Vanhat lehdet ovat mielenkiintoista luettavaa. Mieluummin niitä lukee kuin uusia iltapäivälehtiä. Vanhojen lehtien säilyvyys ei ole kylmillään olevan kesäkodin vintillä hyvä. Paljon on mennyt pilalle.
Lehdistä löytyi säilyttämisen arvoisia juttuja ja mainoksia. Dessu otti läjän lehtiä mukaansa Helsinkiin, koska Längelmävedellä ei ollut skanneria mukana.
Kaksi löytöä Dessu on jo liittänyt blogeihinsa:
26.10. ”Ketkuta ja jyrää”
05.11. ”Huulipunaa”
Tämä uusi näyte on vuodelta 1933. Teemana jälleen naisten kauneuden lisäämien - ikuinen aihe. Blogia lukeville naisille ohjeeksi ja hyödyksi.
Lisää tulee kunhan ehdin.
2 kommenttia:
Oi, ihanuus! Suurella kiitoksella!
Näitä Dessu-herran kokoelman ikäisiä lehtiä näin lapsuuden kesälomilla, mutta haparoivalla lukutaidolla ei silloin vielä innostanut lukuhetkeen niiden tavallisimmassa kirjastossa nimeltä 'puu&cee'!
Oikeasti on tullut nuorena koulun jälkeen hankittua diplomi kauneuden saloista. Ammatina se ei ole ollut päivääkään, mutta yksi hyödyllinen haraste, jonka mielenkiinto elää edelleen. - 'Salonki Mean' tarjonta ei ole muutunut. Ainoastaan nimikkeet ovat muuttuneet. Hienoista nimistä johtuen hinnoista on tullut arvokkaita. Arvokas hinta ei takaa hyvää, eikä aina kohtuullistakan lopputulosta. Kasvoista näkee, mitä syömme, miten elämme. - Monasti jää salongeissa vieraileille naisille ja nykyään miehillekin, käteen suuri lasku ja tunne, että kasvoille on tehty jotain. Kuumottaa, kiristää, punoittaa. Usein ihoon on ilmestynyt pieniä 'reikiä', joista ihomadot ovat naamioiden rutistuksessa livahtaneet karkuun.
Seuraavana päivänä peilistä hymyilee hieman onnellisempi tai entistä onnettomampi ihminen ;-)) Ryppy? Sehän on onnellisen ihmisen merkki. Elämässä on ollut hymy läsnä!
'Sivummalta seuraaja'
Mummolan vintiltä kannoin kamariin ja myös saunan viereisen koivun tukevaan oksaan nipun Suomen Kuvalehtiä - tuikeakatseisen papan luvalla. Ne olivat täynnä sotakuvia vanhoilta ajoilta, elimmehän sentään jo 40-luvun viimeisiä vuosia eli nykyaikaa. Pelkäsin silti enemmän desantteja kuin susia mummolassa käydessäni. Muisti joka kerta palauttaa lehdet paikoilleen.
Sitten pappa kuoli ja vahingossa kerroin serkuilleni vintin lehtikätköstä. Eivät ne mistään mitään ymmärtäneet, vaan olivat ne pitkin vinttiä levittäneet.
Tosin se vanhempi serkkuni on luonut vanhemmiten Jyväskylän Palokan Pelimannitalon kansanmusiikin kulttuurikeskukseksi paljolti omin varoin.
Joten, antanen anteeksi ne pitkin vintin lattioita levitetyt lehdet.
Iisi
Lähetä kommentti