sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Taide ja viihde - osa 1

Lievästi ärsyyntyneenä luin ystäväni ”Kuiskaajan” jutun populaarikulttuurin ja korkeakulttuurin sekoittumisesta. Niitä on vertailtu aina, eikä asia sen valmiimmaksi tule.

Dessutom pitää itseään kulttuurin kymmenottelijana, jolle kelpaa lähes kaikki (kunhan kansantanhuilta vältyn). Kaikesta en jaksa innostua ja kaikessa on hyvää ja huonoa, mutta se on eri asia.

Lajiluokitukset kuulukoot urheiluun, ei kulttuuriin. On selvä ero siinä, että yksi hyppää pituutta ja toinen kolmiloikkaa. Mutta erottelepa yhtä yksiselitteisesti, että Agatha Christie kirjoitti rikosromaanin mutta Dostojevski ei.

Ei ole kauan siitä, kun kirjallisuudessa mestarikaartiin laskettiin vain suuret klassikot, kuten Shakespeare ja  Goethe. Mestareita molemmat, Dessutomkin sen myöntää. Mielipide perustuu perehtyneisyyteen.

Jos joku ei näitä koskaan elämässään ota lukuohjelmaansa, on täysin ymmärrettävää mutta valitettavaa. Eivät aavistakaan mitä menettävät. Mutta ihmisillä on erilaiset taustat. Yksilön valinnat ja hylkäykset kasvavat sieltä.

Dekkarit ja viihde luokiteltiin aiemmin hyljeksittävään kastiin.
Huomattava osa dekkareista on Dessutominkin mielestä sellaista, että niihin ei kannata aikaansa tuhlata. Mutta eivät kaikki. Osa ansaitsisi kunniapaikan. Dessutom sijoittaa arvopaikalle esim. Simenonin, Joensuun ja Mankellin. Ja viimeisimpänä jopa Stieg Larssonin.

Vaikeuksia luokittelussa näyttää tulevan erityisesti silloin, kun teoksella on kaupallista menestystä. Puritaanisessta katsannossa ilmeisesti myyntimenestys ja taiteellinen taso sulkevat toisensa pois.

Elokuva ”uudempana” lajina on usein luokiteltu alemmaksi taiteeksi. Nykyelokuvan valtavirta on Dessutominkin mielestä menossa huonoon suuntaan. Siinä on paljon silkkaa roskaa, ja popcorn näyttää välillä olevan tärkeämpi kuin itse elokuva.

Mutta elokuvallakin on klassikkonsa. Dessutom oli sopivassa iässä, kun lukiolaisten elokuvakerhot kukoistivat. Niissä oli laatutarjonta. Myöhemmin olen istunut ahkerasti elokuva-arkistossa. Uusi tekniikka tarjoaa mahdollisuuden nauttia elokuvista kokona, ja tämä on nykyisin minulla runsaassa käytössä.

Tätä kirjoittaessani olen sivusilmällä seurannut Teemalta tulevaa Charles Vidorin ohjaamaa elokuvaa Gilda (1946). Muutaman kerran kirjoitus on keskeytynyt, vaikka elokuva on läpituttu. Kulttuurintuntemuksessa on pakollisia kohtia pysähtyä. Yksi sellainen on, kun Rita Hayworth laulaa ”Put the Blame on Mame”. ”Siitä maailma ei ole vieläkään toipunut.”
(jatkuu huomenna)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Klassikoitahan löytyy niin kirjoista kuin elokuvista. Dessu on pääkaupungissa asuessaan etuoikeutetussa asemassa elokuvien, teatterin, taidenäyttelyiden ja musiikin suhteen. Muualla asuvilla on rajoitetummat mahdollisuudet. Onneksi on televisiolla on Teema ja löytyy ykköseltäkin monesti tasokasta filmitarjontaa.

Kukin voi kerätä oman makunsa mukaan levyjä sekä kirjoja. Kirjoissa vain on se hankaluus, että kunnon kotikirjasto vie tilaa. Joskus se voi riehaantua ja teos, jonka tietää omistavansa, piiloutuu jonnekin. Juuri nyt on hukassa Arvo Salon mainio Vallan miehet, ei löydä vakiosastosta Runot/Näytelmät.

Fiktion olen hyllyttänyt tekijän mukaan aakkosjärjestyksessä. Ainoa poikkeus on A:n kohdalla. Jane Austenin kohdalla Pride on prejudice on saanut viereensä P.D.Jamesin (an eminent crime writer) pokkarin Death Comes to Pemberley. Lukija arvaa varmaan miksi.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...