keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Harmillisia muutoksia



Kun muuttaa pitkän maalla vietetyn kesän jälkeen takaisin kaupunkiin, joutuu jättämään hiljaisuuden. Äkkiseltään liikenteen melu häiritsee, varsinkin yöllä. Ensimmäisinä öinä ihmettelee, miten täällä voi nukkua. Vähitellen kuitenkin meluun tottuu, ainakin ennen on tottunut.

Kaupunkielämän levottomuus ja meluisuus on monelle ongelma, jota paetaan monin eri tavoin. Olen tullut ymmärtämään, että hiljentymismatka luostariin on kasvattanut suosiotaan, myös ei-uskonnollisten keskuudessa. Sitä sanotaan retriitiksi. Helsingissä Kampin keskuksen nurkalla on Hiljaisuuden kappeli. Se olisi hyvä paikka paeta kaupungin hälinää, jos siellä olisi vaikkapa runokirjoja. Mutta siellä on pappeja

Minun retriittini on kesäkodin laituri, jossa istun öisin kuuntelemassa yölaulajia.

Hiljaisia paikkoja ovat myös kirjastot. Suuri harmi on kohdannut minua, sillä vakituinen hiljaisuuden tyyssijani, Töölön kirjasto, on suljettu remontin vuoksi. Joudun selviytymään ilman sitä kevääseen 2016 asti. Harmi ei ole vähäinen, sillä kirjasto sijaitsee vain muutaman sadan metrin päässä Töölöntorilta. Sinne kävelee Topeliuksenkatua pitkin viidessä minuutissa.


Poikkean usein myös Kymppikirjastoon, joka sijaitsee aivan ydinkeskustassa, vanhassa Postitalossa. Se on musiikkiin erikoistunut kirjasto. Siellä on usein myös erilaisia tapahtumia ja ohjelmia. Huomenna, keskiviikkona, yritän ehtiä sinne katsomaan kuukauden elokuvan, vanhan tutun Truffaut´n Ampukaa pianistia.

Mutta Töölön kirjaston remonttiaikana minun on siirryttävä käyttämään vanhaa Rikhardinkadun kirjastoa. Se on hieman syrjässä vakioreiteiltäni, mutta hienon rakennuksen upeat salit motivoivat kyllä kävelemään hieman pidempiä kierroksia. Jos jossakin niin siellä tuntee olevansa kulttuurin, taiteen ja sivistyksen ytimessä. Saman tunnelman kokee tietysti myös Kansalliskirjastossa, mutta sekin on nyt remontissa.


Akateeminen kirjakauppa ei ole mikään hiljaisuuden temppeli mutta hieno paikka silti. Nyt sillekin kuuluu huonoa. Stockmann-konsernin bisnekset sujuvat huonosti, ja Akateemisen hyötysuhde neliömetriä kohden on kuulemma erityisen huono. Onhan siellä väljää.



En usko että pahasti erehdyn, kun ennustan, että kohta Akateemisen kirjat pinotaan korkeammiksi kasoiksi, valikoimat supistetaan bestsellereiksi ja vapautuneet tilat muutetaan joksikin hyödyllisemmäksi, kuten parkkihalleiksi. Ja sitten bisnes pyörii taas.


2 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Kirjastot eivät enää ole hiljaisia, ehkä lukusalia lukuunottamatta. Ainakin Metsossa on konsertteja, kirjallisuustapahtumia ja elokuvanäytöksiä. Sieltä sai joku päivä lainata ihmisenkin, vaikka maahanmuuttajan. Lastenkirjojen lainausautomaatti naukuu kuin kissa. Minua ei haittaa, vaikkei enää ole hiirenhiljaista. Rakastan kirjastoani. No eihän se minun ole. Käyn siellä liian usein, sillä kirjaston kahvilassa kysyttiin olenko mahdollisesti henkilökuntaa. Olisin varmaan saanut alennusta kahvistani.

Roope Dessutom kirjoitti...

Minulla on sellainen näppituntuma, että hiljaisuus on jykevämpi vanhoissa rakennuksissa, kuten Rikhardinkadun kirjastossa. Sen portaikoissa ja holveissa huomaa hiipivänsä varpaillaan pelkästä kunnioituksesta. Siinä on jotain maagista.

Dessu



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...