perjantai 11. joulukuuta 2009

TUNTEMATON SOTILAS - OUTO

Edvin Laineen ohjaama elokuva Tuntematon sotilas kuuluu itsenäisyyspäivän viralliseen liturgiaan kuin uskontunnustus kirkonmenoihin. Se näyttää nykyisin olevan isänmaallisen asenteen korkein ilmentymä taideteosten joukossa.

Aikoihinpa on eletty. Kun Väinö Linnan kirja ilmestyi (1954), se manattiin sotilaallis-isänmaallisissa piireissä alimpan tuonelaan. Mitä ylemmäs sotilashierarkioissa siirryttiin, sitä kriittisemmiksi ja vieroksuvammiksi kannanilmaisut kävivät.

Huomattavan paljon Linnan vastustajia löytyi aktiiviupseereista ja heitä lähellä olevista piireistä, ja vastustajien päälinnakkeita oli reserviupseerien lehti. Suurista päivälehdistä täystyrmäyksen kirjalle esitti mm. Helsingin Sanomat (kirjallisuuskriitikko Toini Havu).

Linnan kirjan vastustajat väittivät kiivaasti, että teos antaa väärän kuvan suomalaisesta sotilaasta sodassa, ennen kaikkea yleistämällä purnaus- ja uppiniskaisuustapauksia.

Myrkyllistä kritiikkiä tuli mm. seuraavista syistä:
että Linnalla ei ollut harmainta aavistusta sotilaspsykologiasta / että Linnalla ei ollut käsitystä siitä vastuun taakasta, joka lepäsi päällystön harteilla / että Linna oli omaksunut yksioikoisen ja epäoikeutetun kielteisen asenteen puolustussotaamme / että Linna ei ollut oivaltanut tapahtumien taustaa ja historiallista yhteyttä.

Vastustajien seurakunta oli ehkä vähälukuinen mutta sitäkin hartaampi. Sanoma oli: älä usko kaikkea mikä on totta!

- - -

Suuri lukeva kansa kyllä riemastui. Tästä tuli suomalainen kirjojen kirja.
Linnan loistavasta romaanista Edvin Laine onnistui tekemään varsin keskinkertaisen elokuvan. Suuri osa Linnan kirjan eetoksesta katosi, kun pääpaino siirtyi taitavien näyttelijäsuoritusten myötä lystikkäisiin henkilökuviin. Niistä on sinänsä osuvasti tullut suomalaisten kansanluonnetyyppien ikoneita ja lentävien lauseiden ja letkautusten aarreaitta.

Että juuri tästä teoksesta on tullut hurraa-isänmaallisuuden ylevin ikoni. . . Eihän siinä niin pitänyt käydä. Kyllä ne tässä nyt jotenkin erehtyvät.

Lähteet: Yrjö Varpio: Väinö Linna elämä (WSOY 2006) / N.-B. Stormbom: Väinö Linna - kirjailijan tie (WSOY 1963)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ja nyt 2016 on tulossa kolmas versio Tuntemattomasta. Pelkään kuinka klassikkotekstille käy näiden näyttelijöiden kanssa...



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...