tiistai 15. joulukuuta 2009

VIRGINIE & EDELFELT

”Tuossa ovat silmät, joiden liekki lävistää hämyn; terävät ja hirveät tähtäimet, jotka tunnen niiden pelottavasta ilkikurisuudesta. Ne vetävät luo ja ahmivat varomattoman tarkastelijan katseen.” (Charles Baudelaire, suom. Väinö Kirstinä & Eila Kostamo)

Heidi Köngäksen ohjaama Virginie miellytti. Se oli onnistunut tulkinta Anna Kortelaisen kirjasta ”Virginie - Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina” (2002). Köngäs tekee harvoin mutta hyvää.


Teos on herkullinen yhdistelmä arvoitusdekkaria, taidehistoriallista tutkimusta, matkakertomusta ja kulttuuriesseetä. Lisäksi se avaa näkymän pariisilaisen taiteilijayhteisön elämään.

Kohteena on 1800-luvun lopun nuori eroottisesti säkenöivä kaunotar, jonka identiteettiä suomalainen tutkija yrittää etsiä Pariisissa ja ympäri Eurooppaa niukkojen vihjeiden johdattamana. Tyttö oli Pariisissa työskennelleen Edelfeltin mallina useissa maalauksissa, ja hänellä oli intohimoinen mutta lyhytkestoinen suhde taiteilijan kanssa.

Johtolangat eivät vie etsijää perille. Kuka on tämä arvoituksellinen kaunotar, jota Edelfelt niin aistikkaasti kuvasi?

Lopussa avautuu kuitenkin uusi ratkaisun mahdollisuus - teos jää ikään kuin kaipaamaan jatkoa. Vihjeen ydin on kutkuttavalla tavalla Charles Baudelairin Pahan kukkia -runokokoelman kuuluisa mystinen muusa, Musta Venus, jollainen on taustalla näkyvissä myös Edelfeltin viimeisessä Virginiestä maalaamassa taulussa.




Ei kommentteja:



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...