maanantai 23. tammikuuta 2012

Kuolemansynti numero 5

Tein harkitsemattoman teon. Yleensä olen pidättyväinen, mutta mikä lie voima sai minut ahnehtimaan. 

Jo Danten Jumalainen näytelmä (La divina commedia) varoittelee ahneudesta. Seitsemän kuolemansynnin luettelossa se on numero 5. Ahnehtijoita odottaa Danten mukaan kamala tulevaisuus helvetin syövereissä.

Kohtuuteen vetoaminen on keskeinen osa yhteiskunnallista moraalia. Näyttää siltä, että sellaista moraalia ei ole. Ahneus on mm. kaatanut niskaamme finanssikriisin. Kaikki nämä laajaa huomiota herättäneet optioskandaalit, jättieläkkeet ja muut ylenpalttiset palkitsemiset ja räikeät saneerausohjelmat ja muut kahmitut edut näyttäytyvät ahneuden ilmenemismuotoina.

Auttaako ahneudentorjunnassa mikään? Johtava presidenttiehdokkaamme on vedonnut ahnehtijoiden omaantuntoon. Lakeja ja sanktioita sen sijaan ei ole luvassa.

Miksi kohtuuteen vetoaminen toimisi nyt, kun se ei ole koskaan ennenkään toiminut. Se on täyttä toiveajattelua. Tällaisesta ei selvitä sormea heristämällä. En usko, että ainakaan eräillä finanssialan suurmestareilla alkaisi omatunto kolkuttaa - varsinkaan kun eräät heistä näyttävät olevan johtavan presidenttiehdokkaan suurrahoittajia.

* * * 
Katselin tänään kaksi elokuvaa, molemmat komedioita, jota pidän äärimmäisen vaikeana lajina. Huippuonnistujia on vähän: mestariluokkaan kelpuutan vain Chaplinin, Jacques Tatin ja Buster Keatonin. Tatin ”Enoni on toista maata” tuli taas Yle-Teemalta. Se liittyy tämän kirjoituksen teemaan siltä osin, että siinä esitetään satiirinen näkemys rahakkaan nousukasmaisuuden ja vanhan hyvän ajan elämäntyylien yhteentörmäyksestä. 

Toinen elokuva oli monimutkaisempi mutta aiheeseeni silti aineksia antava. Joel ja Ethan Coen ovat tarkkailulistallani vahvasti tyrkyllä komedian mestariohjaajien joukkoon, eivät vielä perillä mutta nousussa. ”Fargo” kuvaa mustan komedian keinoin tunaroivaa autokauppiasta, joka ajautuu liemeen. Sotkujen syynä on vähäväkisen ihmisen suuri rahanhimo. Siitä syntyy draama, jota voi kuvata sanoilla ”jokamiehen Shakespearea”. Huippuhyvä ironia syntyy siitä, että suupaltti naispoliisi, joka on viimeisillään raskaana, hoitaa pienin keinoin tilanteen, jossa amerikkalaisilta miespuolisilta kollegoilta olisi kulunut suuri määrä luoteja. 

* * * 

Minun ahneuteni oli tällä kerralla aika pientä. Tulin Sokoksen alakerroksen ruokakaupasta. Käytävällä on pitkä rivi pelikoneita. Minulla oli kassalta kourassa yksi euro. Pistin sen ohi kulkiessani vapaana olevan pelikoneen nieluun ja painelin nappuloita. Kone lähti pyörimään ja eikös tullut voitto. Viisi euroa.

Jos olisin ollut viisas, olisin lopettanut siihen. Mutta ahneus iski. Pelasin ne viisi euroa. Ei voittoja. Kaivoin harmissani lompakosta kourallisen kolikoita, ehkä kympin verran. Kaikki meni. Onkohan niille pelikoneille osuvaa suomenkielistä nimeä? Ruotsissa sellaisilla oli erinomaisen kuvaava nimi: ”enarmade banditer”.

Kyllä siinä menossa ahneus oli pontimena.

Ei kommentteja:



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...