keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Filmihullun muisto




Pidän itseäni aika monipuolisesti elokuvahistoriaan perehtyneenä. Itseoppinut harrastelija kuitenkin olen, sillä minulla ei ole mitään muodollista koulutusta alalla. Paitsi että minulla on ollut yksi opastaja, jonka esitelmien ja kirjojen johdattamana olen vuosikymmeniä alaan perehtynyt. Hän on nyt poissa: Peter von Bagh.

Ensikosketus oli joskus 70-luvun alussa Elokuva-arkistossa. Kävin siellä usein, ja ohjelma koostui elokuvan tärkeistä klassikoista. Siihen aikaan oli myös elokuvakerhoja, jotka keskittyivät klassikoihin. Jopa teinien elokuvakerho veti Bio Rexin täyteen. Ensimmäistä kuulemaani Petterin elokuvaesittelyä en muista, mutta niitä kertyi suuri määrä. Sitten niitä alkoi tulla radiosta ja televisiosta. Petteri valitsi ohjelmistoa monille eri foorumeille.

Filmihullu-lehden  tilasin joskus 70-luvun puolivälissä, ja siitä asti olen ollut kestotilaaja. Petteri on ollut päätoimittaja koko ikisen ajan. Noin 35 vuoden lehdet ovat minulla tallessa kellarikomerossa isoissa nipuissa. Välillä olen miettinyt, mitä minä niille tekisin. Ei niitä pois voi heittää, mutta niitä on liikaa minun säilytettäväkseni.

Sodankylän festivaaleilla olen muutaman kerran poikennut, ja olisin mielelläni poikennut useamminkin, mutta kun se on niin kilskatin kaukana. Sen sijaan olen tarkasti tukenut festivaaliraportit.

Petterillä oli hämmentävä kyky olla innostunut aiheistaan. Se teki esitykset nautittaviksi. Samanlaiseen haltioitumiseen ei moni kykene. Minun kokemuspiirissäni muistuvat mieleen Erik Tawaststjernan Sibelius-esitelmät Yliopiston juhlasalissa  ja Rotislav Holthoerin Tutankhamon-esitelmät Egyptologisessa seurassa. Professoreita, joissa oli hehkua.

Petteri yhdisti sujuvasti kaikki taidelajit ja aikakaudet samaan pakettiin. Olin paikalla monessa nostalgiatilaisuudessa, joissa Petteri oli järjestäjänä ja juontajana. "Jäähyväiset 1970-luvulle" toi yhteen aikakauden musiikki-ilmiöt kaikilta laidoilta, rokista pelimanneihin, Suomi-iskelmistä  taistelulauluihin, Juicesta Veikko Laviin. Tilaisuudet ja myöhemmät televisiodokumentit onnistuivat nostamaan arvoon myös korkeakulttuurin jalkoihin jääneet lajit rillumareistä turhapuroon.


Ja sitten nämä kirjat. Kirjahyllyssäni on paksuja kirjoja, ja osa on lainassakin. Olen aika usein pitänyt tapana lukea ennen klassikkoelokuvan katsomista, mitä Peter von Bagh siitä kirjoittaa. Se on hyödyllinen tapa, sillä kirjassa Petteri saattaa hehkuttaa jotakin yksittäistä, nopeasti ohi vilahtavaa kohtausta, näyttelijän ilmettä, nerokasta kuvakompositiota, osuvaa repliikkiä tai muuta yksityiskohtaa. Katsoja osaa tarkkailla sellaisia  aivan toisella tavalla, kun tietää mitä odottaa. Tai sitten kirja kertoo antoisia taustatietoja tai anekdootteja kyseisen elokuvan tekemisestä.

Hufvudstadsbladetin elokuvakriitikon muistosanoja lainaten: ""Himlen kan vänta (en film av Ernst Lubitsch) men Sit tibi terra levis.








http://www.filmihullu.fi/


1 kommentti:

Heidi kirjoitti...

Minulle on jäänyt parhaiten mieleen radiosarja "Elämää suuremmat elokuvat", joissa klassikkoelokuvia esiteltiin suurella paatoksella. Ohjelma käynnistyi näköjään 1984 ja jatkui 90-luvulle. Kiehtova ajatus puhua elokuvista radiossa.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...