Se riitti, kun ehdoista selvittiin ja arvosanaksi todistukseen tuli viisi. Tuli vapaa kesäloma.
Suomalainen on tottunut, että palautteen ainoa tarkoitus on luetella korjaamista vaativat suoritukset ja haukkua suurta korjaamista vaativat suoritukset. Jos jokin asia on mennyt hyvin, sitä ei tarvitse mainita.
Parasta mitä pomolta voi kuulla on hartioiden kohotus, käsien levitys, naaman leukavenytys ja lausunto ”ihan jees”.
Dessutomilla oli 80-luvun lopulla tilaisuus osallistua Yhdysvalloissa näyttämö- ja puheilmaisun koulutukseen. Mieleen jäi erityisesti kuuluisa naispuolinen pedagogi, jonka erityisala oli äänenmuodostus.
Meitä oli viitisentoista oppilasta, jotka piirissä seisten rakensimme hänen johdollaan tervettä, kuuluvaa ja puhdasta tekniikkaa äänen muodostumiselle. Yksi kerrallaan olimme vuorossa tekemään harjoitukset, jotka hän ns. antoi eteen. Harjoittelukerta oli aina parituntinen, ja se alkoi perusteellisella äänenavauksella.
Temperamenttia piti löytyä. Iso ääni, laajat eleet, suuret tunteet. Jotain perin epäsuomalaista. Niin myös palaute.
Ei tarvinnut hääppöinen urahdus kuulua Dessutominkaan kurkusta, kun se oli heti ”wonderful” tai jotain muuta ylistävää. Välillä häivähti tunne, että tässäpä taitaa seistä maailmanluokan äänitaiteilija. Useammin tuli kuitenkin epäusko.
Dessutom ystävystyi tämän viehättävän daamin kanssa myös oppituntien ulkopuolella. Iltaa istuttaessa hän kyseli kiinnostuneena Suomesta ja suomalaisuudesta, sillä hänen työlistallaan oli puheilmaisun kansainvälinen kurssi parin vuoden kuluttua suomalaisen pikkukaupungin kesän kulttuuripäivillä.
Dessutom yritti pohdiskella ja selittää suomalaista mentaliteettia. Pätkä Kalevalaakin tuli opetetuksi. Yhtenä luonteenpiirteenä yritin selittää, että suomalainen on luonteeltaan vaatimaton ja välttää ylisanoja. Esimerkkinä mainitsin tämän wonderful-kokemukseni.
Parin vuoden kuluttua hän tuli Suomeen pitämään kesäkurssiaan. Dessutom ei päässyt osallistumaan mutta tapasi hänet ohimennen.
Kurssilla oli opiskelijoita monesta Euroopan maasta. Jälkeenpäin tapasin yhden kurssilla olleen suomalaisisen näyttelijättären. Kysyin vaikutelmia.
- Hieno kurssi muuten, mutta opettaja ei tainnut arvostaa meitä suomalaisia. Harjoituksissa hän kehui ja ylisti kaikkien muiden kansallisuuksien opiskelijat. Mutta vaikka me suomalaiset teimme mitä, opettaja ei sanonut mitään.
Häivähdys syyllisyyttä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti