maanantai 16. tammikuuta 2012

Helsinkiläinen käyttäytymiskoodi

Jacques Tatin elokuvat aiheuttavat minussa aina suurta mielihyvää. Niitä on tullut YLE-Teeman sunnuntaiklassikoissa ja tulee vielä lisääkin.

Tatin päähenkilö monsieur Hulot lomaili tänään rannikolla. Hulot pyrkii olemaan tavallinen huomaamaton jokamies. Hän kumartelee kohteliaasti joka puolelle, yrittää olla huomaavainen herrasmies. Kuitenkin hän saa aikaan häslinkiä, ei osaa toimia oikein, kompuroi, tunaroi ja kiinnittää itseensä kiusallista huomiota. Siis aika lailla tuttu hahmo kaikille meille, jotka olemme joskus joutuneet kiusallisen huomion kohteeksi. Harva kai on sellaiselta välttynyt.

Hulot´n hahmo on tuttu. Miehellä on takki ja hattu, liian lyhyet housunlahkeet, piippu suussa, sateenvarjo kädessä. Hän koikkelehtii pitkillä kintuillaan, nostelee hattuaan, kompastelee. Hän häkeltyy helposti ja sählää yrittäessään olla avulias. Hänessä on jotakin hyvin melankolista.

* * * 
Herra Hulot tuli mieleeni viikolla katsellessani bussissa erästä kohtausta. Bussi 43 lähti Elielinaukiolta, se oli melkein täysi ja siihen nousi kuusikymppinen mies. Helsinkiläinen bussimentaliteetti oli hänelle selvästikin vierasta.
Mies tervehti sisään astuessaan kuuluvasti. Ei sellainen täällä kuulu tapoihin. Hän kyseli kuljettajalta bussin reittiä ja maksoi isolla setelillä. Bussin nytkähtässä liikkeelle hän oli kaatua, matkalaukku toisessa kädessä ja pitkä sateenvarjo kainalossa tönäisi yhtä matkustajaa. Bussin perällä oli aina vapaa istuin, aivan minun edessäni, joten kuulin puheet tarkasti.

Hän tuli ainoan vapaan paikan kohdalle, tutki matkalippuaan ja kysyi ikkunan puolella istuvalta naiselta, onko paikka vapaa, sopiiko siihen istua. Tässä vaiheessa ympärillä istuva nuoriso alkoi jo tirskua. Tuli vaikutelma, että mies huomasi sen ja häkeltyi ja yritti olla mahdollisimman tavallinen.

Istuttuaan hän otti lakin päästään, ojensi kätensä vieressä istuvalle naiselle ja esitteli itsensä. Sellainen on jo ennenkuulumatonta helsinkiläisessä bussissa. Me ympäröivät ihmiset seurasimme tapahtumaa intensiivisesti. Mielenkiintoa lisäsi se, että oudosti käyttäytyvä ei selvästikään ollut päihtynyt eikä muutenkaan mikään sekopää. Savon suunnan murre hänen puheessaan oli havaittavissa. - Terveisiä Iisalamesta!

Ympäröivä uteliaisuus hieman laantui, kun vieressä istuva nainen osasi tulla makaan keskusteluun. Yleinen käytöskoodihan on, että liikennevälineessä kontaktia yrittävän höpinöitä ei olla kuulevinaan, tuijotetaan vaan ulos ikkunasta. Tämä nainen kuitenkin vastasi, esitteli nimensä, kiitteli terveisistä ja vastaili kysymyksiin. - Mistäs työ ootta kotosin? - Mihinkäs työ ootta menossa? - Ossaattekos työ neuvvoo - - 

Minä jäin Prisman kohdalla pois bussista. Edessäni istuvat jatkoivat matkaa ja keskustelu oli vilkasta. Hyvin epähelsinkiläistä! 

* * * 
Jotenkin vaan bussikokemuksesta juolahti Herra Hulot mieleen, vaikka analogia ei olekaan kovin hyvä. 

Suosittelen seuraavaa Hulot- elokuvaa erityisesti niille, jotka eivät Tatia tunne. Elokuvassa ”Enoni on toista maata” Hulot joutuu kohtaamaan nykyajan kotkotuksia. Sunnuntaina klo 18 YLE-Teemalta. Eurooppalaista komediaa parhaimmillaan.

3 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Ilmoitan liikuttavan yksimielisyyteni Tatista. Hän on minulle Chaplinin ohella se toinen suuri. - Ja kertomuksesi stadibussista on hykerryttävä. Olet erinomainen kertoja! :)

Anonyymi kirjoitti...

Toinen kommentti Sääksmäen naapurista - Valkeakoskelta siis :) Minä, keski-ikäinen täti, olin tavallisuudesta poiketen bussilla matkalla Valkeakoskelta Lempäälään. Ammattikorkeakoulun pysäkiltä tuli leegio nuoria. Ensin täyttyi takaosa, sitten alkoivat kelvata käytäväpaikatkin. Minun viereeni istahti yönmusta afrikkalainen poika, joka heti tervehti:"Hei! Mitä sinulle kuuluu?" Ja sitten hän alkoi kertoa pojan opiskelustaan, kunnes pojan puhelin soi ja poika pyysi anteeksi, voiko hän vastata :) Edessäni istuvan tödin viereen oli istahtanut toinen ulkomaalaistaustainen ja heidän keskustelunsa jatkui vielä, kun lähdin omalla pysäkillä pois.

Kyllä haluaisin nähdä sen kakskymppisen suomalaispojan, joka tällaiselta tädiltä heti kysyy, mitä kuuluu! Ja pyytää anteeksi, että pitää vastata puhelimeen! Vai olisko niitä Iisalmessa?

Roope Dessutom kirjoitti...

Anonyymille: kiitos kommentista. Kuvaamasi tapaus on hieno havainto. Tällaista kaikki eivät halua huomata.
Dessu



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...