tiistai 31. tammikuuta 2012

Harvinaista herkkua

Sihteerini neiti B, joka on moderni ja ennakkoluuloton ihminen, yllätti taas tänään. Hän on julistanut pitävänsä minut ajan tasalla estämällä minua taantumasta muinaismuistoksi. Tänään sitä julistusta taas toteutettiin.

Meidän piti sopia erään työprojektin aikataulusta, ja hän vaatimalla vaati, että emme käy neuvottelua toimistossa vaan menemme ulos neuvottelemaan.

Minä ensin lievästi vastustelin, kun epäilin, että hän haluaa vähintäänkin Savoyhin, mutta hän vakuutti pitäytyvänsä edullisessa paikassa. Niinpä hän talutti minut Sokoksen alakerrassa sijaitsevaan hampurilaisbaariin. 

Kaiken lisäksi hän jalomielisesti lupasi tarjota, kunhan minä puolestani maksan laskun. Mitäpä muuta voin kuin suostua. 

Baarissa hän kantoi eteeni tarjottimellisen kerroshampurilaista, ranskanperunaa, Coca-colaa, kahvia, pehmisjäätelöä ja servettejä. Siinä sitten istuimme korkealla jakkaralla ikkunapöydässä ja kävimme asiallisen työneuvottelun.

Minun täytyy myöntää, että tällaista ruokaa en ole nauttinut vuosikymmeniin. Mutta ei se pahaa ollut, epäkäytännöllistä kylläkin. Servettejä kului, kun majoneesit tai mitkä lie tarttuivat partaan ja sormiin. En oikein hallinnut tekniikkaa.

Tunsin olevani vähän niin kuin kielletyissä puuhissa. Varmaan jotenkin samanlaiselta kuin muinaisilla neuvostoliittolaisilla kun he saivat länsituristeilta purukumia tai sukkahousuja. Lääkärilleni en tästä mainitse.

Mieleen muistui myös vanha tarina hampaasta, joka pistettiin yöksi Coca-cola-lasiin. Aamulla hammas oli kadonnut. Tällä tarinalla peloteltiin lapsia silloin, kun juoma oli uusi. Lienee liioittelua.

Mutta nyt olen ajan tasalla enkä vähään aikaan taannu muinaismuistoksi. Se tieto antaa uutta ryhtiä ja itsetuntoa. Työprojektikin tuli siinä sivussa suunnitelluksi. Tehtäväni on valmistaa eräs tekstikokoelma julkaisukuntoon helmikuun loppuun mennessä, ja sihteerini avustaa siinä. Työ pitää minut kiireisenä virka-ajan ulkopuolella, joten blogiaktiivisuuteni laimenee joksikin ajaksi.

2 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Olin kerran isoäidin kanssa hampurilaisella, minä söin ja hän joi kahvia. Isoäidin mielestä aterian mukana pitäisi tulla ruokalappu. Viereisessä pyödässä hampurilainen levähti syliin, nainen joutui menemään ostamaan uuden kesämekon ennen kun palasi töihin :)

Kari Rydman kirjoitti...

Meillä oli koulussa runsaasti lasten hampaita käytettävissä - olivat ylpeitä kun voivat osallistua tieteelliseen kokeiluun! Pisimpään hampaat olivat cocacolassa puoli vuotta, eikä mitään tapahtunut. Pelkkää stadi-legendaa siis.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...