sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Ei vielä

Joulun alla jouduin kerrankin miettimään. Se oli vaikeaa. Onneksi ei usein tarvitse.

Aiheena oli, jäänkö maaliskuun alusta eläkkeelle. Esimieheni, Vuoronvarausviraston Suuri Päällikkö, oli asettanut päätökseni takarajaksi vuodenvaihteen. Ettei Hän olisi päässyt moittimaan viime tinkaan jättämisestä, ilmoitin päätökseni tekstiviestinä jo jouluaattona puoliltapäivin, noin minuuttia ennen kuin Suomen Turku alkoi julistaa joulurauhaa.

Päätökseni oli, että suostun Päällikön ehdotukseen, jonka mukaan jatkan osapäiväisenä. 

Osapäiväisyys tarkoittaa sitä, että vapaudun kokonaan osastopäällikön tehtävistä mutta hoidan vuoden 2012 loppuun asti sen osan virkatyöstäni, jossa olen sijaisena äitiyslomalla ja hoitovapaalla olevalle viran vakituiselle haltijalle. Tehtävä sisältää kansainvälisistä kontakteista huolehtiminen, käytännössä kuitenkin vain Euroopan osalta.

Tämä on miellyttävä ratkaisu minulle. Osaan homman, olen aikaisemmin hoitanut tehtävää päätoimisesti vuosikaudet ja minulla on laaja kontaktiverkko. Luovuin aikoinaan tehtävästä siksi, että kyllästyin matkustamiseen.

Nytkin matkoja tulee mutta ei niin paljon kuin ennen. Ehtoni suostumiselle oli, että saan edelleen täyden sihteeripalvelun. Niinpä yhteistyöni neiti B:n kanssa jatkuu.

Ratkaiseva seikka päätökselleni oli se, että voin hoitaa merkittävän osan työstä itse valitsemassani paikassa. Minun ei tarvitse päivittäin mennä toimistolle, minun ei tarvitse olla edes Helsingissä. Suuri osa työstä hoituu sähköisesti. Voin entistä vapaammin viettää pitkän kesän kesäkodissani Pirkanmaalla.

Yksi optio päätökseen liittyy. Hoitovapaalla oleva viran vakituinen haltija kertoi minulle, että hänellä on harkinnassa yksityisiä toimenpiteitä, jotka toteutuessaan johtavat uuteen äitiyslomaan. Jos niin käy, sitten edessäni on taas miettimistä.

* * * 

Eläkkeelle ryhtymien toisaalta kiehtoo, toisaalta epäilyttää. Kun omakohtainen kokemus puuttuu, kun en itse ole koskaan jäänyt eläkkeelle, olen tarkkaillut muita, kokeneempia. Yksi eläkkeelle jäänyt tuttavani sairastui ja kuoli puolen vuoden kuluttua. Toinen ryhtyi pelaamaan golfia ja voi ilmeisen hyvin. Kolmas näyttää ruvenneen ryyppäämään ja hän se aivan poikkeuksellisen hyvin voikin. Neljäs muutti Espanjaan eikä hänestä kuulu mitään.

Tähän vielä aiheeseen liittyen muodikas loppukevennys: 


"Minä odotan innolla eläkeikää. En muussa mielessä, mutta siinä mielessä, että silloin pääsen tappelemaan. Minä nimittäin inhosin pannulappujen virkkaamista jo kouluaikana. Ja kun tulee eläkeikään, ne todennäköisesti yrittävät survoa linja-autoon ja viedä jonnekin terapiaan virkkaamaan pannulappuja tai tekemään kävyistä tonttuja tai pelaamaan polttopalloa yhdessä muiden vastahankaisten pirujen kanssa. Mutta minähän en vapaaehtoisesti lähde. Silloinkin kun olisi aikaa lueskella ja olla vain...


Niin silloinkaan ei saisi sitä tehdä, vaan pitäisi vanhana nöyrtyä ja ruveta sosiaaliseksi ja tanssia tiputanssia terapiassa ja kiskoa päälleen sukkahousut ja balettihame ja mennä leikkitädin opastuksella selkä kyyryssä joutsenlampea. …Minä kyllä puren, jos yrittävätkin tulla motivoimaan ja aktivoimaan...”
(Markus Kajo: Kettusen kootut 1996)

4 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Tämä ratkaisu kuulostaa erittäin hyvälle. Onnea!

Heidi kirjoitti...

Hyvä päätös! Minä jo ihmettelin mihin olet joutunut.

Kari Rydman kirjoitti...

Onnea osapäivillesi! Kuten aikaisemmin olen kertonut, minulle tuo ratkaisu oli ihanteellinen.

Roope Dessutom kirjoitti...

Lämmin kiitos onnitteluista!

Mihin minä muka olin joutunut. Kirjoitinhan, että nousen uunin pankolle nukkumaan talviunta. Sen verran siinä oli hämäystä, että uunia ja pankkoa minulla ei ole, mutta tuvan sängyllä nukuin, ja paljon. Tietokoneeseen en koskenut.

Dessu



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...