perjantai 11. lokakuuta 2013

Kävelyretkiä vanhaan Helsinkiin 1



 

Viime vuoden elokuussa palatessani kesälaitumelta Helsinkiin kirjoitin tänne viisiosaisen sarjan "Kävelyretkiä Helsingissä". Kuljin siinä kameran kanssa katsomassa kesän aikana kaupunkiin ilmestyneitä uusia kohteita. Kuvattavaa löytyikin paljon: Baana, Hauen laulu -patsas Musiikkitalon vieressä, uusi design-raitiovaunukatos Tennispalatsin nurkalla, villalangasta tehdyt graffitit ruttopuiston puissa, Kampin kappeli.  

Tämän vuoden paluu kaupunkiin ei mahdollistanut samaa. Mielelläni olisin taas kiertänyt kameran kanssa katsomassa, mitä uutta kaupunkiin on kesän mittaan valmistunut. Ei löytynyt mitään kuvaamisen arvoista. Aika on tunnetusti keploteltu huonoksi. 

Kameran kanssa kiertämisestä en silti luopunut. Piti vain tyytyä vanhaan.  

Toissailtaisessa blogissa kävin vanhan bändin konsertissa. Se maistui mainiolta, jopa Helsingin Sanomat noteerasi sen tänään myönteisesti. On arvostettavaa, että joku jaksaa kiertää maailmaa vielä 45 vuotta superhittinsä ilmestymisen jälkeen ja säilyttää tasonsa. 

Muutama päivä sitten kävin katsomassa vielä Procol Harumiakin vanhempaa kohdetta. Sillä on ikää 151 vuotta. Sen nimi on Ritarihuone. Se sijaitsee Aleksanterinkadulla presidentinlinnan takana. 

Ritarihuoneella pidettiin avoimet ovat, joten minäkin pääsin sisään, vaikka en kuulu mainittuun säätyyn. Olen kyllä käynyt rakennuksen juhlasalissa muutaman kerran aikaisemminkin, sillä siellä pidetään julkisia konsertteja. Muistan käynneistä kirkkaimmin Carmina Burana -konsertin, joka oli poikkeuksellisen nautittava, siitäkin huolimatta, että tuolit olivat poikkeuksellisen epämukavia - joskin tyylikkäitä. Ritarisäädyllehän ei varsinaisesti ole ominaista käytännönläheinen ja rento kalustustyyli. 

Nyt siis tarjoutui tilaisuus opastetulle kierrokselle rakennuksen tiloihin, muuallekin kuin juhlasaliin. Kiinnostava kokemus. Liitän tähän kaksi kuvaa, jotka on otettu samasta pisteestä, Mariankadulta päävartion nurkalta. Vanha kuva on rakennuksen valmistumisvuodelta 1862. Uudempi on tältä päivältä.  

Kun uutta ei nyt ole tarjolla, yritän tehdä näistä Helsingin vanhoista kävelykohteistani jonkinlaisen sarjan tässä syksyn ja talven mittaan.

 

4 kommenttia:

Stadin Friidu kirjoitti...

Vanhana stadilaisena jään mielenkiinnolla odottamaan tulevaa sarjaa. Kiitoksia, Dessu, siitä edellisestä.

Dessu kirjoitti...

Pikkuhiljaa saattaa tulla jotakin, kunhan ehdin kulkea. Ei mitään isompaa odotettavissa.

Dessu

Unknown kirjoitti...

Ihminen jolla on taito kirjoittaa, voi tehdä loistavan tuotoksen vaikka maitopurkista. Sinulla on sellainen taito, eli älä huolehdi :)

Anonyymi kirjoitti...

Canticum Canticorum
-unna-