maanantai 15. marraskuuta 2010

Minkä kirjan lukisin?

Dessulla on lähes jatkuvasti häslinki päällä kirjojen kanssa. Sohvapöydällä (romaanit, esseet), yöpöydällä (lyriikka) ja kylpyhuone-WC:n pöydällä (sarjakuvat) on läjäpäin kirjoja. Osa on luettu lähes loppuun, osa on keskivaiheilla, osa on juuri aloitettu. Kaikissa on kirjanmerkki välissä osoittamassa oikeaa paikkaa.

En tiedä, onko tapa viisas, mutta näin se on aina ollut. Minulla on aina luettavana monta kirjaa. Pinoissa on myös kirjoja, joiden lukeminen ei etene. Sellaiset jäävät vähitellen pinon alimmaiseksi ja ehkä joskus päätyvät sieltä hyllyyn odottamaan uutta yritystä. Olen aika helposti luovuttava lukija. Jos kirja ei kohtuullisessa ajassa ala vetää, sitten se jää. En ole aikoihin yrittänyt lukea mitään pahalla sisulla. Kaukana menneisyydessä ovat ne ajat, jolloin olin niin periaatteellinen, että kun olin päättänyt lukea Joycen Odysseuksen tai Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä, niin sitten luin, väkisin.

Hyvä ystäväni ja kollegani, Vuoronvarausliiton tilastopäällikkö, ilmoitti joskus alkuvuodesta työpaikan tupakkahuoneen mukavassa vanhassa laiskanlinnassa piippua poltellessaan päättäneensä lukea Carl Grimbergin 24-osaisen Kansojen historian. Viimeksi kysyttäessä hän kertoi edenneensä jonnekin puolivälin paikkeille.

Dessullakin on Grimberg hyllyssään, mutta olen vuosien varrella lueskellut sitä vain satunnaisesti luvun sieltä, toisen täältä. Vaikka teksti on tunnetusti vetävää, en kuitenkaan juuri nyt suunnittele ryhtyväni kollegani viitoittamalle tielle. Olen luonteeltani sillä tavalla lyhytjänteinen, että mahdottomat yritykset olen oppinut väistämään. Riittää kun selailen Musiikin tietosanakirjaa ja pyrin etsimään kiinnostusta herättävät musiikkikappaleet kuunneltavaksi. Siinä on minulla pitkäntähtäimen suunnitelmaa vuosikausiksi. Muut lukusuunnitelmat saavat olla lyhytkestoisia.

Toinen periaatteellinen ongelma on, kannattaako rajallista elinaikaansa käyttää lukemalla uudestaan sellaisia kirjoja, joista on joskus nauttinut. En ole varma, mutta silti teen usein niin. Tällaisia moneen kertaan lukemiani kirjailijoita ovat esim. Tšehov, Strindberg ja Calvino, kotimaisista Haanpää ja Linna. Lyriikan puolella nimiä on paljonkin. Luulen, että uusista kirjailijoista ainakin Siri Hustvedt, Paul Auster ja Kjell Westö nousevat vielä tälle listalleni, jos elinvuosia riittää.

Vaikea tapaus on Dostojevski. Luin häntä vähän yli kaksikymppisenä opiskelijana. Iän ja elämänkokemuksen karttuessa olen moneen kertaan miettinyt, ymmärsinköhän keskenkasvuisena niistä mitään. On tehnyt mieli tarttua niihin uudestaan mutta en ole tarttunut. On herännyt epäily, olenkohan riittävän kypsä vieläkään. 

Vuosikaudet mielihaluni on kiertänyt aloittaa hyllyssäni tyhjän panttina odottanut kolmiosainen Egon Fridellin Uuden ajan kulttuurihistoria, mutta aina se on jäänyt kiireellisempien tieltä. Tiedän ja tunnen sen maineen, mutta en ole saanut ryhdytyksi. Ehkä sitten, kun saan puretuksi pöydiltäni nykyiset pinot. Erityisesti WC:n sarjakuvat.

3 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Kuulostipa tutulle, minulla on myös kirjoja joka paikassa. Tällä hetkellä sängyssä luen Narniaa, wc:ssä Otto Mannisen runot ja käsilaukusta kaivan esille Petturin merkki/Juan Gomez-jurado. Minä luen paljon lastenkirjoja ihan omaksi iloksi, vaikka luenkin niitä myös töissä. Lastenkirjoissa on paljon totuuksia mitä unohtaa kiireisessä aikuisen elämässä :)

Minä myönnän, kysyn paljon asioita jotka eivät minulle todellakaan kuulu. Otan siis riskin ja kysyn sinulta henkilökohtaisen kysymyksen:
Onko sinulla jokaiselle kesken olevalla kirjalla oma kirjamerkki vai laitatko sivun yläkulmasta "merkin" :)

Anonyymi kirjoitti...

Kouluaikana luin vain tarpeelliset kirjat. Elokuvat ja maalaustaide kiehtoivat enemmän. Avioerossa jäi runsaasti ylimääräistä vapaata aika, silloin kirjallisuus astui kuvioihin, jäädäkseen. Silloisen kirjastoni perityt ja hankitut teokset luin 7 vuoden aikana odotellessani eropäätöstä. Luin aina yhden kirjan kerralla, vaikka hyllyiltä olin nostamut useamman sievään pinoon pöydälle odottelemaan.
Tyyli on edelleen sama vaikka kauniita, ohuita magneettisia kirjanmerkkejä on kasapäin. Hiirenkorvia ei kirjoissani ole koskaan ollut.

Joitan kirjoja tulee myös luettua toiseen kertaan. Sama ilmiö kohdistuu muihinkin taiteisiin. Mielenkiintoisa 'nähty' pitää kokea uudelleen! Kaikista tietopuolisistakin kirjoistani olen lukenut muutakin, kuin esipuheet, joskin otteita tiedonjanon mukaan. 'Helpotushuoneeseen' en kirjojani kanna, vaikka kukaan ei odottele jalat ristissä oven takana. Mutta muutama selailtava lehti siellä on, jos aika käy pitkäksi :-))

'Sivummalta seuraaja'

R. E. Dessutom kirjoitti...

Sari

Anteeksi etten ole aikaisemmin huomannut kysymystäsi. Se on kyllä aika intiimi, mutta vastaan silti.

Minulla on iso nippu kirjanmerkkejä. Muutaman olen ostanut, suurimman osan olen saanut mm. kustantajilta. Kirjamessuiltakin olen ilmaiskappaleita kerännyt mukaani. Hiirenkorvalle en kirjoja koskaan taita, se on ruma tapa.

Toinen ruma tapa on pistää kirja pöydälle alassuin se aukeama auki, joka on luettavana. Tähän olen joskus sortunut mutta yritän välttää.

Tuttu kirjastonhoitaja kertoi, että palautukseen tulleiden kirjojen välistä löytyy mitä kummallisimpia kirjanmerkkejä, esim. lauantaimakkaran tai juuston viipaleita, pelikortteja, pikkupöksyjä tai kondomeja. Minä pysyttelen kyllä traditionaalisissa.

terv. Dessu



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...