän ravintoloissa tarjoilijoita näkynyt, niissä oli noutopöytä). Kohteina Orivesi, Länkipohja ja Kangasala. Kauppalistaa ei tarvinnut lapulle kirjoittaa, sen muistin ilmankin: leipää, juustoa ja olutta.

Tein aika paljon töitä. Pilkoin ja pinosin puita, leikkaisin ruohoa, katkoin pajupuskat, sahasin pitkävartisella sahalla katolle ja sähköjohdon päälle ulottuvia oksia, lykkäsin kottikärryllä soraa tien huonoihin kohtiin, siivosin huoneet, tyhjensin kompostikäymälän, suojasin verkolla arat puut ja pensaat, huolsin linnunpöntöt ja rakensin kaksi uutta pönttöä. Ja lämmitin kahdeksan kertaa saunan.

Vielä tarkeni mennä saunasta uimaan. Vanha intohimoni on uida sysipimeässä järvenselälle ja kellua siellä. Moni on varoitellut, että sellainen on vaarallista. Onhan se, tavallaan. Ainoa varokeinoni on sytyttää myrskylyhty laiturille. Siitä näen, mihin suuntaan käännytään paluumatkalle. Mitään muuta valotuikkua ei ole näkyvissä, ei missään suunnassa.

Nyt tunnen saaneeni maalaiselämästä kyllikseni. On aika suuntautua urbaaniin elämään ja unohtaa ruohonleikkurit, kottikärryt ja pimeät järvenselät. Kevättalvella sitten on taas aika herätä uuteen kaipaukseen Längelmäveden rannalle.

Helsinki on täynnä tapahtumia, näyttelyitä ja esityksiä ja muita ihmeellisiä asioita, jotka ovat jääneet minulta kokematta, kun olen ollut pitkään poissa. Niihin on nyt kaipaus.

Kuvassa on kyltti Kallenaution kestikievarin pihasta Juupajoelta pohjoiselta Pirkanmaalta valtatie 66:n varrella. Mittayksikkö on epätavallinen mutta etäisyys on jokseenkin sama kuin minun kesäkotiini, ei kuitenkaan samaan suuntaan.




1 kommentti:

Sari KS kirjoitti...

Luulen että kaikilla on kesä ja talvi asiat, vaikka paikka pysyisi samana. Minulla tuo näkyy parhaiten käsitöissä, kesällä virkkaan ja talvella neulon.
Mukavaa Helsinki syksyä.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...