perjantai 27. tammikuuta 2012

Kirjallisia syntejä

Itella toi kirjeen Helsingin kaupunginkirjastolta. Siinä pyydettiin palauttamaan myöhässä oleva kirja. En ollenkaan muistanut lainanneeni Esko Valtaojan kirjaa nimeltä Ihmeitä - kävelyretkiä kaikkeuteen.

Penkominen kesti mutta tuotti tuloksen. Kirja löytyi. Se sijaitsi hyllyssäni mutta sen päälle oli sijoittunut Aku Ankan parhaita -sarjan osa XLIII nimeltä Lentävä matto. Saman alan teoksia molemmat, mutta Valtaojan kirja oli kapeampana jäänyt leveämmän alle näkymättömiin ja unohtunut sinne.

Tämäpä noloa. Ensimmäistä kertaa minua muistutetaan lainakirjan palauttamisesta, enkä ole edes lukenut lainaamaani kirjaa, en edes aloittanut. Sakko on siis tulossa, ei suuri mutta kuitenkin. Pedanttina luonteena olen varjeltunut kaikenlaisilta sakoilta iät ajat. Viimeksi muistelen saaneeni parkkisakon, mutta se oli kyllä edellisellä vuosituhannella. Se tapahtui Tampereella Salhojankadun pubin lähellä.

Sitten on kyllä vielä yksi nolo juttu, jonka taidan tässä tunnustaa…

Minulla on hyllyssäni yksi kirja, jonka olen lainannut joskus vuonna 1968 tai 69. Sitäkään en ole vielä lukenut.

Lukion äidinkielenopettajani Erkki V. jakeli meille kirjoja, joista piti valmistaa esitelmä. Minulle hän työnsi Artturi Järviluoman kirjoittaman näytelmän nimeltä Pohjalaisia.

En koskaan pitänyt siitä kirjasta esitelmää. Sain vaihdetuksi aiheen. Tilalle sain Johannes Linnankosken Pakolaiset. Mutta Järviluoman kirjaa en tullut palauttaneeksi. Siitä ei muistaakseni tehty mitään merkintää mihinkään lainausrekisteriin. 

Kouluvuodet loppuivat aikanaan, mutta kirja jäi minulle ja on seurannut minua vaellusvuoteni ja on nyt aakkosellisessa paikassaan Arvid Järnefeltin ja Jörö-Jukan välissä Töölöntorin asuntoni kirjahyllyssä. Joskus harvakseltaan kuten tänään asia juolahtaa mieleeni ja mietin, mitä minun pitäisi kirjalle tehdä. 

Pitäisikö minun ottaa Järviluoma mukaani, kun seuraavan kerran menen käymään Jyväskylässä ja painua nöyränä vanhan opinahjoni nykyisen rehtorin kansliaan, tunnustaa syntini ja anoa anteeksiantoa ja tarjoutua korvaamaan koululle aiheuttamani vuosikymmeniä kestänyt vahinko? 

Vai lähettäisinkö Järviluoman nimettömänä kirjekuoressa Jyväskylään enkä mitenkään paljastaisi itseäni. 

Vai enkö tekisi mitään, antaisin Järviluoman sijaita pysyvästi hyllyssäni Järnefeltin ja Jörö-Jukan välissä?

Vai lukisinko Järviluoman ensin?

4 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Kannattais muuten lukea... ;)

Anonyymi kirjoitti...

Olen edellisen kommentoijan kannalla!
Ehkä se tarpeellinen 'rangaistus' olisi siinä, kun Dessu huomaa menettäneensä hyvän teoksen tuoman lukunautinnon :D !

'Sivummalta seuraaja'

Heidi kirjoitti...

Minä kävin kerran kirjastossa vakuuttamassa palauttaneeni kirjan ja että heidän karhukirjeensä oli siis virheellinen. Niin lujasti itseeni uskoin ja vakuuttava olin, että kirjastovirkailijakin alkoi epäröidä ja kävi hyllyäkin tutkimassa. Minua hävetti, kun sitten löysin opuksen jostain epämääräisestä lehtipinosta.

Roope Dessutom kirjoitti...

Täytyypä lukea kun näin joukolla suositellaan. Mietin vasta sen jälkeen, palautanko.

Tunsin kerran nuorena miehenä kauniin tytön, joka ilmeisesti halusi tehdä vaikutuksen. Hänellä oli kämpässään kirjahyllyssä vaikka kuinka paljon runokirjoja. Huomasin, että ne olivat kirjaston kirjoja ilman lainauslappua. Hän oli ne kähveltänyt ja aikoi pitää itsellään pysyvästi.

Dessu



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...